Ollaa aloitettu kiinteiden maistelu (1-2tl) ja nyt näyttää siltä, että vauva kakkaa koko ajan. Paljon tulee pieruja ja sen mukana aina vähän kakkaa. Kakka ei ole kuitenkaan ripulia, vaan koostumukselta ihan normaalia. Myöskään mahakipuja ei näytä olevan, koska vauva on tyytyväisen oloinen. Aiheuttaako kiinteiden maistelu yleisesti tälläaista piereskelyä ja tiheää kakkaamista, vai onko poikkeuksellista? Ollaan maisteltu perunaa, porkkanaa ja omppua.
Kiinteä kakattaa
äiti06
2198
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
, että omppu pierettää eikä kannattais ihan ensimmäisten joukossa kokeilla. Meillä neiti alkoi kakkaamaan tiheämmin soseiden ja puuron tullessa kuvioihin..
Siitä lähtien kun meidän pojalle aloitettiin kiinteät ruuat on kakka tullut vähintään kerran päivässä. Ja taisipa aika lailla alussa rupsutellakin.