ennen kuin reilu kuukausi sitten leikkautin 2 poikakissaani niin ne olivat alkaneet merkkailla paikkoja. Siitä syystä ne veinkin leikattavaksi. Tiedän myös, että jonkin aikaa leikkauksen jälkeen voivat vielä tuota jatkaa joten asia meni sen piikkiin. Ekan kerran hermostuin yli viikko leikkauksen jälkeen kun uudelle matolle lorotettiin varmaan desilitran verran ja nyt siitä on just se lähemmäs 2kk aikaa (leikkauksesta siis) niin ne vaan jatkuvasti menee mun vaatekaappiin ja kusee ja PASKOO myös sinne. Siis helvetti 2 ekaa kerrosta on jo pesty moneen kertaan ja vaatteet on menny pilalle joten heitin roskikseen. Ne saa suljettua ne ovet tietty mutta kun ne osaavat avata ne. Ja jos ne ei pääse sinne kusemaan ja paskomaan, ne tekee sen jonnekki muualle. Hiekkalaatikoita on 2 kpl jotka putsataan päivittäin ja kokonaan tyhjennetään kerran viikossa joten siitä se ei ole kiinni. Ja tähän on nyt turha alkaa kenenkään selitellä että "no mitäs pidät kissoja ittelläs" ja jäkäjäkä. Koska toi ei ole sitä käytöstä joka on luonteenomaista kissoille koska ne ovat yleensä siistejä ja niin olivat noikin ennenkun tulivat sukukypsiksi. Vaikka ne itse olenkin joo hankkinut niin en mä voi loputtomiin sietää sitä että pitää pestä 4 koneellista pyykkiä päivässä ja sitte heittää kaikki vaatteet satojen eurojen arvosta pois. Mulla ei oo varaa sellaseen. Tuskin kellään on
Kuseskelu...
vituttaa.......
501356
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 50
Vanhimmat
Nyt kyllä suosittelen käyttämään siellä eläinlääkärissä, että otetaan pissakokeet ja katsotaan, että kaikki on varmasti kunnossa. Kuitenkin hyvin harvoin kissa ilkeyttään mihinkään väärään paikkaan pissii vaan sillä saattaa joku olla vikana.
Jos mitään vikaa ei löydy niin voit kokeilla karkotteita tai feliway- suihketta ongelmapaikoissa.
Kokeile hiekka-astioissa myös erilaisia sisältöjä. Siis tyyliin yhteen hiekkaa, toiseen pellettiä, kolmanteen vaikka pelkkää sanomalehteä ja viet niitä normaalista poikkeaviin paikkoihin.
Sitten itselle kärsivällisyyttä. Aina kun kissa pissaa väärään paikkaan, otat sen syliin ja kannat hiekka-astialle. Yritä saada ne kiinnostumaan hiekasta. Rapsuttelette hiekkaa vaikka yhdessä ja aina kun se suostuu sinne menemään niin kehut sitä ja kiität siitä. Niin se vaan on, että se huutaminen varmaan vaan pahentaa asiaa kun ei se kissa ihan ymmärrä asioita niinkuin ihminen. Eli ennemmin kehut onnistuneesta suorituksesta.
Ja toruminen tapahtuu sitten vain jos saat rysän päältä kiinni. Jos tulet kotiin ja löydät pissan on siitä ihan turhaa ruveta huutamaan koska kissa ei osaa yhdistää torua oikeaan asiaan ja saattaa mennä hyvinkin hämilleen.
Tässä nyt tällaisia ihan yleispäteviä neuvoja :)
No sen verran oon saanu rysän päältä kiinni että kun ne ovat aloittelemassa puuhian kaapissa niin otan pois ja sanon että sinne ei kyllä kuseksita. Muuten en sitten oo saanu kiinni aikoihin ihan rysän päältä. Noita karkotteita kokeilin joskus erään toisen ongelman takia mutta ei ne niistä paskan vertaa välitä. Appelsiininkuorien kanssa niillä on joskus ollut joku ongelma, pelkäävät, mutta niihinkin ne tottuivat eli ei karkotukset auta. Ei se tosta hiekastakaa pitäs olla kiinni. Ne käy kuitenkin MYÖS hiekkalaatikolla. Merkki on Topkatti, ainoa joka toimii meillä. Pitäs nyt sitte miettiä että miten mä virtsanäytteen niiltä saan otettua koska mulla nyt ei oo pariin kk varaa viedä (polimaksu jo 2 X 50e) paikan päälle :P. Mutta joku sano että voi mennä useampi kuukausikin leikkauksesta että tasottuu hormonit...enpä tiedä, on vaan seurattava tilannetta. Niin joo, vakuutuskirjat oli myös saaneet kyytiä, mitäs olin unohtanut pöydälle =P.... Pitänee pyytää Ifiltä uudet:D
Vanhempi, kohta 2v kissa, taas on myös hyvin kiinnostunut näiden episodien aikana vaatekaapeista. Kun ne on pesuaineella pesty, se menee selälleen kierimään sinne. Ei se siellä mitään kiellettyä tee mutta typerännäköstähän se on.. mitä lie liikkuu päässä
etkös nyt ensinnä saa estettyä vaatekaappiin menoa?
makuuhuoneeseen menoa? jos sänkyyn pissitään, peitä sänky muovilla. poista matot lattioilta joksikin aikaa kokonaan. pese kaikki pissattu etikalla. etikkaa pesukoneen huuhteluainelokeroon. neutralisoi pissan hajun niin, ettei kissankaan pitäisi sitä enää haistaa.
hiekkalaatikoita tulee olla vähintään yksi enemmän, kuin kissoja. kissa mielellään tekee pissat ja kakat eri paikkoihin ja mielellään eri paikkaan, kuin kaveri. hiekkalaatikko voi olla kissalle hyvin henkilökohtainen paikka.
ongelmatapauksissa ei hiekkalaatikoita voi liikaa ollakaan ;)
kokeile erilaisia hiekkoja ja laatikoita(vaikka tavallisia muovilaatikoita) eri paikkoihin, mieltymyksiä kun on useita.
pissanäyte kannattaa tutkituttaa pian.
pissanäytteen voi koettaa ottaa puhtailla(kiehuvassa vedessä puhdistetuilla) välineillä. esimerkiksi kauhalla. sujauta kauha pepun alle, kun kissa käy pissalle ja ime vaikka kertakäyttöruiskuun. toimita eläinlääkärille kahden tunnin sisään näytteen otosta.
kakkailu saattaa joskus kertoa myös mm pissavaivoista.
joskus kissoilta joutuu tutkimaan pissit ja kissan useampaan kertaan ja eläinlääkärillä, jotta selviää mikä vaivaa. tämä siksi, että ei kannata luovuttaa, jos pissailu jatkuu, eikä syytä heti löytynyt.
joskus voi tällaisesta merkkailusta jäädä tapa, kun on sen kerran keksineet. siihen kannattaa kokeilla ensinnä feliway haihdutinta ja suihketta. se ei ole karkoita, vaan synteettinen kissan naamaferomoni, joten sopii hyvin kissan kotiin. käytä ohjeen mukaan. kannattaa käyttää alkuun kuukausia.
http://www.vetcare.fi/index.php?id=86
Ei makuuhuoneeseen pääsyä voi estää oikein kun sen ja olohuoneen välissä on vain liukuovi joka on kaiken lisäksi rikki (vuokra-asunto =P)ja vaikka sen saiskin vedettyä kiinni asti niin siihen jää rako josta ne sitten vihasena tulevat kyllä läpi.Eli vääntävät auki porukalla:D. Sänkyyn ei käsittääkseni oo pissitty, päiväpeiton päälle vain kun se on ollut pois sängystä viikattuna jossain sängyn vieressä. Hiekkalaatikoita on nyt 2 kpl ja ihan hyvin ovat tulleet toimeen ainakin ennen, en nyt sitten tiedä että jos pitäis laittaa 2 tai 1 lisää niin mihinhän sen mahduttais. Eri asia sitten kun muutan isompaan asuntoon lähitulevaisuudessa. Ne 2 on kaksospennut joten ei ne vierasta toisiaan mitenkään, käyvät samaan aikaankin laatikolla sillon kun käyvät.
Mutta ehkä pitää ainaskin kysästä nyt sitte eläinlääkäristä että jos haluvat mun toimittavan näytteitä. Jos saan otettua. Ja toivottavasti ei nyt älyttömästi maksa kun on ollut kuluja erinäisistä syistä sinne päin viime kuussa aivan helvetisti (vanhempi kissa leikattiin akuutissa tilanteessa. Selvis ja voi hyvin).
vaatteet, ja vaatekaapin.
Mun edesmenneen kissani sai Kloriten haju riemastumaan. Silloin se kieri lattialla ja kiehnäs vaatteissa, joita aineella oli käsitelty.
Tosin sillä nyt ei ollut ongelmiä, että olis tehnyt muualle kun laatikkoon. Ainoastaan silloin kun oli virtsatieinfektio. Ja se kyllä erottui. Yritti pissata koko ajan ja ihan minne tahansa, matot, poppanat, pyyhkeet ihan kaikki.
Niin tylsältä kun kuulostaa, hanki kappien oviin ns. lapsilukko. Eivät varmasta pääse kaappiin jos muistat sen lukon sulkea. Säästytpähän vaatehermoilusta.
Koitahan jaksailla...
No se oli jotain CIF -merkkistä. Haisee ihan jollekki uimahallille, semmonen sininen pullo. Varmaan joku yleispuhdistusaine. Toisaalta en ihmettele, että se siitäkin innostuu kun se on ollut jotenkin ihan sekasin koko pienen ikänsä. En jaksa alkaa edes selittämään tarkemmin kun ei liity aiheeseen mutta näitä juttuja mm. kun katsoo silmiin niin naksuttaa suullaan ja hyökkää kimppuun mutta juokseekin ohi tai pysähtyy IHAN naaman eteen ja alkaa kehräämään ja puskemaan.Koskaan ei oo tahallaan ketään satuttanut vaikka aina hyökkäilee kimppuun. Omituinen tapaus.
Niin no ehkä mä siirtelen vaatteeni sitten vaan niin ylös että eivät pääse sinne koska en viitti alkaa vuokra-asunnon kaapin ovia muuntelemaan, tuskin edes saa. Mutta kun tämän vuoden aikana varmaan syksyyn mennessä muutan omaan niin asia onkin eri.
Yleispesuaineet päästää sitä pissanhajua läpi eikä se peitä sitä hajua vaan kissa kyllä haistaa sen. kokeiles pestä etikalla: Sitä jokainen kissa vihaa, ainakin kaikki minun kuulemani tapaukset :)
kokeilla helpottaako pissailu yhtään, useamman hiekkalaatikon myötä. jos laatikot jää kokonaan käyttämättä saahan ne ottaa pois sitten.
meillä hali siskokset käyttää tarkasti omia laatikoitaan, että se ei meinaa mitään, miten kissat tulevat muutoin toimeen.
meillä laatikoita on piilotettu mm. sohvan ja kirjahyllyjen taa..
MUTTA: Ei mulla oo tilaa piilottaa mihinkään. Tää on vaan 45m ja vessaki on jo about 1½ X 4 sauna. Ku ei viittis sitä paskanhajua levittää koko asuntoon. Vaikka sen putsaa säännöllisesti niin ei kissallinen asunto koskaan täysin freshille haise. Mutta kuten sanottua, sitten kun saan hankittua isomman asunnon
kusen hajussa vai hiekkalaatikot näkyvillä ja jos kerran haisee joka tapauksessa. ;)
kissankakan hajua saa hälvennettyä oikealla ruokavaliolla paljonkin ja kun heti kerää kikkarat, kun huomaa, ei se kauaa haiskahda. ei norppi kissa kovin usein pasko.
No tuskin sinäkää keskelle olohuoneen/keittiön lattiaas laitat hiekkalaatikkoa vaikka miten on oma valintaista hankkia eläimiä. Koska mulla on pari metriä kertaa pari metriä ns. vapaata lattiatilaa, loput menee sängylle, sohvalle, sohvapöydälle ja telkkarille. Ja se vapaa lattiatila olis kiva pyhittää tiskaamiselle ja ruoanlaitolle
vaikka pöydän alle? ja minä taatusti laittaisin vaikka keskelle lattiaa hiekkiksen, jos vaihtoehtona olis kusinen sänky ja omaisuus..
Jos tarkoitit uimahallin hajulla kloorin hajua, ei ko. pesuainetta kannata käyttää. Kloori ja ammoniakki muistuttavat kissan nenään pissan hajua ja tulkitsevat pestyn kaapin toisen kissan merkkaamaksi ja menevät sitten itse merkkaamaan omalla virtsallaan sen. Etikka tosiaan on hyvä hajun poistaja ja esim. sitruunalle tuoksuvat pesuaineet.
Pitääpä koittaa noita. Ja tutkituttaa virtsanäytteet samantien myös. Joo tarkotin kloorin hajua, en tiiä miten se haisee niin voimakkaasti sille kun on olevinaan joku yleispuhdistusaine eikä esim. WC:hen. Luuleeko ne että ihmiset haluu sen hajun koko asuntoonsa =P
no ei meillä vaan kissojen pissat ja kakat haise YHTÄÄN. oikea ruokavalio ja laadukasta hiekkaa ni vot.
eipä haise meilläkään. ja laatikoita on kyllä siellä täällä.. vieraat ihmettelee, miksi ei haise, kun muissa kissatalouksissa haisee.. kissat on pääsääntöisesti raakaruualla ;)
Olis ihan kiva tietää että miten mä voin tehä enemmän oikein kun ostaa kaupasta niille ruokaa joiden sanotaan olevan hyviä merkkejä ja varmaan ovatkin hintansa puolesta. En aatellu kuiteskaan perustaa mitään hiirifarmia parvekkeelle ja napsia niille sieltä ruokaa. Ne syö monipuolisesti myös eikä aina samaa.
Ei etikkakaan auta, ainakaan meillä.
Eikö sulla olisi vaikka tuolia jonka siirtää vaarekaapin eteen, eivät saisi auki ovea.
Pesuaineet eivät saisi sisältää ammoniakkia, sillä sen haju muistuttaa virtsaa, saa siten kissan kiinnostumaan, ja kierimään niiden vaatteiden päällä , kuten edellä joku mainitsi.
Ostin yhdestä eläinkaupasta suihkutettavaa pesuainetta, sen annettiin ensin vaikuttaa lattialla 10min. sen jälkeen pestiin.
kun mulla oli samoja ongelmia, kuin sulla.
jostain kumman syystä se auttoi, ei heti vaan ajan kanssa, kun sitä käytin.
en muista tuotteen nimeä, mulla ei ole sitä enää, mutta se oli englanninkielinen ja maksoi n.14e.
Onnea ja jaksamista sulle kisujen kanssa!
tuo terveys(pissanäyte) kyl kannattaa tutkia, syyhän voi olla vain siinä.
meidän kissamme on ollut niin fiksu ja filmaattinen sisäsiisti katti... Nyt viime aikoina on sitten löytynyt pissejä sieltä sun täältä, lähinnä lasten ulkovaatteista jos pesuhuoneen ovi jää auki ja siellä vaatteet kuivumassa. samoin vierashuoneen sängystä ja sängyn edestä lattialta. Hiekkalaatikko on likimain aina siisti, ehkä sen 10 kertaa päivässä sen putsaan, kun vihaan pissin hajua. Järki meinaa lähteä tuon kissan kanssa, vaikka se niin ihana vauveli onkin...
äkillisiin vääriin paikkoihin pissailuihin löytyy yleensä sairaudesta tai leikkaamattomuudesta. lääkäriin siis joka tapauksessa ja pikapikaa. hoitamaton pissavaiva voi viedä kissalta hengen nopeasti.
meillä oli sama ongelma toisella katilla, kuseskeli erinäisiin paikkoihin. sain virtsanäytteen otettua ja kiikutin lääkärille. 12 euroa maksoi kokonaisuudessaan, lääkkeet ja se tutkimus.
et kertonut asutko maalla vai kaupungissa ? meillä oli eka kissa joka oli tottunut asumaan maalla.yli vuoden, omistaja ei kertonut paljon kissasta. Sen tulon jälkeen alkoi pissata sänkyyn ja sohvalle.pesimme molemmat paikat joka päivä ja pyykkiä tuli pissaaminen jatkui ja jatkui .lopulta myimme kissamme pois kissatalolle .Ja sieltä meille sanottiin että kotimme oli väärä paikka sille.. Nyt meillä on 5kk pentu ja erikäytöksinen.
siis niitä on 2 joista oli kyse, samasta poikueesta. Ovat kasvaneet luovutusikään asti kerrostalossa ja asuvat nykyäänkin eli siis mun luona. Nyt on tullu bonuksena kuvioihin että vaatekaappi revitään auki ja siellä käydään myös paskalla. 3 kassillista vaatteita mennyt jo roskiin muutaman kuukauden aikana ja rahaa ei ole uusia ostaa. Kaikki paikat on pesty aineilla mitkä muilla lopettaa ton, mutta ei auta täällä. vuodenvaihteessa on tulossa lapsi taloon joten se kuseskelu on saatava loppumaan tai kissat saa lähteä, siinä ei oo kyse enää siitä että olenko itsekäs vai lyhytpinnanen, vaan kyseessä alkaa olla jo myös turvallisuus ja totta puhuen en tiiä enää pidänkö noista ollenkaan vai en
ootko kokeillut laittaa lukkoon niitä ovia? vai saako niitä? feliwey auttaa meillä tällä pienemmällä. ja onko sun kissat leikattu? mun pitää leikkauttaa kissanpentu kun se tulee 6kk tai 7kk. poikakissa meillä
molemmat on leikattu tammikuussa ja tiiän et sen jälkeen voivat tehä sitä jonku aikaa mut tää ei oo enäää mitää semmosta. Aina jos on joku kankaanpala (vaikka sukka) lattialla niin heti pitää kusta sen päälle vaikka laatikko on puhdas. Ja kyllä, laatikoita on useampia. Karkottimia oon koittanu ja ei ne vaikuta yhtään mitään, useampaa merkkiä siis jo koittanu. Ovia ei saa lukittua ja ne saa ne auki lattian rajasta. Tää on vuokra-asunto joten en mä voi alkaa edes noihin oviin mitään lukkoja laittelemaan. Kolmas näistä taas (2v) käyttäytyy ihan normaalisti, ei oo koskaan kussu muualle ku laatikkoon mut noi 2 oon yllättäny kymmeniä kertoja itse teosta eikä ne edes lopeta ku ne huomaa että näen vaan jatkaa loppuun asti. Kiva pyytää vieraitakin tänne kun kämppä haisee kuselle kokoajan ku se haju on jo pinttyny joka puolelle kun en ees tiiä mihi kaikkialle ne sitä tekee.
Mitä nyt meinaat tehdä niiden kahden kanssa? Eihän juu vuokraasuntoon voi meillekkään laittaa lukkoja,se on todella hankala tilanne kannaltasi ja ajatellen pikkuistasi joka syntyy.Onko ne nämä kaksi 1vuotiaita?
No en mä tiiä, kun nyt anyway pitää hankkia isompi asunto niin jos ne siellä ei tota jatkas kun ei oo niitä vanhoja hajujakaan missään. Jos jatkavat, niin sitten täytyy miettiä että mitä tekis. Ne on syntyneet syyskuussa eli on vielä pentuja mut en nyt laittas senkään piikkiin sitä. Enää ei kyllä muuteta vuokra-asuntoon koska ei ole järkeä, eli kun ostaa oman niin sinne tietysti voi sitten virittää mitä haluaa. Saas nähä
toivottavasti kissasi rauhoittuvat kun muutatte uuteen kotiin .onnea sulle tulevan pikkuisen johdosta .
kiitos =). jos niistä luopua pitäs syystä tai toisesta niin vieraaseen paikkaan en anna. että katotaan ny
ei kannata vieraisiin oloihin todellakaan antaa . toivottavasti muuttaminen auttaa tilanteeseen. hyvää kevätä sulle ja perheellesi .terv h.h.
moi et kertonut missä asut ? Olis kiva saada susta joskus ystävä? terv heidi
kkkn! et kertonut missäpäin asut? olis kivaa saada susta joskus ystävä? terv heidi
niin ei toi mikään varsinainen nimimerkki ollu vaan kasa kirjaimia :D. Mutta anyway asustan vantaalla.
tarkoititko että et haluaisi joskus olla ystävä jos tutustuu? terv .heidi. mulle voit jos haluat kirjoittaa sähköpostiin. asun hyvinkäällä.
etkö haluaisi olla ystävä kanssani joskus vaikka monen vuoden jälkeen. terv .heidi ,asun hyvinkäällä. mulle voi kirjoittaa sähköpostiin jos haluaa kirjoittaa.
oliko vastauksesi ei ? jos haluat pitkäaikaisen ystävän. kirjoita sähköposti osoitteeseeni. terv .heidi .asun hyvinkäällä.
ei sitten
mulla on muutama muu asia tässä samalla menossa ja yritän sen lisäks myös samalla siivota niin en kerkee heti vastaamaan =). Ei mulla mitään sitä vastaan oo että suhun tutustun, ainahan se kivaa vaa n on "tavata" uusia ihmisiä
saisinko sun sähköpostiosoitteesi ? Niin olisi helpompi kirjoittaa sulle? meillä meinas 5kk kissamme karata olimme ulkona.Onneksemme se tajus pysähtyy etupihalle ettei juossut autotielle asti.Säikähdimme kovasti kun sen hihna pääsi mieheni kädestä irti .Kun kissa säikähti jotain ulkona se teki kaksi volttia ja karkas. me juostiin kissan perässä .Mieheni sai robin kissan kiinni. terv .heidi ja kisu robin.
mieluummin en laita tänne kun se sisältää mun sukunimen (joka on tosi harvinainen) ja en viitsis sitä kylvää minne sattuu, mutta sano sä itse omas. Jos on vastaava ongelma, voin tehä sitte esmes huomenna toisen osoitteen jossa on parempi "yksityisyydensuoja". Tai jotain..
onko sulla meseä? mulla on
kyllä on
voitais jutella mesessä .
kyllä onnistuu mutta sano ensin osoite minkä lisään =)
[email protected]
niin että varmistan vain sun olleen tuo viimesin kirjottaja myös (jota ei oo tehty kirjautuneena)
mä se oon.
ja wohl
kun viimeksi yritin laittaa viestiä sulle .suomi24 sivulla oli häikkää jotain teknisiä juttuja
jotain se valitti mullekkin eilen. Ainahan tää sivu on ruuhkassa