päiväkoti.. perheenkö tuki?

Kyllä on ruvennut kummastuttamaan nykyisin nämä päiväkotien henkilökunnan mielipiteet, joita ihan lehdessäkin paasataan. Saatika sitten sitä arkista ilkeilyä, jota jotkut hoitajat tykkäävät vanhemmille harrastaa. Onneksi kuitenkin on paljon niitäkin hoitajia jotka tekevät työtään suurella sydämellä.
Minusta väärin puhella, että nykyäitit ovat vastuuttomia kun jättävät alle kolmevuotiset lapset hoitoon ja menevät itse töihin.
Asia on kuitenkin niin, että nykynaisten on melkein pakko.Minunkin aikanaan, vaikkei minulla mitään ylisuurta asuntolainaa ollutkaan, tavan vuokra asunto. Olisin toki hoitanut kotona jos olisi ollut taloudellisesti mahdollista tai vakityö mitä hoitajana ei vielä ole. Haluaavatko kasvatusalan ammattilaiset äideistä syrjäytyneitä työelämästä? Työ nykyaikaan on iso osa perheen hyvinvointia.itse ainakin olen ylpeä, että tänään olen voinut tarjota lapsille talon maalta ja turvallisuutta kaikin tavoin ja myöskin haluan olla lapsilleni hyvänä esimerkkinä kuinka elämästä selviää osana yhteiskuntaa. Lapseni ovat saaneet paljon huomiota työn ohella eivätkä ole mitenkään laiminlyötyjä. elämäni tärkeimmät asiat.
Teen itse vuorotyötä ja lapseni on hoidossa noin kymmenenpäivää kuussa isoimmalla maksulla ja kaikki vapaat ovat kotona eivät enää muualla hoidossa esimerkiksi mammanbilettämistä varten.
Mutta silti hoitajilla on oikeus pottuilla aina välistä esimerkiksi kun ei voi tietää lomiaan kovi aikaisin sijaisena.Mielestäni olisi hauska joskus saada myös positiivistä palutetta.
Onneksi olen kuitenkin henkisesti terve äiti ja kykenevä huolehtimaan työstä sekä perheestä.Huolettaa äitien asema, jotka ovat masentuneita tai muuten äärirajoilla. Eikö päiväkodin tulisi olla tukena eikä moralisoimassa? Onko lapsenetu aina sitä, että vanhempia syytetään kaikesta. Kuitenkin me vanhemmat annamme näille ammatti hmiselle leivän kun viemme lapset hoitoon näihin "laitoksiin"samoin itse olemme tärkeän työn edessä. Eikö päiväkodin tulisi miettiä myös omia toimintapoja? ei meistä vanhemmistakaan aina ole kiva laittaa lapsia hoitoon ja tulla hakemaan kun piha on täynnä huonotuulisia hoitajia ja lapsi on yltäpäältä pissassa=)on muutenkin jo huonoomatunto kaikilla töissä käyvillä äideillä.olen itse ollut päivähoitajana kunnallisessa päiväkodissa on tuttua hommaa enkä kirjoituksillani tarkoita, että kaikki ovat samanlaisia.
iloista kevättä sorvin ääreen kaikille äideille niin kotiäipille kuin työäipille.
443385
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

en tarkoittanut,, että päiväkodin ihmiset arvostelisivat lapsia.. ovat helppoja niin myös pidettyjä.kauheaa varmasti olisi jos olisivat häirikköjä=)joita myös tulisi osasta hoitaa. Lähinnä vaan sellaset ylimalkaiset huomautukset äidin työssä olosta . Lomien kysely aloitellan jo alkuvuodesta ja päivitellään , että on se kamalaa jos lapsi joutuu olemaan päivystyspaikassa heinäkuun jos äiti ei sijaisena saa parhaaseen lomakauteen lomaa..(eikä yleensä saa)miten ihmeessä se se päivystyspaikka on niin kamala? ihan hoitajien oman mielipiten vuoksi. Pitäisikö heidän tehdä asialle jotain jos on niin kauheaa tai ovatko vastuuttomia itse kun työskentelevät kamalassa paikassa=)nytkin sain loma kesäkuuksi ja jo hirvittää tätä syntiä tunnustaa päiväkodilla.
samaan aikaa toisella puolella Suomea syvästä masennuksesta selvitytynyt monen lapsen äiti monen kotona olo vuoden jälkeen sai töitä mukavasta paikasta. jo siihen hoitaja ehti väliin, etä on se kamalaa kun lapset joutuvat olemaan joskus iltaisin tarhassa. ei lapsen edunmukaista.kyllä ymmärtäisin jos lapset olisi aina hoidossa mutta omani sekä tämän tapauksen lapset sen kymmenen päivää maksimissaan=) ihmetyttää tämä ristiriita mikä on lapsen etua nykyään? Lyhyesti sanottuna ei saisi olla ahne rahalle,mutta ei saisi ostaa lapsilleen muuta kun Rukan kuravatteet!! se on kaikki mitä minulle jäi käteen lastenhoitaja ajalta ja tietty se, että lapset on ihania ja jokainen vanhempi tekee parhaansa. Siihen uskon vieläkin kun teen töitä ongelmanuorten kanssa ja iso osa ongelmista on kotoa saatua.. ei auta syyllistää vanhempia. Auttaa ja tukea..niin saa jotain aikaankin.Kuitenkin lapsille ja nuorille oma perhe on aina se tärkein. Ei me ammattikansa. Ja se on unohtunut työtä tehdessä. jokaisen perheen lapset joskus ymmärtää miksi äisi olis töissä tai oli olematta.
Myönnän sen, että olisin tietenkin voinut jäädä niukalla tuella kotiin oltaisiin pärjätty jotenkin varmasti,mutta itse olen ollut aina vailla taloudellista turvaa henkisesti sairaan äitini kanssa ja minun rakkain muistoni on päiväkoti kavereineen ja täteineen jotka pitivät sylissä lauloivat ja leikkivät ja valoivat uskoa perheeseenkin.Miksi ei näin enää ole?
Minulle se on tärkeää,että voin tarjota lapsille taloudellistakin turvaa ja kodin missä on hyvä olla.Iso kiitos myös perheen miehelle, joka hoitaa oman osuutensa ja joka antaa myönteistä palautetta elantoon jota hankin. olen vakavasti miettinyt jos palkkaisi hoitajan kotiin innokkaan sellaisen

Äänestä
  • "Lomien kysely aloitellan jo alkuvuodesta ja päivitellään , että on se kamalaa jos lapsi joutuu olemaan päivystyspaikassa heinäkuun jos äiti ei sijaisena saa parhaaseen lomakauteen lomaa..(eikä yleensä saa)miten ihmeessä se se päivystyspaikka on niin kamala? ihan hoitajien oman mielipiten vuoksi. Pitäisikö heidän tehdä asialle jotain jos on niin kauheaa tai ovatko vastuuttomia itse kun työskentelevät kamalassa paikassa=)nytkin sain loma kesäkuuksi ja jo hirvittää tätä syntiä tunnustaa päiväkodilla."
    Ja todellakin,lomia joutuu kyselemään alkuvuodesta,koska pitää ajoissa saada päivystykset kuntoon.
    Ja tuosta "haukkumisesta" jos olet sitä mieltä ja olet mielesi pahoittanut,soita hoitajien esimiehelle. Hänen tehtävänään on ojentaa henkilökuntaa ja huomauttaa epäammattimaisesta käytöksestä. Meitä hoitajia on "moneen junaan" ja joskus suusta tippuu sammakoita. Ja työpaikan haukkuja ei taida olla omassa hommassaan!

    Äänestä

  • Tottakai he haluavat tietää vanhempien lomat mahdollisimman aikaisin, että voisivat itse suunnitella lomansa. Ja toki kaikki haluaisivat lomansa parhaimpaan lomakauteen, ei kukaan halua lomiaan touko/syyskuussa.

    Suomalainen yhteiskunta ja eritoten äidit syyllistävät toisiaan. Ei tajuta sitä, että lasta voi hoitaa usella eri tavalla ja hoito on silti hyvää lapselle. Pahimpia syyllistäjiä ovat juuri äidit itse. Päiväkodin hoitajilta tulee suusta sammakoita vaikka heidän pitäisi toimia ammattihenkilöinä. Näin ei aina vaan ole, vaan sieltä tulee myös omia mielipiteitä ja ohjeistuksia, esim. vaikka lomien suhteen.

    Ainakin meidän kunnassa päivystysaika on niin pitkä, että normaalilla kesälomalla (4 viikkoa) ei päivystysaikaa kateta (7 vkoa). Hienoista vihjausta hoitajilta tuli siihen suuntaan, että vanhemmat voisivat pitää lomansa limittäin, jotta mahdollisimman vähän lapsia olisi hoidossa päivystysaikana. En kyllä ymmärrä, millä oikeudella päiväkodin hoitajat tällaisia ohjeita latelevat. Mielestäni on perheen oikeus päättää, viettääkö vanhemmat lomansa yhdessä vai erikseen! Nämä hoitajien asiattomat kommentit kannattaa suodattaa ja jättää huomioimatta ja toimia kuten on itse suunnitellut. Kesäkuun lomasta on ihan turha syyllistää itseään.

    Äänestä

  • suodattimen kanssa kirjoitti:

    Tottakai he haluavat tietää vanhempien lomat mahdollisimman aikaisin, että voisivat itse suunnitella lomansa. Ja toki kaikki haluaisivat lomansa parhaimpaan lomakauteen, ei kukaan halua lomiaan touko/syyskuussa.

    että soitin johtajalle kun sain epäasiallista kohtelua.yksi vuotias poikani tippui keinusta ja pää oli ruvella.syy oli kuulemma siinä, että pipo oli liian matala reunainen , että sen takia jälki jäi..yms..miljoonia samankaltaisia.
    yleensä sitten tämä johtajille soittelu ja palaverinpito kostetaan lapselle niin silloinkin.
    Ainenkin uudessa tarhassa lapseni saa kehuja ja on huomaamaton kiltti lapsi ja häntä kohdellaan hyvin.
    Kiusatkoon sitten minua kaikessa rauhassa.Yritän kyllä mieheni kanssa ilmoittaa heti kaikki lomat kun mahdollista, mutta yksityisellä ei niin selkeä meillä loma jako ja eihän sille mitään voi jos lastenhoitjatkin lomansa joutuu joskus huonompaan aikaan niinkuin me muutkin hoitajat. eniten minua huolestuttaa millaista kohtelua masentunut sukulaisäiti saa ja hänen kehitysviiveinen lapsi..=) suututtaa..mutta iloisena kesään kohti ja jos vaikka asiat muutttuvat. voihan olla, etä itse on hulluuden raja mailla oleva äiti..

    Äänestä

  • a47 kirjoitti:

    mieleni olen sadasti pahoittanut.. pojan omahoitajakin sanoi kerran , ettei viitsinyt minulle soittaa kun lapsi sairastui kun kaksivuotias tarhassa puhuu , että äiti nukkuu !!ihanko minä kotona makaisin jos lapsi on tarhassa!!Poikaa vaan hämmästyttää miksi joskus nukun yövuoron jälkeen viikonloppuna.soittivat isälle joka ei mitään ymmärrä sairauksita ymmärrä. tästä tietty suutuin ja siitä sanoinkin . ja kyllä tuli sellainan olo, että eivät usko, että käyn edes töissä. armon palana sain laittaa hoitovuoroihin vaan vapaat ja hoitoajat kun kuulemma uskovat, että vanhemmat tulevat suoraan lapsiaan hakemaan eivätkä jää kaupungille..
    kaikesta huippuna on, että tämä hoitaja tietää, että ne on tärkeitä aikuisia ihmisiä pojan elämässä
    kun ei ole mummoja ja ukkeja ja todella oman perheen kanssa tätä rumbaa pyöritetään. Olen varmasti välillä väsynyt, mutta en silti laimilyö lasta ja olen ihan hyvä äiti
    sosiaalitapaukseksi tunnen itseni. olen kyllä itsekkin liian herkkä, että pitää tutustella rauhallisin mielinj a syytä on tietty minussakin.kiitos kun kuuntelitte

    "armon palana sain laittaa hoitovuoroihin vaan vapaat ja hoitoajat kun kuulemma uskovat, että vanhemmat tulevat suoraan lapsiaan hakemaan eivätkä jää kaupungille.."
    Sulla on papreit tehtyinä tietyistä kellonajoista joitten välillä lapsesi on hoidossa. Ooppa vaikka kuussa, se ei kuulu niille hoitsuille pätkän vertaa. Jos hoito on 8-17.00 niin viet 8 ja haet 17.00 se pitää riittää niille hoitajille. Väliaika on sun aikaa. Kaikilla Suomen lapsilla on oikeus olla päivähoidossa ja vanhempien aika kuuluu vanhemmille, ei hoitajille.
    Lapsesi saa olla sopimuksen mukaan kaikki toimintapäivät kuukaudessa,jos et ole ilmoittanut vapaapäiviä,joitten mukaan saatte maksualennuksen.
    Edelleen suosittelen sen johtajan kanssa puhumista!

    Äänestä

  • se ed. taas kirjoitti:

    jos tilanne ei muutu..lapsella on viisitoista päivää sopimuksessa.
    ja jää allekkin.Ajoissa ilmoittelen kyllä vapaat ja muuta.
    kyllä se siitä varmasti.itse en varmasti ymmärrä ihmisten tapoja=)on vaan aika raskas työ itselläkin niin ei aina jaksa ihan kaikkea ja tulee itsekki letkautettua takaisin=)Hyviä kevään jatkoa ja kesälomien odotuksia kaikille

    Äänestä

  • suodattimen kanssa kirjoitti:

    Tottakai he haluavat tietää vanhempien lomat mahdollisimman aikaisin, että voisivat itse suunnitella lomansa. Ja toki kaikki haluaisivat lomansa parhaimpaan lomakauteen, ei kukaan halua lomiaan touko/syyskuussa.

    Suomalainen yhteiskunta ja eritoten äidit syyllistävät toisiaan. Ei tajuta sitä, että lasta voi hoitaa usella eri tavalla ja hoito on silti hyvää lapselle. Pahimpia syyllistäjiä ovat juuri äidit itse. Päiväkodin hoitajilta tulee suusta sammakoita vaikka heidän pitäisi toimia ammattihenkilöinä. Näin ei aina vaan ole, vaan sieltä tulee myös omia mielipiteitä ja ohjeistuksia, esim. vaikka lomien suhteen.

    Ainakin meidän kunnassa päivystysaika on niin pitkä, että normaalilla kesälomalla (4 viikkoa) ei päivystysaikaa kateta (7 vkoa). Hienoista vihjausta hoitajilta tuli siihen suuntaan, että vanhemmat voisivat pitää lomansa limittäin, jotta mahdollisimman vähän lapsia olisi hoidossa päivystysaikana. En kyllä ymmärrä, millä oikeudella päiväkodin hoitajat tällaisia ohjeita latelevat. Mielestäni on perheen oikeus päättää, viettääkö vanhemmat lomansa yhdessä vai erikseen! Nämä hoitajien asiattomat kommentit kannattaa suodattaa ja jättää huomioimatta ja toimia kuten on itse suunnitellut. Kesäkuun lomasta on ihan turha syyllistää itseään.

    Itse en ole halunnut viedä lasta päivystävään päiväkotiin, koska lapset saman alueen yksi tai kaksi päiväkotia on auki muiden ollessa kiinni. Hoitajat eivät tunne toisiaan, yleensä hoitajina on uudet joilla ei vielä lomia ole kertynyt. Lapset eivät myöskään tunne toisiaan. Monesti ryhmäytyminen ottaa helposti kuukauden, sitä ennen niin lapset kuin henkilökunta etsivät "paikkaansa". Se on raskasta sekä lapselle, että aikuisille. Vieraat hoitajat eivät tunne lapsia ja olen jopa joutunut näkemään tilanteen jossa varahoidossa oleville lapsille laitettiin maalarinteipillä nimet kiinni, että päivän aikana osattiin puhutella nimellä :/ Hoitoa pitää tarjota ympäri vuoden, mutta jos nykyään voidaan puhua laadusta edes normaali päiväkotioloissa, niin varahoidon osalta ei ainakaan voida puhua.

    Äänestä

  • Hoitaja ja äiti kirjoitti:

    Minulla on ollut lapset päivystävässä päiväkodissa, kun normaali kesäloma 4 viikkoa ei riitä kattamaan päiväkodin kiinnioloaikaa. Meillä ei isovanhemmat jaksa katsoa kuin toista lasta kerrallaan (jos sitäkään), eikä se edes heidän velvollisuutensa ole, joten päivystävä päiväkoti on ainut vaihtoehto, koska vanhemmat ovat töissä. Viime kesänä minulle ei töissä myönnetty lomanpidennysvapaita (lomarahan vaihto vapaaksi), kun yksi työntekijöistä oli pitkällä sairaslomalla. Kyllä sitä kaikkensa tekee, jotta lapsilla olisi hyvä olla, mutta töistä ei voi olla pois (en halua tulottomaksi kotiäidiksi) ja palkka on niin pieni, ettei sillä lastenhoitajaa kotiin palkkaa.

    Lapseni ovat onneksi sopeutuvaisia eli eivät hirveästi nurise varahoitopaikasta. Ja osa lapsista ja hoitajista jo ennestään tuttuja. Raskaampaa se toki on. Ehkä pitäisi herättää enemmän keskustelua päättäjien kanssa siitä, miten hoito järjestetään kesällä. Välillä tuntuu tosiaan siltä, että yhdelläkään päättäjällä ei oma lapsi ole päivähoidossa. Ennen tätä tulosajattelua kesät olivat päiväkodissa niitä aikoja, jolloin pienemmissä ryhmissä ehdittiin tekemään yhtä sun toista kivaa, nyt lapset ovat lähinnä säilössä (?)

    Äänestä

  • a47 kirjoitti:

    että soitin johtajalle kun sain epäasiallista kohtelua.yksi vuotias poikani tippui keinusta ja pää oli ruvella.syy oli kuulemma siinä, että pipo oli liian matala reunainen , että sen takia jälki jäi..yms..miljoonia samankaltaisia.
    yleensä sitten tämä johtajille soittelu ja palaverinpito kostetaan lapselle niin silloinkin.
    Ainenkin uudessa tarhassa lapseni saa kehuja ja on huomaamaton kiltti lapsi ja häntä kohdellaan hyvin.
    Kiusatkoon sitten minua kaikessa rauhassa.Yritän kyllä mieheni kanssa ilmoittaa heti kaikki lomat kun mahdollista, mutta yksityisellä ei niin selkeä meillä loma jako ja eihän sille mitään voi jos lastenhoitjatkin lomansa joutuu joskus huonompaan aikaan niinkuin me muutkin hoitajat. eniten minua huolestuttaa millaista kohtelua masentunut sukulaisäiti saa ja hänen kehitysviiveinen lapsi..=) suututtaa..mutta iloisena kesään kohti ja jos vaikka asiat muutttuvat. voihan olla, etä itse on hulluuden raja mailla oleva äiti..

    Miksi tuosta putoamisasiasta piti soittaa johtajalle?

    Äänestä

En usko että kukaan hoitajista haluaa kritisoida töissä käyviä äitejä, vaan niitä jotka nimenomaan eivät käy työssä ja tuovat lapsensa päiväkotiin. Vai onko niilläkin kymmenellä äidillä mielenterveys tms. ongelmia jotka meidänkin pienten ryhmän pienten äideistä ovat kotosalla vauvan kanssa?
Eräs äiti minulle viimeisillään raskaana hiekkalaatikon reunalla puuskahti: "Sanon suoraan etten jaksa hoitaa noita edellisiä lapsia kun tämä vauva tulee!" Teki mieleni pahoitella, että ilmeisesti vauvan suhteen oli vahinko käynyt, nykypäivänä kun on aika helppoa ehkäistä jos lapsia ei halua. Kuulen näitä juttuja aika usein. "En pärjää kahden lapsen kanssa" jne. Minusta se on aika huolestuttavaa. Tehdään lapsia yhteiskunnan kasvatettaviksi.

Äänestä
  • Tuntuu kummalta kun sanotaan että lapsella on oikeus päivähoitoon 8-17. Onpa pitkä päivä lapsella odottaa äitiä, sillä kaikki lapset haluavat olla äidin kanssa, kysykää vaikka lapsilta.

    Täytyisi tulla lakimuutos, että äitien työpäivä sais olla korkeintaan 6 tuntia.
    Lapsilla on oikeus vanhempiinsa ja oikeus olla kotihoidossa mahdollisimman paljon.

    Onneksi nykyään yksityisen hoidon tuella useat lapset saavat olla kotona ja hoitaja tulee lapsen kotiin. Kaksi perhettäkin voi kimpassa hoidattaa lapsensa vaikka vuoroviikoin toistensa kotona, sekin on parempi vaihtoehto kuin pitkät tarhapäivät.

    Äänestä

  • Isoäiti** kirjoitti:

    Tuntuu kummalta kun sanotaan että lapsella on oikeus päivähoitoon 8-17. Onpa pitkä päivä lapsella odottaa äitiä, sillä kaikki lapset haluavat olla äidin kanssa, kysykää vaikka lapsilta.

    Täytyisi tulla lakimuutos, että äitien työpäivä sais olla korkeintaan 6 tuntia.
    Lapsilla on oikeus vanhempiinsa ja oikeus olla kotihoidossa mahdollisimman paljon.

    Onneksi nykyään yksityisen hoidon tuella useat lapset saavat olla kotona ja hoitaja tulee lapsen kotiin. Kaksi perhettäkin voi kimpassa hoidattaa lapsensa vaikka vuoroviikoin toistensa kotona, sekin on parempi vaihtoehto kuin pitkät tarhapäivät.

    varmaan olet sitten voinut elää miehen palkalla nykyajan naiset eivät voi.olisikin helppoa ja ihanaa olla kotona lapsenhoidossa ihanassa kodissa, mutta se ei ainakaan tällä hetkellä mahdollista.
    en minäkään hyväksy sitä, että tehdään lapsia pelkästään yhteiskunnan elätiksi. ja minä ainakin teen paljon töitä, maksan paljon veroja ja maksan päivähoidosta sekä pidän lapseni kotona mahdollisimman paljon jopa silloin päiällä kun olen yötöissä.Kyllä minun lapseni mummolla oli helppoa kotirouvana ja on sen myöntänytkin.eikä minulla ole sitäkään mitään vastaan jos joku äiti henkisesti sairastuu sehän voi tulla yhden lapsen saatuaan..ja oikeastaan kenen kohdalle vaan jopa sinunkin. Varmasti haluaisit itse saada apua.
    Sitä minä en ymmärrä jos tehdään lapsia sellaiseen tilanteeseen kun itse äiti ei ole kunnossa..tahallaan.se ei ole oikiein viisasta

    Äänestä

  • yleistystä taas, ja yllättäen alan ammattilaisen puolelta:

    ...Vai onko niilläkin kymmenellä äidillä mielenterveys tms. ongelmia jotka meidänkin pienten ryhmän pienten äideistä ovat kotosalla vauvan kanssa?..

    Aika iso on pienten ryhmä, jos peräti 10 äitiä on saanut uuden vauvan yhtä aikaa.. en ihan usko tähän! Pienten ryhmä koostuu käsittääkseni alle 3-vuotiaista.

    Nimenomaan kannattaa muistaa myös sekin, että itsekunkin elämässä saattaa tapahtua asioita, jotka syöksevät ihmisen epätoivoon riippumatta siitä onko raskaana, juuri saanut lapsen, tai monen lapsen äiti tai lapseton. Silloin voi tuntua siltä, että voimat eivät riitä, ja on pakko tuoda edes osa muksuista hoitoon, jotta voi vähän aikaa selvitä helpommalla omien ajatustensa kanssa.

    Samoin isoäidille tiedoksi, että nykyään suuri osa perheistä on yh-perheitä, joten arjen sujumisesta vastaa vain yksi vanhempi. Silloin kaikki on kaksinverroin raskaampaa, kun ei voi koskaan luottaa toisen tukeen missään asiassa.

    Olisit sinäkin hoitaja varmasti voinut miettiä myös muita mahdollisia vaihtoehtoja siihen mainitsemaasi äidin väsymykseen, kuin tietämättömyys ehkäisykeinoista!

    Ja yllättävän moni muksu kertakaikkiaan viihtyy tarhassa. Veikkaan ettei kukaan kotona olevista äideistä roudaa lapsiaan tarhaan kuudelta tai jopa ennen, niinkuin moni työssäkäyvä äiti joutuu tekemään. Varmasti pääsääntöisesti kotonaolevien äitien lapsilla on lyhyemmät hoitopäivät, kuin töissäkäyvillä.

    Aikaisemmassa hoitopaikassa jopa suositeltiin aina talvisaikana, että äiti hoitaisi ruoka-ostoksilla käynnin ennen muksun hakemista, jottei lapsen tarvitse turhaan hikoilla talvitamineissa kaupassa pahimpaan ruuhka-aikaan. Mielestäni tuo on esimerkillistä verrattuna tiettyjen hoitajien rutkutuksiin siihen, kun ei edes ruokakauppaan voi hakea lasta mukaan..

    Mutta ihmisiä on moneen junaan ja kaikki eivät osaa ajatella asioita niin monelta kantilta kuin osa porukasta. Itse olen ainakin kokenut elämässä kaikenlaista opettavaa juttua, etten enää aio arvostella kenenkään toimia lastensa kanssa tietämättä faktoja. Ja saman luulisi pätevän myös hoitajiin, jotka varmaan näkevät ja kuulevat työssään monenmoista ihmiskohtaloa. Tai sitten ei nähdä metsää puilta.

    Äänestä

  • Juuri näin asia on. Nykyään on tapana viedä vanhempi lapsi hoitoon kun halutaan kaffitella vauvelin kanssa kahviloissa. Selitetään virikkeellisyyden hakemisella:) Jeps.

    Uusavuttomuus ei ole ongelma ainoastaan keittiössä vaan vanhemmuudessa myös ja me hoitajat saamme opettaa kaikki alkeellisimmatkin tavat ja ASETTAA RAJAT 80%lle nykyhoidokeista. Ei ole lapsenhoitotyö enää samaa kuin ennen, kuten ei opettajankaan työ ja tämä on suoraa seurausta curling-vanhemmuudesta. Tiedän monia ihaniakin naisia, jotka kuitenkaan eivät jaksa OMIA LAPSIAAN sen takia, että eivät uskalla tai halua jämäkästi asettaa rajoja niitä kokeileville lapsille. Sitten lapsi kiikutetaan yhteiskunnan hoidettavaksi ja marmatetaan kun ei saadaakaan täyden palvelun taloa , kiitosta ja kumarrusta siitä, että heidän armas kullanmurunsa suodaan meidän käsiimme.

    Monta monessa, mutta päivähoitotyö on yksi epäkiitollisimmista töistä. Lapset eivät sinällään ole muuttuneet ja ovatkin ainoa palkitseva asia, mutta lasten käytös kun on kotona muokattu, ei ole enää edes helppoa rakastaa heitä. Vanhemmat ovat hyvin tietoisia ja vaativia, vaativat vielä heidänkin mielialojaan kuuntelemaan. Itse ainakin vaihdan toivon mukaan jo tulevana syksynä alaa, joka on kaukana siitä, mihin kouluttauduin ja millaisessa ympäristössä työni aikanani aloitin.

    Ajatelkaa vanhemmat, että lapsi on lahja, jota SAATTE hoitaa, eikä rasite, jota on aina kiva sysätä milloin minnekin, kuhan ei itse tarvitse katsella. Lapsella tulee olla tiukat ja rajat ja näin hänestä tulee antoisa ja ihana. Hänen kanssaan haluaa olla. Yksi vuotias ei vielä ole sopivassa iässä laitoshoitoon, joten miettikää onko se talo pakko hankkia juuri nyt.. On lukuisia maita, joissa lapselle ei vain ole hoitopaikkaa, vaan kotihoito tai erittäin kallis lastenhoito on mahdollisuuksia. Mm. Irlannissa näin ja toivottavasti myös Suomessa pian. Sillä niin kauan kun paapomme perheitä, uusavuttomuus ei ainakaan vähene ja opettajien työsarka senkun lisääntyy.

    Lopuksi vielä täytyy sanoa, ettei voi yleistää tässäkään asiassa, mutta muutos on tapahtunut ja se näkyy myös väsymyksenä hoitajien kasvoilla. Harva meistä on rautaa.

    Nimim. omansa (4) itse kasvattanut

    Äänestä

  • Äiti sekä hoitaja kirjoitti:

    Juuri näin asia on. Nykyään on tapana viedä vanhempi lapsi hoitoon kun halutaan kaffitella vauvelin kanssa kahviloissa. Selitetään virikkeellisyyden hakemisella:) Jeps.

    lahja ollut sinulle kun olet saanut sellaisen miehen
    joka katrastasi ja sinua on elättänyt. ei minuakaan huvittaisi tehdä päiväkään töitä jos sellainen olisi.
    ja töissä täytyisi käydä, vaikka taloa ei olisikaan ei isien mitään elättäjiä aikuiselle ihmiselle tarvitse enää olla.
    Jotkut äidithän ne paasaa, että on itse kasvattanut ja kotona hoitanut, mutta todellisuudessa on kotona ravannut mummoista ja sukulaisista alkaen neuvomassa ja auttamassa.sepä vasta uusi avuttomuutta on ei sellainen joka vie lapsensa työtä tekevälle lastenhoitajalle joka saa vielä palkkaakin ja jolla on kyllä tarkuutta katsoa miten sitä lasta siellä kotona kasvatetaan ja mitenkä niitä rajoja asetetaan. sitä moni voi, vaikka kkasvattaa remmillä jos ei ikinä lapsiaan tarvitse kotontaan muualle viedä ja mitenhän ne sinun rajassa kasvaneet lapset sitten käyttäytyvät kun kotonta jonnekkin pääsevät äidin helmoista.
    onkin meidän hoitajat pyhimyksiä.. ovat jopa sanoneet, että lapsestani näkyy, että on saanut paljon huomiota osakseen ja rakkautta VANHEMMILTAAN
    ja varmasti rajojakin kun on kiltti ja reipas.
    Kyllähän lastenhoito työ on raskasta, mutta mitä luulet olevan vanhustentyö, psykiatrinen työ, kehitysvammatyö?
    olen ollut näissä kaikissa ja siinä lastenhoitotyössäkin eikä minun miehelläkään mikään helppo työ? ei työn tarvitsekaan olla helppoa siitä saadaan PALKKAA. Suuri hatun nosto niille jotka näissä kaikissa työskentelevät ja kasvattavat vielä lapsensa! itsellenikin! ja suuret halaukset kaikille äideille, jotka ovat kotona ja pitävät lapsensa vaikka tarhassa kun hoitavat pienempää lasta tai ihan vaan oman ajan saamiseksi. Viisautta on tuntea rajansa ja etenkin äidiltä.

    Äänestä

  • Äiti sekä hoitaja kirjoitti:

    Juuri näin asia on. Nykyään on tapana viedä vanhempi lapsi hoitoon kun halutaan kaffitella vauvelin kanssa kahviloissa. Selitetään virikkeellisyyden hakemisella:) Jeps.

    Uusavuttomuus ei ole ongelma ainoastaan keittiössä vaan vanhemmuudessa myös ja me hoitajat saamme opettaa kaikki alkeellisimmatkin tavat ja ASETTAA RAJAT 80%lle nykyhoidokeista. Ei ole lapsenhoitotyö enää samaa kuin ennen, kuten ei opettajankaan työ ja tämä on suoraa seurausta curling-vanhemmuudesta. Tiedän monia ihaniakin naisia, jotka kuitenkaan eivät jaksa OMIA LAPSIAAN sen takia, että eivät uskalla tai halua jämäkästi asettaa rajoja niitä kokeileville lapsille. Sitten lapsi kiikutetaan yhteiskunnan hoidettavaksi ja marmatetaan kun ei saadaakaan täyden palvelun taloa , kiitosta ja kumarrusta siitä, että heidän armas kullanmurunsa suodaan meidän käsiimme.

    Monta monessa, mutta päivähoitotyö on yksi epäkiitollisimmista töistä. Lapset eivät sinällään ole muuttuneet ja ovatkin ainoa palkitseva asia, mutta lasten käytös kun on kotona muokattu, ei ole enää edes helppoa rakastaa heitä. Vanhemmat ovat hyvin tietoisia ja vaativia, vaativat vielä heidänkin mielialojaan kuuntelemaan. Itse ainakin vaihdan toivon mukaan jo tulevana syksynä alaa, joka on kaukana siitä, mihin kouluttauduin ja millaisessa ympäristössä työni aikanani aloitin.

    Ajatelkaa vanhemmat, että lapsi on lahja, jota SAATTE hoitaa, eikä rasite, jota on aina kiva sysätä milloin minnekin, kuhan ei itse tarvitse katsella. Lapsella tulee olla tiukat ja rajat ja näin hänestä tulee antoisa ja ihana. Hänen kanssaan haluaa olla. Yksi vuotias ei vielä ole sopivassa iässä laitoshoitoon, joten miettikää onko se talo pakko hankkia juuri nyt.. On lukuisia maita, joissa lapselle ei vain ole hoitopaikkaa, vaan kotihoito tai erittäin kallis lastenhoito on mahdollisuuksia. Mm. Irlannissa näin ja toivottavasti myös Suomessa pian. Sillä niin kauan kun paapomme perheitä, uusavuttomuus ei ainakaan vähene ja opettajien työsarka senkun lisääntyy.

    Lopuksi vielä täytyy sanoa, ettei voi yleistää tässäkään asiassa, mutta muutos on tapahtunut ja se näkyy myös väsymyksenä hoitajien kasvoilla. Harva meistä on rautaa.

    Nimim. omansa (4) itse kasvattanut

    on sinun todella vaihtaakin alaa et todella sovi hoitajan ammattiin. minusta oli ainakin mukavampi katsella ja tukea ns.ongelmaperheitä ja lapsia kun hoitaa entisiä äitejä jotka ovat tehneet TODELLA hirvittäviä asioita lapsilleen.Onko se kiitollista työtä? tai saada kusikupista päähän ja kuunnella omaisten haukut tai pitää nuorta kädestä kun on TAAS yrittänyt itsemurhaa ja äitiä ei saada kiinni kun on reissuillaan,,Onko se kiitosta antavaa? ei, mutta minä saan siitä kyllä kiitokseni. Olin päiväkodissa ja aika raskaassa toimenkuvissa. siellä oli paljon arvostelevia hoitajia.e ja paljon sellaisia jotka eivät nää ongelmia.
    kyllä varmasti vanhemmat vaativat hoitjajia, koska tuntuu,että nykyään on pääasia kun lapsi on
    hengissä kun tullaan hakemaan.Miten teidän pitäisi lapsia saada hoitaa, että se olisi hyvä? istumatyönäkö?työhön kuuluu rajojen asetuskin ja käytöstapojen opettelu, vaikka päävastuu on kotona. ei meidän hoidossa kylläkään ole ihan noin tyytymättömiä hoitajia..ja kyllähän sitä tulee vanhempienkin joskus sanottua rumasti ..kun kaikki ihmisiä ollaan..

    lukea viestejäsi kun ovat niin sekavia ja pötköön kirjoitettuja.

    Kuitenkaan ei kannata tehdä johtopäätöksiä mm ihmisen tulotasosta ihan tuosta vaan. Minä olen saanut tasan sen kotihoidontuen ja mies ihan tavallista palkkaa. En ymmärrä puhetta elättäjästä. Käteen miehelle jää 1500e/kk. Sain käsityksen, että sinulla on myös mies, joten yhtä lailla olisi mahdollista olla kotona jos haluaa. Meillä ei ole omaisuutta siitä syystä, että olen hoitanut lapsiani kotona aina kolme vuotiaaseen saakka. En väittänyt, että KAIKILLE sopii sama käytäntö, mutta VÄITÄN, että muutos on tapahtunut ja taidat kuulua näihin äiteihin, jotka eivät osaa kasvattaa lastaan. Et kai muuten olisi näin älähtänyt. Halusin kertoa näkökulmaa hoitajankin puolelta; ehkäpä hoitaja on väsynyt SINUN lapseesi jos et hänelle rajoja aseta.

    En väitä, että kaikille sopii sama käytäntö olla kotona lasten kanssa työssäkäynnin sijaan, mutta jos lapsi viedään hoitoon, olisi kohtuullista, että vanhemmat yrittäisivät myös kasvattaa lastaan. Kasvattaminen ei ole mitään hirveiden tekemistä lapselle, vaan jämäkkää syy-seuraus-taktiikkaa. Näin työtaakka päivähoitajillakin olisi kohtuullisempi. Ja ajattelenpa myös tätä opettajakuntaa, joka aikanaan saa nämä curling-tuotteet luokkaansa.

    Enkä ole ainoa hoitaja, joka on samaa mieltä kulttuurin muutoksesta- luepa mm. ammattierityislastenhoitajien ja opettajienkin kirjoituksia. Vanhemmuus on hukassa suurella osalla ja tämä on silkkaa faktaa.

    Äänestä

  • Äiti ja hoitaja kirjoitti:

    lukihäiriö enkä oletakkaan , että ymmärtäisit.
    sekin on totuus, että on paljon sellaisia naisia jotka tekee paljon lapsia,koska kotona olo on helppoa ja ovat valinneet ammatikseen lastenhoitajan ammatin, koska se on joidenkin naisten mielestä helppo ja luonteva ala.!!

    Toivottavasti sinun miehesi on on yhä miehesi eikä joutunut sinuakin vaatettamaan pystyyn.Miull

    Perheen elatus kuuluu molemmille ja lapsen kasvatus!! minunkin mieheni hoitaa lapsia viikonloppuisin kun olen töissä. Lapseni on tarhassa enintään 10 päivää kuussa,,joita on todella harvoin. en tuo sairasta lasta tarhaan, kuuntelen hoitajien toiveet,,yms.harmi, että lapseni on siellä haittaamassa työntekoa=)

    tottakai pärjättäisiin jotenkin, mutta minä haluan tarjota lapsilleni pysyvän kodin, monipuolisen ruokavalion, hyvät vaatteet, harrastuksia ja joskua lomareissua..anteeksi kun olen huono äiti. Hyvä äiti olisi kieltäytynyt töistä joita ei niin helposti saa ja rakastanut lapsiaan asunnossaan ryyppäävien naapureiden kanssa ja tarjonnut kaurapuuroa.
    P:S Toivottavasti miehesi ei velkaantunut pahasti ja jaksaa sinua muutenkin,.

    Äänestä

  • Äiti ja hoitaja kirjoitti:

    lukea viestejäsi kun ovat niin sekavia ja pötköön kirjoitettuja.

    Kuitenkaan ei kannata tehdä johtopäätöksiä mm ihmisen tulotasosta ihan tuosta vaan. Minä olen saanut tasan sen kotihoidontuen ja mies ihan tavallista palkkaa. En ymmärrä puhetta elättäjästä. Käteen miehelle jää 1500e/kk. Sain käsityksen, että sinulla on myös mies, joten yhtä lailla olisi mahdollista olla kotona jos haluaa. Meillä ei ole omaisuutta siitä syystä, että olen hoitanut lapsiani kotona aina kolme vuotiaaseen saakka. En väittänyt, että KAIKILLE sopii sama käytäntö, mutta VÄITÄN, että muutos on tapahtunut ja taidat kuulua näihin äiteihin, jotka eivät osaa kasvattaa lastaan. Et kai muuten olisi näin älähtänyt. Halusin kertoa näkökulmaa hoitajankin puolelta; ehkäpä hoitaja on väsynyt SINUN lapseesi jos et hänelle rajoja aseta.

    En väitä, että kaikille sopii sama käytäntö olla kotona lasten kanssa työssäkäynnin sijaan, mutta jos lapsi viedään hoitoon, olisi kohtuullista, että vanhemmat yrittäisivät myös kasvattaa lastaan. Kasvattaminen ei ole mitään hirveiden tekemistä lapselle, vaan jämäkkää syy-seuraus-taktiikkaa. Näin työtaakka päivähoitajillakin olisi kohtuullisempi. Ja ajattelenpa myös tätä opettajakuntaa, joka aikanaan saa nämä curling-tuotteet luokkaansa.

    Enkä ole ainoa hoitaja, joka on samaa mieltä kulttuurin muutoksesta- luepa mm. ammattierityislastenhoitajien ja opettajienkin kirjoituksia. Vanhemmuus on hukassa suurella osalla ja tämä on silkkaa faktaa.

    huh. Olipa törkyistä tekstiä, jota äiti-ihminen siellä lataa. Ei remmi tai vapaa kasvatus ole ainoat tavat kasvattaa. Meillä ei muuten ole käytetty remmejä eikä nöyryyttämisiä muutenkaan. Toinen seikka jonka huomasin tekstistäsi äsken; muummojen apu. Herranjestas; et näköjään nuorena ihmisenä voi ymmärtää, että on mahdollista hoitaa lapset hyvin ilman kuritusta, apua ja lottovoittoja. Se vaatii maalaisjärkeä ja kärsivällisyyttä, joita uusavuttomilla nykyäideillä ei ole. Mummomme ovat jo Tuonelassa, joten se siitäkin..

    Lopuksi vielä omasta puolestani muillekin lukijoille täsmeenyksenä, että KOSKAAN ei voi yleistää. Eivät kaikki ole uusavuttomia, täydellistä äitiä ei olekaan, eri tilanteet sopivat eri ihmisille etc. Kerroin vain, mikä muutos vaikuttaa päivähoitohenkilökunnan tunne-elämään. Ihmisiä kun on sekin ammattiryhmä. Toivoisin, että vähän useammin osattaisi ottaa peili omaan käteen ja kurkistaa, josko sielläkin olisi jotain parantamisen varaa, eikä aina vaan muissa. Itse ymmärsin kasvatusalan ammattilaisia jo ennen kuin itse luin siihen ammattiin. Olla itsensä ulkopuolella kun asiaa tarkastellaan- sitä objektiivisuudeksi kutsutaan.

    Äänestä

  • edellinen kirjoitti:

    itse peili käteesi!! minun lapsi on hyvin kasvatettu ja tarhassakin helppo ja niin kiltti , kuulemma . hyvä niin jos hoitajat ovat niin väsyneitä kun sinä!!
    en minä sitä remmi asiaa äitinä sanonutkaan vaan ammattiryhmäni edustajana..minä olen kyllästynyt äiteihin jotka puhuvat, että ovat tehneet lapsiensa eteen kaikki ovat uhranneet jopa työuransa ja nyt nuori käyttäytyy näin.
    Aika painavaa tekstiä myös nuoret joskus kertovat kuinka heille on rajat asetettu.
    ethän sitä voi sinäkään tietää kuinka tulevaisuudessa käy sinunkaan lasten kohdalla..jos tulee ongelmia.haluatko sinä sitten, että minä osoitan sinua sormella?
    en tekisi niin koska olen ammattilainen ja tiedän senki, että voin yrittää parhaani ja toivoa, että lapseni kohdalla se onnistuu.
    Huolissani olen kyllä siitäkin, että päiväkodissa on liian vähän hoitajia ja väsymystä varmasti tulee.kyllä olen muistanut lapsieni hoitajia kiittää ja joskus jopa halannutkin. työvoimapula ie ole hoitajien vika..

    ole koskaan kurittanut lastani,mutta rajat löytyy varmasti ja ihan itse muksuni olen hoitanut.

    Sille ei nyt vaan voi mitään , että työtä on nyt tehtävä,mutta jos minulle vielä lapsia suodaan jään varmasti hoitamaan lapsia kotiini, mutta en varmasti
    arvostele töissä käyviä vanhempiakaan.Enkä väsyneitä äitejäkään, jotka kääntyvät esim.päiväkodin puoleen.

    siellä olevat ihmiset saa vaivoilleen palkkaa!! niin saan minäkin eikä äitienkään tilitykset käy päähän kun huonoina päivinä minun työssä. Hekin ovat tehneet parhaansa eikä kukaan enempään voin.
    toivon sinullekkin kaikkea hyvää ja iloa elämään

    Äänestä

  • a47 kirjoitti:

    itse peili käteesi!! minun lapsi on hyvin kasvatettu ja tarhassakin helppo ja niin kiltti , kuulemma . hyvä niin jos hoitajat ovat niin väsyneitä kun sinä!!
    en minä sitä remmi asiaa äitinä sanonutkaan vaan ammattiryhmäni edustajana..minä olen kyllästynyt äiteihin jotka puhuvat, että ovat tehneet lapsiensa eteen kaikki ovat uhranneet jopa työuransa ja nyt nuori käyttäytyy näin.
    Aika painavaa tekstiä myös nuoret joskus kertovat kuinka heille on rajat asetettu.
    ethän sitä voi sinäkään tietää kuinka tulevaisuudessa käy sinunkaan lasten kohdalla..jos tulee ongelmia.haluatko sinä sitten, että minä osoitan sinua sormella?
    en tekisi niin koska olen ammattilainen ja tiedän senki, että voin yrittää parhaani ja toivoa, että lapseni kohdalla se onnistuu.
    Huolissani olen kyllä siitäkin, että päiväkodissa on liian vähän hoitajia ja väsymystä varmasti tulee.kyllä olen muistanut lapsieni hoitajia kiittää ja joskus jopa halannutkin. työvoimapula ie ole hoitajien vika..

    En halunnut lähteä riitelemään asioista, kuten näillä palstoilla usein tapana on. Mutta lähdinpä kuitenkin:)

    Ei, en voi tietää millainen äiti sinä olet, enkä voi sinua mistään syyttää. Kuten sanottu, toisille sopii työssäkäynti ja varsinkin teidän tilanteessa lapsenne on hyvin vähän hoidossa siitä huolimatta. En alkuperäisessä tekstissä osoittanut sanojani nimenomaan sinulle, vaan yleistä ilmapiiriä aika hyvin tuntevana kerroin hoitajan näkökulmasta. Toki teillä saattaa olla aiheellinen mielipide asiasta, mutta itse olen AINA ollut sitä mieltä, että ihme kun joku jaksaa tehdä ikänsä päivähoitotyötä enkä edes oleta enää, etteikö se näykin sitten jossain ulospäin. Mielestäni nykyään arvostellaan yhteiskuntaa liikaa- odotetaan, että yhteiskunta tarjoaa sekä koulutuksen, ETTÄ kasvatuksenkin. Minä ja mieheni olemme ottaneet kasvatusvastuun itsellemme kokonaan, koska näin on mielestämme oikeudenmukaista.

    Olen ikävä kyllä nähnyt myös monia äitejä, jotka vievät vanhemman lapsensa hoitoon kun ovat pienen kanssa kotona. On minullakin väsymykset sun muut sairstelut ollut, mutta normaaleissa rajoissa ne ovat elämää ja lapsi kasvaa siinä sivussa. Lapsikin oppii, että äiti on vain ihminen. Ei lapselle tarvitse olla täydellistä eikä tien siloitettu, kuten curling-vanhemmat luulevat.

    Ylivanhemmaksi en itseäni ole koskaan kutsunut, mutta lapseni noudattavat yhteiskunnan sääntöjä, koska ovat tottuneet, että aikuiset ovat niitä, jotka säännöt tässä elämässä laativat. Mielestäni useat (huom. ei kaikki) nykyäidit ovat paljon laiskempia kuin ennen on ollut ja sekin vaikuttaa siihen, että VAIKKA OLLAAN KOTONA, halutaa viedä lapsi päivähoitoon.

    Jos sitten perhe päätyy hankkimaan sen talon ja molemmat käyvät töissä, on se perheen oma asia ja varmasti on ideaalia, että lapset saavat kasvaa esim. maalla. Mutta aina on hyvä tiedostaa, että lapsella ei missään ole parempaa paikkaa hoidossa kun kotona. Lapsi tavallaan on säilössä työpäivän ajan, sillä rakkautta ei voi ostaa. Kaikki eivät jaksa, toiset opiskelevat eikä niitä voi pitkäksi aikaa keskeyttää, on talovelat.. on syitä, joiden vuoksi yksi vuotiaskin lapsi on vietävä hoitoon, mutta on myös järjestelmän hyväksikäyttöä. Unohdetaan, että vastuu lapsesta on vanhemmilla. Enkä nyt puhu sinusta, vaan kuten muutkin tekstini, puhun omasta näkökulmastani YLEISESTI. Mielestäni ylikuormituksen takia hoitopaikat kuuluvat työssäkäyville tai opiskelijoille, sekä syrjäytyneiden lapsille. Myös sairas äiti on mielestäni oikeutettu tuomaan lapsensa päivähoitoon, mutta ei normaali terve kotiäiti.

    Hyvää jatkoa sinulle ja voimia elämän ruuhkauvuosille!

    on aika puhdas omatunto äitinä, vaikka työssä käynki ja arvosteluja olen saanut osakseni aina arovsteluja joten kestän sen. Lapset ovat minulle kaikista tärkeimpiä.
    minun lapseni tykkäävät tarhasta.
    On kavereita ja aikuisia ja paljon puuhaa.Meillä ei ole sukulaisia ei sellaisia mummoja joiden seuraan voisi yksin jättää.
    siitä huolimatta, että minua ärsyttää välillä päivähoidontoimet ja on se välillä ja poikani viihtyvyys se tärkein on.
    se miksi me tämä talo haluttiin on se, että miehelläni ja minulla ei lapsuudessa ollut kotia eikä liioin rakastavia vanhempia, vaikka työt eivät sitä olisi heidän kohdallaan estänyt.
    meillä kummallakin on lukuisia arpia kehossamme ja valokuvissa meillä on lapsena aika keljut vaatteet

    on ehkä sitten enemmän meille kahdelle tärkeää, että on tämä tönö missä perheinemme asuttataan.

    Itse olisin valmis joskus antamaan kaikki päältäni jos minun äitini olisi tullut töistä hakenut minut tarhasta, ottanut syliin, halannut ja vienyt kotiin missä kaikilla olisi hyvä olla.

    Et ehkä voi ymmärtää miltä minusta tuntuu kun nään työpäivän jälkeen taloni päädyn ja perheeni.
    minä olen jaksanut, minä olen yrittänyt.
    Nyt on minun vuoroni olla onnellinen.eniten perheestä.
    uskon, että sinunkaan elämäsi koti-äitinä ei ollut pilvitarhaa vaan täyttä työtä ja olet varmasti onnistunut

    voi miten ikävää kuulla lapsuudestanne! Kuten niin monesti todettua, näillä palstoilla ja muutenkin kirjoitetussa tekstissä on suuri väärinymmärtämisen vaara. Lisäksi kesk.palstoille tullaan usein myös purkamaan tunteita, koska usein mm.sairaslomalainen ( kuten itsekin olen tällä hetkellä) on väsynyt ja turhautunut. Tänne on niin helppoa kirjoitella ja purkaa itseään huolettavia asioita. Sitten vastassa on kuitenkin tunteva ihminen. Ihminen, joka saattaa saada aiheettomasti kritiikkiä tai sitten käsittää väärin. Tässä kun kuluu niin paljon aikaa muutenkin naputellen, ei ehdi joka laustetta täsmentää.

    Uskon, tai ainakin toivon, ettei sinua työssäkäyvänä äitinä syyllistetä. Älä ainakaan ota niistä itseesi, koska hoitajalla on varmasti ollut se paha päivä jos on jotain laukonutkin. Meidän päiväkodissamme närää aiheuttavat ainoastaan kotiäidit, jotka tuovat lapsensa hoitoon ja tietysti sellaiset, joille ei aseteta rajoja. Työssäkäyviä, sairaslomalaisia ja syrjäytyneitä kai ymmärtää kaikki. Mutta mielestäni järjestelmä pitäisi luoda uudelleen siten, että hoitomahdollisuus on vain sitä tarvitseville. Onhan jo nähty, miten hoitajat väsyvät ylikuorman alla. Väsyneenä emme ole parhaimmillamme, ainakaan enää ikävuosia kartutettuamme.

    Toivon perheelleenne Onnea ja Iloa! Hienoa, että lapsillanne on paikka, johon juurtua.

    Voimia sinullekin ja iloa päiviin!! Kaikkien hoitajien tärkein työväline on oma keho ja mieli siitä on pidettävä huoli ja on pysähdyttävä jos ei riitä voimat.Itse väsähtynyt välillä,

    Minäkin olen aina toivonut, että päivähoitajia päiväkoteihin saataisiin lisää ja olisi muita tukimuotoja myös perheille, jotka apua tarvitsevat ei olisi niin paljon päiväkodin harteilla.

    kaikki tälläiset, jotka tuottaisi ihmisille hyvää oloa ja turvaa eivät tietänkään tuota valtiolle mitään..
    ikävä kyllä lapset ja vähäosaiset jäävät tähän bäliin.

    VOIMIA!!

    Äänestä

  • hunnye kirjoitti:

    yleistystä taas, ja yllättäen alan ammattilaisen puolelta:

    ...Vai onko niilläkin kymmenellä äidillä mielenterveys tms. ongelmia jotka meidänkin pienten ryhmän pienten äideistä ovat kotosalla vauvan kanssa?..

    Aika iso on pienten ryhmä, jos peräti 10 äitiä on saanut uuden vauvan yhtä aikaa.. en ihan usko tähän! Pienten ryhmä koostuu käsittääkseni alle 3-vuotiaista.

    Nimenomaan kannattaa muistaa myös sekin, että itsekunkin elämässä saattaa tapahtua asioita, jotka syöksevät ihmisen epätoivoon riippumatta siitä onko raskaana, juuri saanut lapsen, tai monen lapsen äiti tai lapseton. Silloin voi tuntua siltä, että voimat eivät riitä, ja on pakko tuoda edes osa muksuista hoitoon, jotta voi vähän aikaa selvitä helpommalla omien ajatustensa kanssa.

    Samoin isoäidille tiedoksi, että nykyään suuri osa perheistä on yh-perheitä, joten arjen sujumisesta vastaa vain yksi vanhempi. Silloin kaikki on kaksinverroin raskaampaa, kun ei voi koskaan luottaa toisen tukeen missään asiassa.

    Olisit sinäkin hoitaja varmasti voinut miettiä myös muita mahdollisia vaihtoehtoja siihen mainitsemaasi äidin väsymykseen, kuin tietämättömyys ehkäisykeinoista!

    Ja yllättävän moni muksu kertakaikkiaan viihtyy tarhassa. Veikkaan ettei kukaan kotona olevista äideistä roudaa lapsiaan tarhaan kuudelta tai jopa ennen, niinkuin moni työssäkäyvä äiti joutuu tekemään. Varmasti pääsääntöisesti kotonaolevien äitien lapsilla on lyhyemmät hoitopäivät, kuin töissäkäyvillä.

    Aikaisemmassa hoitopaikassa jopa suositeltiin aina talvisaikana, että äiti hoitaisi ruoka-ostoksilla käynnin ennen muksun hakemista, jottei lapsen tarvitse turhaan hikoilla talvitamineissa kaupassa pahimpaan ruuhka-aikaan. Mielestäni tuo on esimerkillistä verrattuna tiettyjen hoitajien rutkutuksiin siihen, kun ei edes ruokakauppaan voi hakea lasta mukaan..

    Mutta ihmisiä on moneen junaan ja kaikki eivät osaa ajatella asioita niin monelta kantilta kuin osa porukasta. Itse olen ainakin kokenut elämässä kaikenlaista opettavaa juttua, etten enää aio arvostella kenenkään toimia lastensa kanssa tietämättä faktoja. Ja saman luulisi pätevän myös hoitajiin, jotka varmaan näkevät ja kuulevat työssään monenmoista ihmiskohtaloa. Tai sitten ei nähdä metsää puilta.

    Hyvä on. Pienten ryhmässämme on 15 lasta joista kuudella on äiti ja (ja aluksi isäkin isyyslomalla) kotona. Luku kymmenen siis oli liioiteltua. Ymmärrän kyllä jos voimat eivät riitä ja osa lapsista on tuotava päivähoitoon. Mutta jos soitan kuumeisesta lapsesta äidille kotiin ja hän puuskahtaa, että juuri oli lähdössä kahvittelemaan muiden "mammojen" kanssa niin kyllä se vähän turhauttaa, äitiä ja myös minua hoitajaa.

    Väärin muuten veikkaat siinä ettei näitä lapsia tuotaisi heti aamutuimaan päiväkotiin, osan kohdalla on nimittäin niin, että ovat hoidossa päiväkodin aukeamisesta sulkemiseen saakka. Eikä ole kesälomia tai joululomaa tai muutakaan taukoa päivähoidosta.

    Isojen puolella lapset varmastikkin jo kaipaavat kavereita ja niitä kuuluisia virikkeitä, mutta alle kolmevuotiaiden olisi mielestäni ihan hyvä olla kotona jos siihen kerran on mahdollisuus. Ylitse muiden mieleeni muistuu kaksivuotias pikkutyttö joka vauvan tullessa perheeseen (ja tytön edelleen jatkaessa täysiä päiviä tarhassa) muuttui iloisesta, energiaa täynnä pursuavasta lapsesta syrjäänvetäytyväksi ja itkuiseksi. Isä ja äiti olivat molemmat kotona.

    Totta kai kaikki on tapauskohtaista, mutta nuo ikävimmätkin tapaukset alkavat olla yhä enenevässä määrin enemmän sääntö kuin poikkeus. Hoitajana se turhauttaa ja suututtaakin suunnattomasti. Sen takia on joskus hivenen vaikeaa suhtautua esimerkiksi tähän äitiin jonka ehkäisykeinoja ihmettelin. Parhaani yritän ja väsyn päivä päivältä enemmän koko alaan.

    Ihana lukea tekstisi. Harmittaa lukea hoitohenkilökunnan valituksia ja ihmisten arvosteluja tältä palstalta.

    Hienoa, että on myös sinunlaisiasi hoitajia, jotka eivät arvostele vanhempia, vaan hoitavat työnsä miettimättä miksi lapsia hoitoon tuodaan.

    Sehän meidän työtämme on. Jos tuntuu, että lapsilla on liian pitkät hoitopäivät, niin meidän tehtävämme on tehdä niistä päivistä mahdollisimman miellyttäviä, eikä miettiä naamat kurtussa miksi näin on.

    Äänestä

  • Hoitaja 12 kirjoitti:

    Hyvä on. Pienten ryhmässämme on 15 lasta joista kuudella on äiti ja (ja aluksi isäkin isyyslomalla) kotona. Luku kymmenen siis oli liioiteltua. Ymmärrän kyllä jos voimat eivät riitä ja osa lapsista on tuotava päivähoitoon. Mutta jos soitan kuumeisesta lapsesta äidille kotiin ja hän puuskahtaa, että juuri oli lähdössä kahvittelemaan muiden "mammojen" kanssa niin kyllä se vähän turhauttaa, äitiä ja myös minua hoitajaa.

    Väärin muuten veikkaat siinä ettei näitä lapsia tuotaisi heti aamutuimaan päiväkotiin, osan kohdalla on nimittäin niin, että ovat hoidossa päiväkodin aukeamisesta sulkemiseen saakka. Eikä ole kesälomia tai joululomaa tai muutakaan taukoa päivähoidosta.

    Isojen puolella lapset varmastikkin jo kaipaavat kavereita ja niitä kuuluisia virikkeitä, mutta alle kolmevuotiaiden olisi mielestäni ihan hyvä olla kotona jos siihen kerran on mahdollisuus. Ylitse muiden mieleeni muistuu kaksivuotias pikkutyttö joka vauvan tullessa perheeseen (ja tytön edelleen jatkaessa täysiä päiviä tarhassa) muuttui iloisesta, energiaa täynnä pursuavasta lapsesta syrjäänvetäytyväksi ja itkuiseksi. Isä ja äiti olivat molemmat kotona.

    Totta kai kaikki on tapauskohtaista, mutta nuo ikävimmätkin tapaukset alkavat olla yhä enenevässä määrin enemmän sääntö kuin poikkeus. Hoitajana se turhauttaa ja suututtaakin suunnattomasti. Sen takia on joskus hivenen vaikeaa suhtautua esimerkiksi tähän äitiin jonka ehkäisykeinoja ihmettelin. Parhaani yritän ja väsyn päivä päivältä enemmän koko alaan.

    Itse nimenomaan muodostan mielipiteeni omasta kokemuksestani päiväkotien palveluiden käyttäjänä, ja pidän itseäni normaalin maalaisjärjen omaavana yksilönä, joista valtaosa vanhemmistakin koostuu.

    Lapseni on ollut kolmessa eri päiväkodissa, plus kesien varahoitopaikat, joita on ollut kaksi.

    Missään näistä en ole nähnyt kuuden aikaan kuin töihin kiiruhtavia vanhempia. En usko, kukaan normaali ihminen jaksaa nousta viideltä vain tuodakseen lapsensa päivähoitoon ja marssiakseen sitten takaisin kotiin odottelemaan muiden mammojen kahvittelu-kutsuja. Ehkä näin voi tapahtua, jos äiti on unihäiriöinen (eli valvoo yöt) tai tulee silloin työstä kotiin ja on ansainnutkin kunnon "yöunet".

    Silloin kun itse olin työtön, ja vein lapseni (3,5 v.) tarhaan juuri niitä kuuluisia virikkeitä hakemaan, niin huomasin , että joka-ikinen alueen kotonaoleva äiti toi lapsensa vasta 8.30 aamupalalle, ja tämä oli kyseisen tarhan tätien oma toivomus, että katras saataisiin aamupalaan mennessä koolle.

    Minusta se on eri asia kuin aamutuimaan.

    Ja uskonkin, että jos osa kotonaolevien lapsista tosiaan tulee jo kuudelta tarhaan, niin silloin voi jo vetää johtopäätöksen, että ehkäpä lapsella on tosiaankin parempi olla tarhassa kuin kotona, ilman että syyllistää monet muut äidit, jotka roudaavat jälkikasvunsa huomattavasti myöhemmin paikalle..

    Olen kanssasi aivan samaa mieltä siitä, että ideaali päiväkotiin tulo-ikä on juuri kolmen vuoden paikkeilla. Mutta lähinnä moiseen on varaa joko köyhillä, jotka eivät menetä mitään jäädessään kotiin tai sitten rikkailla. Kohtalaisesti toimeentulevilla taas riippuu täysin lainojen määrästä, voiko kotiin jäädä. Esim. minä itse olen todella onnellinen, ettei meillä ole isoa autolainaa asuntolainan lisäksi, koska silloin jäätäisiin jo niin pahasti miinukselle, ettei rahaa elämiseen jäisi riitävästi.

    Tosin itseni tuntien varmaan pistäisin ukkoni myymään auton ja hankkimaan tonnin prutkun tilalle (mikä meillä tällä hetkelläkin on), vain varmistaakseni sen, että isä voi jäädä kotiin siihen asti kun lapsi täyttää kolme.

    Ja kun kerran tuo riittävän henkilökunnan saaminen on ikuisuus-ongelma, niin ei siihen ole parannusta tulossa ilman järeitä toimenpiteitä. En usko, että mikään miesvaltainen ala sietäisi moista, ettei sijaisia saa ottaa sairastuneen tai muuten estyneen työntekijän tilalle.

    Sitä varten meillä on olemassa lakko-oikeus. Joskus tuntuu, että menneenä vuosisatana naiset saivat paljon enemmän tehtyä tasa-arvon eteen.. ja sitä on myös asialliset ja turvalliset työolosuhteet niin nais-kuin miesvaltaisilla työpaikoilla.

    Äänestä

  • Äiti ja hoitaja kirjoitti:

    lukea viestejäsi kun ovat niin sekavia ja pötköön kirjoitettuja.

    Kuitenkaan ei kannata tehdä johtopäätöksiä mm ihmisen tulotasosta ihan tuosta vaan. Minä olen saanut tasan sen kotihoidontuen ja mies ihan tavallista palkkaa. En ymmärrä puhetta elättäjästä. Käteen miehelle jää 1500e/kk. Sain käsityksen, että sinulla on myös mies, joten yhtä lailla olisi mahdollista olla kotona jos haluaa. Meillä ei ole omaisuutta siitä syystä, että olen hoitanut lapsiani kotona aina kolme vuotiaaseen saakka. En väittänyt, että KAIKILLE sopii sama käytäntö, mutta VÄITÄN, että muutos on tapahtunut ja taidat kuulua näihin äiteihin, jotka eivät osaa kasvattaa lastaan. Et kai muuten olisi näin älähtänyt. Halusin kertoa näkökulmaa hoitajankin puolelta; ehkäpä hoitaja on väsynyt SINUN lapseesi jos et hänelle rajoja aseta.

    En väitä, että kaikille sopii sama käytäntö olla kotona lasten kanssa työssäkäynnin sijaan, mutta jos lapsi viedään hoitoon, olisi kohtuullista, että vanhemmat yrittäisivät myös kasvattaa lastaan. Kasvattaminen ei ole mitään hirveiden tekemistä lapselle, vaan jämäkkää syy-seuraus-taktiikkaa. Näin työtaakka päivähoitajillakin olisi kohtuullisempi. Ja ajattelenpa myös tätä opettajakuntaa, joka aikanaan saa nämä curling-tuotteet luokkaansa.

    Enkä ole ainoa hoitaja, joka on samaa mieltä kulttuurin muutoksesta- luepa mm. ammattierityislastenhoitajien ja opettajienkin kirjoituksia. Vanhemmuus on hukassa suurella osalla ja tämä on silkkaa faktaa.

    oikeassa. Ongelmat ovat lisääntyneet. Uusi ammattikuntakin on pitänyt perustaa tukemaan lapsen koulunkäyntiä.

    Jotain tässä yhteiskunnassa on ruvennut menemään pieleen.

    Äänestä

  • Koulunkäyntiavustaja* kirjoitti:

    oikeassa. Ongelmat ovat lisääntyneet. Uusi ammattikuntakin on pitänyt perustaa tukemaan lapsen koulunkäyntiä.

    Jotain tässä yhteiskunnassa on ruvennut menemään pieleen.

    Siis mikä?

    Äänestä

  • hunnye kirjoitti:

    Itse nimenomaan muodostan mielipiteeni omasta kokemuksestani päiväkotien palveluiden käyttäjänä, ja pidän itseäni normaalin maalaisjärjen omaavana yksilönä, joista valtaosa vanhemmistakin koostuu.

    Lapseni on ollut kolmessa eri päiväkodissa, plus kesien varahoitopaikat, joita on ollut kaksi.

    Missään näistä en ole nähnyt kuuden aikaan kuin töihin kiiruhtavia vanhempia. En usko, kukaan normaali ihminen jaksaa nousta viideltä vain tuodakseen lapsensa päivähoitoon ja marssiakseen sitten takaisin kotiin odottelemaan muiden mammojen kahvittelu-kutsuja. Ehkä näin voi tapahtua, jos äiti on unihäiriöinen (eli valvoo yöt) tai tulee silloin työstä kotiin ja on ansainnutkin kunnon "yöunet".

    Silloin kun itse olin työtön, ja vein lapseni (3,5 v.) tarhaan juuri niitä kuuluisia virikkeitä hakemaan, niin huomasin , että joka-ikinen alueen kotonaoleva äiti toi lapsensa vasta 8.30 aamupalalle, ja tämä oli kyseisen tarhan tätien oma toivomus, että katras saataisiin aamupalaan mennessä koolle.

    Minusta se on eri asia kuin aamutuimaan.

    Ja uskonkin, että jos osa kotonaolevien lapsista tosiaan tulee jo kuudelta tarhaan, niin silloin voi jo vetää johtopäätöksen, että ehkäpä lapsella on tosiaankin parempi olla tarhassa kuin kotona, ilman että syyllistää monet muut äidit, jotka roudaavat jälkikasvunsa huomattavasti myöhemmin paikalle..

    Olen kanssasi aivan samaa mieltä siitä, että ideaali päiväkotiin tulo-ikä on juuri kolmen vuoden paikkeilla. Mutta lähinnä moiseen on varaa joko köyhillä, jotka eivät menetä mitään jäädessään kotiin tai sitten rikkailla. Kohtalaisesti toimeentulevilla taas riippuu täysin lainojen määrästä, voiko kotiin jäädä. Esim. minä itse olen todella onnellinen, ettei meillä ole isoa autolainaa asuntolainan lisäksi, koska silloin jäätäisiin jo niin pahasti miinukselle, ettei rahaa elämiseen jäisi riitävästi.

    Tosin itseni tuntien varmaan pistäisin ukkoni myymään auton ja hankkimaan tonnin prutkun tilalle (mikä meillä tällä hetkelläkin on), vain varmistaakseni sen, että isä voi jäädä kotiin siihen asti kun lapsi täyttää kolme.

    Ja kun kerran tuo riittävän henkilökunnan saaminen on ikuisuus-ongelma, niin ei siihen ole parannusta tulossa ilman järeitä toimenpiteitä. En usko, että mikään miesvaltainen ala sietäisi moista, ettei sijaisia saa ottaa sairastuneen tai muuten estyneen työntekijän tilalle.

    Sitä varten meillä on olemassa lakko-oikeus. Joskus tuntuu, että menneenä vuosisatana naiset saivat paljon enemmän tehtyä tasa-arvon eteen.. ja sitä on myös asialliset ja turvalliset työolosuhteet niin nais-kuin miesvaltaisilla työpaikoilla.

    Kyse ei edelleenkään ollut siitä että perheen pitäisi elää nälkäkuurilla vain siksi, että lapsi saisi olla kolmevuotiaaksi asti kotona. Vaan siitä, että kotona on äiti tai isä tai molemmat vauvan kanssa ja silti sisarus tuodaan hoitoon. Eikä se ole yksi tällainen lapsi joka tuodaan hoitoon heti päiväkodin auettua kello 7.00.

    Ehkä näillä lapsilla onkin sitten parempi olla päiväkodissa.

    Itse olen myös miettinyt tuota samaa, että jos hoitoala olisi miesvaltainen oltaisiinko oikeasti samanlaisessa palkkakuopassa ja muutenkin työskenneltäisiinkö yhtä huonoissa olosuhteissa.

    Äänestä

  • hoitaja12 kirjoitti:

    siellä päiväkodissa hoidetaan muitten lapsia. Ja vaikka ihmiset noin päällisin puolin näyttävät aika samanlaisilta ja puhuvatkin järkeviä, niin tunne-elämän puolelta paljastuukin sitten aikamoisia eroja.

    Kaikki eivät ymmärrä merkitystään lapsen vanhempina ja ensisijaisina kiintymyksen kohteina lapsen kannalta. Normaalisti omat vanhemmat ja ensisijaiset hoitajat ovat lapselle kaikki kaikessa. Yleensä se on myös hyvä ja lasta suojaava asia. Jos vanhemmat sitten haluavat valita mieluummin, että olkoon lapsi kiintymättä, niin jättävät sitten joka käänteessä toisten hoidettavaksi. Sääli, että jotkut oikein valitsevat niin. Kasvattavat ehkä lapsen, jolla on myöhemmin vaikeuksia solmia pysyviä, tunnetasolla tasapainoisia ihmissuhteita. Mutta se on silloin vanhemman valinta, mitä jälkeläiselleen haluavat.

    Lapsi itkee aikansa, mutta tottuu kyllä olosuhteisiin, pakosta. Syvälle mieleen jää pahimmillaan muisto läheisimpien ihmisten hylkäämisestä. Ja se muisto elää sitten myöhemmissä läheisissä ihmissuhteissa.

    Nyky maailmassa ei ole kovin trendikästä kiintyä mihinkään vaan tottua jatkuvaan muutokseen. Myös jo lapsena. Mitä se sitten tarkoittaa ihmisen hyvinvoinnin kannalta, voi miettiä itse mielessään.

    Minusta on kyllä hieno asia, että on ihmisiä, jotka pystyvät kokemaan lapsen tunteet erilaisissa tilanteissa ja näkemään, mikä on hyvä ja mikä ei. Niin ei saisi olla, että pieni sisarus tuodaan vauvan synnyttyä vieraille hoitoon, kun molemmat vanhemmat ovat vauvan kanssa kotona. Mutta se on sellaisten vanhempien valinta, jotka eivät pysty ymmärtämään pienen lapsen tunteita. Ehkä näiden vanhempien tunteitakaan ei ole lapsena oikein ymmärretty.

    Äänestä

Sinällään mielenkiintoinen keskustelu, mutta yhteen pötköön kirjoitettua tekstiä on tosi hankalaa lukea.

Jaksoittakaa tekstiänne, niin siitä saa enempi irti:)

Kiitos.

Äänestä
  • Kirjoitin kiireessä (äiti kun olen=) )

    tekstini on myös virheellistä kun on lukihäiriö=)

    Ehkä viisaampi olla kirjoittamatta kun ihmiset hermostuu..=)

    Äänestä

voivat huonosti. Sietäs miettiä mistä kaikki juontaa alkunsa?

Päivähoito ei ainakaan tilannetta ole parantanut.

Äänestä
  • Mun veikkaus on, että elämä kaikkineen on liian kiireistä perheille. Kaikki pitää pystyä tekemään, niinkuin lapsettomatkin tekee.

    Töissä on pakko painaa pitkää päivää. Työnantajille lapset on kauhea kirous, niin myös lasten sairaudet, ja annas olla jos kehtaat hankkiutua raskaaksi: olet paikan syntisäkki! Ja se annetaan myös työntekijän kyllä ymmärtää. Useampi meistä on loppuunpalamisen äärirajoilla tai henkisesti poikki esim. työpaikka-kiusaamisen takia, joka varmasti heijastuu kotiin.

    Elintason pitää näkyä kilometrien päähän, jolloin ei ole varaa jäädä kotiin hoitamaan pienokaisia, lainojen takia. Enkä tarkoita nyt pelkkää asuntolainaa, joka on täysin verrattavissa vuokranmaksuun menona.

    Isovanhemmat asuvat usein liian kaukana, jolloin lapselle ei voi muodostua kovin läheistä suhdetta heihinkään, eikä heistä ole juuri apua perheen arjen pyörittämisessä.

    Sen lisäksi on vain pieniä perheitä, ei monilapsisia, niinkuin ennen, jolloin tukea ja turvaa sai myös sisaruksilta, jos vanhemmat olivat töissä.

    Entisaikojen maataloustyöt oli sen sorttisia, että lapset saattoi ottaa mukaan pellolle tai navettaan, jolloin äiti oli kyllä siinä jossain lähellä.

    Ja ennenkaikkea tää kulutus-kulttuuri varmistaa sen, ettei isommat muksut kuin vanhemmatkaan ole tyytyväisiä ilman uusia "leikkikaluja".

    Perheet on yhä useammin yhden vanhemman perheitä, joissa kaikki vastuu ja muut jää vain yhden harteille. Ja jos kiistaa jäi exän suhteen, yhä useammin sitä kostetaan lasten kautta. Vastuullinen vanhemmuus on vaikeaa.

    Nää on mun mielestä niitä elämän karikkoja, jotka verottaa suoraan perheen voimavaroista ja joita välttelen parhaani mukaan, siinä kuitenkaan aina onnistumatta.

    Äänestä

  • hunnye kirjoitti:

    Mun veikkaus on, että elämä kaikkineen on liian kiireistä perheille. Kaikki pitää pystyä tekemään, niinkuin lapsettomatkin tekee.

    Todella asiallista tekstiä. Kiitos kun jaksoit kirjoittaa! Juuri noin ajattelen itsekin maailman makaavan. Eikä tästä voi syyttää pelkästään perheitä, vaan yhteiskuntakin syyllistää ja paljolti johdattaa nuoria perheitä tekemään tietynlaisia ratkaisuja. Osa äideistä ei edes pidä ollenkaan kummana sitä, että viedään lapsi hoitoon vaikka ollaan vauvan kanssa kotona. Sehän on heidän OIKEUTENSA.

    Paljon ei tuohon ole lisättävää. Hyvää jatkoa sinulle! Onneksi on vielä kaltaisiasi ihmisiä:):)

    Ei ole syyssä perheet eikä päivähoito. Se on tämä maailma, missä nyt eletään. Siinä ei ole oikeasti tilaa lapsille, vaikka varaa varmasti olisi.

    Kumma juttu, kun Helsingissäkin riittää aina vaan rahaa kaikenlaisiin suuriin rakennushankkeisiin, mutta ihmisten hoitaminen ja heistä huolehtiminen kituu ja kärvistelee rahapulan kourissa aina vaan pahemmin. Esimerkiksi siihen, että väsynyt äiti saisi kodinhoitajan apua tarvitessaan esimerkiksi lastenhoitoavuksi, ei heru mitään, paitsi ääritapauksissa kai. Eikä ole puistotätejäkään enää missään. AIka halpoja investointeja verrattuna keskustatunneleihin sun muihin.

    Lapset nähdään tässä yhteiskunnassa vaan joinain palikkoina, joita siirrellään töitten edestä. Lapset ovat este kvartaalitalouden voitonmaksimoinnille. Ja joillekin omien mielihalujen ja tarpeiden tyydytykselle. Ja sitten kauhistellaan, kun kohta on maa täynnä eläkeläisiä.

    Äänestä

  • Äiti ja hoitaja kirjoitti:

    Todella asiallista tekstiä. Kiitos kun jaksoit kirjoittaa! Juuri noin ajattelen itsekin maailman makaavan. Eikä tästä voi syyttää pelkästään perheitä, vaan yhteiskuntakin syyllistää ja paljolti johdattaa nuoria perheitä tekemään tietynlaisia ratkaisuja. Osa äideistä ei edes pidä ollenkaan kummana sitä, että viedään lapsi hoitoon vaikka ollaan vauvan kanssa kotona. Sehän on heidän OIKEUTENSA.

    Paljon ei tuohon ole lisättävää. Hyvää jatkoa sinulle! Onneksi on vielä kaltaisiasi ihmisiä:):)

    "Osa äideistä ei edes pidä ollenkaan kummana sitä, että viedään lapsi hoitoon vaikka ollaan vauvan kanssa kotona. Sehän on heidän OIKEUTENSA."

    Kyllä minä tällaisen ratkaisun ymmärrän oikein hyvin, että isompi lapsi esim. 3v saisi olla muutamana päivänä viikossa muutaman tunnin ikäisessään seurassa. On se aika kurjaa 3-vuotiaan elää ihan vauvan rytmien mukaan. Vauva kun on pieni, niin on vain pakko elää vauvan rytmien mukaan ja isompi saa sitten sopeutua siihen.

    Itselläni on pieni vauva ja 3-v tyttö. Tyttö on kotona sen takia että en halua hänen tuovan päiväkodista kaikkia tauteja kotiin ja tartuttavan vauvaan. Mutta kyllä tytölläni olisi paljon mukavampaa olla edes muutamana päivänä viikossa ikäistensä kanssa. Vauva on vielä pieni (5 viikkoa) joten 3-vuotiaan rytmeillä emme voi elää (aamupäivällä ja iltapäivällä puistoon), vaan ulkoiluajat osuvat usein niihin ajankohtiin jolloin puistot ovat ihan tyhjiä muista lapsista.

    Kyllähän asia muuttuu kunhan vauva kasvaa, mutta nyt kaikki kyllä vielä pyörii pikkuisen perushoidon ympärillä.

    Äänestä

  • kotiäiti kahdelle kirjoitti:

    on hoidettu lapsia kerrallaan vaikka vauvaikäinen talossa onkin. Elämää se vain on eikä aina tarvitse olla "kivaa".

    Mikset vie lastasi kerhoon? Minä ainakin olen kuskaillut kerhoon lapsiani ja käynyt hiekkalaatikoilla, puistoissa, joissa muitakin kotiäitejä ja perhepäivähoitajien lapsia. Ei sitä päiväkotia tarvitse rasittaa vain sen takia, ettei äiti viitsi vaivautua etsimään yhteisiäkin juttuja. Se aika kun vauva on ihan pieni ja pitää olla kotosalla on hyvin lyhyt ja isompi ei siitä kärsi, että muutama kuukausi menee vähän eri tyyliin.

    Toki on sitten esim. jos äiti on jäänyt yksin lastensa kanssa ja on väsynyt (isä on jättänyt perheensä tms.) tai on sairas eikä jaksa mitään isomman kanssa. Tuolloin voi alkaa miettiä osittaista hoitoa vanhemmalle, mutta kyllä mielestäni päiväkoteja kuormitetaan liikaa nykyään ihan perusasioiden järjestelyiden vuoksi.

    Äänestä

  • Äiti kans kirjoitti:

    Meidän lähellä olevassa puistossa vierailee yksi kovin kovaan ääneen omia asioitaan selostava kahden lapsen äiti. Koulutukseltaan hän on lastenhoitaja eikä kuulemma ikinä veisi lapsiaan päivähoitoon nykyisessä tilanteessa.
    Isompi lapsi on nyt ehkä 2 v ja pienempi 6 kk. Kun hän oli raskaana, selitti suureen ääneen kuinka hänellä on niin ihana mies, joka auttaa, että kyllä he selviävät kahden pienen miehen kanssa. Lisäksi toiset isovanhemmat asuvat samassa kaupunginosassa ja toisetkin samassa kaupungissa.

    No, kas kummaa. Nyt kyseinen mamma sitten vain valittaa kun pienempi heräilee vieläkin öisin miten on rankkaa ja miten hän itse on niin väsynyt että kärsii kroonisesta päänsärystä, keskittymisvaikeuksista, käsien tärinästä jne. Eikä taatusti ole hoitoavusta pulaa tällä tädillä.

    No, onpa tämä mamma kummasti alkanut ymmärtämään niitä äitejä, jotka vievät esikoisen päivähoitoon osapäiväisesti kuopuksen ollessa pieni, varsinkin kun kaikilla ei ole moista vertaistukea, ts. lähimmät isovanhemmat esim. 500 km päässä.

    Että eipä kannata tuomita ennen kuin tietää kunkin tilanteen.

    Itse toivoisin verorahojen menevän mielummin vaikka vanhustenhuoltoon kun niiden lasten päiväkotihoitoon, joiden äidit on kotona. Sosiaalitapaukset on aina erikseen, mutta jos äiti on henkisesti ja fyysisesti terve, niin en ymmärrä miksi yhteiskunnan tulee huolehtia hänen lapsistaan.

    Äänestä

  • äiti täälläkin kirjoitti:

    Meidän lähellä olevassa puistossa vierailee yksi kovin kovaan ääneen omia asioitaan selostava kahden lapsen äiti. Koulutukseltaan hän on lastenhoitaja eikä kuulemma ikinä veisi lapsiaan päivähoitoon nykyisessä tilanteessa.
    Isompi lapsi on nyt ehkä 2 v ja pienempi 6 kk. Kun hän oli raskaana, selitti suureen ääneen kuinka hänellä on niin ihana mies, joka auttaa, että kyllä he selviävät kahden pienen miehen kanssa. Lisäksi toiset isovanhemmat asuvat samassa kaupunginosassa ja toisetkin samassa kaupungissa.

    No, kas kummaa. Nyt kyseinen mamma sitten vain valittaa kun pienempi heräilee vieläkin öisin miten on rankkaa ja miten hän itse on niin väsynyt että kärsii kroonisesta päänsärystä, keskittymisvaikeuksista, käsien tärinästä jne. Eikä taatusti ole hoitoavusta pulaa tällä tädillä.

    No, onpa tämä mamma kummasti alkanut ymmärtämään niitä äitejä, jotka vievät esikoisen päivähoitoon osapäiväisesti kuopuksen ollessa pieni, varsinkin kun kaikilla ei ole moista vertaistukea, ts. lähimmät isovanhemmat esim. 500 km päässä.

    Että eipä kannata tuomita ennen kuin tietää kunkin tilanteen.

    TODELLA sairas ja silti hoitanut lapseni. Ymmärrän kyllä, että sairas äiti otta apua sieltä mistä saa. En yleistä koskaan, en siis nytkään, VAIKKA omani kaikki neljä olenkin jo tarhaiästä hoitanut ja osan yksinhuoltajana (silloin vein tarhaan kun olin töissä).

    Niin, kuten alla kirjoitettu. Erityistapaukset ovat erikseen ja sen ymmärtää varmasti kaikki, mutta valtaosa ihan normaaleista tilanteista vie isompaa hoitoon vaikka on vauvan kanssa kotona.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

A47 kirjoitti:

Kyllä on ruvennut kummastuttamaan nykyisin nämä päiväkotien henkilökunnan mielipiteet, joita ihan lehdessäkin paasataan. Saatika sitten sitä arkista ilkeilyä, jota jotkut hoitajat tykkäävät vanhemmille harrastaa. Onneksi kuitenkin on paljon niitäkin hoitajia jotka tekevät työtään suurella sydämellä.
Minusta väärin puhella, että nykyäitit ovat vastuuttomia kun jättävät alle kolmevuotiset lapset hoitoon ja menevät itse töihin.
Asia on kuitenkin niin, että nykynaisten on melkein pakko.Minunkin aikanaan, vaikkei minulla mitään ylisuurta asuntolainaa ollutkaan, tavan vuokra asunto. Olisin toki hoitanut kotona jos olisi ollut taloudellisesti mahdollista tai vakityö mitä hoitajana ei vielä ole. Haluaavatko kasvatusalan ammattilaiset äideistä syrjäytyneitä työelämästä? Työ nykyaikaan on iso osa perheen hyvinvointia.itse ainakin olen ylpeä, että tänään olen voinut tarjota lapsille talon maalta ja turvallisuutta kaikin tavoin ja myöskin haluan olla lapsilleni hyvänä esimerkkinä kuinka elämästä selviää osana yhteiskuntaa. Lapseni ovat saaneet paljon huomiota työn ohella eivätkä ole mitenkään laiminlyötyjä. elämäni tärkeimmät asiat.
Teen itse vuorotyötä ja lapseni on hoidossa noin kymmenenpäivää kuussa isoimmalla maksulla ja kaikki vapaat ovat kotona eivät enää muualla hoidossa esimerkiksi mammanbilettämistä varten.
Mutta silti hoitajilla on oikeus pottuilla aina välistä esimerkiksi kun ei voi tietää lomiaan kovi aikaisin sijaisena.Mielestäni olisi hauska joskus saada myös positiivistä palutetta.
Onneksi olen kuitenkin henkisesti terve äiti ja kykenevä huolehtimaan työstä sekä perheestä.Huolettaa äitien asema, jotka ovat masentuneita tai muuten äärirajoilla. Eikö päiväkodin tulisi olla tukena eikä moralisoimassa? Onko lapsenetu aina sitä, että vanhempia syytetään kaikesta. Kuitenkin me vanhemmat annamme näille ammatti hmiselle leivän kun viemme lapset hoitoon näihin "laitoksiin"samoin itse olemme tärkeän työn edessä. Eikö päiväkodin tulisi miettiä myös omia toimintapoja? ei meistä vanhemmistakaan aina ole kiva laittaa lapsia hoitoon ja tulla hakemaan kun piha on täynnä huonotuulisia hoitajia ja lapsi on yltäpäältä pissassa=)on muutenkin jo huonoomatunto kaikilla töissä käyvillä äideillä.olen itse ollut päivähoitajana kunnallisessa päiväkodissa on tuttua hommaa enkä kirjoituksillani tarkoita, että kaikki ovat samanlaisia.
iloista kevättä sorvin ääreen kaikille äideille niin kotiäipille kuin työäipille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu