Lars ja Luna 6

Anteeksi että tämä kesti. Lue ensin muut osat.
Lars ja Luna 1 http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?age_verified=yes&category=119&conference=709&posting=22000000015294601#22000000015294601
Lars ja Luna 2
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?age_verified=yes&category=119&conference=709&posting=22000000015617074#22000000015617074
Lars ja Luna 3
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?age_verified=yes&category=119&conference=709&posting=22000000016790456#22000000016790456
Lars ja Luna 4
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?age_verified=yes&category=119&conference=709&posting=22000000016887644#22000000016887644
Lars ja Luna 5
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?age_verified=yes&category=119&conference=709&posting=22000000017978378#22000000017978378

Palautetta saa lähettää, email: [email protected]
*************

Tilataksin moottori päästi vaimean, matala vihellyksen ja korahtaen päätti päivänsä. Mustaa savua nousi konepellin alta. Lars kampesi itsensä ulos taksista, noukkien hilparin mukaansa. Hän käveli reippaasti muutaman korttelin matkan kunnes löysi sopivan ränsistyneen näköisen talon ja hiipi sen rappukäytävään. Väsyneenä Lars lysähti portaikkoon istumaan ja laski päänsä käsiinsä.
'Mitä ihmettä mä teen?' Lars mietti epätoivoisena. Viime päivien rasitukset tuntuivat niin peikon ruumissa kuin sielussakin. Luna oli siepattu. Epätoivo velloi peikon ylitse kuin synkkä, musta aalto. Lars puristi silmänsä kiinni mutta tunsi silti suolaisten kyynelien tunkevan esiin.
"EI!" Lars hyppäsi pystyyn ja pamautti nyrkkinsä talon kovaan seinään. Kipu palautti hänet takaisin nykyhetkeen. Hän tarttui hilpariinsa, nosti takkinsa kauluksen pystyyn ja astui takaisin kadulle, mustan sateen alkaessa sopivasti rummuttamaan asfalttia.

"Okei, toi on melkonen stoori Lars, mut mitä sä oikeen kelaat et me pystyttäs tekee?" Vanttera örkki murahti sympaattisesti ja otti huikan oluestaan. He istuivat kuluneilla sohvilla romuttamolla kaupungin laidalla. Sade hakkasi ränsistyneen vajan aaltopeltikattoa. Lars vilkaisi ympärilleen. Tämä oli hänen lapsuuskotinsa, paikka jossa Seattlen örkit ja peikot kokoontuivat.
"Mike, mulla on suunnitelma. Mut mä tarviin jengin apua, mä en pysty tekee tätä yksinään", Lars sanoi itsevarmasti, yllättäen itsensäkin. Mikeksi puhuteltu örkki murahti ja tyhjensi pullonsa.
"Hei Lars, tottakai me autetaan mut funtsi nyt itekkin - mikä on todennäkösyys et tää mimmi on edes elossa enää?" Mike kysyi. Lars pudisti päätään:
"Ei, Luna elää. Mitsun mulkvistit kuulustelee sitä parhaillaan, niiden on pakko saada selville kuka mä olen ja kuinka moni muu tietää koko paskajutusta".
Mike mietti hetken aikaa ja tokaisi sitten:
"No vitut. Anna kuulua, jengi kyllä auttaa sua".

Mitsuhaman paikalliskonttori sijaitsi kaupungin keskustassa omalla tontillaan. Konttorin sydän oli valtava pilvenpiirtäjä, johon yhdistyi maglev-junan asema sekä maanalainen parkkihalli. Katutasossa oli loistelias aula satunnaisia kävelijöitä varten. Pilvenpiirtäjä koostui yli kahdesta sadasta kerroksesta joissa yhtiön palkkaorjat raatoivat kuutioissaan. Sekä fyysinen että virtuaalinen turvallisuus oli nostettu huippuunsa viime aikaisten tapahtumien johdosta. Kerroksessa 190 sijaitsi äänieristetty huone, jota tarkkaili kolme kameraa. Luna tärisi tuolissaan mutta käsiraudat oli vedetty tuolin selkänojan taakse, pakottaen haltian pysymään samassa asennossa. Huoneessa ei ollut muita kalusteita kuin tuoli jolla Luna istui ja pieni pöytä. Pöydällä lojui harmaa salkku joka oli avattu. Uteliaana Luna oli katsellut salkkua mutta nainen käänsi päänsä nopeasti muualle, huomatessaan laukun sisällön: erilaisia ruiskuja, skalpelleja ja koukkuja. Luna oli tuotu huoneeseen jo aikaa sitten ilman mitään seremonioita. Odottaminen kävi pahasti naisen hermoille. Lopulta ikkunattoman huoneen ovi aukesi ja sisään astui kaksi miestä ja nainen.
"No niin, käydäänpä sitten asiaan", nainen sanoi asiallisesti kävellessään Lunan eteen. Miehet asettuivat seisomaan oven molemmin puolin, selkä seinää vasten, kasvot ilmeettöminä.
"Sinä siis olet se Luna joka on aiheuttanut meille niin kovasti harmistusta", nainen totesi katsoen haltiaa kiinnostuneena.
"En kyllä ymmärrä mitä Yamachi-san näki sinussa mutta kuka niistä hulluista japseista tietää".
Luna nykäisi päänsä pystyyn ja tuijotti ymmällään naista. Nainen virnisti ja kyykistyi Lunan eteen, laskien kätensä haltian polville.
"Sinä olet fiksu tyttö, tiedän sen koska tyhmä tyttö ei olisi ikinä päässyt edes noin pitkälle. Joten kerrohan nyt minulle mitä minä tahdon tietää ja säästä itsesi turhalta kärsimykseltä", nainen jatkoi pehmellä äänellä. Luna nyökkäsi, uskaltamatta puhua.
"Kuka oli se peikko joka riehui kartanon luona? Missä hän majailee? Ja missä on Yamachi-sanin taskutietokone?"
Luna kallisti päätään hieman ja avasi suunsa:
"Kuinka monta kilometriä kyrpää sinun täytyi lutkuttaa että pääsit työhösi?" Kuulustelijan silmissä välähti raivo ja nainen nousi seisomaan, kääntyen pöydällä olevan salkun pariin.
"Typerää, typerää, pelkkää ajan tuhlaamista", nainen sanoi ja otti ruiskun salkusta.
"Tämä aine on hyvin tehokasta. Se saa kielesi laulamaan mutta se aiheuttaa myös muita... sivuvaikutuksia". Näin sanoen nainen työnsi ruiskun Lunan olkapäähän ja tyhjensi sen haltian verenkiertoon. Hiljaisuuden vallitessa nainen poistui huoneesta, molemmat miehet mukanaan. Luna päästi helpotuksen huokaisun ja lysähti kasaan. Pitkät hiukset kasvojensa peittona hän sulki silmänsä.

"Hei Nick, asiakas!" Nick nosti päänsä lehdestä ja katsoi ylös. Suurikokoinen örkki oli juuri astumassa metallinpaljastimeen. Nick nousi seisomaan ja tarttui kannettavaan skanneriinsa. Metallinpaljastimen sireeni helähti kahdesti. Nickin työtoveri katsoi vierestä kun Nick käveli örkin eteen ja tylsistyneellä äänellä luetteli:
"Olkaa hyvä ja poistakaa kaikki metalliesineet taskuistanne, rannekello, avaimet ja kolikot". Örkki virnisti Nickille torahampaat näkyen ja avasi takkinsa. Nickin katse seurasi perässä:
"Voi vittu"
Örkin keskivartalo oli teipattu muoviräjähteillä.
"No niin lapsukaiset, kukaan ei liiku, älkää päästäkö ääntäkään tai muutoin teidät kerätään minigrip-pusseihin seiniltä", Mike sanoi iloisesti. Koko aula oli aivan hiljainen. Neljä vartijaa ja kaksi vastaanottovirkailijaa tuijottivat kauhuissaan örkkiä. Ulko-oven ääni havahdutti Nickin. Päättäväisen näköinen peikko marssi sisään. Metallinpaljastin huusi jälleen iloisesti.
"Lapset lapset, keräännytään kaikki tuonne viehättävien neitien luokse", Mike sanoi ja johdatti vartijat taaemmas. Nick sai äänensä takaisin:
"Tämä on Mitsuhaman konttori, mitä te hullut luulette tekevänne?" Peikko kääntyi hänen puoleensa ja tönäisi Nickin muiden luokse seinää vasten:
"Se ei todellakaan ole sun huoles, juippi".

Lars puhalsi ilman keuhkoistaan helpottuneena. Mike oli sitonut ihmiset nippusiteillä kiinni toisiinsa ja teipannut näiden suut. Aulan valtaus oli sujunyt yllättävän helposti. Lars tiesi että aulaa valvottiin myös kameroiden välityksellä joten äänetön hälytys oli varmasti jo suoritettu. Oli siis kakkosvaiheen aika.

Maglev-asemalla juna oli juuri pysähtynyt. Vaikka oli jo iltapäivä, vain harvat Mitsuhaman työntekijät olivat lähdössä koteihinsa. Kukaan ei kiinnittänyt huomiota reppuun jonka tylsistyneen näköinen örkki potkaisi junasta laiturille. Ovien sulkeuduttua, juna lähti liikkeelle. Juuri sopivasti, sillä vaunun kadottua laiturilta reppu räjähti.

"Jiihaa, kyl noi uudet litkut potkii hyvin!" Mike totesi iloisesti Larsille. Räjähdys oli vavisuttanut koko rakennusta. Lars nyökkäsi ja avasi oman takkinsa.
"Nyt Mike sun on paras poistua. Ne jakaa loput vartijat sekä tänne että asemalle joten sulla on hyvät mahikset päästä karkuun", Lars sanoi.
"Ja vitut, sä tarviit mua kattomaan perääs. Sitäpaitsi, mä haluun nähdä sen haltijamimmin!" Mike totesi virnistäen, kaivaen konepistoolin oman takkinsa alta. Örkki ja peikko katsoivat hetken aikaa toisiinsa ja naurahtaen, lähtivät kohti hissejä.

"Mitä helvettiä täällä tapahtuu!" Nainen kirosi valvontakeskuksessa. Monitoreiden rivit näyttivät ihmismassoja jotka paniikissa pyrkivät ulos rakennuksesta. Maglev-aseman kaikki kamerat näyttivät lumisadetta.
"Tämä on hyökkäys. Se saatanan peikko aikoo vapauttaa huoransa", toinen pukumies totesi ärsyyntyneenä naiselle. Nainen nyökkäsi ja napautti päätteen luona seisovaa miestä olkapäähän:
"Lähetä joku tarkastamaan tilanne asemalle ja etsi se kaksikko joka tuli aulaan äsken. Ja kun löydät he, lähetä kaikki sinne. Haluan että heidät ammutaan heti!" Nainen oli raivoissaan.
'Mitä pääkonttori ajattelee tästä kaikesta?' Nainen oli juuri poistumassa keskuksesta kun yksi vartijoista huudahti:
"Löysin heidät, kerros kaksikymmentä, he ovat alemman vartija-aseman luona!"
Nainen käännähti kannoillaan ja palasi monitorien luokse.

Lars työnsi konepistoolinsa piipun kulman taakse ja antoi palaa. Luodit repivät käytävää ja pippuroivat juoksevan vartijan, joka romahti lattialle. Lars nyökkäsi Mikelle joka ryntäsi käytävälle kohti teräsovea, joka kieltäytyi sulkeutumasta, olihan kuollut vartija tiellä. Lars lähti örkin perään. Mike heitti liikkeestä pienen sylinterin teräsoven takana olevaan huoneeseen. Sylinteri räjähti sokaisevan valon saattelemana ja kaksikko syöksyi sisään. Molempien aseet haukahtivat kerran, kahdesti ja huone oli heidän.
"Mike, kato jos joku on viel hengissä", Lars sanoi ja keskittyi itse näyttöpäätteeseen. Rakennuksen pohjapiirustus ei ollut kovinkaan valaiseva, yhdessäkään huoneessa ei lukenut "vankiselli" tai "kuulusteluhuone".
"Hep, tää elää", Mike sanoi iloisesti. Lars oli varma että hänen vanha kaverinsa oli pilvessä. Sanomatta muuta, peikko harppoi haavoittuneen vartijan luokse ja tarttui tätä rinnuksista.
"Minne tähän rakennukseen tuotiin pari tuntia sitten haltianainen?" Lars kysy ravistellen miestä.
"Mistä- mistä minä sen voisin tietää!" Mies voihkaisi. Lars ravisti tätä uudemman kerran.
"Valvontakeskus! Kerroksessa 190! Ne tietää kaiken!" Mies selitti epätoivoissaan. Lars nyökkäsi ja pudotti vartijan maahan.
"Mennään Mike".