apuja rappusiin

millä tavoin olette saaneet koiran tulemaan rappusia? Pelkää autoon loikkaa, ok-talon rappusia, kerrostlaon käytävää sun muita portaita. Huonoja kokemuksia ei, kipuja ei.
8962
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

vienyt "väkisin". Ei ihmettelyjä, eikä pelkoon reagointia itseltä. Alkuun pätkiä, pieniä osioita ja sitten lisätään. Nyt menee raput alaskin. Se oli alkuun hankalaa varsinkin, jos oli monta kerrosta kavuttavaa.
Ja isot kehut, kun homma toimii. En palkkaa tällaisissa "kuin" kiitoksella. Namipalat ym. olen jättänyt sivuun ns. arkiosaamisessa.
Lintutorni oli meille kummallekin aika kauhea kokemus. Vasta kolmannella yrityksellä päästiin ylös asti. Enää en mene, jos ei ole pakko. Pelkään itse korkealla;)

Äänestä

Joo eli namilla vaan houkuttelet tulemaan vähän kerrallaan ja kun huomaa että ei tarvii pelätä tulee kohta ite. ainakin meidän pentu oppi nopeesti näin kun pelkäs just rappukäytävii ja rappusia, peiniäkin.

Äänestä

No empä alkaisi omaa koiraani raahaamaan johonkin lintutorniin, kuullostaa ihan älyttömälle.

No sitten alkuperäiseen...jos koira pelkää rappusissa sitä liukkautta pistä sille viikon ajan sellaiset lasten jarrusukat jalkaan. Siitä sitten yksi kerrallaan pois.
Jos koira tosiaan pelkää niin pahin mitä voit tehdä on pakottaa sitä. Siinä menee luottamus ihan täysin kun revit sen sinne vaikka sitten kuinka vähäeleisesti.
Jos pelkää jotain muuta niin ei auta kuin yrittää luoda sille mahdollisimman positiivista kuvaa niistä portaista. Syötä kaikki ruuat portaista, leiki lähellä yms.
Sama autoon loikkaamisen kanssa. Pistä se ruokakuppi sinne autoon ilman että lähdette mihinkään ja anna loikata syömään se ruoka ja sitten kotiin.

Oletko ihan täysin varma että koiralla ei ole selässä kipuja eli onko jokin hyvä hieroja tutkinut koiran?
Hyppiikö se muuten mitenkään?

Äänestä
  • eli sen perusteella miten loikkii kallioilla ym niin ei ole syytä epäillä sairautta tai kipua. Kyse ei ole omasta koirasta vaan yhdestä pennusta, varmaksi siis en voi sanoa että on terve kun ei mun ole. Kiitos kaikille vinkeistä, itsekin ehdotin tuota namipala/ruokintajuttua. Jarrusukat oli ja hyvä idea!

    Äänestä

Minulla ei ole yksikään omistani aristellut.Aina otan kuitenkin varman päälle eli opetan ne pennusta jo kiipeemään portaita ja kaikkea mahdollista.

Muutama "pelokasta" olen autellut.Lähtökohta miten toimii,niin on sen koiran tunteminen ja taustat.

Eli lyhyesti.Kaksi tapaa,riippuen tapauksesta.
Tuo makupalojen käyttö (koira kannattaa sitten olla tosi nälkäinen) ja sitkeys.
Toinen tapa eli vaan mennään.Koira pistetään menemään portaat alas turhia hössöttömättä eli siis pakolla.Tosi itse tietenkin siinä pitää olla erittäin rauhallinen,selkeä otteinen ja määrätietoinen,jolloin koiran saa luottamaan itsensä pienen pakon avulla.
Alussa tuo kannattaa tehdä jonkun kokeneen avulla,että homma helpottuu.Omistajan johdolla se ei välttämättä onnistu yhtä hyvin,koska koira on jo luoton omistajaansa menettänyt siinä tilanteessa,kun ei portaita uskalla kulkea.

Niin ja siis terveestä koirasta puhun.

Äänestä

Itse tekisin kanssa niin, että laittaa nuo liukuestesukat jalkoihin, kun se liukkaus on yksi syy, mikä koiria kerrostalon käytävässä pelottaa.

Meillä ujostelut ovat kaikkonneet, kun ujon koiran kanssa on mennyt vähän reippaampi koira, joka ei pelkää. Silloin se pelkäävä koira näkee, ettei oikeastaan ole mitään pelättävää.

Ihan lähtisin hitaasti etenemään, eli suuri saavutus olisi aluksi se, että koira uskaltaa olla kerrostalon käytävällä pelkäämättä. (Tai sitten omakotitalon rappusilla/niiden lähellä) Makupaloja, kehuja, rapsutuksia.. Itse menisin ehkäpä istumaan rappusille ja siinä sitten jutustelisi - koiralle hyvä mieli. Tekemättä kuitenkaan siitä mitään kovin suurta numeroa!

Rappusissa menisin hiljakseen eteenpäin, koiran tahdilla. Makupaloja rappusille, jotka koira saisi kun etenisi? Juttelua, kehuja :)

Meillä tämä viimeisin koira pelkäsi hissiä. Siinä piti itse vaan olla mahdollisimman normaali, että ei tee mitään ihmeellistä numeroa siitä hissiin menosta. Toiset koirat olivat tukena muutaman ekan kerran, ja minä kehuin kovasti. Sitten yksin, ja olin "koiran tasolla" silittelemässä. Hissistä onkin tullut nyt ihan kiva ja normaali juttu.

Rappusissa voi olla pelottavaa se, että rappusten välistä näkyy alempiin kerroksiin. Hui, voiko sieltä välistä pudota noin pitkälle? :P

Autoon loikkaamisen kanssa huijaisin myös makupalojen kanssa. Siitäkin pitäisi saada kiva asia. Jossakin koiraohjelmassa oli koira, joka pelkäsi autoa. Siinä laitettiin ruokakuppi aina vaan lähemmäs autoa ja sitten autolla mentiin aina lenkille. Eli ihan parin minuutin matka johonkin, jossa koira pääsi lenkille. Ja sitten kun auto ei ollu enää pelottava asia, niin pystyi menemään jo vähän kauemmas :)

Äänestä

Meillä totuteltiin rappusiin niin, että nostettiin etujalat ekalle rappuselle ja ite kiivettiin parin rappusen päähän, jossa sitten houkuteltiin namipalalla nousemaan rappuja. Alkuun ei edistytty moneen päivään, mutta sitten kun pentu alkoi ymmärtämään ettei siinä ole mitään pelättävää, niin johan alkoi rappujen nousu sujumaan. Pikku hiljaa pidenettiin rappujen väliä missä ite istuttiin ja niin alkoi pentukin nousemaan raput itse. Aina tietenkin kehuttiin kovasti, kun oli uskautautunut nousemaan rappusia. Hiljaa hyvä tulee, joten kärsivällisyyttä=) Nyt se menee rappuset sitä tahtia, että on ite vaikea pysyä mukana.

Mukavia ja lämpöisiä keväthetkiä pentusi kanssa

Äänestä

Olen itse kerran käynyt ulkoiluttamassa ystäväni koiraa joka ystäväni mukaan pelkää hysteerisesti rappusista menoa. No minä vain menin huolettomasti koira hihnassa ihan kuin en tietäisi koko pelosta mitään ja koira paineli häntä iloisesti heiluen vierelläni.

Eli tässä tapauksessa koiran pelot olivat omistajan päässä ja koira fiksusti käytti niitä hyväkseen saadakseen rapsutteluja ja namuja.
Varteenotettava vaihtoehto tässäkin tapauksessa....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sisu-haukku kirjoitti:

millä tavoin olette saaneet koiran tulemaan rappusia? Pelkää autoon loikkaa, ok-talon rappusia, kerrostlaon käytävää sun muita portaita. Huonoja kokemuksia ei, kipuja ei.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu