Lapset on lähteneet,tyhjäksi on jääneet nää huoneet.Mun ikävä on,niin ikävä.Heidät kaikki jos saisin vielä hetkeksi takaisin.Unohdettuna olenko,vaillinainen.Joka päivä odotan että soisi puhelin,mutta ei...ei ei ei.Heillä elämänsä on sen tiedän,mutta silti rakkauteni sitoo minut heihin seitin ohuena nauhana.Saano luvan itkeä.saanhan
huokaa
äitikö
13667
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Itse soitan äidille kaksi kertaa viikossa, kun ei koskaan tiedä, mikä päivä on viimeinen. Niin kiire ei olekaan, ettei hiukan kerkeisi rupatella, ja saa toisen iloiseksi.
sinulla on, uteliaana kysyy hän?
Taidankin tietää vastauksen tuohon, miss google.
hyvä että tiedät.Kolme niitä on oikeasti
sellainen yksinäinen, jolla ei ole lapsia ollenkaan?
Ei minua sido lapsiini seitinohut nauha vaan vahva, jo lapsuudessa luotu side.
Lapset lähtivät parin vuoden välein (2 tytärtä ja poika). Alussa pitivät tiiviisti minuun yhteyttä, kuulin surut ja neuvojen pyynnöt.
Aika kului ja yhteydenpito väheni, he aikuistuivat ja oppivat elämään omaa elämäänsä. Ikävältähän se minusta tuntui kun harvoin kävivät ja yhteydenpitokin oli harvinaista.
Meni pari vuotta ja äiti muistui mieleen, omat mokansa olivat oppineet itse selvittämään. Nyt on hyvin, vanhin heistä pitää yhteyttä melko harvoin, kaksi muuta useammin, ainakin tekstareilla pari kertaa viikossa.
Tänään on juhlapäiväni, nuorimmainen tulee yöksi, edelliskerta oli loppiaisen tienoilla.
Lapsiin on pidettävä yhteyttä itsekin, ei liian usein ja holhoavasti, muuten heitä ärsyttää.
Kyllä sinunkin lapsesi pitävät yhteyttä haluamallaan tavalla kunhan et "pakota" heitä siihen.
Onko liitot kestäneet kaikila lapsillasi.
se kultainen isä joka kaiken pani alkuun.??
hei sinä joka huokaat ja haluat itkeä. ymmärän olosi haikeuden mutta myös sen että elämässäsi on nyt uusi vaihe. sinulla on aikaa nyt itsellesi. tee kaikkea sitä mistä olet haaveillut. keskity itseesi. eipä aikaakaan kun lapset taas ovat luonasi eri tavalla kuin aikaisemmin. rohkeutta ja elämäniloa.
Tyttäreni tuli yllättäen tapaamaan minua. Hän asuu toisella paikkakunnalla ja ehkäpä vain siksi tuli, kun oli saanut tiedon rakkaan serkkunsa menehtyneen liikenneonnettomuudessa. Oli se kauhea järkytys minullekin, en saa unta, mietin miksi?
Olisihan uhri voinut olla oma lapseni, sitä en kestäisi. Unettomana kirjoitan tyhmän viestini tänne.
kaikki kolme lentäneet pesästään, mutta ei se mitenkään ole vaikuttanu meidän suhteisiin.
Usein käyvät kotona ja soitellaan ja mikä parasta oon saanu kaksi "tytärtä" lisää ihanista miniänaluista:))
Ihan hyvä kun ovat muuttaneet, eihän kenellekään tee hyvää asua liian vanhaksi äidin helmoissa...ihmettelen sitä kuinka moni valittaa että lapset eivät käy kotona kun muuttavat pois. Meillä ainakin käyvät tosi usein, jopa vanhin poikakin joka asuu avovaimonsa kanssa parinsadan kilsan päässä käyvät parin-kolmen viikon välein.
Eilen illalla tulivat ja äsken lähtivät koirien kanssa lenkille.
Siitä tulikin mieleeni että makkarasoppa pitäis laittaa kiehumaan, sentakiahan en ite lähteny lenkille mukaan:))
Tässä taannoin kirjoittelin tuota samaa asiaa...miten ikävä on lapsiani.
Pitäisi kuitenkin olla ja toki olenkin onnellinen,että heillä on asiat kohdallaan,mutta liian harvoin näen heitä,ainakin omasta mielestäni.Kuitenkin tiedän,että ei ole kovin terveellistä olla ainakaan riippuvuussuhteessa.
Pidämme yhteyttä,mutta kai äiti on aina äiti ja pitää lapsiaan lapsina,vaikka olisivat 50vuotiaita,lapset siis;) Mutta lohduttaako se "äitikö"ä jos muut kertovat miten heidän lapsensa käyvät usein ja miten lapsille tehdään ruokaa..kun itse ei voi kokea samaa.Toivon,että tilanteesi vielä muuttuu ja,että minäkin saan useammin nähdä omat lapseni.K:Gibran kirjoittaa,että emme omista lapsiamme,he vain tulevat meidän kauttamme.
pahoittaa aloittajan mieltä.
Ajattelin vain sitä tilannetta mikä itselläni on, tiedänhän toki että monen lapset eivät käy katsomassa vanhempiaan juuri koskaan ja mitä vanhemmaksi vanhemmat tulevat sitä vähemmän he lapsia kiinnostavat.
Mulla oli itellä aikoinaa valtavan hyvä suhde omaan äitiini ihan loppuun asti, isäni kuoli jo kun olin ihan nuori mutta hänenkin kanssaan välit oli ihan OK.
Uskoisin että suhde omaan äitiin vaikuttaa jotenkin siihen miten sukupolvilla menee jatkossa, meillä ei ole sukupolvien välistä kuilua vaan pysytään juttelemaan ihan mistä tahansa.
Yhteydenpito onnistuu vaikka lapset asuisivat kauempanakin, ei välimatka ole nykyään niin suuri ongelma kun on kännykät ja netti ja hyvät autot ja tiet joilla kulkea...ja vaikka lento-koneet jos oikein kaukana asuu.
Kannattaa yrittää pitää lapsiin itse yhteyttä elleivät lapset sitä tee, jossain vaiheessa varmaan lapset jossain vaiheessa huomaavat kuinka paljon äiti heille merkitsee jos yhteys ei katkea kokonaan.
Uskoisin että oma perhe on aina se vahva tuki ja turva josta koko elämä rakentuu.
tarkoitettu,mutta toki muutkin saavat lukea..On niin vaikea aina muuntautua,tytöstä lapsen äidiksi,juuri kun oppii sen roolin,lapset lähtevät kotoa....siinä sitten on hieman itkettävä,toiset enemmän,toiset vähemmän.