kuten otsikko sanookin. päässä napsahdin.
alkoi siitä kun äitini sanoi että pitäisi olla enemmän ulkona ja katsella tyttöystävää vierelleni.(tavallista saarnaa sitten 16 ikävuoden jälkeen) sitten napsahti, löin juomalasin rikki ja käteni alkoi sirpaleesta vuotamaan verta (ei paljon, mutta vuosi kuitenkin.)ja huusin että pitää huolen omista asioistaan. äitini ei sanonut mitään vaan tärisi. pistin ulkovaatteet päälle ja lähdin kävelemään terveyskeskukseen (matkaa sinne noin 4 kilometriä). en edes painanut verenvuoto kohta millään. mahtoi kaupungilla olleet ihmiset katsoa pitkään kun verta tippui koko matkan varrella.
terveyskeskukselle päästyäni läntäsin käden ajan varaus pöydälle ja sanoin "tarttis tää verenvuoto tyrehdyttää." lääkäri pisti pari tikkiä käteen ja sitten sainkin lähetteen mielenterveys keskukseen.
kotiin saavuttuani äitini oli lähtenyt siskollani käymään. heitin verisen takkini pesuhuoneeseen muiden pyykkie joukkoon. illalla, kukaan ei sanonut mitään. ilmeisesti tieto oli levinnyt kaikille pian tapahtuman jälkeen. äitini ei ole sanonut mitään viikkoon.
Nyt sitten lähisukulaiset pelkäävät minua ja puhuvat selän takana että olen psykopaatti/hullu/arvaamaton.
pientä tietoa itsestäni:
20v mies, 176cm pitkä, painan 103kg. en ole kertaakaan seurustellut, suudellut tai edes koskenut tyttöön/naiseen. ystäviä minulla on yksi, joka on ollut ystäväni lapsuudesta asti. Isäni ryyppää ja asuu eri kaupungissa. isäni sai vähän aika sitten sydänkohtauksen ja oli teho-ostastolla hoidettavana. sisarukseni eivät koskaan ole olleet läheisiä. viihdyn yksin kotona, kammoan naisia/tyttöjä, inhoan prosenteissa sanoen 90% kaikista ihmisistä joita olen tavannut.
Periaatteltani en tee itsemurhaa, se on heikoille.
Olen ateisti, en silti usko myöskään ihmisten kehittyneen apinoista.
päätäni kiristää ja tuntuu kun ajatuksia on liikaa. kohta räjähdän varmaan mentaliteettisesti.
Haluan apua, mutta en silti uskalla päästää ihmisiä lähelleni. pelkään että saan taas lisää haavoja sydämmeeni. Käyn yhä mielenterveys keskuksessa puhumassa asioista. mutta eivät he tajua kipuani, sitä tuskaa mitä tavallinen arkipäivä aiheuttaa minulle.
alkoi siitä kun äitini sanoi että pitäisi olla enemmän ulkona ja katsella tyttöystävää vierelleni.(tavallista saarnaa sitten 16 ikävuoden jälkeen) sitten napsahti, löin juomalasin rikki ja käteni alkoi sirpaleesta vuotamaan verta (ei paljon, mutta vuosi kuitenkin.)ja huusin että pitää huolen omista asioistaan. äitini ei sanonut mitään vaan tärisi. pistin ulkovaatteet päälle ja lähdin kävelemään terveyskeskukseen (matkaa sinne noin 4 kilometriä). en edes painanut verenvuoto kohta millään. mahtoi kaupungilla olleet ihmiset katsoa pitkään kun verta tippui koko matkan varrella.
terveyskeskukselle päästyäni läntäsin käden ajan varaus pöydälle ja sanoin "tarttis tää verenvuoto tyrehdyttää." lääkäri pisti pari tikkiä käteen ja sitten sainkin lähetteen mielenterveys keskukseen.
kotiin saavuttuani äitini oli lähtenyt siskollani käymään. heitin verisen takkini pesuhuoneeseen muiden pyykkie joukkoon. illalla, kukaan ei sanonut mitään. ilmeisesti tieto oli levinnyt kaikille pian tapahtuman jälkeen. äitini ei ole sanonut mitään viikkoon.
Nyt sitten lähisukulaiset pelkäävät minua ja puhuvat selän takana että olen psykopaatti/hullu/arvaamaton.
pientä tietoa itsestäni:
20v mies, 176cm pitkä, painan 103kg. en ole kertaakaan seurustellut, suudellut tai edes koskenut tyttöön/naiseen. ystäviä minulla on yksi, joka on ollut ystäväni lapsuudesta asti. Isäni ryyppää ja asuu eri kaupungissa. isäni sai vähän aika sitten sydänkohtauksen ja oli teho-ostastolla hoidettavana. sisarukseni eivät koskaan ole olleet läheisiä. viihdyn yksin kotona, kammoan naisia/tyttöjä, inhoan prosenteissa sanoen 90% kaikista ihmisistä joita olen tavannut.
Periaatteltani en tee itsemurhaa, se on heikoille.
Olen ateisti, en silti usko myöskään ihmisten kehittyneen apinoista.
päätäni kiristää ja tuntuu kun ajatuksia on liikaa. kohta räjähdän varmaan mentaliteettisesti.
Haluan apua, mutta en silti uskalla päästää ihmisiä lähelleni. pelkään että saan taas lisää haavoja sydämmeeni. Käyn yhä mielenterveys keskuksessa puhumassa asioista. mutta eivät he tajua kipuani, sitä tuskaa mitä tavallinen arkipäivä aiheuttaa minulle.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ongelmasi siis on se, ettet voinut myöntää äidillesi, ettet saa tyttöystävää, vaikka notkuisit kaksi viikkoa putkeen ulkona? Suutuit syyttelystä, rikoit lasin ja sait pienen haavan. Etkä edes raukkamaisesti osannut tyrehdyttää haavaa itse vaan tarvitsit terkkaria. Ja pahinta kaikista! Et osannut pestä takkiasi itse... Puhumattakaan siitä, ettet pyytänyt anteeksi äidiltäsi, joka selvästikin suri rikkimennyttä lasia. Ja sanot vielä olevasi 20v... kuulostaa enemmän 12-vuotiaalta.
Et pidä ihmisistä. Johtuisiko se siitä, etteivät ihmiset pidä sinusta ja kostoksi et välitä heistä? Harvinaisen lapsellista ja epäkypsää. Toisaalta mitä muuta voi odottaa 20-vuotiaalta mieheltä, joka vielä asuu äitinsä luona? Ei ihme, ettei tyttöystävää löydy.
Elämä on niin hankalaa. Kaikki on niin huonosti. Kukaan ei tykkää. Kukaan ei välitä. En saa mitä haluan. Miksi kaikki on näin vaikeaa? Oikeasti? Eikö sitten muilla ole hankalaa? Elät äidin siiven suojassa, nähtävästi tekemättä mitään järkevää, pyykitkin pestää sun puolesta, etkä varmasti maksa itse sitä terkkarilaskuaan. Ja jaksat valittaa. Valivalivalivalivalivali. Haluatko tietää, mikä ongelmasi on?
Olet pieni ja heikko ihminen, jolla ei ole tahtoa tai voimaa edetä elämässään. Kierrät isoa oravanpyörää, joka johtaa vääjämättä siihen, että vielä 30-vuotiaanakin asut äitisi luona. Kukaan tyttö ei halua sellaista miestä. Joten mene töihin, hankki kämppä ja lopeta valittaminen. Ja opettele sitomaan haavasi itse. Onko nössömpää oikeasti kuin mennä haavan takia terkkariin? Olen puolet pienempi kuin sinä ja haavani ovat varmasti olleet kaksi kertaa pahempia kuin sinun, enkä ikinä niiden takia menisi vinkumaan. Mutta se kaiketi johtuu siitä, että kipukynnykseni on huomattavasti korkeampi. Ja ehkä siitä, että tiedän, ettei pikkuriikkiseen haavaan kuole ja että kipu kasvattaa. Eihän ihminen tiedä, mitä kipu on, ennen kuin saa morfiinin johdannaista tunnin välein suoraan suoneen. Sitä ennen on turha valittaa.
Hanki elämä.
mikä hitto ihmisiä oikein vaivaa? Joku tulee tänne purkamaan tunteitaan ja sitten saa kohdalleen vain vittuilua ja viisastelua joka todellakin on hemmetin kaukana viisaudesta. ota järki käteen viherpeippo, jos sinulla semmosta nyt sattuu olemaan. Ja mistähän päättelit että hän ei osaa sitoa haavaa itse, kenties haava oli niin iso että kannatti mennä terkkariin? mistä päättelit että hän ei osaa pestä pyykkiä? ehkä hän vaan heitti sen pyykki kasaan. Kenties hän pyykkää myöhemmin?
Aivan selvästi tuosta teksistä huomasi että hän haluaa ihmisiä seuraksi kuten muutkin. vaikka hän sanookin että vihaa ihmisiä, tosin vain 90%. ehkä ne loput 10% voivat nostaa elämisen intoa ja avata hänen sydäntä enemmän.
Tekstin kirjoittajalle: Älä välitä, elämä kyllä jossain vaiheessa alkaa maistumaan hyvältä. ei vältämättä vielä, mutta jossain vaiheessa. Joskus siihen tarvitaan apya perheeltä ja ystäviltä. mutta kyllä se siitä.
Onnea ja menestystä!
ahahaha. Kiitos viherpeippo päivän nauruista. Puhut asiaa.
Kun tuossa kummastunut sanoi, että elämä kyllä jossain vaiheessa alkaa maistua, niin tuohon voin omalta osaltani sanoa, kuinka 5 vuotta sitten, yläasteen aloittaneena kaipasin elämääni omaa kultaa, poikaystävää.
Ketään ei ollut, kukaan ei pitänyt minusta ja koulussakin tuntui ettei kukaan siellä halunnut olla seurassani. Muutuin ujoksi ja hiljaiseksi, alkuun esitettyäni kovista.
Vuoden päästä yläasteen alettua, onnistuin vaihtamaan luokkaa, luokalle, missä oli suurin osa ala-asteen luokkakavereistani. Alkoi mennä paremmin, mutta vielä silloinkin oma kulta puuttui.
Pari luokkani poikaa katselivat sillä silmällä ja kiinnostuin yhdestä heistä, myöhemmin siitä toisesta. Mutta koska ekan vuoden aikana yläasteella olin muuttunut ujoksi, juttu jäi vaan silmäpeliin, kummankin kohdalla.
Peruskoulu loppui, menin 10. luokalle.
Kun sitten eräänä päivänä yhdessä chatissa tutustuin yhteen poikaan, kolmen kuukauden päästä nähtiin oikeasti, ihastuin, rakastuin. Tunnustin tunteeni, yllätyin kun sain tietää että hän tunsi samoin. Menin kuitenkin niin sekaisin etten tajunnut jo sillon kysyä oltaisiinko yhdessä.
Meni puoli vuotta, nähtiin taas. Kysyin onko hänellä samalla lailla ajatukset kun puoli vuotta sitten, oli ne. Niin siinä sitten selvitin että oli minullakin ja kysyin sitten sen mitä oli pitänyt kysyä jo puoli vuotta sitten.
Olen edelleenkin tämän pojan kanssa, elämä hymyilee :)
Joten jos sinä 20v mies mietit mistä löytäisit tyttöystävän, se voi löytyä mistä vain. Siinä vaan voi mennä jonkin aikaa, ja joudut odottamaan jonkin aikaa. Niin kuin minunkin piti se 5 vuotta, mutta oli se sen arvoista! :)
Tarvitset apua. Se, että vahingoitit hermostuksissasi itseäsi ei kuitenkaan tee sinusta psykopaattia tai hullua.
Sinua hermostutti, kun naisasioistasi kysellään.
Haluaisitko seurustella, kaikesta huolimatta?
Yksinäisyys saattaa tehdä ihmisestä vihamielisen muita kohtaan. Vaikka kerroit, että sinulla on yksi ystävä, kaipaatko kenties sittenkin enemmän elämää ympärillesi? Ihmisinhostasi huolimatta? Minusta sinä vaikutat melko yksinäiseltä ja ehkä jonkin verran katkeroituneelta. Elämässä onnistumisesi todennäköisyys on kuitenkin aina 50%, joten pelivaraa löytyy molempiin suuntiin.
Liian pienet sosiaaliset ympyrät voivat saada aikaan ristiriitaisiakin tunteita. Jos ei hakeudu muiden seuraan, vaan vetäytyy kuoreensa, ei voi koskaan onnistua. Ihmissuhteissa tapahtuu aina myös erehdyksia ja jokainen meistä tapaa ihmisiä, joista ei pidä. Ei kuitenkaan pitäisi tehdä yleistäviä päätöksiä edes antamatta muille mahdollisuutta. Kuitenkin, monesti me toimimme ennakkoluulojemme ohjaamina. Olen itse huomannut, että ihminen, johon olen ennekkokäsitysteni valossa suhtautunut negatiivisesti, on tarkemmin tutustuttaessa osoittautunut mitä mukavimmaksi kaveriksi.
Täytyy uskaltaa yrittää, jos haluaa muutosta tilanteeseen. Sinä selvästi tarvitset muutosta ja vain sinä voit halutessasi aloittaa muutoksen, kukaan muu ei voi tehdä sitä sinun puolestasi. Jos haluat tavata naisia, mikään laki maailmassa ei sano, että se olisi sinulle mahdotonta. Vaikka sinulle ei vielä olisi kokemusta naisista (läheskään kaikilla kaksikymppisillä miehillä ei ole!), se ei automaattisesti tarkoita, ettet koskaan pääsisi tutustumaan naisiin. Mene naisten pariin, lähtekää kaverisi kanssa baariin, käyttäytykää hyvin ja katselkaa ympärillenne. Tai hanki joku harrastus, jossa tapaa molempien sukupuolien edustajia. Hymyllä ja kohteliaalla käytöksellä saa ihmeitä aikaan, eikä yrittäminen maksa mitään. Jokainen teko elämässämme on valinta, myös tekemättä jättäminen on valinta.
Mene muiden ihmisten keskuuteen. Totta kai sinä tulet pettymään ihmisiin. Me kaikki petymme.
Sinä voit kuitenkin yllättyä myönteisellä tavalla, aivan kuten me kaikki, kunhan itse annat muutokselle mahdollisuuden. Jos inhoat jo ennalta kaikkia, profetiasi toteuttaa itseään mitä suurimmalla todennäköisyydellä. Kun käyttäytyy muita kohtaan hyvin, saa monesti itsekin hyvää kohtelua.
Uskalla irtautua kodistasi, itseänästyminen antaa lisää itsevarmuutta. Osoita muilla, että olet hyvä tyyppi. Mitä hävittävää sinulla olisi?
Kannattaisi alkaa harrastamaan jotain liikuntalajia, niin mielikin virkisityisi. Sairaaksihan tossa tulee, kun kaiket päivät kököttää sisällä.
Joo toi on ihan normaalia jos on masentunut/sekaisin jostakin, että yhtäkkiä napsahtaa... Itselläni napsahtelee aika paljon erilailla vaan... Itse yhtäkkiä teen vaan jotain vapauttavaa... esim sävellän jotain tosi outoa tai joskus vedän vaan niin paljon lääkkeitä ja alkoholia, ettei päässä pakota... Mut joo... En tiiä pitäskö sun tehä jotain... Mut tän sanon: Jos sulla on elämässä jotain huonoa PARANNA SE!
onneksi tämä olikin _VAIN_ ja _AINOASTAAN_ tarina.
Ihmiset on vaan vitun brutaaleja pelkureita, tekevät kauheuksia niille jotka on erilaisia, tai niille jotka uskaltaa vittu myöntää että melkeinpä kaikki on vaan niin valhetta BS vääntöä.
Nykyään ihmiset on niin aivopestyjä, että ei voi kun kirkua kun rupeaa oikeasti ajattelemaan. Kaikki naimisiin meno etc... on yhtä vitun pelleilyä. Kun on tarpeeks pohjalla niin jossain vaan kilahtaa ja sitten rupeaa ymmärtämään asioita.
Suosittelen vaan että jatkat samaa rataa ja löydät rohkeuden elää sen mukaan mitä ymmärrät, sillä todellakin voit tehdä itsemurhan vaikka juuri nyt jos menet vain sitä samaa rataa mikä on "soveliasta" nykypäivänä. Totuus on että melkein kaikki ihmiset elävät täysin kuollutta ja turhaa elämää, omassa pikku valheen verkossa.
Työ, ruoka, TV, Työ .... 40v. Kupps here comes the reaper.
Miksi 20 vuotias asu kotonaan. Repäisen ja muuta pois.