Tuolla joku sanoi, että kani ei ole virallisesti rotukani, jos sillä ei ole Suomen Kaniyhdistyksen papereita.
Minun hermeliinillä on kasvattajan antamat 2 kpl sukutauluja, joiden mukaan se on hermeliini. Kanin emä on Ruotsista ja isä Yhdysvalloista ja molemmat saaneet hyvät pisteet ja rotupuhtaita hermeliinejä.
Eli mitä hyötyä on jos kanin vie rotukanien A-luokan ulkomuotoarvosteluun näyttelyyn ja jos se saa hyvät pisteet, että sen voi saman tien rekisteröidä Suomen Kaniyhdistykseen?
Onko rekisteröity rotukani jotenkin arvokkaampi? Ajattelin tuota em. näyttelyssäkäyntiä ensi syksynä, kun kani on vanhempi kuin 6 kk. Ajattelen joskus teettävän sillä poikaset, jos se saa hyvät arvostelut. Nyt ongelmana on lähinnä liian pieni paino, vain 700 grammaa, pitäisi olla väh. 810 g. Kani ei ole tosin vasta kuin 3 kk:n ikäinen, kasvaa vielä.
Jos ei ole Kaniyhdistyksen virallinen kasvattaja, niin saako sellainen kirjoittaa poikasille sukutaulut? Entä jos ei ole aiempaa kokemusta kääpiökanin poikasten saamisesta, niin onko hankalaa, jos hankkii vain esim. yhden poikueen?

Vastaukset 6
Vanhimmat
Näyttelyssä pisteytyksen jälkeen sen voi rekisteröidä, jolloin sille laitetaan tunnistetauointi myös oik. korvaan. (vasemman laittanut kasvattaja jo poikasiässä)
Voit myös käyttää sitä useammassa näyttelyssä ja rekata silloin kun saa hyvän arvostelun sillä tuomareissa on eroja! (tai kanilla esim: karvanlähtö...ym joka heikentää pisteitä)
Kyllähän noita "sukutauluja" liitetään "kasvattajien" kanien mukaan mutta ainoat viralliset kasvattajat ja sukutauluun oikeuttavat löytyvät kaniyhdistyksen sivuilta.
3kk ei ole vielä kasvanut täyteen mittaansa joten uskoisin sen tuosta vielä saavuttavan vaadittavan painon.
"Onko rekisteröity rotukani jotenkin arvokkaampi?"
Lemmikkinä ei varmasti, mutta poikasille voi olla helpompi löytää kodit, etenkin jos emä saa ulkomuotoluokasta hyvät pisteet. Rekisteröidähän voi vain sellaisen kanin, joka on tarpeeksi rodunomainen. Jos naaras jää alipieneksi, sillä ei muutenkaan välttämättä kannata teettää poikasia.
"Jos ei ole Kaniyhdistyksen virallinen kasvattaja, niin saako sellainen kirjoittaa poikasille sukutaulut?"
Voi kirjoittaa. Kaniyhdistyksen sivuilta rekisteröinnistä poimittua:
"· Jokaiselle kasvattamallesi kaninpoikaselle sinun tulee joko tatuoida vasempaan korvaan vähintään kolmenumeroinen tunniste tai ainakin antaa tunniste kaninpoikasen sukutauluun myöhempää tatuoimista varten.
· Sinun tulee antaa jokaiselle kasvattamallesi kanille kaksi sukutaulukappaletta. Tämä käy helpoiten käyttämällä yhdistyksen itsejäljentävää sukutaulua, jota on
myynnissä mm. näyttelyiden infopisteessä tai yhdistyksen Kani-Shopissa. Yksittäinen itsejäljentävä sukutaulu maksaa 0.50 euroa, 30 kpl:n nippu 10 euroa.
Huom! Sukutaulu on saatavana myös CD:llä, joka sisältää myös muita lomakkeita. Cd-levy on tarkoitettu ainoastaan jäsenille hintaan 10 e postikulut.
Tiedustelut CD:stä: [email protected]
· Kirjoita sukutaulu täydellisine tietoineen ja muista allekirjoittaa molemmat kappaleet."
Nämä koskevat myös yhden poikueen kasvattaneita. Jos haluaa että poikaset pystyy rekisteröimään, paperien pitää toki löytyä emän lisäksi myös poikasten isältä, joista saa sitten tiedot isänpuolen suvusta rekisterinumeroineen ja muineen. Aiemminhan kanin rekisteröintiin vaadittiin vähintään 13 polveutumispistettä (maksimissaan niitä saattoi saada 20 ja niitä vähennettiin esim. jos emä tai isä ei ollut rekisteröity), mutta nyt ne ovat näemmä osittain poistuneet:
"Muistattehan kanien rekisteröinnin muutokset 2007 ...
- Vuoden 2007 alusta hyväksytty A-luokan arvostelu riittää kanin rekisteröintiin. Polveutumispisteet lasketaan, mutta niiden määrä ei vaikuta rekisteröintiin. Polveutumispisteet ovat tae kanin rotupuhtaudesta.
- Rekisteröintinäyttelyssä rekisteröidään kaneja alle 13 polveutumispisteellä vuoden 2006 loppuun, jonka jälkeen polveutumispisteraja poistuu."
"Entä jos ei ole aiempaa kokemusta kääpiökanin poikasten saamisesta, niin onko hankalaa, jos hankkii vain esim. yhden poikueen?"
Rekisteröinnin kannalta se ei ole hankalaa. Tietoa täytyy toki hankkia paljon ja kannattaa koittaa saada joku kokeneempi kasvattaja (esim. oman naaraasi kasvattaja) tukihenkilöksi, auttamaan esim. uroksen valinnassa ja mahdollisesti vastaantulevissa ongelmissa. Myös esim. sukupuolen tunnistuksessa kokeneemmasta on usein apua.
Kiitos hyvistä vastauksista!
Oikeesti ihmiset, miettikää tarkasti:
- löytyykö kaikille poikasille HYVIÄ koteja vai päätyvätkö ne kiertolaisiksi ?
- tiineys- ja synnytysongelmat
- oma tieto-taito
- miksi poikue ?
http://www.kolumbus.fi/marijamuut/kanitieto/tietoa/poikaset.htm
Rotukaniakin voi näyttelyttää ja rakastaa samalla tavalla kuin risteytystä ilman poikasia. Ei se poikue siitä sen arvokkaampaa tee.
Mä en huvikseni näistä jankuta, mutta tälläkin hetkellä paikallisella ESYllä 18 koditonta pupusta :(
Tarkoitin, että kanilla voisi teettää poikaset, jos se saa hyvät pisteet näyttelyssä. Sellaisille poikasille voisi olla kysyntää.
Riippuu vähän mihin tarkoitukseen kania hankitaan. Kasvattajat (jos he ostavat poikasen) kyllä haluavat tietää ostamistaan poikasista vähän enemmän kuin isän ja emän pisteet. Jalostus kun on aika tarkkaa puuhaa.
Jos taas lemmikkiä ollaan hommaamassa, on se ihan sama, onko se rotukani vai risteytys. Risteytyksiäkin voi käyttää PET-luokissa.