Mitä pitäsi tehdä?

Mietin mikä olisi paras ratkaisu, olemme eronneet kaksi vuotta sitten pojan ollessa vuoden vanha. Silloin sovimme ex.n kanssa että lapsi on hänellä joka toinen viikonloppu.. tai jos tulee muutoksia niistä sovitaan erikseen ja hyvissä ajoin, jos mahdollista. Luulin että homma toimii, koska hänellä on ekasta liitostaan tyttö jota on aina tavannut säännöllisesti.
Mutta kuinkas ollakkaan, joko minun viikot kuluvat hänen viikkojaan nopeammin tai olen yksinkertaisesti ymmärtänyt jotain pahasti väärin.

Tämän kahden vuoden aikana tapaamis ajat ei ole ikinä täsmännyt, hän ei hae poikaa joka toinen viikonloppu, ei kerran kuukaudessa, vaan silloin kun hänelle niin sattuu sopimaan.
Viimeksi tammikuussa.

Olen yrittänyt puhua hänelle asiasta, mutta vastaus on aina sama.. Tää nyt on tätä, kyllä tää täst järjestyy, töissä on kiirettä, kaveitten kans pitää mennä, yms. Alkuun yritin ymmärtää ja ajattelin että kunhan hän saa asiansa ja elämänsä kuntoon niin kyllä se tosiaankin sitten, mutta ei.
Tyttö on hänellä joka toinen viikonloppu, poikaa hän ei ilmeisesti halua tavata.

Olen miettinyt sitä onko minulla mahdollista evätä hänen tapaamiset pojan kanssa kokonaan, koska useamman kuukauden jälkeen ,kun hän hakee poikaa, se on aina täysin uusi tilanne lapselle. Käydä näyttäytymässä lapselle ja taas kadota moneksi kuukaudeksi. Olisiko lapselle parempi antaa mahdollisuus unohtaa kokonaan?
13772
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kuten huomaamme ovat miehet valikoivia lapsiensa suhteen.Toinen kelpaa enemmän kuin toinen.

Minun ex-miehelläkin on kaksi poikaa ekasta liitosta,joita tapaa harva se päivä.Meidän yhteistä tyttöä,3v ei tapaa ollenkaan.Onkohan se naisvastainen?On varmaan tai kieroon kasvatettu,naisen vika sekin.

Tuttuja ovat nuokin selittelyt että kohta kaikki järjestyy,kunhan nyt annat aikaa!! Ei ne järjesty.
Mies pelaa omaan pussiin,kai sentään maksaa elatukset??Elä sinä elämääsi pojan kanssa,parempiakin miehiä on olemassa..isä ottaa yhteyttä sitten kun tajuaa virheensä.Katsokaa sitten tilanne uudestaan,mutta harvat tapaamiset eivät ole lapselle hyväksi,pettymys ja odotus eivät kuulu lapsen elämään.

Äänestä
  • kattokaa nyt hyvät ihmiset kenelle jalkanne aukaisette "exällä on x lasta aikaisemmista liitoistansa" ajattelitte varmaan niin kuin muutkin naiset että tottahan mä ton jätkän muutan mutta tietenkin toisin kävi ja nyt sitten valitellaan

    Äänestä

  • hoho kirjoitti:

    kattokaa nyt hyvät ihmiset kenelle jalkanne aukaisette "exällä on x lasta aikaisemmista liitoistansa" ajattelitte varmaan niin kuin muutkin naiset että tottahan mä ton jätkän muutan mutta tietenkin toisin kävi ja nyt sitten valitellaan

    Meinaatko että kerran eronnut pitää olla aina eronnut?? Jos sulla on lapsia edellisestä liitosta niin älä sitten yritä enää ikinä kenenkään kanssa uudelleen.. huh, huh,
    Taidat kuulua kategoriaan: liitossa pysytään vaikka mikä olisi tai sitten aina yksin...

    Toivottavasti sun elämäs menee niinkuin olet sen suunnitellut eikä sinun tarvitse purkaa mieltäsi missään.
    En näe kyseisen keskustelun aloittajan niinkään valittaneen vaan kysyneen neuvoa.. jos joku olisi samassa tilanteessa ollu.

    Itse olen mies ja minulla on edellisestä liitosta myös lapsia joita tapaan säännöllisesti, sekä tapaan myös tästä liitosta olevaa lastani vaikkakin olen eronnut nyt jo sinun kauhuksesi kaksi kertaa. Ja tehnyt lapsia molempien naisten kanssa.

    Ajan myötä asiat saattavat muuttua niin paljon ettei edessä voi olla kuin ero ja sitä ei kukaan voi etukäteen tietää. Pitäisikö sen takia lapset jättää tekemättä?

    Ja teille edellisten viestien kirjoittajille, jos on näin suuret jaottelut lapsien välillä, ei ne isät taida olla täysin kypsiä isyyteen ,edes niiden ensimmäisten lasten kanssa. Ja sitähän te ette voineet tietää, joten voimia ja jaksamista teille ja lapsillenne.

    Joskus lapselle saattaa unohtaminen olla parempi ratkaisu kuin jatkuva ikävä.

    Äänestä

  • eronnut kirjoitti:

    Se oli miehen puhetta! Onneksi teitä on vielä enemmistö vaikka välillä tuntuukin, että kaikki vain eroavat eikä yksikään isä osaa ajatella lasten tunteita. Eikä aina äitikään.

    Yritetään pärjätä tässä ihmissuhteiden viidakossa ja jos syystä tai toisesta erotaan, niin ajatellaan sitä lapsen/lasten etua ensin. Omien tunnekuohujen yläpuolelle nousten ja "järki käteen ottaen". Useinhan se lapsen etu on todellisuudessa oma etu - liian usein meiltä puuttuu kyky asettua ihan oikeasti lapsen asemaan ja nähdä, mitä hän tarvitsee. Onneksi aina on varaa parantaa.

    Äänestä

  • eronnut kirjoitti:

    Meinaatko että kerran eronnut pitää olla aina eronnut?? Jos sulla on lapsia edellisestä liitosta niin älä sitten yritä enää ikinä kenenkään kanssa uudelleen.. huh, huh,
    Taidat kuulua kategoriaan: liitossa pysytään vaikka mikä olisi tai sitten aina yksin...

    Toivottavasti sun elämäs menee niinkuin olet sen suunnitellut eikä sinun tarvitse purkaa mieltäsi missään.
    En näe kyseisen keskustelun aloittajan niinkään valittaneen vaan kysyneen neuvoa.. jos joku olisi samassa tilanteessa ollu.

    Itse olen mies ja minulla on edellisestä liitosta myös lapsia joita tapaan säännöllisesti, sekä tapaan myös tästä liitosta olevaa lastani vaikkakin olen eronnut nyt jo sinun kauhuksesi kaksi kertaa. Ja tehnyt lapsia molempien naisten kanssa.

    Ajan myötä asiat saattavat muuttua niin paljon ettei edessä voi olla kuin ero ja sitä ei kukaan voi etukäteen tietää. Pitäisikö sen takia lapset jättää tekemättä?

    Ja teille edellisten viestien kirjoittajille, jos on näin suuret jaottelut lapsien välillä, ei ne isät taida olla täysin kypsiä isyyteen ,edes niiden ensimmäisten lasten kanssa. Ja sitähän te ette voineet tietää, joten voimia ja jaksamista teille ja lapsillenne.

    Joskus lapselle saattaa unohtaminen olla parempi ratkaisu kuin jatkuva ikävä.

    Aikuisten on nämä asiat nähtävä järjellä, ei niinkään niiden omien tuntemuksien mukaan.
    Aikuisen velvollisuus on luoda ne suhteet lapsiin ja pitää niitä yllä.
    Toki lapsillakin on sitten kasvaessaan oma vastuunsa.
    Kuitenkin jos vanhemmat ovat kantaneet vastuunsa ja luoneet ne siteet lapsiin, niin jatkossakaan molemminpuolinen yhteydenpito tuskin on ongelmallista.

    Oikeassa olet, joskus se unohtaminen todellakin on parempi vaihtoehto kun ainainen odotus.
    Vanhempiaan kun ei lapsi voi valita.

    Äänestä

  • Mistä päättelet, että kirjoittaja on nainen, siis lapsen äiti??? Voi olla yhtä hyvin mies, eli lapsen isä????

    Äänestä

Asetu lapsesi asemaan,hänen isä-suhteensa on hyvin epävarmalla pohjalla.Mitähän pienen pojan mielessä pyörii,miksei isä tule,miksei isä halua minua?Ei pieni lapsi ymmärrä isän kiireitä ja selityksiä,tuska kasvaa sisälläpäin ja ilmenee valitettavasti myöhemmin elämässä.

Minulla itselläni on melkolailla samanlainen tilanne,toinen isä tapaa lapsiaan,toinen ei ole tavannut vuoteen.Eli lapsia on kahden miehen kanssa,vastuulisen hyvän miehen ja vastuuttoman keikarin,jolla naisia riittää.Kannattaa sinunkin jutella lastenvalvojan kanssa lapsen parhaasta ja tarvittaessa vaikka oikeuteen asti.Kun lapsi saa elää lapsuutensa turvassa ja edes yhden välittävän aikuisen kanssa,on elämän eväät paremmat kuin satunnaiset tapaamiset vieraan "isän" kanssa.

Äänestä
  • Tämä kiitos on teille kaikille :)

    On hyvä kuulla/lukea muidenkin mielipiteitä, se helpottaa.

    Itsekseen kun miettii ei aina näe asioita niin selkeästi, eikä huomaa niitä kaikkia mahdollisuuksia.

    Äänestä

mulla oli vähän sama tilanne.oli yhteishuoltajuus ja tapaamiset oli sovittu kans joka toinen vkl.no loppu vaiheessa tapaamiset oli karrikoiden synttärit ja joulu.ryydyin siihen ja hain täyttä yksinhuoltajuutta ja myös sain sen.lastahan se asia ei auta yhtään,mutta eipähän tarvitse itse ajatella enään koska hakee.kaikki ei mene aina niinkuin toivois.

Äänestä

Minä olin se lapsi joka ei saanut tavata isäänsä. Usein mietin isääni ja eritoten sitä, koska saan olla isän kanssa. Äitini halusi pitää meidät erillään. Puhui kuin isä olisi ollut toisen luokan kansalainen. Silti kaipasin Häntä elämääni. Isäni yritti tavata minua. Yksinhuoltajuus esti ja äitini. Laitettiin ovet lukkoon ja minut sängyn alle piiloon. Karkasin kuitenkin sieltä ja näin lyyhistyneen ihmisen joka poistui pihamaalta tielle päin. Se oli ISÄ. Siitä meni 8-vuotta ja silloin päätin että tämä ei saa olla viimeinen mieleenpainuva kuva isästäni. Päätin etsiä hänet äidiltä salaa. Meni neljä päivää, kun löysin vaikka oli vieras kaupunki. Jälleennäkemisen riemu oli suuri. Nyt olemme kuin paita ja perse. Tunteet ne on isälläkin vaikka ne ei näy. Kun olemme jutelleet nyt myöhemmin niistä asioista niin siitä on ilmennyt , että kummallakin on ollut jatkuva ikävä ja huoli toisesta. Kokemuksesta sanon: Älä erota lastasi isästästään vaikka nyt ei onnistu. Jos haluat yksinhuoltajuuden niin sinun on helppo käyttää sitä hyväksesi isää vastaan. Oletko kysynyt lapseltasi mitä hän haluaa ? Minulta ei koskaan kysytty. Jos ois kysytty niin tilanne ois voinut olla toinen. Aikuisten asioita: sanottiin vaan. Toivon Sinun jaksavan vielä katsella ja kuunnella tilannetta. Odota, kyllä se vielä paistaa päivä risukasaanki...

Äänestä

Minä elin lapsena isättömänä. Mutsini esti tapaamiset mutta ... oletko ottanut sellaisia asioita huomioon kuin. Lapsi voi sanoa puhtaalla omallatunnolla vaikka koulussa, että on minulla ISÄ vaikka ei asu kotona. Ajattele kuinka tärkeää se lapselle itselleen tulevaisuudessa on. Jos hän joutuisi sanomaan ettei ole isää niin mitä siitä seuraa. Ilkkumista ja kipeältä tuntuvia vitsailuja. Kun lapsesi kasvaa ja tulee omia mielipiteitä: KYSY HÄNELTÄ. Ihan selvästi nyt haluat tehdä vaan omia ratkaisujasi. Onko se kostoa vai muuta ? Tiedän itse ettei ole helppoa eron jälkeen sovitella kaikkia asioita kohdalleen mutta nyt ajanmyötä olen
saanut kaikki asiat kuntoon ISÄNÄ. Tyttäreni kysyi minulta miksi en hyljännyt häntä vaikka olit niin kauan poissa. Selitin elämän kriisin missä elin silloin ja kuinka rakastin Häntä siitä huolimatta. Niin oli tyttärenikin rakastanut vaikka ei oltu tavattukaan pitkään aikaan. Siksi sanon että teet väärin jos aiot pitää lapsen itselläsi ainoastaan. Tulevaisuudessa lapsesi etsii juuriaan ja etsii isänsä. Mitä silloin vastaat, kun kyselee miksi teit näin ???

Äänestä
  • Niinpä niin... oikeassa taidat olla ,mutta mitä ihmettä sanon kolmivuotiaalla joka jokaisessa vähääkään isää muistuttavassa miehessä on näkevinään isin?? On sattunut aika koomisiakin tilanteita tämän asian kanssa. Tietysti selitys ettei ole sinun isi.

    Eikä kysymys kohdallani ole kostosta.

    Itse en ole omaan isääni ollut yhteydessä, syy siihen oli äitini joka systemaattisesti opetti minut vihaamaan isääni.
    Eikä tämä tilanne nyt johdu lapsuuden traumoista.

    Ymmärtäisin ehkä vähän paremmin jos hän kohtelisi molempia lapsiaan samanlailla.

    Mikä ero näillä lapsilla on??
    Sitä en pysty ymmärtämään mikä hänen elämän tilanteesta tekee niin vaikean kun pitäisi olla poikaan yhteydessä, tyttären kohdalla elämän tilanne ei ole vaikea...

    Äänestä

  • avuton kirjoitti:

    Niinpä niin... oikeassa taidat olla ,mutta mitä ihmettä sanon kolmivuotiaalla joka jokaisessa vähääkään isää muistuttavassa miehessä on näkevinään isin?? On sattunut aika koomisiakin tilanteita tämän asian kanssa. Tietysti selitys ettei ole sinun isi.

    Eikä kysymys kohdallani ole kostosta.

    Itse en ole omaan isääni ollut yhteydessä, syy siihen oli äitini joka systemaattisesti opetti minut vihaamaan isääni.
    Eikä tämä tilanne nyt johdu lapsuuden traumoista.

    Ymmärtäisin ehkä vähän paremmin jos hän kohtelisi molempia lapsiaan samanlailla.

    Mikä ero näillä lapsilla on??
    Sitä en pysty ymmärtämään mikä hänen elämän tilanteesta tekee niin vaikean kun pitäisi olla poikaan yhteydessä, tyttären kohdalla elämän tilanne ei ole vaikea...

    Tietenkin lapset ovat eriarvoisessa asemassa vaikka kuinka yrität olla tasapuolinen. Mistähän johtuu ? Miehillä on geeneissä vieläkin vanhalta ajalta perittyjä juttuja kuten ensimmäinen lapsi on tärkein vaikka se olisi tyttö. Seuraavat pidetään vaan hengissä ja toivotaan niitten lähtevän nopeasti pois kotoa mutta tämä vanhin saa tehdä mitä vain. Mietipä sitä! Siihen ei vaikuta olisiko toinen jo poika ellei ole kuninkaallista sukua.

    Ex - miehelläsi on pelko hoitamisesta, koska poika on pieni. Osaako hän ongelmatilanteessa tehdä ratkaisuja ja vieläpä oikeita ? Pelottaa ketä miestä tahansa. Kunhan poikanne tulee isommaksi ja helpommin hoidettavaksi niin tapaamisetkin varmaan tulee ajankohtaiseksi. Niin ainakin toivon käyvän.

    Nyt tulikin kaikille vaikea pulma? Mitä lapselle voi sanoa, kun isiä on jokapuolella ? Sehän kertoo siitä ikävästä ja kaipauksesta. Eikö Teillä ole mahdollisuutta vaikka pikaisesti tavata kahvin - merkeissä yhdessä ? Silloin poikasi näkisi että isä on läsnä. Varmaan ikäväkin helpottaa ja tulee uskoa siihen ettei isää ole vielä menetetty.

    Olet sellaisen pulman kanssa ristiriitaisessa asemassa ettei kateeksi käy mutta koeta tehdä asia helpoimmalla tavalla selväksi, ettei Sinun tarvitse selitellä pojallesi valheita tulevaisuudessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Avuton kirjoitti:

Mietin mikä olisi paras ratkaisu, olemme eronneet kaksi vuotta sitten pojan ollessa vuoden vanha. Silloin sovimme ex.n kanssa että lapsi on hänellä joka toinen viikonloppu.. tai jos tulee muutoksia niistä sovitaan erikseen ja hyvissä ajoin, jos mahdollista. Luulin että homma toimii, koska hänellä on ekasta liitostaan tyttö jota on aina tavannut säännöllisesti.
Mutta kuinkas ollakkaan, joko minun viikot kuluvat hänen viikkojaan nopeammin tai olen yksinkertaisesti ymmärtänyt jotain pahasti väärin.

Tämän kahden vuoden aikana tapaamis ajat ei ole ikinä täsmännyt, hän ei hae poikaa joka toinen viikonloppu, ei kerran kuukaudessa, vaan silloin kun hänelle niin sattuu sopimaan.
Viimeksi tammikuussa.

Olen yrittänyt puhua hänelle asiasta, mutta vastaus on aina sama.. Tää nyt on tätä, kyllä tää täst järjestyy, töissä on kiirettä, kaveitten kans pitää mennä, yms. Alkuun yritin ymmärtää ja ajattelin että kunhan hän saa asiansa ja elämänsä kuntoon niin kyllä se tosiaankin sitten, mutta ei.
Tyttö on hänellä joka toinen viikonloppu, poikaa hän ei ilmeisesti halua tavata.

Olen miettinyt sitä onko minulla mahdollista evätä hänen tapaamiset pojan kanssa kokonaan, koska useamman kuukauden jälkeen ,kun hän hakee poikaa, se on aina täysin uusi tilanne lapselle. Käydä näyttäytymässä lapselle ja taas kadota moneksi kuukaudeksi. Olisiko lapselle parempi antaa mahdollisuus unohtaa kokonaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu