Kuinka saada

tavarat takaisin? Jotkut sukulaiset ottivat tavaroita haltuunsa ilmoittaen, että ne lahjoitettu heille.
4842
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jos kyseessä ei ole rikos, niin sitten siviilijuttuna käräjille. Sieltä voittajana tulee se, joka luotettavimmin pystyy omistussuhteen todistamaan. Sen jälkeen lainvoimainen päätös ulosottovirastoon.

Äänestä
  • Olisikohan lähtökehtaisesti sen todistustaakka, jolla on "toisen" omaisuutta hallussaan. Eli tavaran saanto olisi toteen näytettävä jos kaikki ovat sitä mieltä, että se on joskus ollut vainajan/perikunnan omaisuutta.

    Äänestä

Itsekin olisin saanut kuolevan äitini tililtä siirretyt rahat "siirtäjältä!, saisin vieläki, mutta koska tiedän, että henkilö on tavallaan syyntakeeton, en viitsi alkaa tässä vaiheessa käräjöidä.

Kavalluksesta ja varkaudestahan tapauksessamme on kyse, sen sanoi tuomari, sekä poliisikin, jonka kanssa keskustelin mahdollisesta tutkintapyynnöstä.

Äänestä
  • että äitinne elossa ollessa joku hänen rintaperillisistään siirsi äitinne rahoja omalle tililleen?

    Miksi? Olisihan hän voinut maksella äitinne laskuja valtakirjalla sieltä äidin tililtäkin.
    Haiskahtaa todellakin vähintäänkin varkaudelta, sillä muut perillisethän jäivät sitten ilman niitäkin rahoja, mitkä perinnönjaossa olisivat kuuluneet yhtä hyvin heillekin.

    Teidän muiden perintöä on siinä tapauksessa lakitermiä käyttääkseni kavallettu, varastettu, mikä rikos ei vanhene vuosikausiin. Vaikka perinnönjakokin olisi suoritettu, kavallusrikos ei ole loppuunkäsitelty, jos muut sisarukset olette sitä mieltä, ettei asiaa sovi painaa villasella.

    Saitteko tiliotteita pankilta? Toisen rahoja laittomasti omiin tarkoituksiinsa käyttänyt ei hevin lähde pyytämään pankilta tiliotteita, mutta poliisi voi sen ehdä, ja tekeekin vaikkap avuosien kuluttua tapahtuneesta rikoksesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


perikunnan kirjoitti:

tavarat takaisin? Jotkut sukulaiset ottivat tavaroita haltuunsa ilmoittaen, että ne lahjoitettu heille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu