KAHVIPIRTISSÄ tarvitaan nyt taitavia tippaleivän tekijöitä. Käykääpäs kahvilla ja munkilla. On taas tietty aivan uusi Pirtti.
Huhu
Puhe
101690
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 52 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Jo tähän aikaan salaatipöytäkin katettuna. Käykää maistelemassa ja tulkaa kertomaan miltä maistui.
tokkurastaan ja onkin ottanut entiset tapansa käyttöön. Nyt sitten onkin ruvennut lääkäriksi passittelee kansalaisia hoitoon?
Parantumaton tämä patalooginen valehtelija. Mahtaa rassata jatkuva miehenä esiintyminen.
Olisikkohan skitso?
provosoitua? No ei sentään, lähinnä naurattaa hauskat juttusi.
Valehtelu on rumaa,jopa täällä.
Olekkin viihteeksi tarkoitettu. Tyhmää niistä onkin loukkaantua. Ei kai ne sinulle ole kirjoitettukaan ilkeilyksi vaan pelkästään viihteeksi. Kiva että pidät.
Huomaatko muuten joka viestin jälkeen ilmestyy useita lukukertoja. Niinpä muillakin on hauskaa.
Sheriffillä on ollut yöpäivystys.
Se on hyvä, että nyt on valvottu!
Eihän täällä ole enää mitään luettavaa, eikä mitään johon voisi ottaa kantaa. Aika hassuiksi meni ketjut kun väleistä on poistettu viestejä. Miksi ei sitten poistettu kokoketjua?
Tästä eteenpäin teillä tuleekin olemaan hiljaista minäkin tulin juuri aikuiseen ikään ja voin siirtyä seuraavaan ryhmään.
Niin että hyvää jatkoa vaan Mummullekin ja paljon kauniita kesäpäiviä.
Melkein kaikki herjausviestit on poistettu, ei kuitenkaan ihan kaikkia.
Niihinkö sinä olisit halunnut ottaa kantaa, etkö muuta jutunjuurta keksi?
Ei ole mitään luettavaa? Luet siis vain herjaavia viestejä?
Outoa sanaa käytät "hassu". Siis viestiketjuista tuli hassuja, kun solvaukset poistettiin?
Outo maku sinulla.
Kun viestien vastaukset kohdentuu vääriin viesteihin silloin niistä tulee hassuja. Esimerkiksi Krista Tee toivottaa hyvää huomenta-apuhenkilö vastauksessaan toteaa hänet pölkkypääksi. Tuskinpa vastine oli oikeassa osoitteessa.
Muutama uusi viesti tälle palstalle oli kyllä aamulla ilmestynyt. Äkkiäpä ne oli luettu. Omanihan jo kirjoitin Mummun-65 viestin jatkeeksi.
on viisaat kommenttinsa tarkoittanut KristaTeen edellä olevalle ja apuhenkilö on joku häirikkö.