vastaisku aloitettava heti missekisun, reichin, perloksen, leafin, elqotecin ja vieraiden valtojen koalitiota vastaan.
aloitettava heti uusien jäsenien hankinta kolmansista maista ja saatava omat jäsenet liikkeelle. pakolaiskiintiöt joka työpaikalle.
oikeistolainen aines vangittava.
aloitettava heti uusien jäsenien hankinta kolmansista maista ja saatava omat jäsenet liikkeelle. pakolaiskiintiöt joka työpaikalle.
oikeistolainen aines vangittava.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ulkomaalaissyntyinen raiskasi naisen Hervannassa
Tampereen poliisi pyytää yleisön apua
11.4.2007 15:35
Noin 20-vuotias nainen raiskattiin pitkäperjantaina aamuyöstä Tampereen Hervannassa. Tekijää ei ole tavoitettu.
Epäilty raiskaus tapahtui Hervannan kaupunginosassa 6.4. aamulla kello 04.30-05.00 aikoihin.
Nainen oli tullut linja-autolla kaupungin keskustasta ja jäänyt Hervannassa Tapsantorin pysäkillä pois ja lähtenyt yksin kävelemään Lindforsinkatua pitkin.
Lindforsinkatu 4 kohdalla tuntematon mieshenkilö oli ottanut naisesta käsin kiinni ja työntänyt tämän kiinteistön sisäpihalle johtavaan ajoväylään, missä mies oli raiskannut naisen.
Tampereen poliisin mukaan raiskauksesta epäilty mies oli ulkomaalaista syntyperää, mahdollisesti eteläeurooppalainen.
Miehellä oli tumma lyhyt tukka ja lyhyt koko suun ympäri ulottuva muotoiltu parta.
Mies oli noin 30-vuotias ja 180-190 cm pitkä sekä rotevan oloinen.
Miehen henkilöllisyys on edelleen selvittämättä.
Poliisi pyytää teon silminnäkijöitä tai mahdollisesti tekijästä tietäviä ottamaan yhteyttä Tampereen poliisiin, p. 07187 45803 tai 050-3954150.
aikaisenman polven freeoikeistolansaajat on tässä myöhemmin tulleiden ja tulevien oikeistolaisten freelanceriden kanssa ristiin etudaijussa, ei niinkään muut.
olisipa kaunista puhua vaikka tästä yhdessä, ilmaston lämpenemisestä, halpatuotannosta, joka tuhoaa talven huonosti palkatuista maista käsin, siitä miten lumi ja jääkarhut eivät ja karhut tallustelevat hameen kaduilla. blondinalletkin on ihan kivoja.
prostituutiotakaan ei voi sitten verottaa. niin, mutta sitten ne olisivatkin ongelmallisia kuluja, vai siis pitäisikö verohelpottaa myös viihteen kuluminen.
ehkä jos se olisi verollista se olisi ainakin turvallisempaa.
vai mitä tuolla tampereella sitten olikaan väkivaltaisesti ryöstetty.
runkata saa, yksin, mutta muuhun on saatava lupa.
taas on parikymppisen naisen elämä saatu pilattua. henkinen kärsiyms on vielä pahempi asia kuin fyysinen. vielä jos kaupanpäälle on saatu hiv-tartunta. pahin tapa miten koskemuutta on voitu loukata on taas tapahtunut, ja näitä tapauksia tulee esille niin kauan kuin kukaan ei puutu tähän SDP:n päiväntasaajapolitiikkaan. kyllähän veroprosenttia voi aina nostaa, jotta on taas varaa kustantaa päiväntasaajan poikien lusimiset ja oleskelut. tulosta ainakin näyttää syntyvän - tosin vain negatiivisessä mielessä näin suomalaisesta näkökulmasta. taputellaan nyt vielä ja ymmärretään, että tälläkin kaverilla oli paha olo. ymmärtäähän sen purkautumisen puolustuskyvyttömään ihmiseen, jotta omat paineet helpottavat siellä alapäässäkin. paljonko näitä juttuja tarvitaan vielä lehtiin? mielestäni näitä tapauksia on ollut jo liikaa.
muutama kk sitten oli juttua siitä, että hämeenlinnaan tuleen isoimpien baarien kesken monopoli. tässä maassa monopolien (esim. rahapeli ja alkoholi) tukija tuntuu olevan ainoastaan tämä yksi ja sama puolue nimeltään SDP. eipä mennyt kauaakaan aikaa, kun baarien ovella joutuu toistelemaan mantraa "mustankissanpaksutposket" viiteen kertaan ennen kuin pääsee sisään. tämä on juuri sitä SDP:n salajuonena tapahtuvaa aivopesua, jotta tulevissa vaaleissa ei katastrofi toistuisi. tämä oli vain ensi askel, sillä pikku hiljaa ruvetaan mantraa vaihtamaan muotoon "päiväntasaaja meidän, pyhitetty olkoon sinun nimesi, tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon niin maan päällä kuin taivahassakin, aamen". tämän uuden mantran joutuu lausumaan kymmeneen kertaan ennen kuin pääsee sisään hämeenlinnan baareihin, ja sisään päästyään vielä pitää kumartaa alttarille asetettua SDP:n logoa. nyt halutaan myös kieltää alkoholin nauttiminen kotona kokonaan, jotta ihmiset eivät vahingossakaan selviä halvalla baarireissuistaan. alkoholiveroina perittävä rahahan tippuu suoraan valtion kirstuun, josta se voidaan ohjata suoraan päiväntasaajalle - jos se on SDP:stä kiinni. todennäköisesti todennäköisesti tulee tapahtumaan myös niin, kuten dolliparttoni tuossa jo ennustikin, että seuraavaksi baareista sammutetaan myös valot kokonaan, sillä eihän keskiajallakaan valoja ollut. hauska ilta ravintolassa -kampanjan tavoitteena on saada ihmiset olemaan selvin päin baareissa ja pitämään hauskaa. tämähän tunnetusti toimii suomalaisessa kulttuurissa? tänään kun aukaisee taas ilta=sanomat tai iltalehden saa tuntea taas kuinka hienoa onkaan olla hämeenlinnalainen.
olisikohan nyt tämä ollut se viimeinen pisara ja aletaan marssittamaan myös SDP:n kannattajat sinne korkeasaareen tai vaihtoehtoisesti ahveniston mäelle.
"Vuonna 2007 infektioista 42 % on ulkomaalaisilla "
Tilastojen tulkitseminen on mielenkiintoista, mutta tätä tilastoa [1] kun ei oikein voi mitenkään tulkita väärin. Taulukkoon on jo lajiteltu tartunnan saaneet erilaisiin ryhmiin. Ei mikään yllätys, että ensimmäisenä ovat naiset ja sitten ulkomaalaiset. Koska HIV:tä ei ole Suomessa tilastoitu ja tavattu juurikaan ennen vuotta 1980, niin voidaankin olettaa, että aivan luonnollisesti tämä ”seksitauti” on tullut Afrikasta tuliaisina suomalaisille naisille. Ehkäpä taudin saaneet naiset ovat matkustaneet Afrikkaan tai jonnekin toiseen maahan, jonne on tullut afrikkalaista väkeä. Toisaalta myös homoseksuaaliset tartuntaprosentit ovat suuria 80-luvulla. Ehkäpä homot ovat levittäneet HIV:tä 80-luvun Suomessa, eikä niinkään maailmanparantajanaiset?
80-luku on aika hiljaista, infektioita on vähän ja ulkomaalaisten tartuntaprosentti on noin 20 %, mutta 90-luvulla infektioiden määrä räjähtää. Ei ole yllätys, että 90-luvulla ulkomaalaisten HIV-infektiot saavuttavat ensimmäisen kerran 42 %:ia. Toisaalta ei ole lainkaan ihmeellistä, että ulkomaalaisten osuus ei ylitä 50 %:ia, koska usein ulkomaalaiset harrastavat seksiä suomalaisten naisten kanssa ja siten tartuttavat suomalaisia naisia.
90-luvun tilastoja leimaavat myös huumeiden kautta tulleet tartunnat. 90-luvullahan Suomessa elettiin MTV:n aikaa, vapaamielinen huumeita ylistävä populaarimusiikki saavutti jokaisen peräkylänkin teinin. Myös sosialidemokraattien solidaarisuus ja sosialistinen maailmanparannus mädätti nuorten mieliä entistä enemmän, koska nuoret olivat löytäneet aktivismin ja alakulttuurit. Ja kun nuoret narkomaanitytöt joutuvat maksuksi ulkomaalaiselle huumeiden välittäjälle tarjoamaan seksiä, niin eivätköhän HIV-infektiot ole taattuja vasemmistolaisväritteisissä narkomaanipiireissä.
Tilastot eivät ole yllättäviä, vaan täysin oletuksien mukaisia. Homot, lesbot, maahanmuuttajat, lomalla harjoitettu seksi eksoottisen olennon kanssa ja huumeet ovat pääsääntöisiä HIV-infektioiden lähteitä. Vuonna 2007 infektioista 42 % on ulkomaalaisilla ja 21 % homoseksistä tartunnan saaneita. Tilastoista voidaan tehdä johtopäätös, että monikulttuuri ei rikasta vain suomalaista kulttuuria, vaan myös eksoottisten tautiemme kirjoa. Niin ja ilman homoja ja ulkomaalaisia tilastot olisivat kauniimpia, kenties jopa 1980-luvun tasolla!
[1] Kansanterveyslaitos, Infektioepidemiologian osasto, http://www.ktl.fi/attachments/suomi/osastot/infe/hivsuo .pdf
************************
Hiv-tartunnan saa yhä useammin nainen tai tyttö
30.5.2006 20:17
Naiset ja tytöt ovat saavuttamassa miehiä hiv-tilastoissa. YK:n aidsjärjestön Unaidsin mukaan tämä johtuu siitä, että naiset voivat miehiä harvemmin päättää, koska ja kenen kanssa he harrastavat seksiä.
Tartunnan saaneiden määräksi laskettiin viime vuonna yli 38 miljoonaa, joista 17 miljoonaa on naisia. Heistä suurin osa asuu Afrikassa.
Unaidsin johtaja Peter Piot on erityisen huolestunut prostituoiduista, huumeidenkäyttäjistä ja raiskausten uhreista. Uhattuina ovat varsinkin lapsimorsiamet, joiden aviomiehet pakottavat puolisonsa heti yhdyntään. Joissakin Afrikan maissa kolmannes alle 18-vuotiaista raiskataan, usein pakkoavioliitoissa.
– On ironista, että avioliitosta on tulossa riski saada hiv. Itä-Afrikassa ja Thaimaassa enemmistö tautia kantavista naisista on saanut tartunnan ainoalta seksikumppaniltaan, aviomieheltään, Piot totesi.
Unaidsin mukaan hiv-lääkkeiden kehittämisessä olisi otettava nykyistä paremmin huomioon myös lasten erityistarpeet.
YK:n lastenjärjestö Unicef arvioi, että hivin kanssa elää 2,3 miljoonaa alle 15-vuotiasta pääasiassa Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. (STT)
Huomenna mennään korkeasaareen, korkeasaareen, korkeasaareen.
Huomenna mennään korkeasaareen koko päiväksi.
Lähdetään vaan, vaan, vaan
sdp:tä katselemaan, -maan, -maan
Lipponen ahtaassa häkissänsä,
veneeristä tautia hankkimassa.
Mahtava mela on turpoamassa
kourasssa pakolaisen.
Lähdetään vaan...
päiväntasaajaa mainostaa heinäluoma -
onhan se aika velmu kuoma.
- Löytyykö tarpeeksi mustaa väkeä?
tahdon pakolaisia!
Lähdetään vaan,...
sdp on nähty ja käyty,
päässä tuntuu, että on käyty.
Ihme on jos kohta ei täyty
mitta, rakko ja pää!
Lähdettiin vaan...
... kun maahanmuuttaja tulee suomeen päiväntasaajalta niin aids jää arfikkaan ja vain maahanmuuttaja tulee tänne.
ehkäpä se tautii jää lentokoneeseen...