Kertokaahan kokemuksistanne Katpathoksesta. Ennen kaikkea kiinnostaa sää toukokuun puolen välin paikkeilla, nähtävyydet ja ostosmahdollisuudet. Taritaanko lämmintä vaatetusta iltaisin, hintataso muihin saariin verrattuna jne. Puhutaanko kaupoissa ym. suomea, vai asioidaanko englanniksi? Skoottereiden ja autojen vuokrat?
Karpathos
SiskoP
95700
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ihan tosi, kyllä kreikka on kaksikielinen maa suomi/kreikka=)
No ei puhu kauppiaat suomea, mutta kreikkaa sujuvasti ja englantikin onnistuu.
Karpathoksella tuulee aina ja veikkaan että toukokuun illat on viileitä. Hinnat kutakuinkin samat kuin muillakin saarilla riippuu mitä syöt.
Olympoksen kylään kannattaa mennä.
.. olimme Karpathoksella pari viikkoa viime kesänä ja kieltämättä oli hieman pieni meidän makuumme. Ajankohta oli viikot juhannuksen ympäriltä, ja silloin oli lämmintä (merivesikin), mutta tuuli oli ajoittain häiritsevän kovaa. Voisin kuvitella että toukokuussa on ainakin samanlaista, jos ei tuulisempaakin.
Kaunistahan on, Pigadian keskusta -se pieni ympyrä mihin iltaelämä keskittyy- on tunnelmallinen ja viihtyisä, kaupat pääosin sulkeutuvat iltayhdeksältä, se nyt tosin ei haittaa kun ne kaikki on siihen mennessä kierretty moneen kertaan.. Kauppiaat löytyvät yleensä jostain lähitavernasta, tulevat paikalle kun huomaavat asiakkaat. Ystävällisiä ovat, lapsetkin oppivat automaattisesti vastaamaan tervehdyksiin "kalispera", kun sitä joka puolella hoettiin. Karpathosta kehutaan englanninkieliseksi; yhtä usein jouduin käyttämään kreikkaa kuin englantiakin, mutta selviäähän sitä kielimuurista, vielä jos osaa ruotsia/tanskaa/norjaa, se on iso plussa, paljon saarella on lomailijoita muista pohjoismaista.
Nähtävyyksistä Olympos jo mainittiin, rantoja kannattaa käydä katsastamassa bussikyydillä (ei kannata pelästyä väenpaljoutta, kyytiin otetaan kyllä kaikki ja pari lisää matkan varrelta, viimeiset sitten istuvat miltei jalat ulkona), tai taksilla. Takseissa on kiinteät hinnat jotka ovat näkyvillä taksiasemien luona. Meidän kuski käväisi hakemassa lähikaupasta vettä, heitti keskikonsolille väliimme poikansa 4-5v., vei vedet kotiinsa; vasta sitten meidät kentälle (lensimme välillä Rhodokselle shoppailemaan) -poikansa kanssa. "Sightseeing in Karpathos!" Satamasta lähtee myös aluksia päiväristeilyille.
Ruoka tavernoissa on hyvää ja edullista, kauppojen hinnoissa kyllä huomasi vähän "Karpathos" -lisää, Rodollakin oli halvempaa. Kauppoja ei hirveästi ole, olimme Pavilionissa ja siitä lähtevä ostoskatu päätyy nopeasti sisäänheittäjiin (tosi mukavia ja auttavaisia tosin) ja jatkuu sitten muutaman korttelin ylöspäin. Pienen keskustan "ulkopuolella" on sitten jyrkkää nousua, yksityisasuntoja ja kauppoja (lähinnä Supermarketteja) siellä täällä. Luulenkin että mielikuva Karpan halpuudesta tuleekin juuri siitä ettei siellä ole paikkoja missä tehdä heräteostoksia..
Skoottereista/autoista en osaa sanoa muuta kuin että vuokraamoita kyllä löytyy. Pari kertaa kävelimme kaupungin ulkopuolelle;mieleen jäi lähinnä hiljaisuus, autius, vuoret ja meri joka aina parilta suunnalta. Vaikka Kreikkaan aina kaipaankin takaisin, oli ihan pikkuisen helpottunut että pääsin tuolta pois..
Älä nyt kuitenkaan pelästy, Karpathoksella on paljon (muita) ihailjoita:)
"Kielillä puhumisesta" kysyinkin juuri siksi, että lomallani halua unohtaa suomenkielen ja asioida lähinnä englanniksi. Toki osaan jonkin verran kreikkaakin, mutta en kuitenkaan pärjää sillä joka paikassa. Tuo kova tuuli kyllä askarruttaa... osaakohan kukaan verrata sitä esim. Rhodoksen tuuliin? Ajoittain sielläkin tuule melko kovasti. Onkohan siellä toukokuun puolivälissä vielä kaikki kaupat, ravintolat ym. avoinna? Tuolloin taitaa ainakin Tjäreborg vastaa aloittaa lennot sinne.
Hei
Englannilla kyllä pärjää ja hyvin. Sitä mekin puhuimme koko ajan. Sisäänheittäjät kyllä (tavan mukaan) huutelivat aina jotain suomeksi ohi mennessä.
Paikkana Karpathos on kaunis, rauhallinen ja lämmin. Paikka ei kuitenkaan täysin miellyttänyt minua ja miestäni, johtuu ehkä siitä että olemme aika nuoria, 24 ja 25, en tiedä, luonteestahan se on kiinni! Mutta me olisimme ehkä kaivanneet silti vähän enemmän "äksöniä". =) Olimme reisussa kaksi viikoa ja täytyy sanoa että ensimmäisen viikon jälkeen oli paikat jo aika lailla nähty, saarihan on todella pieni. Lopulta isko jo koti-ikävä mitä en olisi koskaan uskonut, mutta näin todella kävi. Myös aika tuli lomaa loppuen kohti "pitkäksi".
Vuokrasimme jeepin, skootterin ja kiersimme tosiaan saarta. Vuorisot ovat todella vaikuttavan kauniita, varsinkin auringonlaskiessa! Voisin suositella paikkaa ennenkaikkea rauhaa etsiville ja lepoloman tarvitsijoille. Esim. perheille en paikkaa suosittelisi koska uskon että varsinkin varhaisteineillä tekeminen loppuu aika pian. Toki voi kokeilla surffausta jos kiinnostaa, tuulet ovat siihen otolliset.
Paikallisiin ystävystyy jos haluaa. Mekin saimme pari uutta ystävää... =)
Lopuksi vielä sanon että Karpathosiin menemme seuraavan kerran ehkä kuusikymppisinä rentoutumaan. Aikaisemmin meitä kutsuu hieman isommat lomakohteet! =)
Kiitokset vastauksistanne. Vielä haluaisin kuulla kokemuksistanne, jotka olette matkustaneet ko. paikkaan toukokuussa. Eli onko hotellihuoneet kylmiä ja kosteita, kuten on ollut joskus huhtikuussa?
En varaa mitään matkakassaa, vaan nostan rahaa Electronilla automaatista tarvittaessa, ihan kuten Suomessakin pankkikortilla. Menee sitten rahaa se mitä sattuu menemään.
Mutta en kyllä millään saa pelkkään elämiseen menemään enempää kuin 50-60 €/pv. Aamupala laitetaan itse huoneistohotellissa, syödään kaksi kertaa päivässä ja nautiskellaan ouzoa tai retsinaa moneen kertaan päivän aikana. Ruoka on tavallista kreikkalaista ruokaa, ei mitään kansainvälistä pihviä ja pizzaa.
No hitto, väärän otsikon alle meni...........
Mille rannoille pääsee Pigadiasta bussilla?
Amoopi ja Apella tulevat heti mieleen. Kannattaa käydä.
Bussiasemaa miettiessä tulee mieleen samalla kadulla lähistöllä oleva aasialaisten pitämä kauppa; vaatteet ovat tosi halpoja paikan turistikauppoihin verrattuna. Tytär mm. etsi maastokuvioisia bikinejä, alkuun niitä ei löytynyt ja muut mielekkäät olivat about 25 -45e. No tuolta kaupasta löytyi maastokuvioiset, mukaan tuli samankuvioinen lannehame/huivi, hintaan 10e.. Liike löytyy toisesta kadun syvennyskohdista, tunnistaa japanilaistyylisistä lamppukoristeista ovensuusta. Samalla kadulla (lähistöllä sekin tietysti) on myös vain aamupäivisin aukioleva leipomo, Pavillionissa asuessamme hain sieltä joka aamu tuoreet sämpylät/leivän, sekä rannalle mukaan "mahti"pasteijoita tai lihapiirakoita. Tien toisella puolella on hedelmä-ja vihanneskauppa, sieltä näkyivät myös AM:n oppaat hakevan tarpeitaan.
Näin äkkiseltään en muista kadun nimeä:(, mutta kyse on pääkadusta joka kulkee keskustasta lentokentälle. Voin kyllä yrittää etsiä sen jos kiinnostaa, sieltä löytyy myös hyvinvarustettu viinakauppa.