lapsi hoitoon

hei!
kokemuksia päiväkotiin harjoittelussa? poika mahdollisesti syksyllä menossa hoitoon, ikä silloin 2 v., miten teillä alkuu on mennyt käyntiin?
71181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Alkoi jo kotona,että ei tarhaan,eikä se muuksi muuttunut.

Äänestä

ei sopinut kolmannelle lapsellemme ollenkaan. Ei tykännyt koko aikana (3kk), joten jäin hänen kanssaan takaisin kotiin. Omaisuutta meillä ei vielä ole, asumme vuokralla, mutta lapsi on erittäin tasapainoinen ja nyt valmis menemään hoitoon ja alamme miettiä talovelan ottamista. Kahdelle ensimmäiselle lyhyen ikäeronsa takia siellä kaksi toistensa tukena. Perhepäivähoito voisi toisinaan olla pehmeämpi vaihtoehto.

Mielestäni lapsen luonne vaikuttaa siihen, mikä hoito sopii, vai sopiiko vieraalla hoito ollenkaan ennen kolmea, neljää, viittä ikävuotta, jolloin jo ymmärtää hyvin asioita.
Olen lastenhoitaja ja huomannut, että poikalapsille ei kodin ulkopuolinen hoito sovi kuten tytöille. Poikkeus tietenkin vahvistaa säännön.

Äänestä

vaikuttaa paljon. Anna päiväkodista myönteinen kuva. Kerro kivoista kavereista ja leluista, joilla päiväkodissa voi leikkiä. Luota hoitopaikkaan ja ole iloisella mielllä, kun juttelet lapsen kanssa hoidosta. Epävarmuus ja suru heijastuu lapseen. Pura omat mahdolliset huolesi hoidon suhteen, niin ettei lapsi ole vieressä. Pienikin lapsi aistii paljon.

Äänestä
  • eikä varsinkaan kaksi vuotiaaseen. Olen nimittäin NIIN monen lapsen hoitoontuonnin nähnyt. Vahemmat lähes poikkeuksetta ovat innostavia ja reippaita lapsen nähden.

    Äänestä

  • kaikkiin lapsiin kirjoitti:

    eikä varsinkaan kaksi vuotiaaseen. Olen nimittäin NIIN monen lapsen hoitoontuonnin nähnyt. Vahemmat lähes poikkeuksetta ovat innostavia ja reippaita lapsen nähden.

    kaikki lapset näin toimien jäisivät riemusta kiljuen hoitoon, mutta toisinpäin asia on yksiselitteisempi. Varmaa on, että jos vanhempi on surullinen eikä luota lapsen hoitajaan, se heijastuu myös lapseen.

    Äänestä

perhepäivähoitoon? Päiväkodit sopivat isommille lapsille, jotka osaavat jo leikkiä toistensa kanssa.
2-vuotias tarvii vielä paljon syliä ja sitähän ei päiväkodin henkilökunta ehdi paljon antamaan.

Äänestä

Meillä poika oli alle 2 v. kun aloitti päiväkodissa ja kaikki on mennyt todella hyvin. Koskaan ei ole ollut mitään huutoja. Hän on tosin osa-aikainen, eli pari kolme päivää viikossa.
Tutustumassa oltiin yhdessä muutamana päivänä ja sitten ihmiset ja paikka tuntuivat jo hänelle tutuilta. Jääminen päiväkotiin ei ole koskaan ollut ongelma.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miten on... kirjoitti:

hei!
kokemuksia päiväkotiin harjoittelussa? poika mahdollisesti syksyllä menossa hoitoon, ikä silloin 2 v., miten teillä alkuu on mennyt käyntiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu