Olen jo kauan etsinyt sellaista taulutelevisiota, jossa olisi kaikki hyvät ominaisuudet halpa. Nyt löysin sellaisen tai luulin löytäneeni. Mutta se on antennitalouksiin. Ja itse asun kaapelitaloudessa.
soitin myyjälle ja se sanoi ettei sillä ole väliä, jos on kaapelidigiboksi (mulla on).
Eli mulla näkyy kaikki kanavat ihan hyvin siinä televisiossa ja näin, niin kauan kun on digiboksi. Siinä televisiossa on digiviritin myös.
Mutta jos digiboksi sattuisi hajoamaan, niin mä en silti näe digikanavia koska telkkari on antennitalouteen kuuluva, vaikka itse asun kaapelitaloudessa, kuten jo totesin. Enkä myöskään näitä tavallisia kanavia tän lopun aikaa, mitä nyt analoginen on vielä käytössä.
Eli kysyisin että onko näin? Eli telkkarista on hyötyä vaan digiboksin kanssa vaikka televisio onkin varustettu digivirittimellä. Niin kauan ainakin kunnes veisin telkkarin jonnekin antennitalouteen. Eli ymmärsinkö oikein?

Vastaukset 5
Vanhimmat
henkilöille, joiden televisiossa on T-digiviritin.
Viestintävirasto valvoo asiaa.
Tarkoitin, että onko toi tollainen antennitelkkari turha mulle, kun asun kaapelitaloudessa?
Eikös se asia korjaannu jos ostat pienen sisäantennin, luulisin ainakin
http://www.digitv.fi/sivu.asp?path=1;2997;8218;6935
esim tuollainen
http://www.verkkokauppa.com/popups/prodinfo.php?id=11911
Soita sille Ylen pääjehulle, sillä tuntuu olevan homma hanskassa. Hanskat on tosin hukassa, mutta jos ne sattuis vaikka löytyyn... ennen ku anasta loppuu lähetykset... hehheh
Niin yleisesti kaapelissa tarvitset kaapelidigiboksin, eikä TV:n omasta digivirittimestä ole hyötyä. Tosin Welhon verkossa peruskanavat näytetään ainakin toistaiseksi myös antenniformaatilla.
En ymmärrä mikä tuossa digiboksin hajoamisessa on niin pelottavaa. Jos boksi hajoaa, ostat uuden. Toki TV:ssä on myös analoginen viritin.