Lueskelin tuossa vanhoja ketjuja jo, mutta päätin kysyä ihan itsekin...
Eli asutaan vuokrakämpässä, jossa eteisessä ja olohuoneessa on parketti (vuosi sitten hiottu, sen puolesta siis hyvässä kunnossa). Nyt olisi kova koirakuume, ja syksyllä toivottavasti saataisiin haukku taloon. Vuokranantaja pitäisi suostutella asiaan ja vakuuttaa hänet siitä, että pystymme joko pitämään parketin kunnossa tai hoitamaan sen entiselleen muuttaessamme.
Toivoisinkin siis kokemuksia parketin suojelemisesta erilaisin keinoin. Olen miettinyt jopa muovimaton asentamista parketin päälle siksi aikaa, kun tässä asumme. Kuulostaako mahdottomalta? Ilman liimaa tietenkin, mahtaako pysyä? Paljonkohan mahtaisi kustantaa, parkettia on noin 30 neliötä?
Entäs sitten lattian hionta tai vahaus poismuuttaessa? Hiomista tuskin voi tehdä itse, mutta entäs vahausta? Mitä tällainen kustantaa, ja onko se vaikeaa? Häivyttääkö se esim. kynnenjälkiä ollenkaan? Pitäisikö ensin hioa ja sitten vasta vahata, vai riittääkö pelkkä vahaus? Lattialla tulisi olemaan mahdollisimman paljon mattoja (jo koiran itsenkin takia, lattia on aikas liukas), jolloin kuluminen olisi toivottavasti mahdollisimman vähäistä.
Tämmösiä...Toivottavasti jollain olisi kokemuksia, itselleni tämä on ensimmäinen parketillinen asunto ja olen todennut, että toista ei tule :P En pidä tuosta ollenkaan, mutta kämppä on muuten niin hyvä ettei koiran takia haluaisi muuttamaan lähteä.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Käy ostamassa halpaa muovimattoa ja pistä se parketin päälle. Parketti on tosi arka, se ei kestä koirankynsiä ja pissinlirautteluja.
Mitenkäs muuten, jos muovimatto päädytään laittamaan niin kärsiikö alla oleva parketti siitä jotenkin?
Minulla on pari koiraa ja kokemus laminaattilattioista.Suosittelen. Ei edes tarvitse liimata, vaan niksautetaan laatat yhteen. Alle tietysti pehmeä muovikerros.
Luulen että vuokraisäntäsikin olisi tyytyväinen. Lattian saa sitten irrotettua helposti, kun sitä ei tarvita.
.
Muista että laminaatin voit laittaa parketin päälle jos parketti on alustansa liimattu,et voi laittaa kahta uivaa lattiaa päällekkäin kuten lamintti asennetaan.
Riippuu siitä, minkä rotuinen turre teille on tulossa. Jos on vähänkin kääpiökoiraa isompi, niin älä uskottele sen paremmin itsellesi kuin vuokraisännällekään, että pelkkä koira matot parketti-yhdistelmä toimisi. Siis jos lattian pitää pysyä sen näköisenä, kuin vain keijukaiset sukkasillaan olis kulkeneet.
Nuo parkettilattian muovimatto- tai laminaattipäällystysjutut kuulostavat aika eksoottisilta. Itse epäilisin, että jos parketin ja päällysteen väliin jää (tai pääsee myöhemmin) murunenkin hiekkaa, niin siinä kahden materiaalin välissä ja askelten painon alla saattaa tehdä kivoja kuvioita parkettiin. Tämä vaan tämmöisenä ääritapauksena...
Jos koiran ottaa, on hyväksyttävä, että sen kanssa eläminen aiheuttaa jotain, jota ei tapahdu koirattomassa taloudessa. Kyllä minä lähtisin siitä, että jättää parketin silleen ja sitoutuu kunnostamaan sen lähtiessä. Kysy nyt hintoja, mitä ammattiliikkeet työstä ottaa, niin tiedät, mistä summista puhutaan - ei ne vuosien kuluessa ainakaan laske.
Jos panee pehmusteeksi sääntöjen mukaan muovisen pehmeän eristeen laminaatin ja parketin väliin, ei pääse hiekanmurut liikoja hiertelemään.
Lisäksi laminaatti oikein asennettuna on hyvin tiivis.
En arvaile, vaan puhun kokemuksesta. Itselläni on niitä koiria ja eri kokoisia.
Nimenomaan sellainen laminaatti, jota ei liimata vaan "klikataan" kiinni, on helppo poistaa ja jopa ottaa mukaan ja asentaa uudelleen tarvittaessa.
Koiran kynsien jäljet puuparketissa voivat olla niiin syviä, ettei lattioita edes voi korjata hiomalla, koska varsinainen parkettipinta on liian ohut. Tämä riski korostuu, jos lattiat on jo kertaalleen hiottu.
sulkea ovia sen jälkeen kun olemassa olevan parketin päälle laitatte muovin ja laminaatti lattian? taitaa mennä ovien lyhentämiseksi
Aika usein on irtoasennetusta muovimatosta jäänyt matonpohjakuvio parketin lakkapintaan loistamaan kun mattoja on poisteltu.
Menee hiontaan lattia tuossakin tapauksessa hyvin usein, vaikka parketti muuten olisi virheetön.
vuokra-asuntoon, josa on joka naarmusta tehtävä isännälle tili. Menee hermot kaikilta: sinulta, koiralta, vuokranantajalta. Meillä on koira ja puulattiat - oma talo. Hiotaan tarpeen tullen. Mattoja pidetään runsaasti.