onko se häppee

jos sattuu sijottummaan piirikunnallisissa kisoessa kolomanneks.
6414
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

jos aikuisena tulee lasten tai vaarien sarjassa kolmanneksi niin mun mielestä se on kyllä häppeemisen paikka

Äänestä
  • alle 40v naisten erittäin huonokuntoisten sarja,enkä edes voittanut.

    Äänestä

Kunei mopoajossa kärsi taustapeiliin vilkuilla.
Sattuu niin riivatusti. Mullqwist sanoi, että tuo on sitten menoo.

Äänestä

Riippuu tietysti lajista. Jouduin kerran nassikkana osallistumaan 3-otteluun tuollaisissa kisoissa. Lajeina silloin pikajuoksu, pituushyppy ja kuulantyöntö.

Kuula putosi liki varpaille vain 7 metrisellä ja siinä olin vihonviimeinen. Pituus meni vähän paremmin - siinä olin vasta toiseksi viimeinen. Pikajuoksussakaan ei ollut kehumista. Meni sataselle 12,1 sekuntia. Sitä ei laskettu, että juoksentelin kyllä pitkiä matkoja liki samalla vauhdilla.

Muutama vuosi tilastoissa Suomen ekana niissä ja yhtenä vuonna maailman kärjessäkin. Seuran pomot olivat sitä mieltä, että kyllä tuollainen 3-ottelussakin menee. No, kokeilemassa sitäkin piti käydä ja tulos oli surkein mahdollinen :)

Aika nolo tulos ja iso häpeä. Moneen vuoteen ei tehnyt edes mieli muistella koko kisaa. Omilla matkoillani hoitelin kyllä pokaalit kotiin

Äänestä

oo mut ei tuota kannata lähtee retostelemaankaa.

Äänestä

tokkiinsa häppee, ko kehtooppi kysyäkkin,onko häppee tulla kolommanneks ja vieläpä häppeekin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


holokkipolovi kirjoitti:

jos sattuu sijottummaan piirikunnallisissa kisoessa kolomanneks.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu