Kertoisiko joku kokenut käyttäjä tästä ovulaatiotestistä?!? Miten käytetään, hinta ja mistä niitä saa ja on neet luotettavia? Ihan uusi asia mulle ja olisin itse kiinnostunut testaamaan... hieman ongelmia raskaaksi tulemisessa... =(
ovulaatiotesti???
Cara.
42775
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
en testeistä osaa sanoa mitään, mutta meillä ainakin ovulaatio on (oli) pääteltävissä ruumiinlämmön perusteella.
Tavllinen sähköinen kuumemittari kainaloon joka päivä suurin piirtein samaan aikaan. Päivät, jolloin lämpö on koholla, on ovulaatioaikaa. Asteissa tuo ero "normaalitilaan" on noin 0,5 astetta, eli tarkkana sai olla.
Tuolla menetelmällä koetimme toista lasta saada kolmisen vuotta, mutta kolmannen keskenmenon jälkeen pääsimme (tuloksettomiin) lapsettomuushoitoihin Väestöliittoon.
Kun hoidot lopetettiin, alkoi raskaus, joka päättyi synnytykseen. :-)
Onnea yritykselle.
Itse juuri kävin ostamassa ovulaatiotestipakkauksen, ensi viikolla tehdään ensimmäinen inseminaatio. Ovulaatiotestihän ennakoi ovulaation tuloa, kun taas lämmönmittaus kertoo, että munasolu on jo irronnut. Eli lämmönmittailu on useimmiten täysin hukkatouhua!! Ovulaatiotestipakkauksessa on ohjeet missä vaiheessa aletaan testaamaan, minulla kierron 10. päivänä. Paketissa on 5 tikkua, joiden avulla etsitään hormonaalista ovulaatiota ennakoivaa huippua. Kun testi näyttää positiivista, ovulaatio tapahtuu 12-46 tunnin kuluttua siitä. Eli tuulta päin vaan, jos ei muita oireita. Itselläni on endometrioosi sekä poikkeava rakenne, kohtuja on "suotu" kaksin kappalein, eli ihan tavanomaisesti ei lasta ole kolmen vuoden yrittämisen jälkeen kuulunut, vaikka ovulaation aikaan on tähtäilty.
Täältä löytyy paljon muita "tikuttelijoita" eli oviksen metsästäjiä :)... mukaan vaan keskustelemaan:
http://www.vauva-lehti.fi/keskustele/
Siellä esim "vauvakuume" keskustelupalstalla on paljon ovulaatiotesteistä yms juttua.. kuhan selailet viestejä.
Minulla tikuttelusta kokemusta...testi näytti "plussaa", mutta gyniksellä ultrassa ei kuitenkaan näkynyt samaan aikaan mitään ovista, eli testit eivät luotettavia kuiteskaan. Olen kyllä kuullut, että toisilla todella ovat luotettavia.