HALIPULA

Kaamee, iski taas halipula. Onneksi se ei tule kovin usein. Olen ollut 5 v. yksin, omasta tahdostani. asun jo yksin, lapset aikuisii ja nautin todella rauhastani, mutta taas se iski kuin nuijalla päähän. Kunpa joku vain halisi mua, siis mies.

En juo, enkä käy missään kapakoissa, enkä tansseissa, karaokee oon nyt alkanut harrastaa, ja se onkin kivaa, kun löytää sen äänilajinsa, no mä vanha laulaja, mutten karaoken.Sielläkään ei viihdy kauaa, kun kauhee mekkala ja sählinki, laulan muutamii biisejä, ja sit on pakko lähtee, siel masentuu, kapakoissa, vaik on selvinpäin.

En odota elämältäni itselleni miestä enää, sen täytyisi olla juuri mun tasollani oleva, joka kunnioittaa naista ja mä miestä.
Pitäisköhän ihan kaupan jonossa katsoa sopiva vanhempi pappa, ja pyytää siltä hali ulkona, kun tulee kaupasta. Ideaa, sillä asun lähiössa, jossa paljon tuttuja monen ikäisii, kyl pappakin siitä tykkäisi varmaan.

Apua, auttakaa yksinäiset naiset, teillä varmasti iskee samalla lailla silloin tällöin.
301994
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Halitaan vaan kaupanjonossa ehkä vahingossa papparaista, pappatraa,oho.
No voi rysähys ko se on kevättä rinnassa muillakin vaikka ei olla yksin niin halipulaa on kertyny.

Äänestä
  • Sinä olit niin energinen sssssssiinä tekstissäsi, että vaikka oletkin varattu, haluaisin ehdottomasti tavata sinut kaupanjonossa ja päästä haliin suakin, kun molemmilla halipulakin vielä.
    Olet enkeli. HALI.

    Äänestä

iskeä avioliitossa (tai avo) olevillekin, ainakin sellaista voi päätellä, kun lukee tämän keskustelupalstan kirjoituksia.

Elämässä ei kuitenkaan loppupeleissä ole mikään muu niin tärkeätä kuin rakastetuksi ja hyväksytyksi tuleminen sellaisena kuin on.

Äänestä
  • .. avo- tai avioliitossa kärsivän halipulaa yksin asuvan halin puutteeseen.
    Se yksinasuva kun totaalisesti on siellä kotonaan yksin. Jos halia haluaa, niin olisi lähdettävä aina ulos jonnekin, minne? hakemaan ehkä sitä kohdalle sattuvaa, ja vielä sopivan kiinnostavaa, ja vielä että tämäkin kiinnostuu, ihmistä. Siis monta tekijää oltava kohdallaan...
    Kotona on sentään se kaveri. Häntä voi alkaa itsekin halitella, jos sitä kaipaa, eikä odottaa aloitetta toiselta. Ne viileämmät kaudet ovat osa avioelämää, ajatelkoot he silloin vaikka täysin yksin asuvia ihmisä niin vertaus ehkä helpottaa...Tai jos se on ehdottoman hankalaa, niin sitten on valittava se yksin olmisen olotila.
    Summarum.. jokaisen halipuute on aina osittain myös itsensä valitsema, jollain tavalla...

    Äänestä

  • Tottatosiaan parisuhteessa voi myös todella kärsiä halioulasta, siis puhtaasta halipulasta. Jos toinen osapuoli on kylmä ja sexi sujuu, mutta hali puuttuu, on se kamalaa.

    Parisuhteessa aamuisin ja töiden jälkeen pitää aina antaa pusu ja iso hali. Ja joskus voi sängyn päälle mennä halii ja suukotteleen ja puhumaan kodin asioista samalla.
    Tämä on minun käyttöohje pareille. Mutta se, toteutuuko se, on toinen juttu, Yksin me nyt täällä kaikki ollaan kuitenkin, jollei saa halia.
    SE ON TODELLA TÄRKEÄ ELEMENTTI KAIKKIIN SIITÄ KÄRSIVILLE.

    Äänestä

  • voi kärsiä halipulaa. Ehkä täällä on sen asian joku kaksilahkeinen jo tunnustanut, mutta nostan halitarpeen myös omalta osaltani esille.

    Ennen kaikkea PARISUHTEESSA ilmenevän halipulan väitän ongelmaksi, joka tehokkaammin kuin mikään muu syy, alkoholi, sairaus, taloudellinen ahdinko esimerkkeinä, uhkaa romuttaa koko suhteen.

    HALIPULA syntyy, jos ei saa heti aamulla halia, ei työpäivän jälkeen, ei levolle laskeutuessa, ei vapaapäivinä noin tunnin välein. Vuoden kestänyt halipula etäännyttää puolisot tai avosuhteen kumppanit jo niin vieraiksi toisilleen, ettei ole enää mahdollista kertoa avoimesti kaikkea, ja siitä on lyhyt askel siihen, ettei luottamusta ja avoimuutta ole ollenkaan.

    Halipulan olen kokenut suhteessa, yksinäisen pula ei ole siihen verrattuna mitään. Yksinäinen ihan turhaan inisee, jos ei halausläheisyyttä saa kokea. Parisuhteessa olevan halipulasta pitäisi sen sijaan toitottaa sumusireenin volyymilla.

    Äänestä

  • hukkeli kirjoitti:

    voi kärsiä halipulaa. Ehkä täällä on sen asian joku kaksilahkeinen jo tunnustanut, mutta nostan halitarpeen myös omalta osaltani esille.

    Toteampa vaan, että jo sinulla on avartava ja ymmärtävä näkemys tähän aiheeseen:

    "Halipulan olen kokenut suhteessa, yksinäisen pula ei ole siihen verrattuna mitään. Yksinäinen ihan turhaan inisee, jos ei halausläheisyyttä saa kokea. Parisuhteessa olevan halipulasta pitäisi sen sijaan toitottaa sumusireenin volyymilla."

    Mitä iniset parisuhteesi halipulasta. Etkö osaa pussata? Se on totta on, että yksinasuvana, en yksinäisenä, naisena olen mieluummin ilman kaltaistasi miesinisijää.

    Äänestä

  • hukkeli kirjoitti:

    voi kärsiä halipulaa. Ehkä täällä on sen asian joku kaksilahkeinen jo tunnustanut, mutta nostan halitarpeen myös omalta osaltani esille.

    Ennen kaikkea PARISUHTEESSA ilmenevän halipulan väitän ongelmaksi, joka tehokkaammin kuin mikään muu syy, alkoholi, sairaus, taloudellinen ahdinko esimerkkeinä, uhkaa romuttaa koko suhteen.

    HALIPULA syntyy, jos ei saa heti aamulla halia, ei työpäivän jälkeen, ei levolle laskeutuessa, ei vapaapäivinä noin tunnin välein. Vuoden kestänyt halipula etäännyttää puolisot tai avosuhteen kumppanit jo niin vieraiksi toisilleen, ettei ole enää mahdollista kertoa avoimesti kaikkea, ja siitä on lyhyt askel siihen, ettei luottamusta ja avoimuutta ole ollenkaan.

    Halipulan olen kokenut suhteessa, yksinäisen pula ei ole siihen verrattuna mitään. Yksinäinen ihan turhaan inisee, jos ei halausläheisyyttä saa kokea. Parisuhteessa olevan halipulasta pitäisi sen sijaan toitottaa sumusireenin volyymilla.

    ...siihen itsenäiseen olotilaan, jossa ei tarvitse enää inistä?! Vau, sitten kaikki on hyvin!

    ... sillä vaihdoithan elosi siihen itsenäiseen olotilaan, jossa ei tarvitse enää inistä?! Vau, sitten kaikki on hyvin!

    Äänestä

  • elosi kirjoitti:

    ...siihen itsenäiseen olotilaan, jossa ei tarvitse enää inistä?! Vau, sitten kaikki on hyvin!

    vaan minut vaihdettiin, ajettiin pois. Halipula oli molemminpuolista, luulen. Luottamuspula yli kestokyvyn. Syyttely kaikesta mahdollisesta, ei sentään kyllä markan devalvaatiosta.

    Äänestä

  • hukkeli kirjoitti:

    voi kärsiä halipulaa. Ehkä täällä on sen asian joku kaksilahkeinen jo tunnustanut, mutta nostan halitarpeen myös omalta osaltani esille.

    Ennen kaikkea PARISUHTEESSA ilmenevän halipulan väitän ongelmaksi, joka tehokkaammin kuin mikään muu syy, alkoholi, sairaus, taloudellinen ahdinko esimerkkeinä, uhkaa romuttaa koko suhteen.

    HALIPULA syntyy, jos ei saa heti aamulla halia, ei työpäivän jälkeen, ei levolle laskeutuessa, ei vapaapäivinä noin tunnin välein. Vuoden kestänyt halipula etäännyttää puolisot tai avosuhteen kumppanit jo niin vieraiksi toisilleen, ettei ole enää mahdollista kertoa avoimesti kaikkea, ja siitä on lyhyt askel siihen, ettei luottamusta ja avoimuutta ole ollenkaan.

    Halipulan olen kokenut suhteessa, yksinäisen pula ei ole siihen verrattuna mitään. Yksinäinen ihan turhaan inisee, jos ei halausläheisyyttä saa kokea. Parisuhteessa olevan halipulasta pitäisi sen sijaan toitottaa sumusireenin volyymilla.

    Kirjoitit hyvin, tunsin oikeen halipulasi. Varmasti se parisuhteessa tekee eniten kipeetä tuommoinen. Aloitteentekijä ei puhunut yksinäisyydestä, mutta , että joskus iskee se halipula hänellekin, vaikka on valinnut yksin asumisen.
    Kyllä se parisuhteessa on kamalampaa, ja voi johtaa jopa eroon, kun vieraannutaan sen takia, ettei halita.
    Minulta sinulle ISO HALI KOKO PÄIVÄKSI.

    Äänestä

miestäkin, tuo halipula. Oireet ovat tutut ! Vaan lääkettä tähän tautiin on vaikea löytää...

Äänestä
  • Sanoit lyhyesti, rehellisesti ja ytimekkäästi koko asian.Niin totta tosiaan se halipula vaivaa myös yksinelävää miestä yhtälailla,, ja lääkettä siihen ei ole kummallekaan.

    Jos moraali on korkealla, niinkuin sen pitääkin olla, niin sattuman varaan kyllä ne halit jää molemmilta, ikävää, mutta totta, minkäs teet?

    Äänestä

kuin mies tässä iässä. Halipula täytyy kestää, pian siitä kaipauksesta pääsee, kun ajattelee, millaisia halaajia olisi tarjolla!
Me naiset olemme vielä vahvoja, vaikka kenties päättyneen parisuhteen haavoittamia. Me selviämme kyllä. Miehet sortuvat, yksin elävät miehet ovat syrjäytymisvaarassa ja kurjistumassa, kertoo myös tämän päivän HS.

Äänestä
  • ihan, kuin olisi uho päällä. No kyllä silläkin keinolla vähän aikaa pärjää.

    Äänestä

  • Sitäkö että kuvitellaan olevamme parempia kuin miehet. Yleistetään koko joukko omien katkerien muistojen takia...?
    Itse olen ollut yli kymmenen vuotta yksin. Halipula on iskenyt tuhansia kertoja. Ei se ole heikkoutta jos halipulan tunnustaa, päinvastoin.
    Totuus on, että niitä haluamansa halin antajia on harvassa, tai olisihan niitä, mutta he eivät sysytä...
    Uskon, että on niitä minun mieleisiä halin antajia jossain, ei vaan ole tullut kohdalle. Joten halipulan iskiessä en kaiva itsestäni negatiivisia, vaan odottavia tunteita, se kun on niin paljon mukavampaa....:))

    Äänestä

  • UPDATE_8325622 kirjoitti:

    ihan, kuin olisi uho päällä. No kyllä silläkin keinolla vähän aikaa pärjää.

    Hanki koira. Mitä isompi koira, sen suuremmat halit :)

    Äänestä

  • Angel of The Morning kirjoitti:

    Hanki koira. Mitä isompi koira, sen suuremmat halit :)

    Kuule, mun koirani jouduttiin piikittämään syyskuussa 10 vuotiaanam takapää petti ja laihtui ihan rangaksi. Eläinlääkäri lopetti. En ota koiraa, enää, kissoja oon miettinyt kyllä.
    Ja mulla oli iso koira n.50 kg.
    Mutta oli hyvä idea sulla.

    Äänestä

..saa halata..NYYYYYYYYYYYT - kiitos:)

Äänestä
  • Kyllä teki hyvää

    Äänestä

  • UPDATE_8325622 kirjoitti:

    Kyllä teki hyvää

    niin teki, - kun halaa saa halaajakin halin :)

    Äänestä

  • Voi kiitos ja NYYYYYYYYYYYYYYYT mä halin sua, olipa mukavaa, ihan tosi, tulin iloiseksi ihan.

    Äänestä

Halipulaan pitäisi saada halikykyinen mies, vaan sellaisen saat vain lainaamalla tai viettelemällä omaksi jonkun toisen naisen oman. Silti ei ole varmaa, että mies on halitarpeesi tyydyttäjä, on ehkä jo halinut tarpeeksi ja kuin liipasimella edellisestä suhteestaan.
Vapaina kulkevista miehistä tuskin apua saat. Ne miehet eivät ole oppineet koskaan halaamaan, juuri siksi ovat jääneet yksin, tai ovat parisuhteesta eronneita, ulostettuja, kun eivät edes ole halausta halunneet naiselleen antaa.

Äänestä
  • itsekin, kun tuollaista muista epäilet? Oi kerro, kerro kuvastin...

    Äänestä

  • Olen kanssasi ihan täysin samaa mieltä, koko kirjoituksesta. Toisten ukkoihin en kajo, enkä katsele edes ympärillenikään enää, vaik yks päivä istahdettiin penkille naisystäväni kanssa, niin siihen tuli mies pyytään minulta tulta, en kunnolla ees kattonut sitä, eikä se meinannut lähtee siitä. Sit ystäväni sanoi, et etkö sä huomannut, se tuli vaan pyytään muka minulta tulta ja oli mua toljottanut kokoajan. En näe enää tuollaisia asioita. tai jos nään, en katso sillä silmällä, kun hyvät miehet kaikki on naimisissa.

    Joten siihen kauppajonon pappaan nyt nojaudun, kuitenkin, se ei jää ainakaan perään roikkumaan.
    Tarkottaen sitä, että halaushetki on meidän ainoastaan ja pieni juttelu päälle.

    Äänestä

  • ulostettu kirjoitti:

    itsekin, kun tuollaista muista epäilet? Oi kerro, kerro kuvastin...

    sun katkeruuden ja halun aina mollata joku ja mielellään naisen. Tunnen sut kirjoitustyylistäs, pöheikköläinen.

    Eikö sua hali kukaan, etkö itse kaipaa haleja, jos muut kaipaa, niin anna niille ilo siihen, jatka sinä omaa katkeruuttas, kunhan et sitä muille sysää, toisten niskoille.

    TULIKO TARPEEKS SELVÄSTI?

    Äänestä

  • Kuules N55,ei tää halipulane naine kaihoile kenenkää toise naise perää.Minust häne halipulassee appuu tua
    jo lämpöne ajatus ja hali sen myätä.
    Mää ainaski anna hänel ny halit,sun kans olenki iha eri miält.
    Toivonki,ja nii vissii sääki toivot,et hän sais iha
    konkreettisenki halin.Eiks nii ?
    Harvemmi mää naisii halin,mutku näkee jonku kaveri,jota ei ol pitkää aikkaa tavannu,ni kyl käre
    hyppii ku ittelläs sen toise kaula ympäri.

    Äänestä

  • Justiinan sisko kirjoitti:

    Kuules N55,ei tää halipulane naine kaihoile kenenkää toise naise perää.Minust häne halipulassee appuu tua
    jo lämpöne ajatus ja hali sen myätä.
    Mää ainaski anna hänel ny halit,sun kans olenki iha eri miält.
    Toivonki,ja nii vissii sääki toivot,et hän sais iha
    konkreettisenki halin.Eiks nii ?
    Harvemmi mää naisii halin,mutku näkee jonku kaveri,jota ei ol pitkää aikkaa tavannu,ni kyl käre
    hyppii ku ittelläs sen toise kaula ympäri.

    Tämä oliaivan ihana kirjoitus, sinä ajattelit just niin, kun asian koenkin, en oo yksinäinen , halipula vaan välillä. Kiitos sinulle ja Iso hali sinulle.

    Äänestä

Virtuaalisti, ajatuksissa se onkin aivan juuri sellainen kuin minä itse haluan. Hali on hellä tai vahva, se on kuuma tai etäinen. Lämminkin se voi olla tai teknisesti osaava jossa periaatteessa kaulat ovat kontaktissa. Olet varmaan juuri tuollainen hyvä halija. Mä pidän halimisesta, oikeastaan kaipaan niitä juuri nyt. Olipa kiva kun halusit halia samaan aikaan.

Äänestä
  • Olipa kiva kuulla ja sulla hyvä kirjoitus, tulin iloiseksi, ja hymyilin täällä.
    Kyllä virtuaalimaailmassa voi tehdä mitä vaan, kun on mielikuvitusta.
    Tosin en pidä tätä keskustelupalstaa, enkö chattia ihan virtuaalimaailmassa, kummassakin päässä on ihminen, virtuaalimaailmassa ei ole vastapuolt ihmistä, vaan virtuaali.

    Kun olin kirjoittanut paattoksella kirjoitukseni, alkoikin halipulani hiljalleen väistyä, siis sinä halit minua ja oot mies, niinkuin toivoin, kyllä tuli perille, Kiitos ja halitaan toistekin, kyllä sä sen myös sitten tunnet.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

oisiko vielä joku kirjoitti:

Kaamee, iski taas halipula. Onneksi se ei tule kovin usein. Olen ollut 5 v. yksin, omasta tahdostani. asun jo yksin, lapset aikuisii ja nautin todella rauhastani, mutta taas se iski kuin nuijalla päähän. Kunpa joku vain halisi mua, siis mies.

En juo, enkä käy missään kapakoissa, enkä tansseissa, karaokee oon nyt alkanut harrastaa, ja se onkin kivaa, kun löytää sen äänilajinsa, no mä vanha laulaja, mutten karaoken.Sielläkään ei viihdy kauaa, kun kauhee mekkala ja sählinki, laulan muutamii biisejä, ja sit on pakko lähtee, siel masentuu, kapakoissa, vaik on selvinpäin.

En odota elämältäni itselleni miestä enää, sen täytyisi olla juuri mun tasollani oleva, joka kunnioittaa naista ja mä miestä.
Pitäisköhän ihan kaupan jonossa katsoa sopiva vanhempi pappa, ja pyytää siltä hali ulkona, kun tulee kaupasta. Ideaa, sillä asun lähiössa, jossa paljon tuttuja monen ikäisii, kyl pappakin siitä tykkäisi varmaan.

Apua, auttakaa yksinäiset naiset, teillä varmasti iskee samalla lailla silloin tällöin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu