kokouspalkkio

Toimin kaudella 2004-2005 erään taloyhtiön hallituksessa.Yhtiökokouksen päätöksellä hallituksen puheenjohtajalle sekä jäsenille maksetaan korvaus. Olen muuttanut taloyhtiöstä jo pois, mutta hallituksessa olokaudelta en ole saanut palkkiota vieläkään. Olen ollut asiasta yhteydessä puheenjohtajaan ja hän ottikin asian esille edellisessä kokouksessa (tai ainakin niin ilmoitti minulle), mutta isännöitsijä ilmoitti olevansa kiireinen. Olen ollut yhteydessä isänöitsijään, mutta häntä ei tavoita. Mitä minun nyt pitäisi tehdä? Isännöitsijätoimisto on ISA-auktorisoitu, mutta itse en vissiin voi valittaa ISA-lautakunnalle, vaan se pitäisi tulla taloyhtiön kautta. Että tämmöstä. Palkkio ei ole kovin suuri, mutta periaattessa tässä rahoja kysellään ja kun päätös on vielä yhtiökokouksen niin pikkasen isännöitsijän toiminta kummastuttaa. Nyt eletään kuitenkin jo vuotta 2007 ja kyseessä on vuodet 2004-2005.
1360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

taloyhtiölle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


unohtunut kokonaan kirjoitti:

Toimin kaudella 2004-2005 erään taloyhtiön hallituksessa.Yhtiökokouksen päätöksellä hallituksen puheenjohtajalle sekä jäsenille maksetaan korvaus. Olen muuttanut taloyhtiöstä jo pois, mutta hallituksessa olokaudelta en ole saanut palkkiota vieläkään. Olen ollut asiasta yhteydessä puheenjohtajaan ja hän ottikin asian esille edellisessä kokouksessa (tai ainakin niin ilmoitti minulle), mutta isännöitsijä ilmoitti olevansa kiireinen. Olen ollut yhteydessä isänöitsijään, mutta häntä ei tavoita. Mitä minun nyt pitäisi tehdä? Isännöitsijätoimisto on ISA-auktorisoitu, mutta itse en vissiin voi valittaa ISA-lautakunnalle, vaan se pitäisi tulla taloyhtiön kautta. Että tämmöstä. Palkkio ei ole kovin suuri, mutta periaattessa tässä rahoja kysellään ja kun päätös on vielä yhtiökokouksen niin pikkasen isännöitsijän toiminta kummastuttaa. Nyt eletään kuitenkin jo vuotta 2007 ja kyseessä on vuodet 2004-2005.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu