Koulukiusattu

Kerronpa tässä erään tarinan. Teini-ikäinen lapsi joutui vakavasti koulukiusatuksi niin pitkään, ettei uskaltanut enää mennä kouluun. "Tukitoimena" yritettiin palaamista kouluun vähitellen erityisopettajan luona käymällä. Tämä ei lapselta onnistunut. Hänet otettiin huostaan melko kauas kotoa lastenkotiin.

Nyt hän käy koulua ja olisi halukas muuttamaan takaisin kotiin ja käymään kotoa koulua lähistöllä. Sosiaalityöntekijä on sitä mieltä, ettei se ole mahdollista. Viimeinen peruskoululuokka alkamassa, ko. lastenkoti muuttaa paikkakuntaa (työntekijät sattuvat asumaan sillä seudulla...). Sosiaalityöntekijä inttää, ettei voida lopettaa huostaanottoa. "Yleensä nuoret ovat huostassa 18v ikäisiksi asti", hän toteaa. Ja että on se riski, ettei kotoa kävisi edelleenkään koulua.

Oma mielipiteeni on, että tuon lapsen/nuoren on SAATAVA MAHDOLLISUUS kotona asumiseen ja koulunkäymiseen. Ei niin, että sosiaalitoimelle tulee vain lisätöitä, JOS ei lapsi onnistuisikaan.
Taistelee rankasti lapsen oikeutta ja parasta vastaan, vai mitä mieltä olette. Lapsen kotioloissa ei ole valittamista. Mutta nyt on saatu yksi "asiakas", joten sossu ja lastenkoti pääsevät helpommalla jatkamalla tätä...

Kommentteja olisi kiva kuulla!
4316
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

huostaa pura,kuin valtavan tappelun jälkeen,asianajajien avustuksella,ja siihenkin menee vuosia.

Äänestä
  • lastensuojeluilmoituksen kouluKIUSAAJASTA, eikä kiusatuksi tulleesta kuten tavallista.

    Äänestä

  • että rehtori teki kirjoitti:

    lastensuojeluilmoituksen kouluKIUSAAJASTA, eikä kiusatuksi tulleesta kuten tavallista.

    Jos lapsi joutuu koulukiusatuksi, on luonnollista, että hänellä ei ole psyykkisiä voimavaroja mennä joka aamu kouluun kiusattavaksi. Tässä lapsi teki aivan oikein. Surullista on se, että kiusattu saa lähteä, kiusaaja saa jäädä valitsemaan mahdollista seuraavaa uhria. Eikä koulu tee mitään kiusaamisen estämiseksi!!

    Kun lapsi on 12 vuotias, häntä on lain mukaan kuultava. Jos lapsen ääntä ei kuulla, lapsi voisi karata kotiinsa ja mennä omaan kouluunsa. Tämä on hänen tahtonsa, jonka hän toteuttaa. Viimeistään silloin viranomaisten silmät pitäisi avautua ja nähdä, että noin topakka teini pärjää ilman holhousta.

    Äänestä

  • lasten väärästä kohtelusta kirjoitti:

    on ongelmia, niin en kerta kaikkiaan tajua, miksi ei ilman muuta poisteta sitä hankalaa tyyppiä koulusta, vaikka huostaanottamalla, jos ei muu auta!?

    Jos on huono sossu, niin hän ei lasta hyppysistään laske noin vain. Juttele asianajajan kanssa, vaikka oikeusaputoimistossa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

huostaanotettuna kirjoitti:

Kerronpa tässä erään tarinan. Teini-ikäinen lapsi joutui vakavasti koulukiusatuksi niin pitkään, ettei uskaltanut enää mennä kouluun. "Tukitoimena" yritettiin palaamista kouluun vähitellen erityisopettajan luona käymällä. Tämä ei lapselta onnistunut. Hänet otettiin huostaan melko kauas kotoa lastenkotiin.

Nyt hän käy koulua ja olisi halukas muuttamaan takaisin kotiin ja käymään kotoa koulua lähistöllä. Sosiaalityöntekijä on sitä mieltä, ettei se ole mahdollista. Viimeinen peruskoululuokka alkamassa, ko. lastenkoti muuttaa paikkakuntaa (työntekijät sattuvat asumaan sillä seudulla...). Sosiaalityöntekijä inttää, ettei voida lopettaa huostaanottoa. "Yleensä nuoret ovat huostassa 18v ikäisiksi asti", hän toteaa. Ja että on se riski, ettei kotoa kävisi edelleenkään koulua.

Oma mielipiteeni on, että tuon lapsen/nuoren on SAATAVA MAHDOLLISUUS kotona asumiseen ja koulunkäymiseen. Ei niin, että sosiaalitoimelle tulee vain lisätöitä, JOS ei lapsi onnistuisikaan.
Taistelee rankasti lapsen oikeutta ja parasta vastaan, vai mitä mieltä olette. Lapsen kotioloissa ei ole valittamista. Mutta nyt on saatu yksi "asiakas", joten sossu ja lastenkoti pääsevät helpommalla jatkamalla tätä...

Kommentteja olisi kiva kuulla!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu