sain vinkin, että Espanjassa ois Saloun lähellä kiva puisto, Puerta Ventura. En löydä googlettamalla sitä. Onko sellainen olemassa vai onkohan nimi sekoittunut vahingossa Port Aventuraan?
Puerta ventura
missä??
5934
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
se on port aventura ja kyllä se sijaitsee saloussa. puisto on iso ja hieno, esim vuoristorata on euroopan 2. hurjin (pääalaspäin kohtia 2. eniten euroopassa). sinne pääsee salousta helposti bussilla tai sillä maantiejunalla muistaakseni, siitä on aikaa kun itse siellä olin (2000).
port adventuraan kannattaa mennä mutta ei
viikonloppuna tai pahimpaan loma-aikaan.
Pääsylippu on sen verran tyyris ettei siellä
kannata jonoissa seisoskella..lipun hintaan
siis kuuluu laitteet,ja niitä on riittävästi.
Muutamat laitteet on todella hurjia,
villin lännen show oli aika kiva.
http://www.aurinkomatkat.fi/rantalomat/destination.asp?d=89&i=1136
siinä linkki jossa suomeksi kerrottu ko. puistosta
Mahtava puisto, viimekesänä käytiin neljänä päivänä, eikä kaikkea ehtinyt nähdä silti.
Juup, Port Aventura, ja ihan loistava mesta! Vaikka kyllä yhdessäkin päivässä ehtii hyvin puiston koluamaan läpi, ei ihan neljää päivää tarvita ;)Hauskoja laitteita isoille ja pienille. Itse olin siellä syyskuussa, eikä jonoja laitteisiin juurikaan ollut.