Kertokaapas

setä paljatuikin munattomaksi tädiksi?

buahhahhaaaaaaaa

tapana.

Jo muinaiset esi-isät tuhnuttelivat:

"Fenneille on ominaista ihmeellinen alkukantaisuus ja viheliäinen köyhyys. Heillä ei ole aseita, ei hevosia, ei asuntoja. Ravintona ovat kasvit, vaatteina nahat, makuusijana maa. Ainoa toivo on nuolissa, joita he raudan puutteessa varustavat luukärjillä. Metsästys elättää samalla tapaa sekä miehiä että naisia. Nämä näet seuraavat kaikkialle miehiä ja vaativat osan saaliista. Eikä lapsilla ole muuta suojaa petoja ja sateita vastaan kuin jonkinlai-nen oksista punottu katoa. Sinne palaavat työkykyiset, se on vanhusten turvapaikka. Mutta tällaista elämää he pitävät onnellisempana kuin huokailla pelloilla, nähdä vaivaa talojen rakentamisessa sekä toivon ja pelon vaiheil-la huolehtia omasta ja vieraasta omaisuudesta. Turvassa ihmisilta ja turvassa jumalilta he ovat saavuttaneet vai-keimman päämäärän, nimittäin sen, ettei heidän ole tarvis edes mitään toivoa." (Cornelius Tacitus: Germania 98 jKr.)

Kesällä kerran, olikohan se vuonna 1998

Hyvä ystäväni, suurriistanmetsästäjä Torakainen Konttijärveltä tuli käymään luonani juuri kun olin kokkaamassa ja aloimme siinä hiljaksiin hyytyvän veripalttuastian ääressä leppoisasti keskustella henkeviä Suomen jääkiekkovalmennuksesta ja karhukoirien ulkoloisista.

Saatuani askareeni hoidettua ja siirtyessämme kahville keskikesän helteiden lämmittämälle kuistille olimme jo päässeet puhumaan asuntoasioista näin miesten kesken. Plotte lenteli iloisesti Torokaisen kertoillessa viimeaikaisista seikkaluistaan etelän asuntojen keskuudessa. Räyskälänlammelta alkoi kuulua sammakoiden iltakonsertti ja laskeva aurinko heitti kaiken ylle kultaisen hehkun.

Minä se en ole koskaan voinut kehuskella kokemuksillani ja koska olen vielä kovin huono valehtelemaankin, en sitten ryhtynyt keittämään kokoon elämää suurempia tarinoita. Ei sillä, että valtaisaa asuntoneliömäärää kaipaisinkaan, mutta kyllä siinä alkoi melkein hatuttamaan kun Torokainen niin suvereenisti ohjaili keskustelua. No, jaarittelujensa sivussa hän ehti kuitenkin kysäistä, että mitäs minun olisi tarkoitukseni tehdä asuntoasioitteni saattamiseksi semmoiselle tolalle, että voisin sanoa olevani MIES.

Kiusoitellenhan, suorastaan vittuillen tuota udeltiin, eikä koskaan pitäisi antaa provosoida itseään, mutta silloin olin jotenkin herkällä tuulella ja lipsautin suustani sen, mitä olin ajatellut jo pitkään: Että ensi syksynä minä aion napata aleasunnon. Oikean nukkukuutioyksiön!

Siitä se sitten lähti.

Nää tuhnut on niitä jotka töpekis Laman kynnyksellä tai sitten niitä joilla oli siihen aikaan vielä apupyörät fillarissa.

Merkonomikoulun opettaja sanoi niille, että talous etenee seitsemän vuoden sykleissä ja pakkohan se oli uskoa kun siitä puhutaan jopa Raamatussa.

Joten laihoja vuosia on sitten odoteltu jo vuodesta 1997 alkaen ja kymmenen vuottahan siihen on hurahtanut, jos ei lasketa mukaan lihavien vuosin odotusaikaa.

Hauskaa asiasta tekee se, että jokainen vuosi 15 vuoden odottelusta on sekä maksanut että tehnyt tulevaa hankintaa kalliimmaksi. Tämä on sellainen lost&lost-menetelmä jota ei ole vielä kokeiltu missään muualla.

jostain kuulimme että nyt hinnat ovat tasaantumisvaiheessa ja ehkä jopa menossa hiukan alaspäin (mistään hintaromahduksesta ei puhuttu). Vähän hirvitti ottaa lainaa jos ne hinnat kuitenkin... Mutta onneksi otettiin, jälkeenpäin on aina helppo olla viisas.
Silloin emme seuranneet nettiä, ilmeisesti kahvipöytäkeskusteluissa kävi ilmi tämäkin pelko. Hassua, että en ole kuullut asuntojen hintakuplasta puhetta työpaikalla, harrastuksissa enkä juuri muuallakaan. Mutta en asukaan pk-seudulla.