Monilla lesboillahan on oma "lesbokaveripiiri". Olisi oikein mielenkiintoista kuulla, miten nuo teidän kaveripiirinne ovat syntyneet?
Itse näet olen koko ikäni nyhjännyt lähinnä ex-tyttöystävien kanssa kahdestaan tai heidän kavereidensa kanssa. Ja kun suhde on loppunut, ovat ns. muut lesbokaveritkin hävinneet siinä samalla. Nyt näin varttuneena(siis 30 )ikäneitona olen alkanut kaivata yhä enemmän omaa "vertaistukiryhmää" muista lesboista. Siis omia lesbokavereita, sellaisia jotka pysyisivät elämässä vaikka tyttöystävät vaihtuisivatkin.
No, koska olen luonteeltani aktiivinen järjestöihminen(hehheh)ja kaikenlaisia juttuja on kiva järkätä... niin päätin pistää pystyyn "kaverinmetsästys projektin". Ajattelin, että ravintoloihin ei varmaankaan kannata lähteä esittämään mitään "haluatko olla kaverini"-sössötystä, koska ei kai kukaan ravintoloihin kavereita lähde etsimään ;D. Joten päätin turvautua sitten nettiin(kun tuntuu ettei tuolla arkielämässä paljon muihin lesboihin törmää). Korostaen aina, että olen etsimässä lähinnä kavereita, en seurustelukumppania. Tulokset ovat olleet kuitenkin aika surkeita.
Joskus olen tutustunut seurusteleviin pariskuntiin. Ja se on ollut ihan ok, koska pelkkää kaveruutta olen ollut hakemassa. Mutta tuloksena on lähes aina ollut se, että seurustelevat pariskunnat kuitenkin sitten lopulta jäävät kotiinsa nyhjäämään, eikä heistä saa seuraa oikein minnekään. Tai sitten herää joitain (aivan aiheettomia) mustasukkaisuusdraamoja.
Sinkkunaisista taas valtaosa on kuitenkin ollut oikeasti etsimässä vain tyttöystävää, joten käytännössä he ovat vain käyneet "tsekkaamassa" sen, olisiko minusta tyttöystäväksi...ja jos ovat todenneet että ei, niin ei pelkkä kaveruuskaan ole kiinnostanut.
Tai sitten joku on saattanut käsittää kaverillisen yhteydenottoni kuitenkin iskuyrityksenä ja joutunut sitten hädissään selittelemään, että ei todellakaan ole minusta "siinä mielessä" kiinnostunut. Ja kun enhän minä ole ollut "sitä" varsinaisesti etsimässäkään ja olin luullut, että se olisi ollut ihan selvää. Jotenkin tuollaistakin jutuista tulee kuitenkin jollain tapaa hölmö ja apea olo.
Pitääkö lesbojen kesken muuten aina olla perusolettamuksena se, että vähintään toinen on mahdollisesti kiinnostunut seurustelumielessä? Miksei se kaveruus voi olla perusolettamus? Tai minulla se siis on! Joten itse en yleensä kerro naisille, etten ole heistä kiinnostunut...vaan kerron vasta sitten JOS olen kiinnostunut.
Joskus tietysti on myös ollut molemmille osapuolille selvää, ettei kaveruuteen(tai edes tuttavuuteen)ole aineksia. Silloinhan tilanne ei ole yhtään ongelmallinen. Ei kaikkien kanssa voi tietenkään synkata. Mutta sen verran paljon minulla kuitenkin on heterokavereita, että sen tyyppisiä ihmisiä, joiden kanssa minulla synkkaa on oikeasti olemassa. Mutta ongelma onkin siinä, että mistä löytäisi niitä "omanhenkisiä" LESBOJA, joiden kanssa kaveruus olisi mahdollinen.
Eihän kaveruussuhteissa seksuaalisella suuntautumisella tietenkään ole yleensä mitään väliä ja olenkin oikein onnellinen heteroystävistäni, mutta heterot nyt ei vaan aina ymmärrä tätä lesbon elämää ;D
Itse olen tullut siihen tulokseen, ettei "oman henkisiä" lesbokavereita taida löytyä... joten olen jo hieman luovuttanut. Mutta kertokaa omia "onnistumistarinoitanne" siitä kuinka lesbokaveripiirinne ovat muodostuneet? Tai kaikilla ei tietysti ole edes tarvetta erityisiin lesbokavereihin. Mutta kertokaa te jotka koette omat lesbokaverit tärkeäksi, miten tapasitte kaverinne? Ja onko jokaisen lesbokaverin kanssa ollut pakko käydä "en ole sinusta kiinnostunut siinä mielessä" keskustelut läpi...vai onko kaveruussuhteet alkaneet luonnollisesti ja mutkattomasti?
Tästä tuli vissiin kauhean pitkä...ja täällähän ei oikein tykätä pitkistä jutuista. Sorry ;)
Itse näet olen koko ikäni nyhjännyt lähinnä ex-tyttöystävien kanssa kahdestaan tai heidän kavereidensa kanssa. Ja kun suhde on loppunut, ovat ns. muut lesbokaveritkin hävinneet siinä samalla. Nyt näin varttuneena(siis 30 )ikäneitona olen alkanut kaivata yhä enemmän omaa "vertaistukiryhmää" muista lesboista. Siis omia lesbokavereita, sellaisia jotka pysyisivät elämässä vaikka tyttöystävät vaihtuisivatkin.
No, koska olen luonteeltani aktiivinen järjestöihminen(hehheh)ja kaikenlaisia juttuja on kiva järkätä... niin päätin pistää pystyyn "kaverinmetsästys projektin". Ajattelin, että ravintoloihin ei varmaankaan kannata lähteä esittämään mitään "haluatko olla kaverini"-sössötystä, koska ei kai kukaan ravintoloihin kavereita lähde etsimään ;D. Joten päätin turvautua sitten nettiin(kun tuntuu ettei tuolla arkielämässä paljon muihin lesboihin törmää). Korostaen aina, että olen etsimässä lähinnä kavereita, en seurustelukumppania. Tulokset ovat olleet kuitenkin aika surkeita.
Joskus olen tutustunut seurusteleviin pariskuntiin. Ja se on ollut ihan ok, koska pelkkää kaveruutta olen ollut hakemassa. Mutta tuloksena on lähes aina ollut se, että seurustelevat pariskunnat kuitenkin sitten lopulta jäävät kotiinsa nyhjäämään, eikä heistä saa seuraa oikein minnekään. Tai sitten herää joitain (aivan aiheettomia) mustasukkaisuusdraamoja.
Sinkkunaisista taas valtaosa on kuitenkin ollut oikeasti etsimässä vain tyttöystävää, joten käytännössä he ovat vain käyneet "tsekkaamassa" sen, olisiko minusta tyttöystäväksi...ja jos ovat todenneet että ei, niin ei pelkkä kaveruuskaan ole kiinnostanut.
Tai sitten joku on saattanut käsittää kaverillisen yhteydenottoni kuitenkin iskuyrityksenä ja joutunut sitten hädissään selittelemään, että ei todellakaan ole minusta "siinä mielessä" kiinnostunut. Ja kun enhän minä ole ollut "sitä" varsinaisesti etsimässäkään ja olin luullut, että se olisi ollut ihan selvää. Jotenkin tuollaistakin jutuista tulee kuitenkin jollain tapaa hölmö ja apea olo.
Pitääkö lesbojen kesken muuten aina olla perusolettamuksena se, että vähintään toinen on mahdollisesti kiinnostunut seurustelumielessä? Miksei se kaveruus voi olla perusolettamus? Tai minulla se siis on! Joten itse en yleensä kerro naisille, etten ole heistä kiinnostunut...vaan kerron vasta sitten JOS olen kiinnostunut.
Joskus tietysti on myös ollut molemmille osapuolille selvää, ettei kaveruuteen(tai edes tuttavuuteen)ole aineksia. Silloinhan tilanne ei ole yhtään ongelmallinen. Ei kaikkien kanssa voi tietenkään synkata. Mutta sen verran paljon minulla kuitenkin on heterokavereita, että sen tyyppisiä ihmisiä, joiden kanssa minulla synkkaa on oikeasti olemassa. Mutta ongelma onkin siinä, että mistä löytäisi niitä "omanhenkisiä" LESBOJA, joiden kanssa kaveruus olisi mahdollinen.
Eihän kaveruussuhteissa seksuaalisella suuntautumisella tietenkään ole yleensä mitään väliä ja olenkin oikein onnellinen heteroystävistäni, mutta heterot nyt ei vaan aina ymmärrä tätä lesbon elämää ;D
Itse olen tullut siihen tulokseen, ettei "oman henkisiä" lesbokavereita taida löytyä... joten olen jo hieman luovuttanut. Mutta kertokaa omia "onnistumistarinoitanne" siitä kuinka lesbokaveripiirinne ovat muodostuneet? Tai kaikilla ei tietysti ole edes tarvetta erityisiin lesbokavereihin. Mutta kertokaa te jotka koette omat lesbokaverit tärkeäksi, miten tapasitte kaverinne? Ja onko jokaisen lesbokaverin kanssa ollut pakko käydä "en ole sinusta kiinnostunut siinä mielessä" keskustelut läpi...vai onko kaveruussuhteet alkaneet luonnollisesti ja mutkattomasti?
Tästä tuli vissiin kauhean pitkä...ja täällähän ei oikein tykätä pitkistä jutuista. Sorry ;)
Vastaukset 11
Vanhimmat
Hih :) olipa pitkä viesti, mutta mää ainakin jaksoin lukea! Itselläni on toki enemmän heteroita kaverina ja välillä tuntuukin että olisi mukava jos olisi enemmän erilaisia ihmisiä kaveripiirissä.. toisaalta minun hetero kaverini ovat varsin kirjavaa sakkia :D
On omanlainen "lesbokaveripiirikin" kyllä olemassa.. niihin olen tutustunut joko edellisten tyttöystävien kautta tai näin netin välityksellä ;P Jonkun kanssa on ollut keskustelua siitä kuka on kenestäkin kiinnostunut, mutta olen saanut myös sellaisia kavereita, joiden kanssa ei ole tarvinnut käydä tätä keskustelua. Heidän alettua seurustelemaan sitten onkin keskusteltu sen kumppanin mustasukkaisuudesta.. no se on asia erikseen.
Itse ainakin koen että tavallaan on omaa mieltä tasapainottavaa kun on kavereita niin lesboista kuin heteroistakin. Toisille kun voi puhua eritavalla asioita.. mutta lesbotkaan eivät ole keskenään samanlaisia ja ne oman henkiset ystävät ovat vähän hakusessa..
Kuullostat aivan "minulta".
Paitsi että olen 40, ehtinyt seurustella vain kahdessa pitkässä suhteessa bissen ja myöhäisheränneen kanssa -- ja viimeksi olen käynyt aktiivisesti baareissa parikymppisenä kun silloinen naisystävä halusi ehdottomasti "tutustua piireihin" ja käydä kaikissa naistenilloissa ja kerran viikossa muuten.
Mutta, se oli silloin. En itse asiassa tunne itseni ja siippani lisäksi kuin pari homomiestä ja yhden lesbopariskunnan. Loput ystävät ja tuttavat ovat heteroita. Ja ne lepakot asuvat muutamien satojen kilometrien päässä, joten yhteydenpito on rajallista:)
Ja ihan samoin on käynyt kun olen yrittänyt netistä etsiä ystävää. Ei tunnu löytyvän. On ollut profiilia pariinkin otteeseen suomi24:ssä, ilmoitus Cityssä ja olen vastannutkin pariin ilmoitukseen. Mutta ihmiset tuntuvat etsivän puhtaasti kumppaneita.
Parempi puolisko ei kaipaa itselleen lesboystävää, eikä ymmärrä, kun "ruikutan" välillä asiasta. Hänen ystävänsä ovat aina olleet kaikki heteroita, tulihan hän kaapista ulos vasta minut tavattuaan. Puolisolla kun on vielä kaiken lisäksi liikkuva työ, niin sitä aikaakin jää ihan toisella tavalla pohdiskella näitä lepakkoelämän kiemuroita ja elämää suurempia kysymyksiä sateenkaarivinkkelistä.
Mutta, onnea sinullekin ystävänmetsästykseen! Itse ajattelin alkaa valmistautua "Prideihin" sillä silmällä. Josko tänä vuonna tutustuisi ihmisiin siellä. Viimeksi puistojuhla vilisi vanhoja opiskelukavereita ja pariutuneita ja mökkiytyneitä vanhoja ystäviä, mutta hurskaista puheista huolimatta yhteydenpito on jäänyt...
Mun on hankalaa olla kaveri kenenkään tytön kanssa, joka vähääkää tykkää omasta sukupuolestaan.
Huomasin, et aina tulee ihastuksia vaa yms. : D
vastaantuleva lesbo tai bi siis herättää heti kiinnostuksesi? Voi kun se olis mullakin noin helppoa : D Yleensä kun en ihastu kehenkään.
En kovin helposti tutustu keheenkään, ihastumisesta nyt puhumattakaan.
Olen kuitenkin puhelias ja hyvä kuuntelemaan, joten ystäviä kyllä on, vaikka useimpia heistä en ymmärrä ollenkaan. Tykkään yleensä kyllä lähes kaikista ihmisistä.
Etsin ihmistä ei välttämättä naista tai miestä.
etsinyt lepakko kavereita netissä ja joka ikinen kerta kun ilmoitan itse olevani lepakko minulta on kysytty, että mitä sä nyt haet tai raivottu tyyliin että "kyl sä seksiä haet". (vain huonoa tuuriako?) Tästä voi päätellä et ei kannata hakea kaveria netistä. Minä en ainakaan enää niin tee.
Heippa!
Sä et varmaan halunnu kuulla, että on samanlaisia tyyppejä muitaki, vaan et miten on saanut kavereita. Mut mä vaan halusin kertoa, et mulla on sama "ongelma" tai no voiko sitä sillä nimellä kutsua. Siis se, ettei oo niitä "saman henkisii" lesboystäviä, joille voisin avautuu ihan huolella kaikkia juttuja.
Mun paras ystävä on hetero ja todella ymmärtäväinen, mut silti, en oikein voi ihan kaikesta hänelle puhua ja tosiaan olis kiva, jos niitä ystäviäkin löytyisi myös.
Mutta hyvä kysymys sitten onkin, että mistä? =)
Eikö Seta palvele tässä asiassa?
Vai pitäisikö sitten ihmisten perustaa oma "ystäväpalsta", joka kokoontuu jossain, näkee, keskustelee, ystävystyy ja rakentaa verkostoja iästä etc. huolimatta...?
on ihan kiva kuulla myös, että muillakin on sama ongelma. Tai siis eihän se nyt varsinaisesti "kivaa" ole, mutta lohduttavaa. Itsellänikin kyllä on jonkun verran lesbotuttuja ja he ovat oikein mainioita tyyppejä. Mutta he pääsosin seurustelevat ja linnoittautuvat useimmiten omiin nurkkiinsa. Tai sitten he ovat kiinnostuneita aivan tyystin erilaisista asioista kun minä.
Itse voin kyllä puhua lähimmille heteroystävilleni ihan mistä vaan ja heidän seurassaan aikaani pääsosin vietänkin, mutta toisinaan on kieltämättä kiva olla ihan vaan lesboseurassakin. Ja ihan vaan kaverina.
mutta jostain syystä Seta ei innosta. Tai en itse ainakaan ole löytänyt Setan piiristä mitään itseäni kiinnostavaa. Joillekin Setan toimintaan osallistuminen voi toki olla hyväkin vaihtoehto.
Itse olen yrittänyt joskus saada aikaan kaikenlaisia kokoontumisia, ihan kaveripohjalta, mutta ne eivät ole tuottaneet kovinkaan kummoisia tuloksia. Vaan liikkeellä ovat olleet nimenomaan tyttöystävää etsivät naiset.
Tietysti on luonnollista,että kun ihmiset tapaavat toisiaan, voi tyttöystäväkin löytyä. Mutta itse tutustun ihmisiin mieluiten aina sillä olettamuksella, että ollaan ihan vaan kavereita/tuttavia. Niin on paljon rennompaa. Mutta vaikuttaa siltä, että yleensä ainakin sinkkunaisilla on tapana ensin kartoittaa se, onko joukossa mahdollisia tyttöystäväehdokkaita ja vasta toissijaisesti kavereita. Se on jotenkin ahdistavaa.
Väsyin vonkaamaan unelmanaistani ja nyt olemme kavereita, yhteisiä harrastuksia kun on niin puhuttavaa riittää.
Sitten yksi lesbo auttoi minua kun minulla pää rupesi hajoamaan taas kerran, niin sitten tämä lesbo sairastui ja minä autan häntä. Mutta puntit on tasan tässä vaiheessa ja meistä tuli kavereita.