Väärällä alalla?

Olen työskennellyt kohta seitsemän vuotta lastenhoitajan ammatissa. Olen nuori, aikaa alalla työskentelyyn olisi vuosikymmeniä jäljellä. Tuntuu vain, että pitäisi keksiä jotakin muuta..

Vaihdoin syksyllä työpaikkani kotikaupunkiin ja menin töihin yksityiseen päiväkotiin. Lastenhoidon lisäksi työhön siellä kuuluu siivous ja toisinaan myös keittiötyöt. Fyysisesti siis aika rankkaa ja sijaisien puutteessa jos joku hoitajista on poissa todella kiireistäkin. Esimerkiksi kahvitaukoa ei ehdi koskaan pitämään vaan kahvi juodaan muiden töiden lomassa.

Ryhmämme on ääriään myöten täynnä lapsia ja jonkun ollessa pois on tälläkin hetkellä "laiton tilanne" vaikka läsnäololistojen mukaan mukamas on oikea määrä hoitajia suhteessa lapsiin. Listoissa kun ei lue esimerkiksi sitä ettei kaikilla hoitajilla ole sama työvuoro..

Lapset ovat todellinen voimavara, ryhmässämme on ihanan persoonallisia ja luovia tapauksia jotka eivät taatusti jätä kylmäksi ketään vaan aika heidän kanssaan kuluu väkisinkin hymy huulilla. Vanhemmat ovatkin sitten toinen juttu.

Meillä on mahdollisuus antaa palautelaatikkoon palautetta ympäri vuoden, joko henkilökohtaisesti, yleisesti tai esimiehelle tai päivähoidon johtoon, nimettömänä tai nimellä. Jokaisessa vanhempainillassa kysymme palautetta tai toiveita. Koskaan emme oikein saa mitään vastausta ja palautelaatikko loistaa tyhjyyttään. No, äskettäin oli asiakastyytyväisyyskysely.. Sinne oli kirjoitettu suuret määrät kaikenlaista negatiivista, asioita joihin voimme vaikuttaa ja sellaisiakin jotka eivät ole meistä hoitajista riippuvaisia. Siellä oli myös henkilökohtainen palaute minusta. Palaute, josta en voi keskustella, johon en voi pyytää perusteita, koska en tiedä kuka sen kirjoitti. Tämä palaute on kaikkien näkyvillä ja voitte kuvitella miltä se tuntuu, minulla on nyt leima otsassa.

Ehkä se oli piste iin päälle. Piste kaikelle turhautumiselle jonka alan kasvava vaativuus aiheuttaa. Palkka ei nouse. Vaatimukset kyllä. Vanhempien sekä johdon tasolta.

Olen yrittänyt. Olen käyttänyt kaiken voimavarani siihen, että toimisin työssäni oikein ja kehittäisin jatkuvasti ammatillisuuttani. Olen erittäin luova ja musiikillinen ja ammennan niistä taidoistani kokemuksia lapsille ja myös vinkkejä niitä haluaville hoitajille. Olen mielestäni ystävällinen, lämminhenkinen ja vanhempia kohtaan asiallinen ja kuuntelen heitä ja heidän toiveitaan vaikkei niitä aina voisikaan toteuttaa. Hoidan minulle annetut työtehtävät vastuuni tuntien. Olen joustava, kuuntelen kaikkien mielipiteitä ja kunnioitan toisten tekemää työtä.

Se ei vaan ilmeisesti riitä. Olen repinyt selkänahastani voimat tehdä tätä työtä, mutta se ei riitä. Ehkä olen ollut tyhmä, ehkä olisin voinut ponnistella vähemmän ja jättää tekemättä enemmän? Ehkä olisi pitänyt käskeä omatuntoa olemaan hiljaa vähän useammin?

Palaute, jossa kykyni hoitajana kyseenalaistetaan täysin on kirjoitettu tulisilla kirjaimilla sisimpääni. Ehkä se ajan myötä haalistuu pois ja ne hyvät palautteet jäävät päällimäisenä mieleeni. Paha mieli katoaisi. Toivon, että vastaisuudessa palautteen anto hoidettaisiin reilummin, ja muistettaisiin joskus sanoa jotain hyvääkin.
162333
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

jostakin syystä tykkää susta,mutta sehän on hänen ongelmansa, ei sinun! Hän ei ole ystäväsi,joten älä välitä! Aina on niitä, jotka vetävät perunankin nenään,teet asiat mitenpäin tahansa. Jos on kurahousut, alkaa jäkätys, miksi on taas laitettu,kun puku sitäsuntätä,ja jos ei ole,niin sekin on huonosti. Lapsesta jos kerrot jotakin-ei meidän Henkkuwilleamanda ole oolleenkkaaan tuommoinen eieieieiei...Ole siinä sitten,puun ja kuoren välissä.
Urani alussa eräs äiti haukkui minut ovella lyttyyn,valitti esimiehelle asti. Esimies sanoi,älä ota henkilökohtaisesti,olet hyvä joitaja,äiti purkaa sinuun pahaa oloaan!
Tämän yritän muistaa aina.
Kun asiakkaan pomo haukkuu hänet,hän haukkuu meidät,eikö!
Jatka vaan itsesi ja ammattitaitosi kehittämistä,hae opiskelemaan,vaikka luokanopettajaksi, sielläkin taitojasi tarvitaan. Eskari- ja ekaluokkalaiset ovat ihania!

Äänestä
  • senverran:joillekkin vanhemmille ei riitä mikään...ei kertakaikkiaan mikään,heidän kullannuppunsa jokaikinen niiskauskin pitää raportoida. Ota sellainen vanhempi erityistarkkailuun ja yritä kertoa jokaikinen risahdus mitä kuvittelet/olet nähnyt sen lapsen tehneen. He luulevat, että kaikki hoitajat pyörivät vain heidän kullannuppunsa navan ympärillä. Ja kun tulee tarpeeksi informaatiota, he eivät kerkeä haukkumaan taidottomaksi.

    Äänestä

  • se toinen vast. kirjoitti:

    senverran:joillekkin vanhemmille ei riitä mikään...ei kertakaikkiaan mikään,heidän kullannuppunsa jokaikinen niiskauskin pitää raportoida. Ota sellainen vanhempi erityistarkkailuun ja yritä kertoa jokaikinen risahdus mitä kuvittelet/olet nähnyt sen lapsen tehneen. He luulevat, että kaikki hoitajat pyörivät vain heidän kullannuppunsa navan ympärillä. Ja kun tulee tarpeeksi informaatiota, he eivät kerkeä haukkumaan taidottomaksi.

    vanhemmat eivät itse ole samanlaisessa työssä
    eivät ymmärrä samalla lailla.

    hoitajina pitää luultavasti sitten tottua kaikkeen negatiiviseen palautteeseen.=(

    Itse olen äiti ja annan kyllä välillä napakkaa palautetta, mutta muistan lisätä siihen, että hoitajana vallan hyvin ymmärrän tilanteen kun hoitajia on niin vähän.

    Alkuun minäkin kyselin kaikkea vallan tyhmää kun lapseni hoitoon vein kun oli niin pieni.Huoletti.
    Jälkeenpäin sekin huvitti. Nyt lähinnä vaan kyselen ylimalkaista mitä päivällä on tehnyt.

    Törkeää, on antaa tuollaista palautetta mihin ei voi vastata ja perustella.
    Olet varmasti ihan hyvä hoitaja!! Tsemppiä sinulle kyllä siitä selviää..minäkim

    Äänestä

  • se toinen vast. kirjoitti:

    senverran:joillekkin vanhemmille ei riitä mikään...ei kertakaikkiaan mikään,heidän kullannuppunsa jokaikinen niiskauskin pitää raportoida. Ota sellainen vanhempi erityistarkkailuun ja yritä kertoa jokaikinen risahdus mitä kuvittelet/olet nähnyt sen lapsen tehneen. He luulevat, että kaikki hoitajat pyörivät vain heidän kullannuppunsa navan ympärillä. Ja kun tulee tarpeeksi informaatiota, he eivät kerkeä haukkumaan taidottomaksi.

    tarvitse tanssia joka äidin pillin mukaan. Nykyään on niin tietoisia äitejä. Ovat kyllä vaatimassa mutta itse ei todellisuudessa olla valmiita tinkimään esim. vuodeksi tulotasosta jäämällä hoitovapaalle edes kaksi vuotiaaseen saakka.
    Olen paljon tätä aihetta seurannut ja täytyy sanoa, että vaihtaisin alaa jos olisin nuori ja vaikkakin kouluttautunut. Päivähoitajan työ on henkisesti NIIN rankkaa, eikä syy ole lapsissa. En hyväksy, että äidit purkavat olojaan hoitajiin. Lapsellista. Mielestäni on vaan hyvä jos päivähoitohenkilöstöä olisi vain vähän, silloin nousisi vähän arvostus ja mahdollisesti palkkakin. On maita, joissa ei vain ole päivähoitopaikkoja tai sitten ovat kalliita. Ehkä kotihoidontuen nostamisellekin voisi olla painetta. Mielestäni myös verotukseen voisi reilusti vaikuttaa se, että äiti on kotona. Kotiäitien lapset ovat useimmiten tasapainoisempia, koska äitien on kasvatettava lapsensa ITSE sillä hehän näiden kanssa päivät kuluttavat. Ei ennen tätä mahdotonta hoitopaikkoihin raahamisen buumia ollut kasapäin vaikeuksia lasten kanssa kouluissakaan.

    Tässä monelle nuorelle mietittävää. Ei se lapsenteko ole vain vauvan kanssa olemista, vaan vaativaa 18 vuotta kestävää kasvatusytötä ja opettamista. Eikä sitten ole oikein sysätä lasta yhteiskunnan harteille muokattavaksi. Jos äiti päätyy viemään pienen hoitoon, on syytä olla kiitollinen ,että tällainen mahdollisuus on tarjottu.

    Sinä, ap, et arvostusta tule sen enempiä saamaan. Äidit puhuvat ja arvostelevat heti, jos jotain muuta kuin kehuvaa palautetta antaa. Olen huomannut, että vanhemmat hoitajat eivät enää sano vanhemmille muuta kun että hyvin meni kaikki ja piste. Näin välttyy kaikelta paskalta ja homma sujuu. Sitten jos nariset työolosuhteista, sanotaan, vaihda alaa. Et ole sopiva. Kuka lopulta on tällaiseen ralliin sopiva vuosien työnteon jälkeen kun on huomannut miten homma "toimii"?
    Voimia ja muista, että et voi aina kritisoida itesäsi! Vanhempia on moneen junaan ja lähes poikkeuksetta hyvin menee vain silloin kun lasta kehutaan kuin kuninkaallista.

    Äänestä

  • Sivustaseuraaja kirjoitti:

    kuule niin on teitä hoitajiakin!!

    Onko se niin suuri synti jos terveet normaalit vanhemmat tuo lapsensa tarhaan siksi ajaksi kun on töitä.
    Itse olisin kyllä hoitanut lastani kotona jos vakivirka olisi, mutta sijaisena ei ole vara kieltäytyä jos meinaa sen viran saada joskus.
    silloin olisi mahdollista jossain vaiheessa hoitaa lasta kotona.

    Luuletko, että meillä muilla hoitajilla on helppoa? Työ ei raskasta ja sijaisia yllin kyllin? Ehei, itse teen psykiatrista hoitotyötä ja päivän aikana
    minulla on mahdollisuus saada turpaanikin!!

    Itse olen ammattini valinnut ja kestettävä on kun tietää, että itse ei asiaan voi vaikuttaa ja vaivoistani saan palkkaa, eikä se ole kovin paljon suurempi kun sinun palkkasi.

    Jos tehtäisiin sellainen laki kuin ulkomailla, että
    ei olisi oikeutta päivähoitoon. Tuollaiset ruikuttajat jäisi työttömiksi tai sitten maksaisit veroistasi minunkin soskunrahat!!
    niinkö se sitten toimii tämä yhteiskunta?

    En minä ainakaan äitinä syytä henkilökuntaa suoraan jos päiväkodilla on jotain sattunut kun tiedän hoitajapulan, mutta asioita minulla on oikeus keskustella ja jos minulle vittuillaan vittuilen varmasti takaisin. ei teidän työ ainut raskas työ ole.Herran jumala, olen minäkin sitä kolme vuotta tehnyt, vaikka en reppain mahdollinen ole.

    Äänestä

  • andi kirjoitti:

    Kyse ei ollut siitä etteikö lapsia saisi tuoda päivähoitoon. Jouduin itsekkin valitsemaan vienkö lapseni alle 1-vuotiaana päivähoitoon, kun toistaiseksi ei ole varaa jäädä hoitovapaalle, vai lykkäänkö lapsentekoa siihen, että miehen opiskelut on opiskeltu ja molemmat käyvät täysipäiväisesti töissä.
    Valitsin että lapsi on tervetullut, eli olen valinnut sen ettei ole mahdollista hoitovapaaseen.

    Äänestä

  • päiväkodin"täti" kirjoitti:

    Yritin vastata toiselle kirjoittajalle=)
    Ymmärsin pointtisi=)
    Kurjaa, että olet kokenut tuollaista.

    Äänestä

  • andi kirjoitti:

    kuule niin on teitä hoitajiakin!!

    Onko se niin suuri synti jos terveet normaalit vanhemmat tuo lapsensa tarhaan siksi ajaksi kun on töitä.
    Itse olisin kyllä hoitanut lastani kotona jos vakivirka olisi, mutta sijaisena ei ole vara kieltäytyä jos meinaa sen viran saada joskus.
    silloin olisi mahdollista jossain vaiheessa hoitaa lasta kotona.

    Luuletko, että meillä muilla hoitajilla on helppoa? Työ ei raskasta ja sijaisia yllin kyllin? Ehei, itse teen psykiatrista hoitotyötä ja päivän aikana
    minulla on mahdollisuus saada turpaanikin!!

    Itse olen ammattini valinnut ja kestettävä on kun tietää, että itse ei asiaan voi vaikuttaa ja vaivoistani saan palkkaa, eikä se ole kovin paljon suurempi kun sinun palkkasi.

    Jos tehtäisiin sellainen laki kuin ulkomailla, että
    ei olisi oikeutta päivähoitoon. Tuollaiset ruikuttajat jäisi työttömiksi tai sitten maksaisit veroistasi minunkin soskunrahat!!
    niinkö se sitten toimii tämä yhteiskunta?

    En minä ainakaan äitinä syytä henkilökuntaa suoraan jos päiväkodilla on jotain sattunut kun tiedän hoitajapulan, mutta asioita minulla on oikeus keskustella ja jos minulle vittuillaan vittuilen varmasti takaisin. ei teidän työ ainut raskas työ ole.Herran jumala, olen minäkin sitä kolme vuotta tehnyt, vaikka en reppain mahdollinen ole.

    kertoo paljon sinusta ihmisenä.

    Kasvuvuosia toivotellen!

    Äänestä

  • Sivustaseuraaja kirjoitti:

    kertoo paljon sinusta ihmisenä.

    Kasvuvuosia toivotellen!

    Mutta ei pitäisi sinunkaan yleistää!!
    luultavasti sinun pitäisi tietää jotain minkälaista tässä yhteiskunnassa on toimia. Välillä vaikeaakin.
    Näissä naisten aloissa varsinkin.

    Kasvun vuosia toivon sinullekkin ja toivottavasti löydät mielekästä työtä jos entinen ei ole mielekästä!!

    Itse en enää vaivaa hoitajia millään hankaluuksilla . Lapseni saavat kaikessa rauhassa katsoa videoita hoidossa kun on kaunis ilma,koska ymmärrän, että hoitajia on vähän.
    Kysyn vaan onko ollut mitään hankaluuksia, että voin itse kotona tehdä parhaani kasvatuksellisesti, että hoitajilla on helpompaa.
    Uskon, että niin tekee valtaosa vanhemmista.En jaksa uskoa, että kovin moni hermostuu jos saa "negatiivistä" palautetta. Lapset kun on tuntevia ihmisiä. Ei ole aina hyvä päivä!!

    Ja kyllä minä uskon, että Suomessa on niin paljon työttömiä nuoria lastenhoitajia, jotka ovat, vaikka valmiita tulemaan kotiin hoitamaan lapsiani!
    Niin meinaan seuraavan kerran tehdä!

    haluatko kertoa millainen minä olen ihmisenä?
    Minä en ainakaan uskaltaisi arvailla millainen sinä olet.

    Siinä olisi ammattivalinta
    .Luonneanalyysejä netissä=)

    Äänestä

  • andi kirjoitti:

    Mutta ei pitäisi sinunkaan yleistää!!
    luultavasti sinun pitäisi tietää jotain minkälaista tässä yhteiskunnassa on toimia. Välillä vaikeaakin.
    Näissä naisten aloissa varsinkin.

    Kasvun vuosia toivon sinullekkin ja toivottavasti löydät mielekästä työtä jos entinen ei ole mielekästä!!

    Itse en enää vaivaa hoitajia millään hankaluuksilla . Lapseni saavat kaikessa rauhassa katsoa videoita hoidossa kun on kaunis ilma,koska ymmärrän, että hoitajia on vähän.
    Kysyn vaan onko ollut mitään hankaluuksia, että voin itse kotona tehdä parhaani kasvatuksellisesti, että hoitajilla on helpompaa.
    Uskon, että niin tekee valtaosa vanhemmista.En jaksa uskoa, että kovin moni hermostuu jos saa "negatiivistä" palautetta. Lapset kun on tuntevia ihmisiä. Ei ole aina hyvä päivä!!

    Ja kyllä minä uskon, että Suomessa on niin paljon työttömiä nuoria lastenhoitajia, jotka ovat, vaikka valmiita tulemaan kotiin hoitamaan lapsiani!
    Niin meinaan seuraavan kerran tehdä!

    "Lapseni saavat kaikessa rauhassa katsoa videoita hoidossa kun on kaunis ilma,koska ymmärrän, että hoitajia on vähän." Kamalaa,missä tällaista harratetaan!? Onpa laiskaa porukkaa!!

    Äänestä

  • andi kirjoitti:

    Mutta ei pitäisi sinunkaan yleistää!!
    luultavasti sinun pitäisi tietää jotain minkälaista tässä yhteiskunnassa on toimia. Välillä vaikeaakin.
    Näissä naisten aloissa varsinkin.

    Kasvun vuosia toivon sinullekkin ja toivottavasti löydät mielekästä työtä jos entinen ei ole mielekästä!!

    Itse en enää vaivaa hoitajia millään hankaluuksilla . Lapseni saavat kaikessa rauhassa katsoa videoita hoidossa kun on kaunis ilma,koska ymmärrän, että hoitajia on vähän.
    Kysyn vaan onko ollut mitään hankaluuksia, että voin itse kotona tehdä parhaani kasvatuksellisesti, että hoitajilla on helpompaa.
    Uskon, että niin tekee valtaosa vanhemmista.En jaksa uskoa, että kovin moni hermostuu jos saa "negatiivistä" palautetta. Lapset kun on tuntevia ihmisiä. Ei ole aina hyvä päivä!!

    Ja kyllä minä uskon, että Suomessa on niin paljon työttömiä nuoria lastenhoitajia, jotka ovat, vaikka valmiita tulemaan kotiin hoitamaan lapsiani!
    Niin meinaan seuraavan kerran tehdä!

    kerro kaikkea. Kirjoituksensa sävyn voi jokainen valita. Sinulla on varmasti raskas työ ja tarve purkautua. Tiedät itsekin ammattisi perusteella tällaiset kuviot.

    Äänestä

laittaa jonkun henkilökohtainen palaute (etenkin negatiivinen) kaikkien nähtäville, tuo osoittaa jo työpaikankin toimintatavoista jotain.

Parasta olisi, jos negatiivisen palautteen tai valituksen tullessa esimies, asianosainen ja ehkäpä valittajakin keskustelisivat yhdessä asiasta. Vähintään esimiehen on otettava homma haltuun ja hoidettava se keskenään työntekijän kanssa,kun valittaja ei ole tiedossa. Toisaalta kiitoksetkin voisivat olla henkilökohtaiset, mitä niitäkään levittelemään ympäri päiväkodin seiniä. KAteutta se sekin voi herättää, jos ei muissa niin työtovereissa.

Käsittämätöntä toimintaa!

Äänestä
  • Näillä naisaloilla on aina tätä. Ollaan muka hienostuneita ja kerrotaan negatiivisesta palautteesta "rakentavaan" sävyyn. Paskat! Lykätään toisen nimi eteen (salassa tai suoraan) ja korjausehdotuksia mietitään.

    Hohhoijaa. Itse sain viiden vuoden aikana kolme nimelleni osoitettua kiitosta ja yhden negatiivisen palautteen (en joustanut kaikille yhteiseksi sovitussa säännössä). Positiivisia palautteita ei koskaan mainittu missään (johtaja näytti, kun sain vakitoimen), negatiivinen palaute käytiin läpi kokouksessa koko henkilökunnan kuullen (nimettömänä), mutta niin, että kaikki tiesivät kyseessä olevan minä.

    En ollut millänikään. Noudatin vain puljun sääntöjä. Kuitenkin vitutti käytäntö suunnattomasti. Minne jäi kaikki hyvä sanottava? Toimintaperiaatteet? Pitäisikö ottaa opikseen? Mistä, kun sääntöjä ei kuitenkaan muutettu?

    Älä ota liikaa ittees. Kehittyä voi aina, mutta turhaan teatteriin on tyhmää lähteä. Kuka siitä viime kädessä hyötyy? Ei kukaan - sinä olet ainoa, joka muistaa tilanteen viikon päästä. Anna olla, hoidettavaa riittää.

    Näin kai meitä kyynisiä hoitajia syntyy?

    Äänestä

Haluan sydämestäni kiittää jokaista lapseni hoitajaa, joka on näiden kuuden vuoden aikana pientä poikaani hoitanut. Näiden vuosien ei ole ollut mitään ongelmia, eikä ole tullut sitä palautettakaan annettua. Pojastani on kasvanut fiksu ja ystävällinen nuori mies, joka aloittaa koulunsa syksyllä. Kiitos kaikille lastenhoitajille.

BWT. Negatiivinen palaute lomakkeella on selkärangattomien luuserien toimintaa.

Äänestä

Itse olen lastentarhanopettaja, nuori minäkin. Olen kokenut hieman samanlaisen kohtelun kuin sinä. Vedin yksin osapäiväeskaria (apuna minulla oli hiljainen työmarkkinatuella työtä tekevä nuori tyttö). Ryhmämme oli haastava, paljon tukea tarvitsevia lapsia; sekä oppimisvaikeuksista kärsiviä että keskittymisongelmia. Puhuin asiasta johtajani kanssa, mutta apua (koulutettua avustajaa tms) en saanut resurssipulan takia.

Lastentarhanopettajan suunnitteluaika, 3h 15min ei riittänyt minulla mitenkään vaan joka viikko aikaa meni vähintään 4 h vielä kotonakin. En kuitenkaan purnannut asiasta vaan halusin tehdä työni, josta nautin ja tykkäsin, hyvin ja perusteellisesti.

Keskustelin paljon yhden tukea tarvitsevan pojan vanhempien kanssa pojan tuen tarpeesta. He vähättelivät pojan ongelmaa eivätkä halunneet nähdä sitä. Keskustelin asiasta myös kollegojeni kanssa, jotka olivat aiemmin toimineet kyseisen lapsen hoitajina ja opettajina. Samoja asioita olivat hekin huomanneet. Sain siitä varmuutta sitten omaan näkemykseeni.

Palaverissa, jossa minun lisäkseni oli lapsen vanhemmat ja kelto sain sitten kuulla "kunniani". Palaverissa oli tarkoitus puhua pojan ongelmista ja miten niitä ratkottaisiin ja poikaa tuettaisiin. Mutta ei, koko palaveri, 2h, meni siihen, että pojan äiti piti yksinpuhelua kuinka huonoa esiopetusta poika saa minun ryhmässäni. Äiti haukkuin kaiken, ihan kaiken! Ja parhaani kuitenkin olin tehnyt ja muilta vanhemmilta paljon kiitosta saanut.

Tuo tapahtuma vei pitkäksi aikaa työmotivaationi, ilon työstä ja sai aikaa epävarmuuden omasta osaamisestani. Vaikka muilta perheiltä sain kiitosta ja hyvää palautetta, niin tuo yksi negatiivinen ja hyökkäävällä tavalla julki tuotu palaute sai aikaan valtavan möykyn sisälleni.

Kun aikaa kului (kuukausia!) pystyin pala palalta unohtamaan ryöpytyksen ja pikkuhiljaa ammatillinen itsetuntoni taas vahvistui. Mietin joka hetki sanoja, joita olin saanut kuulla ja otin opiksenikin joistakin. Aikaa se vei, mutta nyt olen tässä, vahvempana ja viisaampana lastentarhanopettajana. Kaikkia ei voi miellyttää ja meidän alalla työtä tehdään omalla persoonalla ja joskus kemiat ei vain kohtaa vanhempien kanssa. Ja on vanhmepia, joiden on vaikea hyväksyä omassa lapsessaan jotain tuen tarvetta ja hyökkäyshän on silloin paras puolustus.

Omassa työpaikassani asiaa käsiteltiin työkavereiden ja johtajan kanssa jälkeenpäin ja sain paljon tukea heiltä. Uskon, että myös omat työkaverisi pitävät sinun puoliasi!

Komppaan sinua täysin siinä, että vanhemmatkin voisivat hieman miettiä mitä ja miten he asioita sanovat! Niinhän mekin joudumme aina joka tilanteessa miettimään. Asioista täytyy puhua, vaikeistakin, mutta on taito puhua niistä rakentavasti! Syyttämällä ja moittimalla ei hyvää saada aikaiseksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

päiväkodin"täti" kirjoitti:

Olen työskennellyt kohta seitsemän vuotta lastenhoitajan ammatissa. Olen nuori, aikaa alalla työskentelyyn olisi vuosikymmeniä jäljellä. Tuntuu vain, että pitäisi keksiä jotakin muuta..

Vaihdoin syksyllä työpaikkani kotikaupunkiin ja menin töihin yksityiseen päiväkotiin. Lastenhoidon lisäksi työhön siellä kuuluu siivous ja toisinaan myös keittiötyöt. Fyysisesti siis aika rankkaa ja sijaisien puutteessa jos joku hoitajista on poissa todella kiireistäkin. Esimerkiksi kahvitaukoa ei ehdi koskaan pitämään vaan kahvi juodaan muiden töiden lomassa.

Ryhmämme on ääriään myöten täynnä lapsia ja jonkun ollessa pois on tälläkin hetkellä "laiton tilanne" vaikka läsnäololistojen mukaan mukamas on oikea määrä hoitajia suhteessa lapsiin. Listoissa kun ei lue esimerkiksi sitä ettei kaikilla hoitajilla ole sama työvuoro..

Lapset ovat todellinen voimavara, ryhmässämme on ihanan persoonallisia ja luovia tapauksia jotka eivät taatusti jätä kylmäksi ketään vaan aika heidän kanssaan kuluu väkisinkin hymy huulilla. Vanhemmat ovatkin sitten toinen juttu.

Meillä on mahdollisuus antaa palautelaatikkoon palautetta ympäri vuoden, joko henkilökohtaisesti, yleisesti tai esimiehelle tai päivähoidon johtoon, nimettömänä tai nimellä. Jokaisessa vanhempainillassa kysymme palautetta tai toiveita. Koskaan emme oikein saa mitään vastausta ja palautelaatikko loistaa tyhjyyttään. No, äskettäin oli asiakastyytyväisyyskysely.. Sinne oli kirjoitettu suuret määrät kaikenlaista negatiivista, asioita joihin voimme vaikuttaa ja sellaisiakin jotka eivät ole meistä hoitajista riippuvaisia. Siellä oli myös henkilökohtainen palaute minusta. Palaute, josta en voi keskustella, johon en voi pyytää perusteita, koska en tiedä kuka sen kirjoitti. Tämä palaute on kaikkien näkyvillä ja voitte kuvitella miltä se tuntuu, minulla on nyt leima otsassa.

Ehkä se oli piste iin päälle. Piste kaikelle turhautumiselle jonka alan kasvava vaativuus aiheuttaa. Palkka ei nouse. Vaatimukset kyllä. Vanhempien sekä johdon tasolta.

Olen yrittänyt. Olen käyttänyt kaiken voimavarani siihen, että toimisin työssäni oikein ja kehittäisin jatkuvasti ammatillisuuttani. Olen erittäin luova ja musiikillinen ja ammennan niistä taidoistani kokemuksia lapsille ja myös vinkkejä niitä haluaville hoitajille. Olen mielestäni ystävällinen, lämminhenkinen ja vanhempia kohtaan asiallinen ja kuuntelen heitä ja heidän toiveitaan vaikkei niitä aina voisikaan toteuttaa. Hoidan minulle annetut työtehtävät vastuuni tuntien. Olen joustava, kuuntelen kaikkien mielipiteitä ja kunnioitan toisten tekemää työtä.

Se ei vaan ilmeisesti riitä. Olen repinyt selkänahastani voimat tehdä tätä työtä, mutta se ei riitä. Ehkä olen ollut tyhmä, ehkä olisin voinut ponnistella vähemmän ja jättää tekemättä enemmän? Ehkä olisi pitänyt käskeä omatuntoa olemaan hiljaa vähän useammin?

Palaute, jossa kykyni hoitajana kyseenalaistetaan täysin on kirjoitettu tulisilla kirjaimilla sisimpääni. Ehkä se ajan myötä haalistuu pois ja ne hyvät palautteet jäävät päällimäisenä mieleeni. Paha mieli katoaisi. Toivon, että vastaisuudessa palautteen anto hoidettaisiin reilummin, ja muistettaisiin joskus sanoa jotain hyvääkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu