pelkää liikennettä

Onko oikein kantaa 10 viikkoinen pentu kotipihasta kadulle? Muuten ei uskalla tulla. Ei suostu herkkujen avulla. Kuinka kauan totuttelu teillä ympäristöön kestänyt?
3270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

On oikein. Omistajan sylistä on turvallista katsella liikenteen vilinää. Pidät vain huolen, ettei pentu pääse säikkymään mitään. Hiljakeeen totutellen voit laskea sen maahan ja palkita aina kun käyttäytyy rohkeasti.

Äänestä

Meillä on ainakin pentu ollut mukana aina siellä missä muutkin liikumme. Alussa on turvallista sylissä katsella maisemia. Mutta älä ihan jatkuvasti kanniskele sitä.

Melkein joka lenkillä tulee vastaan jotain pelottavaa... esim metsässä isoja kiviä, kantoja, kävelytienvarrella oli kamalan pelottava kallioleikkaus, täysinäinen jätesäkki...

Äänestä

On oikein ottaa se syliin mutta samalla pitää olla tarkkana sen kanssa että ei vahvista sitä pennun pelkoa kehumalla sitä kuten moni tekee. Eli itse ihan hiljaa.
Tuollaisessa tilanteessa suosin tuota mutta jos on tilanne joka menee ohi esim toisen koiran kohtaaminen kadulla niin itse menisin silloin kyykkyyn ja antaisin pennun tulla turvaan sinne ja sitten vain odotettaisiin kunnes se iso mörkö menee ohi. En ottaisi syliin.

Tietenkin pitää olla myös tarkkana ettei pentu pelleile. Eli voisi välillä kokeilla todella pitkää ja kevyttä hihnaa, vaikka pyykkinarua tms ja mennä itse edeltä ja jättää pentu jälkeen. Voi hyvin olla että se rohkeus löytyykin kun ihminen käveleekin muina miehinä selkä pentuun päin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Olli76 kirjoitti:

Onko oikein kantaa 10 viikkoinen pentu kotipihasta kadulle? Muuten ei uskalla tulla. Ei suostu herkkujen avulla. Kuinka kauan totuttelu teillä ympäristöön kestänyt?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu