Oulu iso kaupunki

Käytiin pitkästä aikaan Oulussa. Onpa se kaupunki kasvanut kovasti. Ihan meinaa eksyä vaikka on kartta kourassa kun kulkee. On Stokmannit ja monet kaupat ja ravintoloita joka kulmassa. Voi kun saisi kajaaniinkin teknolokiayrityksiä ja muita hyviä työpaikkoja niin alkais tämäkin kasvamaan.Ihmisten elintaso nousis ja muutenkin olisi mukavampaa kun olisi paremmat palvelut.Oulu on pian tuolla menolla uusi Helsinki.
13933
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Saataisiin teknologiyrityksiä? Ei niitä saada. Jonkun meistä on sellainen perustettava. Ei niitä yrityksiä tänne tule kukaan meidän puolesta perustamaan.

Äänestä

aina silloin tällöin. Mutta se vanha keskusta on edelleen sama. Liikkeitä tulee ja menee.
Mutta suuria harmaita peltitaloja ja muitakin kerrortaloja tullut ympäriinsä. Liikenne kasvanut myös. Kajjjaanissa ei ou semmosta.

Äänestä
  • Kapakoita on kovasti ja liikennettä liikaa. Näkee että ihmisillä on kovasti rahaa. Ei semmosia liikkeitä muuten perusteta kuin on Stockmanit ja muut kalliit paikat.

    Äänestä

  • Jo-ose kirjoitti:

    Kapakoita on kovasti ja liikennettä liikaa. Näkee että ihmisillä on kovasti rahaa. Ei semmosia liikkeitä muuten perusteta kuin on Stockmanit ja muut kalliit paikat.

    ei kai samana päivänä voi edes verrata näitä kahta, Ouluhan on kaupunki ja kajaani kylä, nii so

    Äänestä

  • kaaleppi kirjoitti:

    ei kai samana päivänä voi edes verrata näitä kahta, Ouluhan on kaupunki ja kajaani kylä, nii so

    Oulu on tosi kiva paikka asua ja hyviä biletyspaikkoja on joka puolella. Aivan eri toista kuin Kajjaanissa. Tervetuloa!

    Äänestä

"...Voi kun saisi kajaaniinkin teknolokiayrityksiä ja muita hyviä työpaikkoja..."

Mitäköhän nämä seuraavat yritykset sitten mielestäsi edustavat: Elektrobit, Metso, Biohit, Ponsse, Sunit, Epec, Mecano sekä monet muut?

Äänestä
  • Nuo ei työllistä perusjamppaa.

    Äänestä

  • Perusjamppa kirjoitti:

    Nuo ei työllistä perusjamppaa.

    Olen mielestäni ihan perusjamppa ja eräässä noista olen tällä hetkellä töissä. Toisessa olen ollut aikaisemmin. Ketä mielestäsi Oulun korkeanteknologian yritykset sitten palkkaavat, tuskin ainakaan yhtään huonommin koulutettuja kuin vastaavat kajaanilaisetkaan yritykset.

    Monella ihmisellä, varsinkin hieman vanhemmilla, on hieman väärä käsitys näistä korkeanteknologian yrityksistä. Tavalliset ihmiset näissäkin on töissä...

    Äänestä

  • perusjamppa mielestäsi kirjoitti:

    on että, noissa yrityksissä on töissä sellaista nörtin oloista suht hyvin koulutettua porukkaa.

    Perusjampalla voi olla esim. 2-vuotisen ammattikoulun levyseppä-hitsaaja linjan päästötodistus 80-luvulta ja sen jälkeen hajanaisia pätkätöitä. Joillakin pari työllisyyskurssia tuohon päälle. Ei englannin eikä muidenkaan kielten taitoa eikä kokemusta tietotekniikasta.

    Äänestä

kauniista kaupungistamme.

Kyllähän tämä on kovasti kasvanut minun elinaikanani.

Tahtoo joskus ihan eksyä, koska uusia asuinalueita syntyy kuin sieniä sateella.

Onko Kajaanin ympäristössä hyviä kalastuspaikkoja?
Tulisin ensi käsänä vaikkapa kalalle sinne Kajaaniin päin.
Paljon terkkuja täältä Oulusta sinne kaikille teille.

Äänestä
  • on täynnä äkäsiä ukkoja ja akkoja, niin että sinnekään ei ole asiaa.

    Äänestä

  • käypi aina semmonen kylymä tuulen viima.

    Äänestä

  • siellä oulussa kirjoitti:

    käypi aina semmonen kylymä tuulen viima.

    varsinkin hautausmaalla.
    Mistähän mahtaneekaan johtua sellainen ilmiö?
    Vaikka olisi minkälainen helleaalto kaupungin yllä, niin hautausmaalla on koleaa.
    Miten nämä asiat ovat siellä Kajaanissa.
    En tule sitten sinne kalastelemaan,ok..
    Terveisiä kuitenkin taas täältä Oulusta.
    7,2 näyttää olevan plussaa ulkona, ei kovin hääppöstä, pilvistäkin on.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Alle Kirjoittanut kirjoitti:

Käytiin pitkästä aikaan Oulussa. Onpa se kaupunki kasvanut kovasti. Ihan meinaa eksyä vaikka on kartta kourassa kun kulkee. On Stokmannit ja monet kaupat ja ravintoloita joka kulmassa. Voi kun saisi kajaaniinkin teknolokiayrityksiä ja muita hyviä työpaikkoja niin alkais tämäkin kasvamaan.Ihmisten elintaso nousis ja muutenkin olisi mukavampaa kun olisi paremmat palvelut.Oulu on pian tuolla menolla uusi Helsinki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu