Alkoi nakertaa nämä keskustelupalstoilla yleistyneet itsemurhaviestit: Kaikissa niissä viesteissä on joku äiti Teresa. Ottakaas nyt järki käteen, jos joku angstinen teinipissis edes harkitsisi itsemurhaa, hän tuskin avautuisi netissä keskustelupalstoilla? En nyt tarkoita että sinne pitäisi postittaa viestiä "PrOVOvo!1111!!!!!one!!1!oneone!111!!!!!11 tapa ittesQei sua kukaa kaipaa11!11!11" etc. mutta jospa vain jättää noteeraamatta?
Topicin ideasta en ole minäkään perillä, oli nyt vain pakko avautua, kun en ole "angstinen teinipissis harkitsemassa itsemurhaa", mutta ottakaa toki kantaa.
Ja jos näitä angstaajia kiinnostaa, tähän voitaisiin myös kerätä kaikki Suomi24:n itsemurhaviestit, vaikkei niitä nyt riesaksi asti ole. Eli sen kuin avaudutte tähän topiciin ja kerrotte syvimmätkin ajatuksenne siitä kuinka äiti ei anna teidän värjätä hiuksianne _kokonaan_ mustiksi, tai kuinka "kukaan ei rakasta mua". Antaa tulla!
Ja vielä kun muistan; Hyvää perjantaikolmattatoista!!!
Topicin ideasta en ole minäkään perillä, oli nyt vain pakko avautua, kun en ole "angstinen teinipissis harkitsemassa itsemurhaa", mutta ottakaa toki kantaa.
Ja jos näitä angstaajia kiinnostaa, tähän voitaisiin myös kerätä kaikki Suomi24:n itsemurhaviestit, vaikkei niitä nyt riesaksi asti ole. Eli sen kuin avaudutte tähän topiciin ja kerrotte syvimmätkin ajatuksenne siitä kuinka äiti ei anna teidän värjätä hiuksianne _kokonaan_ mustiksi, tai kuinka "kukaan ei rakasta mua". Antaa tulla!
Ja vielä kun muistan; Hyvää perjantaikolmattatoista!!!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tuo viestin sisällön todenmukaisuus nyt oli vähän niin ja näin. Nähdäkseni pistit aika halvalla meitä itsesäälissä rypeviä ja synkkiä ajatuksia hautovia. Netissä on helppo avautua, jos ei vaikka oikeassa elämässä siihen kykene. Joitakin, esimerkiksi minua, helpottaa suunnattomasti mahdollisuus voida purkaa synkät mietteet tekstiksi. Muiden silmissä ehkä kirjoitukseni ovat juuri sellaisen pikkuteinin paskoja nyyhkytarinoita, mutta olen todellakin vakavasti harkinnut itsemurhaa lukuisia kertoja. Nykyään käyn säännöllisesti terapiassa ja lääkehoitokin on aloitettu. Minulla on todettu vaikea masennus, useita ahdistusoireita ym mukavaa. Minun mielestäni ihan kaikki itsemurhan hautojat on otettava vakavasti, sillä aivan varmasti ei voi koskaan tietää, kuka on tosissaan ja kuka ei.
Onhan asialla toki toikin puoli, on mun yks parhaista kavereistakin harkinnut itsemurhaa, tai itseasiassa yrittänytkin jo kahdesti, mutta "epäonnistunut". Silti mun tietojeni mukaan hän ei tullut nettiin avautumaan.
Voi toki olla että jotkut tykkää siitä, ja on tosissaan, mutta ne onkin sitten vähemmistö. Nää luvut heitän päästä mut voisin sanoa että noin 10% (lue kymmeneosa) on tosissaan. ehkä noin kolmasosa yrittää saada itsensä uskomaan että on tosissaan. Loput sitten provoilevat ja / tai ovat näitä "angstisia teinipissiXiä"
Mä en sun itsemurha-aatteisiin sen enempää puutu, tottakai se on "jokaisen oma asia", ja tottakai kaikki IRL-ihmiset jotka asiasta tietää yrittävät saada pääsi kääntymään näyttämällä ja kertomalla kuinka hyvin asiat ovat ja mitä kaikkea hyvää maailmassa on mitä et ole vielä kokenut, mikä on hyvä. Tulipas _pitkä_ lause. =)
Joka tapauksessa olen edelleen sitä mieltä että _suurin osa_ ei tee niitä threadeja tossissaan. Ja ihan hyvä ettei tee, siellä meinaan massapostitetaan aikapaljon txt tyyliin: "Tee itsari, pelle..." tai "ÄLÄ TAPA ITTEES!" ihan laidasta laitaan tulee ja kun et tunne niitä, ei niitä voi ottaa tosissansa.
Mutta joo, parane.
Menipäs väärinpäin khihhih. Kun ei viestejä voi editoida niin pitää tehdä uus.
Olen kyllä jättänyt aika monta itsemurhaviestiä, mutta kerrotaan nyt vielä kertauksen vuoksi kaikki. Olen poika, joka on tällä hetkellä 15 vuotta vanha (täytän joulukuussa 16). Kun siirryin yläasteelle kaksi vuotta sitten elokuussa, niin elämäni on siitä asti ollut yhtä helvettiä. Koko ajan kiusattiin ja pilkattiin. Viime vuoden tammikuussa minulle rakas, mutta harvoin näkemäni kummisetä oli riistänyt henkensä (en tosin vieläkään tiedä, kuinka). Kiusaaminen jatkui vielä jonkin aikaa kasilla, mutta joskus syksyllä se loppui :). Syksyllä taas minun isoisoäitini kuoli, kun hänen sydämensä sanoi työehtosopimuksensa irti. Ollut siitä asti voimakkaita masennusoireita. Nykyäänkin koulussa pilkataan, sillä olen liikunnassa koulun surkein. Vanhoista kiusaamisista kannan vieläkin kaunaa, vaikka muilla tunneilla ei ole kiusattu.
Maaliskuussa elämänhaluni katosi aivan totaalisesti, sillä marsuni kuoli. Sen jälkeen olen ainakin kaksi viikkoa itkenyt. Marsun kuoltua menetin toisen ainoista ystävistäni. Lisäksi vanhempani olivat vähän aikaa riidoissa, kun isä meni, minne halusi, tuli usein päissään kotiin eikä ilmoittanut menemisistään. Pelkäsin, että he eroavat. He eivät kuitenkaan ole vähään aikaan kinanneet eikä eroa tullut. Kaikki tämä on vienyt haluni elää. Lisäksi eräs tyttö on rakastunut minuun (hänen kaverinsa kertoivat), mutta tämä ei ole halunnut (tai uskaltanut) puhua minulle.
Joskus tuntuu, että minusta pidetään tasan yhtä paljon kuin Timo Koivusalon elokuvista (eli ei yhtään). Jos tappaisin itseni, niin tekisin kaikille suuren palveluksen. Usein olen kuitenkin vain toivonut, että olisin kuollut.
No niin. Siinä kaikki.