Olen seurannut digi-tv keskustelua mielenkiinnolla. Vielä vuosi sitten olin itsekin ymmälläni ja harmistunut arkipäivääni koskevista muutoksista, joihin en voinut itse vaikuttaa. Otin kuitenkin härkää sarvista kiinni ja selvitin mitä digi minun kannaltani tarkoittaa. Kävin liikkeissä, seurasin lehti-ilmoittelua, tein tuotevertailuja netissä lähetin kyselyn digi-tv:lle. Kaikki tämä selvitystyö kesti n. puoli vuotta. Viimein päädyin HD-ready valmis digi-tv ( ei erillistä digiboxia)26 tuuman tuotteeseen, jonka sähkönkulutus on huomattavasti vähäisempää kuin suurempien. Olen oikein tyytyväinen ostokseeni, sillä voin edelleenkin katsella mm. analogisia VHS-kuviani uudella televisiolla.
DIGI-TV:n hyödyt minulle: television kuvat ovat tuplasti paremmat, kuin vanhassa televisiossa, voin katsella/valita useamman kanavan ohjelmia ja tämä muutos vanhaan hintaan. Lupamaksuja ei koroteta digiohjelmistoon siirtymisen vuoksi.
Televisioiden myyjät viestittävät, että mallisto on vaihtumassa ! Saattaa tarkoittaa esim. sitä että valmiissa digi-tv:ssä on myös valmis kovalevy ohjelmien tallennusta varten. Pidetään silmät auki ! Lähdenkin tästä lueskelemaan tietone lehtiä, koska tietoa ei kukaan kotiin tuo.
Tsemppiä kaikille periaatteessa hanttiin paneville !
Ajan tasaalla ainakin toistaiseksi

Vastaukset 2
Vanhimmat
vaikka ulkoisen kovalevyn suoraan USB-väylään, se on sitten toinen asia että tuleeko kaapelimallia ikinä, kannattaako välimallin laitteeseen investoida yli 2000€?
Ostakaahan lisää, pojat!
Kulutuselektroniikan odotettu elinikä on 5 vuotta.
Koko nykyisen taulutv-kannan ajan televisioyhtiöt lähettävät pal-normin mukaista 50Hz lomitettua kuvaa.
Eikä 4:3 kuvasuhde ole vielä edes puoliksi poistunut...