Kohta kaksivuotias irkkunarttumme yskii (noin) joka toinen päivä. Se toinen päivä menee ihan normaalisti, eli virtaa riittää, kuten irkulla yleensä. Yskäpäivänä koiralla on vähän veto pois, ruoka ei oikein maistu, mutta uni sitäkin paremmin. Välillä koira ikäänkuin oksentaa (=yökkii), mutta mitään ei tule ulos. Käytettiin lääkärissäkin jo, mutta ei sieltä oikein saanut selkeätä vastausta. Onko aavistuksia syistä?
Yskä - ei yskä - yskä
LA64
6594
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
paitsi että meidän neiti (kleinspitz 8v.) on "yökkinyt" ja kakostellut jo noin vuoden. Yleensä tuota yökkimistä ja kakostelua on noin joka toinen päivä. Lääkärit ovat aivan kummissaan,kun mitään selitystä eivät ole löytäneet. Koira ikään kuin yrittää oksentaa, mutta mitään ei kuitenkaan tule. Sellaista kakostelua. Aina se menee ohi muutamassa sekunnissa,joskus saattaa kestää pitempään. Allergiaa se ei ole,kurkku tutkittu kasvaimien ym. varalta. Mitään ei löytynyt. Olen huomannut,että yleensä kakostelua esiintyy juuri juomisen jälkeen ja aamuisin koiran herättyä. Muttei kuitenkaan aina. Olen yrittänyt etsiä tietoa vastaavasta vaikka mistä,mutta ihan ymmälläni olen,mistä se voisi johtua.
niin koittakaappas vierä koira heinäpellolle
että se saa syödä tuoretta heinäruohoa,ei mitään pihanurmea,vaan yli 10mm puolikarheaa ruohoa.
Meidän koiralle tuli aina kova kiire syömään ruohoa kun sille tuli tuollainen kyökkimistarve.
Jonkin verran syötyään vaiva oli ohi.
Koira puhdistaa suolistoaan syömällä ruohoa.
Ruohoa pitäisi olla välittömästi saatavissa kun tuo vaiva on päällä.
Mun kohta 6v irkku tyttö sairastui vuosi sitten keuhkokuumeeseen.yskimistä ja kuumeilua kesti todella pitkään.ensin syötiin 2:n viikon kuuri antibioottia meni noin viikko kuurin loppumisesta alkoi sama homma alusta,sitten kokeiltiin vähän pidempää kuuria ja taaskun kuuri loppu sama homma jatkui.kevät talvesta ruvettiin sitten laukkaan keuhkokuvissa ja kahteen kertaan otettiin patolokinen näyty,ei selvinnyt mitään...niinpä lopulta viime syyskussaa lääkäri totesi noin 5:n kuukauden yhtäjaksoisen antibiootti kuurin jälkeen keuhkot putaiksi.meni noin 2kuukautta ja neiti alkoi yskimään taas.sitten otettiin verinäyte ja siinä todettiin neidin olevan herkistyneen pölypunkille,homeelle ja varasto punkille. siirryttiin teolisesta ruuasta täysin koti ruokaan ja sen jälkeen neiti on ollut terve kun pukki. täytyy vaan koputtaa maalamatonta,et pysyiskin terveenä. ja sitten viellä siitä ruohon syönnistä,koira ei syö ruohoa puhdistaakseen suolistoa,niin kun kissa vaan yleensä sillon on aina kyseessä jonkin asteen tulehdus suolistossa.
Meidän 1,5v irkkutyttö alkoi ihan yhtäkkisen kuumeilun ja yskimisen. Keuhkokuumediagnoosia ei tullut, mutta toisaalta ei alkanut yskimään "kennelyskätestillä". Saimme viikon kuurin, että toivottavasti tokenee sillä! Syö muutenkin vähän, jotta tottapa nyt sitten laihtuu luurangoksi :(
Onkos muistettu antaa matolääkkeet ajalaan ja varmistettu näyteistä (lääkärissä) ettei vaan olisi kuitenkin joku loinen?
Lääkärissä varmasti kuunneltiin sydän? Sydänvaivoistakin voi olla kyse.
Voipi olla vaan, että koira vetää ahenuksissaan ruokaa/vettä tms henkitorveen ja yökkäilee sitäkin :)
Kiitos vastauksista.
Joo, sydäntä ja keuhkoja kuunneltiin, matokuuri annettiin hiljattain, muistaakseni tammikuussa.
Olisiko vielä joitain diagnooseja, tai arvauksia? Taidan syöttää lääkärin varmuuden vuoksi määräämän antibioottikuurin, jospa se vaikka auttaisi.