Laitan tämän vaan nyt tänne ja saatte kertoa pistänkö jatkoa. :) Iiiik. :D
Masentuneenoloinen ukonrähjä käveli asuntonsa eteiseen. Oli kolea tavanomainen talvipäivä. Kello lähestyi yhdeksää, kun Jene kiskoi kulahtanutta mustaa nahkarotsia päällensä. Sama takki vuodesta toiseen ja vuodenaikaa katsomatta. Hän oli ostanut sen kuusi vuotta sitten kirpputorilta. Takki oli vielä aivan käyttökelpoinen ja kuluneet kohdat saivat sen jopa näyttämään makealta. Tosin Jenen maha oli vuosien kuluessa alkanut yhä enemmän näkyä takin sisästä. Mutta ei hän mikään läski ollut. Vähän vain kumpumahainen kuten kaikki miehet tässä iässä. Jäänyt päälle nuoruusaikojen rellestäminen.
Kirpputorista Jenelle tuli mieleen Anne- hänen elämänsä nainen. Ruskeanpunertavine hiuksineen ja erikoisen vihreine silmineen Anne oli ollut juuri sitä mistä Jene oli aina unelmoinut. Hän pysähtyi muistelemaan Annea tarkemmin; Aina menossa joka suuntaan. Raahannut Jenenkin monen monta kertaa kirpputoreille. Jotain naisten fetissejä, Jene ajatteli. Anne oli ollut pieni ja pirteä ja niin, niin täynnä intohimoa ja elämänhalua, ettei Jene ollut kohdannut sellaista ennen. Mutta ei heidän onnensa kestänyt ikuisesti. Kuten aina, Jene oli pilannut koko jutun.
Itse asiassa hän ei ymmärtänyt naisia yhtään. Ihmeellisiä ideoita ja innostusta lähes mitättömistä asioista. Jatkuvaa valitusta ettei saa tarpeeksi huomiota, vaikka huomioisi miten paljon tahansa. Outoja puhumattomuuskohtauksia ja ties mitä muuta. Sitten oli vielä nämä naisten väliset omat asiat. Jene huokaisi syvään ja työnsi ruskeat talvikenkänsä jalkaan. Elämän ikäviä tosiasioita kuitenkin oli, että hänellä ja Annella oli mennyt lopulta niin huonosti, että ero tuntui parhaimmalta- oikeastaan helpoimmalta ratkaisulta. Jene oli rakastanut Annea paljon ja hänen sydämensä oli särkynyt. Ei siitä katkeruudella selvinnyt.
Puhelin, avaimet ja kukkaro, kaikki mitä mies tarvitsi, Jene ajatteli ja tarkisti taskunsa. Rahalla sai jos jotain puuttui. Musta pipo tuuhean ruskean hiuspehkon ja pään suojaksi, ovi lukkoon ja pari sataa metriä kävelyä vakiopubiin. Jene asui kerrostalo kaksiossa Helsingin laidalla. Ei hän keskustan vilinässä mitään tekisi. Neljävitonen, yksinäinen mies. Jene tunsi itsensä puolikuolleeksi, vaikkei ikänsä puolesta ollut. Hänen elämänsä oli eletty jo monta kertaa. Nykyään Jene toisti aina vain sitä samaa rutiinia. Aamulla hän heräsi aikaisin- nukkuminen ei ollut hänen juttunsa. Ei sitä öisinkään paljon nukuttanut. Jotain unilääkkeitä oli joskus tullut koitettua, mutta sivuvaikutusten takia pillerit olivat roskiksessa. Ekä uusia tullut ikinä haettua. Olisi pitänyt varata aika lääkärille, lunastaa resepti ja hakea lääkkeet. Liikaa hänelle.
Syömisen jälkeen Jene kiskaisi aina muutaman ja lähti bussilla töihin. Autonsa hän oli menettänyt aikoja sitten, sitä hän ei halunnut edes muistella. Mutta toisaalta mitä hän autolla edes tekisi? Ylimääräisiä maksuja: veroja ja korjauskuluja. Bussillakin pääsi hyvin sinne minne piti. Töistä tullessaan Jene oli aina normaailia enemmän maassa. Hänen työnsä Fortumin kirjanpitäjänä ei ollut kaikkein mielenkiintoisin. Yleensä hän poikkesi bussipysäkin vieressä olevaan ravintolaan syömään ja juomaan pari kaljaa. Sen jälkeen Jene tuli kotiin ja vietti loppuillan television, kirjan tai internetin parissa. Hänen päivänsä kohokohta parhaimmillaan oli parin euron Kenovoitto. Tai siltä hänestä tuntui.
--->
Masentuneenoloinen ukonrähjä käveli asuntonsa eteiseen. Oli kolea tavanomainen talvipäivä. Kello lähestyi yhdeksää, kun Jene kiskoi kulahtanutta mustaa nahkarotsia päällensä. Sama takki vuodesta toiseen ja vuodenaikaa katsomatta. Hän oli ostanut sen kuusi vuotta sitten kirpputorilta. Takki oli vielä aivan käyttökelpoinen ja kuluneet kohdat saivat sen jopa näyttämään makealta. Tosin Jenen maha oli vuosien kuluessa alkanut yhä enemmän näkyä takin sisästä. Mutta ei hän mikään läski ollut. Vähän vain kumpumahainen kuten kaikki miehet tässä iässä. Jäänyt päälle nuoruusaikojen rellestäminen.
Kirpputorista Jenelle tuli mieleen Anne- hänen elämänsä nainen. Ruskeanpunertavine hiuksineen ja erikoisen vihreine silmineen Anne oli ollut juuri sitä mistä Jene oli aina unelmoinut. Hän pysähtyi muistelemaan Annea tarkemmin; Aina menossa joka suuntaan. Raahannut Jenenkin monen monta kertaa kirpputoreille. Jotain naisten fetissejä, Jene ajatteli. Anne oli ollut pieni ja pirteä ja niin, niin täynnä intohimoa ja elämänhalua, ettei Jene ollut kohdannut sellaista ennen. Mutta ei heidän onnensa kestänyt ikuisesti. Kuten aina, Jene oli pilannut koko jutun.
Itse asiassa hän ei ymmärtänyt naisia yhtään. Ihmeellisiä ideoita ja innostusta lähes mitättömistä asioista. Jatkuvaa valitusta ettei saa tarpeeksi huomiota, vaikka huomioisi miten paljon tahansa. Outoja puhumattomuuskohtauksia ja ties mitä muuta. Sitten oli vielä nämä naisten väliset omat asiat. Jene huokaisi syvään ja työnsi ruskeat talvikenkänsä jalkaan. Elämän ikäviä tosiasioita kuitenkin oli, että hänellä ja Annella oli mennyt lopulta niin huonosti, että ero tuntui parhaimmalta- oikeastaan helpoimmalta ratkaisulta. Jene oli rakastanut Annea paljon ja hänen sydämensä oli särkynyt. Ei siitä katkeruudella selvinnyt.
Puhelin, avaimet ja kukkaro, kaikki mitä mies tarvitsi, Jene ajatteli ja tarkisti taskunsa. Rahalla sai jos jotain puuttui. Musta pipo tuuhean ruskean hiuspehkon ja pään suojaksi, ovi lukkoon ja pari sataa metriä kävelyä vakiopubiin. Jene asui kerrostalo kaksiossa Helsingin laidalla. Ei hän keskustan vilinässä mitään tekisi. Neljävitonen, yksinäinen mies. Jene tunsi itsensä puolikuolleeksi, vaikkei ikänsä puolesta ollut. Hänen elämänsä oli eletty jo monta kertaa. Nykyään Jene toisti aina vain sitä samaa rutiinia. Aamulla hän heräsi aikaisin- nukkuminen ei ollut hänen juttunsa. Ei sitä öisinkään paljon nukuttanut. Jotain unilääkkeitä oli joskus tullut koitettua, mutta sivuvaikutusten takia pillerit olivat roskiksessa. Ekä uusia tullut ikinä haettua. Olisi pitänyt varata aika lääkärille, lunastaa resepti ja hakea lääkkeet. Liikaa hänelle.
Syömisen jälkeen Jene kiskaisi aina muutaman ja lähti bussilla töihin. Autonsa hän oli menettänyt aikoja sitten, sitä hän ei halunnut edes muistella. Mutta toisaalta mitä hän autolla edes tekisi? Ylimääräisiä maksuja: veroja ja korjauskuluja. Bussillakin pääsi hyvin sinne minne piti. Töistä tullessaan Jene oli aina normaailia enemmän maassa. Hänen työnsä Fortumin kirjanpitäjänä ei ollut kaikkein mielenkiintoisin. Yleensä hän poikkesi bussipysäkin vieressä olevaan ravintolaan syömään ja juomaan pari kaljaa. Sen jälkeen Jene tuli kotiin ja vietti loppuillan television, kirjan tai internetin parissa. Hänen päivänsä kohokohta parhaimmillaan oli parin euron Kenovoitto. Tai siltä hänestä tuntui.
--->
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos sulla jatkoa on, niin pistä vaan. Nämä novellit ovat melko riippuvaisia loppuratkaisusta.
Makea takki, ei sovi kirjoitettuna.
Jos kerrot kirpputorilta ostetusta takista, miten se tulee siitä päähenkilön mieleen? Onko hänkin lukijan osassa vai tarinassa?
Mitä kiskaisi muutaman syömisen jälkeen? Unipillereitäkö?
Ei oikein nappaa, kertoja yrittää liikaa personoida ilman tarinan juoksua. Lisää harjoittelua.
Arvoasteikolla 1-10
Tästä nahistunut 4
T. ®Sherlokki © 2007