Joko on suomussalamelaiset alakaneet valuttaa mahlaa koivuista rankkia varten. Vieläkö pontikan keittotaitoisia löytyy, vai onko nykyajan nuoret enempi jauhojen ja pillerien perrään.
Pontikkaa
70-luvun nuori
12894
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Alakosta saapi ihan kohtuuhintaan, ei tartte ite tehä.
saa nähä mitä uusi hallitus päättää.
Vanahan ajan pontikan keittäjät eivät siis
jouva vielä kuolemaan, ennen kuin ovat siirtäneet
sukupolvien ajan säilyneet taidot lapsilleen ja lapsenlapsilleen ja lapsenlapsenlapsilleen!!
Keitto homman oppii helposti , mutta kärsivällisyyttä siinä tarvitaan.
Vanhasen tai jonkin muun hallituksella ei ole asian kanssa mitään tekemistä.
Keitän kun sattuu aikaa olemaan , ja siinä keitto hommassa pitää muistaa , ettei keitosta saa maistella kesken työn !!!!
Muuten voi käydä ohrasesti.
vaikken seudulta olekkaan
Ei siihen pontzoon tarvi välttämättä koivun mahlaa, ja toisekseen jos kaksi satsia keittää niin hitonmoinen homma valuttaa mahlaa 50 litraa.
Normaali kädenlämpöinen kraana vesi sopii vallan hyvin.
Jostain olen vaan oppinut ja aion jatkossakin keitellä.
Mutta epäilen vahvasti ettei tänä päivänä löydy keittovehkeitä monestakaan taloa.
Itse tiedän kolmet vehkeet , ei nykyajan ihmiset oikeesti keitä vaikka täällä ne kehuu.
Se on sen verta tulen arka hommeli että siitä narahtaa kiinni aika helposti , kun kaveri tietää ja se kertoo innossaan eteen päin jne...
Joka keittää annan viisaan neuvon , juo ite eläkä naapurille tarjoa jos et oo varma että se on visu mies eikä huutele .
Ite keittäminen on helppoa kuin puuron syönti , mutta kunnon vehkeitä ei taho saaha.
Perinteitä pitäisi jonkun pitää yllä. Mitä siitä tulisi, jos kukaan ei kohta osaa vanhoja kädentaitoja.
Miettikää juhannus ilman pontikkaa,en kyllä pysty sisäistämään
onko mustan suunnalla enneä mittää elloa
kldgfovoo45tå45
Taitaa kädetaitajat siltä perukalta olla jo kirkonkylällä.f