Joko olette saaneet tietää milloin voitte pitää kesäloman, jos vielä olette työssä? Joko olette varannut matkan tai suunnitelleet mitä lomalla teette kotona, mökillä tai missä muualla olette?
Minulla on viime vuoden lomista vielä 2 viikkoa pitämättä, ne kuluvat toukokuussa Irlannissa ja Islannissa. Heinäkuussa 2 viikkoa matkailen Suomessa, loppuloma syyskuussa, kohde vielä päättämättä.
Minulla on viime vuoden lomista vielä 2 viikkoa pitämättä, ne kuluvat toukokuussa Irlannissa ja Islannissa. Heinäkuussa 2 viikkoa matkailen Suomessa, loppuloma syyskuussa, kohde vielä päättämättä.
Vastaukset 16
Vanhimmat
joka säätelee vielä jonkin aikaa lomiani, olen päättänyt vanhentaa vanhempani, niin etteivät tunne itseään hylätyiksi. Äitini kuoli joulukuussa ja isä jäi kovin yksin.
Kaikki vapaa-ajat ja lomat kuluu isän kanssa, teen viikolla pitempiä työpäiviä että saan viikonloppua jatkettua muutamalla tunnilla, ettei se ihan kulu maantien päällä.
Jossain välissä pitäis ehtiä saareenkin, ainakin huussin alusta tyhjäämään ja lakanat vaihtamaan.
Nyt vaan kerään rahaa tilille, että pääsen sitten joskus maailmanympärysmatkalle.
Kesäkuussa ja vietän sen Helsingissä toreilla ja turuilla kävellen ja ihan yksin.Ei ole rahaa muuhun, mutta onpa lomaa kumminkin ja hyvä niin.
Sitä jo odotan innolla.....saa levätä rauhassa.
Nainen 51v
Mökillä myös heinäkuussa, syyskuussa Samokselle.
Lomaa on paljon paljon..vietän osittaista sapattivuotta joten on palkallista ja palkatonta lomaa. Mökille lähdetään 27.4. ja siitä eteenpäin ollaan siellä aika paljon, mutta mikään ei estä tekemästä jotain muutakin kivaa. Yksi viikko ollaan Helsingissä huviloimassa.
Ihanaa, enää kaksi viikkoa :)
Juhannuksena alkaa. Mökkeilyä varmaankin, pyöräilyä, lenkkeilyä, luultavasti. On tarkoitus heinäkuussa käydä saaristoristeilyllä Ahvenanmaan saaristossa ja Ahvenanmaallakin. Sekä pitäähän lomalla kalasteluakin harrastaa.
luultavasti viikko, riippuu hieman ilmoistakin, - jos sareen mökille menis vaikka Jussiksi.
Elokuussa pari viikkoa; Norjaan kai mäkiä kumuamaan ja sit Suomen Lappiin loppuajaksi.
seuramatkoille?
Minne päin Irlantia aiot tutustua?
Entä millaista reittiä aiot mennä Islantiin?
Olisi kiva kuulla. Omat suunnitelmani ovat vielä tekemättä.
olen ollut siitä lähtien kun yksin matkustanut. Lento Dubliniin ja muutaman päivän kierros pääkaupungin ulkopuolelle. Paljon ei viikossa ehdi, vaikka vuokratulla autolla pääsee nopsaan paikasta toiseen, jos niin haluaa.
Islantiin on lentolippu varattuna ja hotelleita tai vastaavia yöpymispaikkoja jo puolelle matkalle. Tarkoitus on ajaa saari ympäri, sekä nähdä ne kuumat lähteet ja jäätiköt ja tuliset vuoret.
lähteväni joskus laivalla Islantiin ja ehkä pysähtyväni muutamiksi päiviksi matkan varrella.
Jos ajelet Dublinista Kells'iin asti ja aiot yöpyä siellä, voisin suositella mielestäni Irlannin parasta B B paikkaa, jossa oli superhyvä hinta-laatu -suhde. Sekä isäntäväki että tilat tarjosivat tosi luksusta. Tosin matkastani on jo muutamia vuosia. Jos sinua kiinnostaa, voisin tarkistaa yhteystiedot ja palata asiaan.
Dublinissa opastettu illan Pub Crowl -kierros parin sikäläisen näyttelijän kanssa oli minusta tosi mielenkiintoinen elämys. Suosittelen ja olen itse hyvilläni, että esite sattui siellä jossain käteeni.
suunnitelmaan parin päivän matka luoteeseen. Ensin ajan lounaaseen tähtäimessä Waterford-Cork ja Limerickin kautta takaisin. Loppuhuipennusta vaille suunnitelma vielä onkin.
mutta tarkoitukseni olisi tulla Suomeen juhannusviikoksi ja sitten uudelleen heinäkuun puolivälistä kolme viikkoa löhöilemään maalle...saunomaan, uimaan järvessä, poimimaan mansikoita,katsomaan mammaa ja siskoja ja kuskaamaan vanhaa tätiä minne sillä nyt sattuu olemaan asiaa...tapaamaan vanhoja ja uusia kavereita, grillaamaan, juomaan punkkua ystävien aitassa, fillaroimaan kyläteillä, soutelemaan järvellä...
terveisin Paloma Ruotsista
Lontooseen kesäkuussa.
Se on tosiaankin vähän niinkun pakko...mutta ihan mielelläni toki lähden:)
ilman varallisuutta oleva henkilö pystyy matkustelemaan miten huvittaa.
ihmettelysi, kerron sellaisesta hyvästä kuin "lomaraha" ja toisesta asiasta, minkä jo luulisin kaikkien tietävän - säästämisestä.
Joka kuukausi yritän panna satasen kaksi jemmaan ja lomarahat käytän tarkkaan matkustamiseen, kun ei lapsenelatusmaksuja enää tarvitse tilittää.
ei vielä tietoa,mutta lomamatkan olen varannut jo ensitalveksi Thaimaahan
En saa pitää kuin kaks päivää heinäkuussa, menee ajoon.
Elokuussa saan pitää lomaa, mutta lapset menee kouluun puolivälissä kuuta. Ei siis matkoja. Kenties joulun jälkeen viikko jonnekin.
Otin viikon tossa maaliskuussa lasten lomalla.