Joko

Katselin sääsivuja ja näyttäisi Tunisia alkavan lämmetä? Mitenhän tuo meri lämpenee? Kuukauden päästä siellä pitäisi palmun alla istua ja hikoilla toivon mukaan.
201839
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Kyllä päivälämpötilat ovat ihan selvästi tämän viikon aikana lämmenneet ja ollut ihan kesäfiilis ekaa kertaa talven jälkeen. Mutta iltaisin on edelleen aika tuulista ja kalsaa sekä pilvistäkin.

Kuukauden päästä ihan varmasti voit nauttia lämmöstä rannalla ja uskaltautua uimaankin!

Äänestä
  • Soussessa on toista päivää todella tuulista. Myrskyistä. Lämpötila on ihan lämmin mutta voimakas tuuli tekee sen kalsaksi vaikka aurinko paistaakin. Muutamia kuurosateita on ollut mutta ei onneksi sen isompia sateita.

    Eli epävakaisuus jatkuu yhä edelleen.

    Äänestä

  • minareetti kirjoitti:

    Soussessa on toista päivää todella tuulista. Myrskyistä. Lämpötila on ihan lämmin mutta voimakas tuuli tekee sen kalsaksi vaikka aurinko paistaakin. Muutamia kuurosateita on ollut mutta ei onneksi sen isompia sateita.

    Eli epävakaisuus jatkuu yhä edelleen.

    Voihan vitsi... = (
    Ollaan tulossa parin viikon kuluttua Hammametiin ja tietenkin sitä odottaa aurinkoisia ja lämpöisiä kelejä.
    Toivossa on hyvä elää ja kiitos sinulle, kun viitsit tänne kertoa Tunisian oloista!

    Äänestä

..ropisee!!

Eli parin kauniin aurinkoisen ja lämpimänkin päivän jälkeen on eilisestä asti satanut lakkaamatta. Taivas on täysin pilvessä ja keli harmaa sateinen. Mutta paikallisethan ovat asiasta vain mielissään kun se tekee niin hyvää luonnolle!!! Harmin paikka vain ainakin viikoksi tulleille turisteille.

Äänestä
  • Masentavaa luettavaa = (

    Haluaa aurinkoa sinnekin!!!

    Täällä Suomessahan oli eilen ja nytkin mahtavan aurinkoinen keli, tosin loppuviikkoon luvattiin taas kylmenevää.

    Positiivinen asenne kehiin ja peukut pystyyn, että sade loppuis piakkoin.

    Äänestä

  • Kerttu77 kirjoitti:

    Masentavaa luettavaa = (

    Haluaa aurinkoa sinnekin!!!

    Täällä Suomessahan oli eilen ja nytkin mahtavan aurinkoinen keli, tosin loppuviikkoon luvattiin taas kylmenevää.

    Positiivinen asenne kehiin ja peukut pystyyn, että sade loppuis piakkoin.

    Jotain hyvää pitää keksiä moisen säätilan vallitessa. Eli jos nyt sataisi mitä pitää ja olkoon sitten siinä. Katselin Tunisian viikon säätä, sadetta ja pilvistä vain oli. Toisaalta jos lomaviikolla sataa, pitää juosta museot ja muut nähtävyydet.
    Toivotaan kuitenkin aurinkoa!

    Äänestä

  • äippä kirjoitti:

    Joten Minareetti laitappas nyt joku aurinkotanssi menemään siellä päässä :) Hammametiin ollaan siis tulossa keskiviikkona...

    Äänestä

  • tulossa Hammametiin kirjoitti:

    Joten Minareetti laitappas nyt joku aurinkotanssi menemään siellä päässä :) Hammametiin ollaan siis tulossa keskiviikkona...

    No kun mä olen täällä Soussea niin en tiiä auttaako vaikka kuinka tanssin mut parhaani yritän.

    Ja siis edelleen sataa.. :(

    Äänestä

  • minareetti kirjoitti:

    No kun mä olen täällä Soussea niin en tiiä auttaako vaikka kuinka tanssin mut parhaani yritän.

    Ja siis edelleen sataa.. :(

    Vaikkei tää nyt mitenkään liity säähän,mut ajattelin tähän kohtaan pistää kyselyn, kun viimeksi olet kirjoittanut. Eli Miten Tunisiassa nämä nettiyhteydet toimivat? Toimiiko GPRS kännykässä millään muotoa (paikallisellakaan liittymällä?) ja entä laajakaista? Mistä semmoista voi siellä kysellä? Yritän auttaa tunisialaista ystäväperhettä hommaamaan nettiyhteyden, eikä he osaa tietokonetta käyttää, eivätkä siten myöskään nettiä kysellä.

    Äänestä

  • minä vaan kirjoitti:

    Tänään Soussessa päivällä oli 29 astetta lämmintä! Ihana helle!!

    Sitten internet kysmykseen. Tuohon kännykkäasiaan en osaa vastata. Mutta muuten internetyhteys vaatii täällä ensisijaisesti kotipuhelinliittymän. Kun se on kunnossa niin voi ostaa joko prepaid kortteja joista ladataan koneelle nettiaikaa. Kortteja on 5td, 10td ja 20td ainakin teoriassa mutta yleensä myyjiltä löytyy vain 10 dinaarin latauskortteja ja se maksaa 9td.
    Laajakaistan halutessaan löytyy useampia palvelun tarjoajia sekä linjavaihtoehtoja kuten suomessakin. Suurin nopeus on kuitenkin vain 1 mega. Hinnat vaihtelevat paljonkin ja niihin tulee vielä kotipuhelinmaksu päälle. Mutta 30-80td kuukaudessa riippuen yhteyden nopeudesta. Sitten on olemassa esim liittymä mikä avataan vuodeksi kerrallaan ja maksetaan vuodeksi jolloin se tulee halvemmaksi mutta yhteys on hidas. Useilla paikallisilla on aika hitaat nettiyhteydet mutta jos on tarkoitus esim käyttää Skypeä tai Messengeriä puhuakseen ulkomaille niin hitaat yhteydet ei niihin riitä. En osaa sanoa mistä mennä kysymään laajakaistaa koska en tiedä tarkalleen missä ko perhe asuu. Planet sekä Wanadoo ovat yhdet tarjoajat. Puhelinyhtiö Telecomilta taitaa saada kans oman nettiyhteyden.
    Alkuun voi päästä myös käymällä kysymässä asiasta yleisestä nettipaikasta eli Publinetistä missä maksua vastaan voi käyttää nettiä.

    Toivottavasti oli jotain apua.

    Kiitos Minareetti, taisit pistää polkaksi, kun mollukka loistaa taivaalla. Jatka samaan tahtiin!Onko muuten lämpö jo kypsyttänyt satoa? Lähinnä hedelmiä ja mansikoita ajattelin. Voiko syödä ihan sellaisenaan, vai oletko pessyt?

    Mansikka-aika on ollut menossa jo yli kuukauden.
    Ja kyllä, pesen aina mansikat ennen syömistä. Teen niin suomessakin.

    Äänestä

  • minareetti kirjoitti:

    Tänään Soussessa päivällä oli 29 astetta lämmintä! Ihana helle!!

    Sitten internet kysmykseen. Tuohon kännykkäasiaan en osaa vastata. Mutta muuten internetyhteys vaatii täällä ensisijaisesti kotipuhelinliittymän. Kun se on kunnossa niin voi ostaa joko prepaid kortteja joista ladataan koneelle nettiaikaa. Kortteja on 5td, 10td ja 20td ainakin teoriassa mutta yleensä myyjiltä löytyy vain 10 dinaarin latauskortteja ja se maksaa 9td.
    Laajakaistan halutessaan löytyy useampia palvelun tarjoajia sekä linjavaihtoehtoja kuten suomessakin. Suurin nopeus on kuitenkin vain 1 mega. Hinnat vaihtelevat paljonkin ja niihin tulee vielä kotipuhelinmaksu päälle. Mutta 30-80td kuukaudessa riippuen yhteyden nopeudesta. Sitten on olemassa esim liittymä mikä avataan vuodeksi kerrallaan ja maksetaan vuodeksi jolloin se tulee halvemmaksi mutta yhteys on hidas. Useilla paikallisilla on aika hitaat nettiyhteydet mutta jos on tarkoitus esim käyttää Skypeä tai Messengeriä puhuakseen ulkomaille niin hitaat yhteydet ei niihin riitä. En osaa sanoa mistä mennä kysymään laajakaistaa koska en tiedä tarkalleen missä ko perhe asuu. Planet sekä Wanadoo ovat yhdet tarjoajat. Puhelinyhtiö Telecomilta taitaa saada kans oman nettiyhteyden.
    Alkuun voi päästä myös käymällä kysymässä asiasta yleisestä nettipaikasta eli Publinetistä missä maksua vastaan voi käyttää nettiä.

    Toivottavasti oli jotain apua.

    kiitos kovasti, kun vastasit!!
    Eiköhän tuolla tiedolla jo päästä nettiin.
    Meitin perhe on tulossa Tunisiaan kesäkuussa, jolloin kai hellettä jo piisaa..

    Äänestä

  • minä vaan kirjoitti:

    kiitos kovasti, kun vastasit!!
    Eiköhän tuolla tiedolla jo päästä nettiin.
    Meitin perhe on tulossa Tunisiaan kesäkuussa, jolloin kai hellettä jo piisaa..

    eli viikon päästä ollaan tulossa kaverin kanssa sousseen! onko millaista säätä odotettavissa, säätiedot näyttää aika huonoilta. eli usein sataa! onko todella näin?

    Äänestä

  • simppa21 kirjoitti:

    En seuraa sääennusteita. Tänään mittari kivunnut auringossa ylsi 30 asteen ja paistaa taivaan täydeltä. Huomisesta tai ensi viikosta en tiiä. :)

    Äänestä

  • minareetti kirjoitti:

    En seuraa sääennusteita. Tänään mittari kivunnut auringossa ylsi 30 asteen ja paistaa taivaan täydeltä. Huomisesta tai ensi viikosta en tiiä. :)

    no mutta tuo kuullostaa oikein hyvältä:) kävin kurkkaamassa netistä soussen sään ja näytti pilvistä ja 20. eli siis ei kannata ihan luottaa!

    Äänestä

  • simppa21 kirjoitti:

    no mutta tuo kuullostaa oikein hyvältä:) kävin kurkkaamassa netistä soussen sään ja näytti pilvistä ja 20. eli siis ei kannata ihan luottaa!

    vai joko aurinkoa saa? Meillä räntää ja kylmää, joten ei samaa touhua lomalla.

    Äänestä

  • myrskyää kirjoitti:

    vai joko aurinkoa saa? Meillä räntää ja kylmää, joten ei samaa touhua lomalla.

    Ei tule räntää eikä ole kovin kylmäkään ( 17).

    Mutta kaksi päivää on satanut vettä ja tuuli on kova. Taivas aivan harmaa. Ei paista aurinko.

    Tuletteko viikoksi vai kahdeksi?
    Ainakin kahden viikon lomalaisille on aivan varmasti luvassa myös upeita kesäisiä päiviä koska ei täällä ikinä ole pitkään huonoa ilmaa. Ja voisnpa melkein luvata, että viikonkin matkalaiset saavat maistaa lämmintä ilmaa. Mutta ei ehkä ihan koko viikkoa.. Jospa tämä viikko olisi nyt ollut se huono ja jo huomenna aamulla jatkuisi hyvät ilmat mitä jo oli tässä välissä.

    Näin siis SOUSSESSA. Hammametista en tiedä.

    vain ollaan tulossa ja paikka port el kantaoui.9.5 lento ja siellä jo aamupäivällä. Kuten jossain kirjoitit on outoa, että sinne myydään talveksi matkoja. Toisaalta ei kaikki kaipaa kuumaa aurinkoa.Nämä kelit taitaa olla sekaisin pitkin maailmaa, täällä ole muutaman päivä sitten tosi lämmin. Pohjarusketuksen sai kivasti, ja nyt sitten nollassa, vuoroin vettä ja räntää. Toisaalta siis ihan normaali kevätsää. Onhan sitä vappuna luntakin satanut.
    Jos siellä ollessa pilvistää, niin saa kierrellä nähtävyyksiä. Pääasia on että, pääsee arjesta hetkeksi irti. Mielellään sitä tietysti altaan äärellä lihaa ruskistaisi. Mukavaa, kun kerrot kuulumisia sieltä. Oletko muuten kokeillut paikallisia kauneuslaitoksia? Eikös siellä ole joku paikallinen erikoisuus, hieronta?

    Äänestä

  • reissulle kirjoitti:

    Olin viime vuonna 2.-9.4. Soussessa ja säät olivat ihanat. Pääosin yli 20 astetta ja aurinko paistoi. Merivesi oli tosin liian kylmää uimiseen, mutta hotellissamme oli mukavat altaat. Rusketusta tuli pintaan kivasti. Yhtenä päivänä ukkosti, mutta sekin meni äkkiä ohi. Olemme menossa kahden viikon päästä Hammametiin ja uskon vielä, että saamme jälleen ihanat säät. Joten eiköhän jo toukokuun puolessa välissä teitäkin onnistaisi!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

paistaa???? kirjoitti:

Katselin sääsivuja ja näyttäisi Tunisia alkavan lämmetä? Mitenhän tuo meri lämpenee? Kuukauden päästä siellä pitäisi palmun alla istua ja hikoilla toivon mukaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu