Liperin malli

Pieni Liperin kunta on satsannut terveydenhoitoon enemmän kuin yleensä. Ja kas, vuosien kokeilu kertoo, että kuntalaiset elävät terveempänä ja vanhemmiksi kuin naapurikunnissa!

Noin yksinkertaista se on kun hoksii ja panee toimeksi. Kun nyt hallitusneuvottelijat miettivät, mitä tehdä meidän vanhojen kanssa, niin eikö tuo Liperin malli käy eläväksi esimerkiksi?
201165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

radiosta ja ajattelin, että näin sitä savossa, mutta turkanen sentään, kun Liperi onkin Pohjos-Karjalaa.

No kumminkin tänne itäiseen mennään, osataan sitä jotakin täälläkin päin.
Vakavasti ottaen, olisi kyllä minunkin kotipaikkakuntani oppia otettava Liperistä.

Äänestä

Pyydän heti anteeksi, en halua vakavalla aiheella pilailla. Minulle tuli vain mieleen heti papin liperit ja niiden mallin pienentyminen. Nythän papilla on enää sokeripala kaulapannassa.

Äänestä

sukulaismies rehtorina kouluhommissa

Äänestä

Minua kiinnostaisi tutustua tuohon tutkimukseen. Miten se on tehty. Tuntuu uskomattomalta tuo eliniän pidentyminen. Taloudellisia resursseja valtio on ohjannut itä-Suomen kunnille runsaasti. Se sydänprojeksti on tunnetuin, mitä Pekka Puska johti. Ihmisten elintapoihin on pystytty vaikuttamaan ja sydänkuolleisuus on vähentynyt siellä. Onko kysymys tästä tutkimuksesta.

Äänestä
  • kun kirjoittaa vaav Googleen ,nimen Liperi ,minulle ainakin tuli asiaa vaikka kuinka Liperin kunnasta .

    Äänestä

  • ullamirjami¤ kirjoitti:

    kun kirjoittaa vaav Googleen ,nimen Liperi ,minulle ainakin tuli asiaa vaikka kuinka Liperin kunnasta .

    En vaan löytänyt mainintaa tästä tutkimuksesta, joka kiinnostaisi minua. Mallia heillä näyttää olevan antaa muille myös opetustoimessa. Sekin kuuluu johonkin valtion kehitysprojekstiin. Tottakai on puhuttava, että avuksi on ollut jotta rahahanat pysyisivät auki.

    Äänestä

Tuo varmaan johtuu niistä Liperin Leipäviikoista, siis tuo kuntalaisten hyvä terveys.

Kannattaako teidän liittyä Viinijärveen ja Rääkkylään?

Tuleeko sitten kunnan nimeksi Rääpäle, kuten joku ehdotti Karjalaisessa?

Äänestä

Älkää hyvät ihmiset Liperistä mallia ottako. Ei siellä sen terveempänä tai vanhemmiksi eletä, kuin muuallakaan. Kovasti vähenee väki. Parhaillaan lukioa lakkautellaan. Tutkimukset saadaan näyttämään miltä tahansa sopivalla argumenttien valinnalla.

Kovasti on riitainen kunta. Ei suostu kuntaliitosasassa yhteistyöhön naapureidensa kanssa. Joku taho tahtoo liittyä Outokumpuun. Muita mahdollisuuksia ei saa edes tutkia.

Yksi kuudesta Pohjois-Karjalan kansanedustajasta on liperiläinen rakennusurakoitija, grynderi (kepu). Ehkä hän on myös Outokumpuhakuinen, lukiovastainen vaikuttaja kunnassaan.

Se siitä "Liperin mallista"

Äänestä
  • Sain virikkeen tähän avaukseen radiouutisista pari päivää sitten. Siinä haastateltiin johtavaa terveyskeskuslääkäriä. Hän kertoi Liperin kunnan satsanneen terveydenhoitoon enemmän kuin naapurikunnat. Siinä asian ydin.

    Ja kun tätä hyvää menoa on jatkettu vuosia, tulokset näkyvät ihmisten terveydessä ja vanhusten pidentyneissä ikävuosissa. Tuntuu aika loogiselta.

    Äänestä

  • Maalaismies* kirjoitti:

    Sain virikkeen tähän avaukseen radiouutisista pari päivää sitten. Siinä haastateltiin johtavaa terveyskeskuslääkäriä. Hän kertoi Liperin kunnan satsanneen terveydenhoitoon enemmän kuin naapurikunnat. Siinä asian ydin.

    Ja kun tätä hyvää menoa on jatkettu vuosia, tulokset näkyvät ihmisten terveydessä ja vanhusten pidentyneissä ikävuosissa. Tuntuu aika loogiselta.

    Dramaattisia otsikoita voi tehdä vaikka mistä."Kunnan matala veroprosentti lisää kuolemanriskiä." Ylen uutinen perustui Teknillisessä korkeakoulussa VALMISTEILLA OLEVAAN tutkimukseen, jossa selvitettiin veroasteen ja terv.huollon menojen suhdetta kuntalaisten sairastuvuuteen.
    Ihan kaikkea ei kuitenkaan kannata uskoa, sillä muuttuvia tekijöitä on paljon muitakin. Mielikuvitusta käyttäen voisi tällainenkin selitys kuolleisuuden laskuun olla.
    Esim. On syräseudun kunta, jossa on runsas työttömien ja vanhusten määrä. Verotulot ovat pienet, valtion apua tarvitaan. Kuolleisuuskin on korkea vanhusten ja alkoholisoituneiden keskuudessa. Sitten päädytään kuntaliitokseen. Alueeseen liitetään elinkelpoisia kuntia, joissa verotulotkin ovat korkeammat ja asukkaiden keski-ikä on paljon alhaisempi. Näin päästään parempiin tilastolukuihin. Terveyskeskuslääkärikin huomaa, että parempikuntoista väkeä käy vo:lla.

    Äänestä

  • katicat kirjoitti:

    Tutkittu on sekin, että hyvätuloiset koulutetut elävät pidempään ja terveempinä. Eikö siellä Kauniaisissa asu näitä. Veroaste siellä on kuitenkin maan alhaisin.
    No tässäkin on taas se harha, että sillä alhaisellakin veroasteella kerätään kunnolla veroja, kun verotettavat ovat hyvätuloisia.

    miksi he elävät pisimpään?

    Äänestä

  • katicat kirjoitti:

    Dramaattisia otsikoita voi tehdä vaikka mistä."Kunnan matala veroprosentti lisää kuolemanriskiä." Ylen uutinen perustui Teknillisessä korkeakoulussa VALMISTEILLA OLEVAAN tutkimukseen, jossa selvitettiin veroasteen ja terv.huollon menojen suhdetta kuntalaisten sairastuvuuteen.
    Ihan kaikkea ei kuitenkaan kannata uskoa, sillä muuttuvia tekijöitä on paljon muitakin. Mielikuvitusta käyttäen voisi tällainenkin selitys kuolleisuuden laskuun olla.
    Esim. On syräseudun kunta, jossa on runsas työttömien ja vanhusten määrä. Verotulot ovat pienet, valtion apua tarvitaan. Kuolleisuuskin on korkea vanhusten ja alkoholisoituneiden keskuudessa. Sitten päädytään kuntaliitokseen. Alueeseen liitetään elinkelpoisia kuntia, joissa verotulotkin ovat korkeammat ja asukkaiden keski-ikä on paljon alhaisempi. Näin päästään parempiin tilastolukuihin. Terveyskeskuslääkärikin huomaa, että parempikuntoista väkeä käy vo:lla.

    Uutisten luotettavuuden kannalta oli huono juttu, kun YLE sanoi STT:n irti ja ryhtyi itse väsäämään niitä. Politiikka ja probaganda astui kuvaan, kun tietää perinteisesti radion olevan kepun ja televisio demarien komennossa.

    Miten se Liperi sellaisen maineen on saanut.
    Samanlainen myllerrys tuntuu olevan kuin muissakin kunnissa. Kouluja lakautus uhan alla.
    Päivähoidoista purnataan, kuntaliitoksista taistellaan. Ihan niinkuin muuallakin.
    Sitäkin ihmettelen:onhan ihmisten elinikä noussut todistetusti joka puolella, eikä yksin omaan liperissä.
    Siitä leivästä ,,samaa leipää ne muutkin syövät.
    Tietenkin terveellinen ruoka ja elämäntavat on ok. Niitä voi noudattaa kuka haluaa ja missä vaan. En ole kuullut että siellä terveydenhoito olisi sen kummemmin kuin muuallakaan!
    Mutta hyvä jos ovat itse tyytyväisiä.

    Äänestä

  • meri-kukka98 kirjoitti:

    ...on Liperi, kuin kaikki muutkin kunnat. Samat ovat ongelmat ja toimintatavat kaikkialla. Eivätkä kaikki liperiläisetkään tyytyväisiä ole, se radiossa haastateltu terveyskeskulääkäri kylläkin on, mutta se kuuluu hänen virkaansa.

    Leipä ja Liperi kuuluvat historiallisesti yhteen.
    Leipäptäjäksi kutsutiin ennenvanhaan ns. Suur-Liperiä, yhtä emäpitäjistämme. Liperin maa-alue on pääosin entistä järven (meren)pohjaa; viljavaa ja tasaista.
    Aikoinaan Liperin alueellä tuotettiin suurin osa maakunnan leipäviljasta ja karjatalustuotteista. Siitä nimitys Leipäpitäjä.

    Ja toki vieläkin, nykyisessä tynkä-Liperissä, maatalous on pääelinkeino.

    Mutta miltään osin Liperi ei poikkea tavallisesta maaseutukunnasta.

    Äänestä

  • katicat kirjoitti:

    Dramaattisia otsikoita voi tehdä vaikka mistä."Kunnan matala veroprosentti lisää kuolemanriskiä." Ylen uutinen perustui Teknillisessä korkeakoulussa VALMISTEILLA OLEVAAN tutkimukseen, jossa selvitettiin veroasteen ja terv.huollon menojen suhdetta kuntalaisten sairastuvuuteen.
    Ihan kaikkea ei kuitenkaan kannata uskoa, sillä muuttuvia tekijöitä on paljon muitakin. Mielikuvitusta käyttäen voisi tällainenkin selitys kuolleisuuden laskuun olla.
    Esim. On syräseudun kunta, jossa on runsas työttömien ja vanhusten määrä. Verotulot ovat pienet, valtion apua tarvitaan. Kuolleisuuskin on korkea vanhusten ja alkoholisoituneiden keskuudessa. Sitten päädytään kuntaliitokseen. Alueeseen liitetään elinkelpoisia kuntia, joissa verotulotkin ovat korkeammat ja asukkaiden keski-ikä on paljon alhaisempi. Näin päästään parempiin tilastolukuihin. Terveyskeskuslääkärikin huomaa, että parempikuntoista väkeä käy vo:lla.

    Ylen uutinen Helsingin yliopiston tekemästä tutkimuksesta.

    "Humalahakuinen juominen lisää lyhyitä sairauspoissaoloja, selviää tuoreesta tutkimuksesta."

    Onhan tuo nähty työpaikoilla ilman tutkimuksiakin. Kaikenlaisia nollatutkimuksia sitä tehdäänkin. Johtopäätöksenä oli että jos alkoholin kulutus saataisi laskemaan,niin sitten nämä poissaolotkin vähenisivät. Olipa yllättävää :)

    Olisikohan tutkimuksen arvoista tutkia joskus ensin, kannattaako jotakin asiaa tutkia! Toisin sanoen kannaako uhrata rahaa ja aikaa tutkimukseen, jonka lopputuloksen voi ilmaiseksi sanoa kuka tahansa ukko tai akka - ilman akateemisia oppiarvojakin.

    Tai voiphan se olla, ettei ukon ja akan sanomisilla ole tieteellistä todistusarvoa. Pelkkä maatiaisjärki vain.

    Äänestä

  • suomenruotsalaiset kirjoitti:

    miksi he elävät pisimpään?

    Siltä vaikuttaa.

    Äänestä

On pieni mutta pippurinen tämä kunta.
Vertailin veroprosentteja ja hyvin pärjäilee varmaankin pienimmällä (17) kuin moni muu kunta.
Samana on pysynyt monta vuotta, vaikka on koulua rakennettu ja terveyskeskustakin laajennettu.

Kunta osti maata ja asutus on levinnyt, siitähän niitä vero-euroja on kertynyt.

Palveluittenkin on kehuttu olevan OK ja samoin vahustenhoito.

Liperiin veroprosenttiin (18,5) verrattuna täällä menee melkoisen hyvin ja tuskin asukkaatkaan teineinä kuolevat.

Äänestä
  • i Grankulla

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Maalaismies* kirjoitti:

Pieni Liperin kunta on satsannut terveydenhoitoon enemmän kuin yleensä. Ja kas, vuosien kokeilu kertoo, että kuntalaiset elävät terveempänä ja vanhemmiksi kuin naapurikunnissa!

Noin yksinkertaista se on kun hoksii ja panee toimeksi. Kun nyt hallitusneuvottelijat miettivät, mitä tehdä meidän vanhojen kanssa, niin eikö tuo Liperin malli käy eläväksi esimerkiksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu