Oli lehdessä juttu, että alkaa useita uusia ylempi amk koulutusohjelmia. Ja siinä jutussa muistettiin vielä oikeen kaksi kertaa painottaa sitä, että se on rinnastettavissa maisterin tutkintoon. Tämän jälkeen ihmiset muistavat ainoastaan tuon asian, mutteivät sitä, että koulutus sisällöltään on aivan erilaista. Laajuudeltaan toki onkin rinnastettavissa. Noh, niin kauan kuin ylempi amk -tutkinto ei anna pätevyyttä hakea tohtorikoulutukseen on asia ihan ok.
Taas lisää ylempiä AMK
koulutusohjelmia...
2355
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mikään amk-koulutus ei ole vertailukelpoinen akateemiseen tutkintoon. Ei tasoltaan eikä työmäärältään. Yliopistollinen kauppatieteiden kandidaatin tutkinto noin 10X arvostetumpi ja vaativampi tutkinto kuin joku tradenomiaa lukenut amis.
Jumalauta jos joku nyt tosissaan luulee, että esim. tämän ylemmän amk- tutkinnon loppupaperi olisi edes yliopiston cumu-semman tasoinen, niin menkääpä nyt lukemaan muutama tekele. Ei hyvää päivää.
Vielä oikein tohtoriksi. Lukisivat nyt edes ensin kandidaateiksi.
että kaikista olisi nyt väen vängällä tehtävä korkeasti koulutettuja. En vaan ymmärrä eikö Akavalla ole mitään sanomista noihin amk-uudistuksiin...??