Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Miten tästä nyt näin kova sähkölasku tuli?

Tietoa haluava

Muutin viime vuoden lokakuussa ensimmäiseen omaan asuntooni. Eli olen asunut tässä noin puolisen vuotta. Asunto 35 neliön yksiö. Tein sähkösopimuksen Vattenfall:n kanssa.

Käytän normaalisi valaisimia. Pyrin kuitenkaan sammuttelemaan aina ylimääräiset. Astianpesukonetta minulla ei ole eli tiskaan itse tiskini. Saunaa lämmitän noin kerrran viikossa, joskus kaksi kertaa.

Tietokone minulla on ehkä eniten sähköä vievä laite. Se on useimmiten päällä koko päivän. Stereoita kuuntelen todella paljon. Televisiota en katso oikeastaan ollenkaan. Kylpyhuoneessa on lattialämmitys.

Olen maksanut kuukausittain arvioi laskua, joka on ollut vajaa 60 €. Tätä olen maksanut noin 5 kuukautta. Eilen sain tasauslaskun, jossa oli vielä 290 € lisää. Tämä tarkoittaisi sitä, että sähkölaskuni olisi kuukautta kohden noin 120 euroa.

Miten tämä on mahdollista? Miten saan sähkölaskuni pienemmäksi? Sammutin jo lattialämmityksen kylpyhuoneesta. :(

42

29506

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vattenfallista

      halvempaa sähköä kylklä saa, ehkä sekin vähän auttaa.

    • asunnon mittarista

      Kulutus viittaisi että asunto on sähkölämmitteinen. Paljonko kulutus on ollut ko.jaksolla?

      www.vaihtovirta.fi sivuston mukaisesti 35m2 asunto kuluttaa normaalisti seuraavasti.

      Kerrostalossa sähkönkulutus on 1530kWh/vuosi, se maksaisi n. 290e/vuosi eli 24e/kk.

      Sähkölämmitteisessä asunnossa sähkönkulutus on 6000kWh/vuosi, se maksaisi
      n.700e/vuosi eli 58e/kk.

      Mihin sähköä kuluu nelihenkisessä kerrostaloasunnossa!
      http://www.fortum.fi/binary.asp?page=35354&file=images\2006\9\0103823647273\uusikuva.jpg

      Tietokone esim. kuluttaa 0,15kW/tunti eli n.1,4s/tunti. Jos se on jatkuvasti päällä niin tietokone maksaa jopa 10e/kk. Käytännössä jää varmasti pienemmäksi, jos koneessa on virransäästötoimintoja ja näytönsäästäjiä yms. Se ei selitä kulutusnousua.

      Veikkaisin että sähkönlukema on luettu väärin ja siksi arviolasku on kaksinkertainen! Pyydä taloyhtiön hallituksen jäseniltä tai huoltomieheltä, olisko heillä avainta sähkötilaan lukeman tarkistusta varten, ota lukema ylös ja ilmoitas se Vattenfallille, jos se poikkeaa selvästi laskuun merkatusta.

      • linkki tässä

      • Tietoa haluava

        Täytyy yrittää päästä mittaria katsomaan.

        Laskussa on, että olen käyttänyt lokakuun alkupäiviltä maaliskuun alkuun yhteensä 4659 kWh:ta.

        4659 / 5 = 931,8 kWh:ta kuukaudessa.

        Onko tämä mahdollista?

        Laskuun oli merkattu jo maaliskuun puolesta välistä maaliskuun loppuun käytetty kWh ja olen muka käyttänyt puolessa kuukaudessa 500 kWh:ta.

        Tämä tarkoittaisi, että käytän vuodessa noin 12000 kWh:ta, vaikka kyseessa on pieni yksiö. :D

        En todellakaan ymmärrä, mistä nämä johtuvat. Käytän niin vähän sähkölaitteita

      • vinkki 2
        Tietoa haluava kirjoitti:

        Kannattee testata samalla kertaa että sähkönkulutus tulee omasta asunnosta eikä esim. naapurilta.

        Laita vaikka sauna lämpeneen kun menet tarkistamaan kWh-mittarin, mittarin pitäisi pyöriä nopeasti tai lukemien vaihtua selvästi.

        Sitten käyt laittamassa saunan pois päältä ja lisäksi oman asunnon pääkytkimestä pudotat koko asunnosta sähköt pois päältä.

        Tällöin kWh-mittari ei saisi liikkua ollenkaan!

        Näin tarkistat se että tarkistamasi kWh-mittarin kulutus johtuu omasta asunnostasi.

      • tainnut tapahtua

        Koska talvi on ollut normaalia lauhempi ei sähkönkulutuksen nousua voi selittää mikään muu kuin virhe lukemissa.

        Sähköyhtiöt laskuttavat toteutuneen kulutuksen mukaan seuraavissa laskuissa. Ja jos virhe on tullut joko lukemien kirjaamisessa tai laskun laadinnassa, vaikuttaa virhe myös seuraavissa laskuissa.

        Pyydä sähköyhtiötä tarkistamaan että ovat syöttäneet lukemat oikein. Pyydä samalla laskussa käytetyt mittarilukemat, jos ne eivät ilmene tasauslaskusta.

        Sähköyhtiöt saattavat lukea lukemia kaksikin kertaa vuodessa, joten pyydä tarkistamaan jos heiltä löytyy muitakin lukemia!

        Luultavasti sähkölukemia ei lue asukkaiden puolesta muut kuin sähkölaitoksen kaverit.

        Voisit kysyä sitä isännöitsijältä. Voihan olla että tässä tapauksessa asukkaan vaihtuessa mittarilukema on luettu aiemman asukkaan eduksi.

        Lähetä joka tapauksessa uusi kWh-lukema sähköyhtiöön ja pyydä heitä arviolaskuttamaan tästä eteenpäin aiemman normaalin kulutuksen mukaisesti.

        Jos asia ei etene, voit soittaa kuntasi kuluttaja-asiamiehelle ja kysyä heidän kantaa asiaan, koska maksamasi sähkälasku on liian suuri.

      • tarkasta lukemat mittarista
        Tietoa haluava kirjoitti:

        Täytyy yrittää päästä mittaria katsomaan.

        Laskussa on, että olen käyttänyt lokakuun alkupäiviltä maaliskuun alkuun yhteensä 4659 kWh:ta.

        4659 / 5 = 931,8 kWh:ta kuukaudessa.

        Onko tämä mahdollista?

        Laskuun oli merkattu jo maaliskuun puolesta välistä maaliskuun loppuun käytetty kWh ja olen muka käyttänyt puolessa kuukaudessa 500 kWh:ta.

        Tämä tarkoittaisi, että käytän vuodessa noin 12000 kWh:ta, vaikka kyseessa on pieni yksiö. :D

        En todellakaan ymmärrä, mistä nämä johtuvat. Käytän niin vähän sähkölaitteita

        1000kwh/kk on todella paljon yksiöön, varsinkin jos ei ole sähkölämmitystä. Kulutuksesi mahdollistava teho on kuitenkin "vain" vajaa 1400W ja sen saa kyllä kehiteltyä kämpästäsi löytyvillä laitteilla.

        Mutta lukema ei ole ihan mahdoton. Kerroit että pesutiloissa on lattialämmitys, jos se on ollut talven suurella, niin on mahdollista että olet lämmittänyt koko kämppäsi sillä lattialämmityksellä.

        Jos mahdollista niin seuraa kWh-mittarisi lukemia jonkin aikaa. Ehkä kannattaisi myös mitata eri laitteiden kulutuksia.

        Ei pidä pois sulkea sitäkään mahdollisuutta että lukemat on luettu väärin, jolloin virhe tietysti korjaantuu seuraavassa laskussa. Tai voihan olla edellisen asukkaan jälkeen lukema on luettu väärin, jolloin olet ehkä maksanut sähköä edellisen asukkaan ajalta.

        Toivottavasti asia selviää.

      • jannef
        tarkasta lukemat mittarista kirjoitti:

        meillä 120neliön omakotitalo suorasähkölammityksellä(lattialämpö). Kulutus noin 16000kwh vuodessa. Joten sinun laskusi ei voi pitää paikkansa.

      • Tietoa haluava
        jannef kirjoitti:

        meillä 120neliön omakotitalo suorasähkölammityksellä(lattialämpö). Kulutus noin 16000kwh vuodessa. Joten sinun laskusi ei voi pitää paikkansa.

        Huomenna täytyy tosiaan ryhtyä toimenpiteisiin tähän liittyen. Yritän hyödyntää kaikkea täältä saamaani informaatiota.

      • arvelisin
        Tietoa haluava kirjoitti:

        Huomenna täytyy tosiaan ryhtyä toimenpiteisiin tähän liittyen. Yritän hyödyntää kaikkea täältä saamaani informaatiota.

        Kerro sitten oliko kirjattu väärin, olis kiva tietää mistä johtui :-)

      • eräs kuluttaja
        vinkki 2 kirjoitti:

        Kannattee testata samalla kertaa että sähkönkulutus tulee omasta asunnosta eikä esim. naapurilta.

        Laita vaikka sauna lämpeneen kun menet tarkistamaan kWh-mittarin, mittarin pitäisi pyöriä nopeasti tai lukemien vaihtua selvästi.

        Sitten käyt laittamassa saunan pois päältä ja lisäksi oman asunnon pääkytkimestä pudotat koko asunnosta sähköt pois päältä.

        Tällöin kWh-mittari ei saisi liikkua ollenkaan!

        Näin tarkistat se että tarkistamasi kWh-mittarin kulutus johtuu omasta asunnostasi.

        Tarkasta onko sähkömittarisi kotimainen Enermet?
        Näitä huijarimittareita on käytössä vielä paljon, mittaavat ihan mitä sattuu.
        Itselläni virhe paljastui puolitoista vuotta sitten, kun mittaustulos oli nelinkertainen. Vattenfall kyllä hyvitti virheen, mutta siitä huolimatta asiata ei puhuta yleisesti mitään.

        Kehotan kaikkia muitakin tarkastamaan mittarin merkin ja mallin. Malli pitäisi julkistaa oikein kuvan kanssa jossain, että ihmiset tietäisivät että heitä jymäytetään. Mittarin suunnittelijoilta pitäisi mielestäni leikata munat pois ja pistää vielä linnaan istumaan. Taitavat yhä jatkaa samaa suunnittelua, vaikka mittaritehdas kyllä jo meni konkurssiin, kun ei osannut tehdä mitään muitakaan mittareita. Mittareita on kyllä käytössä vielä varmaan rusnsaastikin.

      • böböböb
        Tietoa haluava kirjoitti:

        Täytyy yrittää päästä mittaria katsomaan.

        Laskussa on, että olen käyttänyt lokakuun alkupäiviltä maaliskuun alkuun yhteensä 4659 kWh:ta.

        4659 / 5 = 931,8 kWh:ta kuukaudessa.

        Onko tämä mahdollista?

        Laskuun oli merkattu jo maaliskuun puolesta välistä maaliskuun loppuun käytetty kWh ja olen muka käyttänyt puolessa kuukaudessa 500 kWh:ta.

        Tämä tarkoittaisi, että käytän vuodessa noin 12000 kWh:ta, vaikka kyseessa on pieni yksiö. :D

        En todellakaan ymmärrä, mistä nämä johtuvat. Käytän niin vähän sähkölaitteita

        on omakotitalo kolmio, jossa kulutus on vuodessaa 12 000 kWh
        ja laskua vuodessa noin 1600 euroa, ett laskes uudellee

    • naapurin

      ponunkeittäjälle / hamppukasvattajalle jotka polttavat tehokkaita lamppuja vaatekomeroissaan yötä päivää.

    • .................

      Enemmän kuin tietokoneesi (toivottavasti) sinulla on vienyt sähköä sauna sekä lattialämmitys. Olethan pitänyt kylpyhuoneen oven kiinni, jotta et ole lämmittänyt lattialämmityksellä koko asuntoasi? Onko asunto kuinka uusi? Nykyisin rakennetaan asunnot monesti niin, että on paljon asukkaasta riippumattomia toiminteita, joiden kuluttama sähkö menee huoneistomittarin kautta (esim. koneellinen ilmastointi).

      Onko tämä asuntosi kerrostaloasunto vai rivitalo? Ja ilmeisesti on kaukolämmöllä lämmitys?

      Jos tietokoneesi on lähes koko ajan päällä ja olet esim. pitänyt kylpyhuoneen ovea raollaan, löytyy selitys ainakin osittain siitä. Jos uuden vuosiennusteen ovat sinulle tehneet 12000kWh:n niin se kuulostaa kyllä korkealta. Sanoisin, että väärillä käyttötavoilla sellainen ca 8000 on vielä mahdollinen (ihan faktana tiedän).

      Mahdollista on toki myös väärin luettu mittari, mittareiden ristiinkytkentä, mittarin kautta menee kulutusta minkä ei kuuluisi mennä, aikaisemman mittarinluennan virheellisyys, yms. Ja yksi on myös, että onko sähköt ollut kytkettynä koko ajan siitä lähtien kun edellinen asukas on asuntoon muuttanut? Onko ed. asukas muuttanut pois esim. kk ennen kuin olet päässyt asuntoon muuttamaan? Jos em. tilanne olisi todellinen, on yhtiö saattanut käyttää sitä kuukautta vanhaa lukemaa sinun sisäänmuuttolukemanasi ja jos välillä on tehty esim. remonttia tms. voipi nämä kustannukset olla sinun laskussasi nyt mukana. Tällöin ylimääräinen kulutus nostaa sinun luentavälisi kulutuksen liian suureksi ja näin ollen vaikuttaa myös tulevaan arvioon ja se saattaa syntyä liian suureksi.

    • Tietoa haluava

      Soitin tänään Vattenfall:n asiakaspalveluun, ja asiakaspalvelija sanoi, että käyttökustannukset tämän kokoiselle asunnolle ovat ihan normaalit ja olen vielä pienikulutuksisimpia Vattenfall:n asiakkaita.

      Heidän mukaan noin 40 neliön sähkölämmitteiselle asunnolle normaali kWh on noin 2000 / kuuukausi. Kuulostaa kohtuuttoman suurelta? Menen tänään katsomaan mittaria, miltä se näyttää.

      Tässä on ilmeisesti kolme vaihtoehtoa.

      1. Minä käytän liikaa sähkölaitteita
      2. Mittari mittaa väärin
      3. Vattenfall on liian kallis

      • mielestäni

        2000 kWh/kk 40 m2 kämpässä??? Ei todellakaan ole normaalia, vuodessa siitä tulee jo 24000 kWh ja sillä lämmittää sata neliötä enemmän. Kyllä jotain on pielessä. Tarkkaile mittariasi, jos kulutus jatkuu noinkin isona tutkituta mittari (jos on ehjä, joudut kyllä maksamaan siitä).

      • vinkki 3

        Jos aihetta niin soita kuntasi kuluttaja-asiamiehelle, he osaavat ottaa asiaan kantaa.

        Voi olla että sähkön myyjä haluaa rahastaa syystä tai toisesta ylimääräistä.

        Sähkölämmitteinen 35m2 asunto jossa on sähkölämmitteinen sauna kuluttaa keskimäärin 7000kwh/vuosi eli n. 58e/kk.

        Vaikuttaisi lisäksi siltä että sähkönmyyjäsi hinnat on korkeammat kuin mihin markkinat pystyvät. Tsekkaa vaikka

        www.vaihtovirta.fi/palvelu/palvelu

      • 5+2

        No sähkölämmitteiselle varmaan onkin normaalia ja tuohon kulutukseen voit vaikuttaa huomattavasti laskemalla huoneilman lämpötilaa muutamalla asteella. Huoh, nyky nuorten uusavuttomuutta. Kuukaudessa se mikä EI SÄHKÖLÄMMITTEISESSÄ yksiössä menee periaatteessa vuodessa.

      • Anonyymi

        55 neliön asunnon vuoden kulutus on 1300 kWh eli vattenfall kusettaa ja suuresti,kuten nykyään kaikki muutkin firmat Suomessa.

    • peke1967

      Vaihda heti vattenfallista pois. Kilpailutin juuri kahden sukulasen sähkölaskut. Toisen sain pois. Toisella oli 24kk:n soppari, jota oli AUTOMAATTISESTI jatkettu 24 kk:lla. No - oli tullut postissa asiasta epämääräinen ilmoitus ilman vaihtoehtoja. Ei ollut sukulaismies allekirjoittanut. Nyt väittävät, että meneillään on toinen 24 kk:n jakso ja kovaan hintaan. Jos eivät suostu sopimuksen katkaisuun menee kuluttaja-asiamiehelle.

      Ei vattenfallille. Ei rahoja ruotsiin.

    • peke1967 eivattenfallille

      • kuluttajaneuvontaan

        Soita kuluttaja-asiamiehelle, turha tommoista on veivata selvää asiaa. Yleensä sieltä löytyy ihminen, joka ottaa asian oikaistavaksi, kiitos heille!

    • olla mahdollista

      Vai onko sinulla siellä sisäpuutarha?

      Kaukolämpötalossa 35 neliön yksiö vie normaalikulutuksella 1000kWh, sauna vie noin 10kWh per lämmityskerta (30min lämmitys ja 30min saunominen).

      Ei sen lämmitys voi mitenkään viedä noin paljoa. Mittarissa tai jossain on nyt vikaa. Kysy oikealta sähköasentajalta tai jostain sähköasennusyrityksestä tarkempaa selvitystä. Ja äkkiä pois VF myynnistä!

      • muttei normaalia

        Kyllä kulutus on ihan selitettävissä, esimerkiksi jos lattialämmitys on ollut "täysillä" ja kylppärin ovi auki, niin sillä on lämmitetty silloin koko asunto liiankin kuumaksi, jolloin tilannetta on korjattu tuulettamalla.

        Mutta missään tapauksessa tuollainen kulutus ei ole normaalia.

        Jos tietokone ja muu elektroniikka on kaiken aikaa päällä niin alle 500W tehoilla tehdään vuodessa jo 4000kWh kulutus.

      • hgvcvb
        muttei normaalia kirjoitti:

        Ei paljon kuluta.

    • vertaa kulutustapoihisi

      http://www.helsinginenergia.fi/sahkotilaus/ConsumptionCalculator.aspx?Source=Top

      Tuossa on Helsingin Energian kulutuslaskuri. Asun kaukolämpötalossa, mutta oman sähkölaskuni suhteen se on aika hyvin pitänyt kutinsa. Lisäksi näet laskelmasta, paljonko esim. kiukaasi vie vuodessa (n. 1000 kwh), jos saunoo kerran viikossa. Sähkönkulutus tuplaatuu, jos saunot kahdesti viikossa.
      Tietokone vie paljon, joten sitä ei kannata pyörittää ihan 24h/vrk.

      Kyseymyksestäsi muuten jätit aluksi pois muutamia oleellisia seikkoja, kuten sen onko asuntosi sähkölämmitteinen (kerroit kylpyhuoneetsa, mutta se on vain yksi tila).

    • vertailun vuoksi

      Asun 68m^2 kaksiossa.
      Tietokoneita on päällä 24/7 vähintään 1kpl.
      Valoja on päällä enemmän ja vähemmän.
      Tiskikone ja pesukone pyörii lähes päivittäin.
      Jääkaapin lisäksi myös arkkupakastin.
      Lämmitys on vesikiertoinen keskuslämmitys.
      Kylpyhuoneessa lattialämmitys.

      Sähkönkulutus noin 2400kWh VUODESSA.
      Eli tarkoittaa noin 200kWh/kk.
      Nykyisen sähkösopimukseni mukaan 21€/kk sisältäen energian ja siirron

    • jatkuu toisaalla?

      Oliko tämä se tapaus, jossa mittarit todellakin oli ristissä? Mittareihin oli siis liimattu väärien asuntojen numerot? Mitenköhän se soppa lopulta selvisi?

      • Aloittaja...

        Satuin kurkkaamaan tätä vanhaa aihetta, jonka aloitin noin kolmisen vuotta sitten. Tosiaan kyllä sähkölasku oli juuri niin kuin pitikin.

        Pidin sähkölämmityksellä varustettuja lämpöpattereitani aivan liian kuumana. Samoin minulla oli vanha lämminvesivaraaja, joka oli asetettu lähes kiehuvan veden lukemiin. Näitä pienentämällä tilanne lopulta selvisi. Ihmettelinkin, kun huoneessa oli aivan tolkuttoman lämmin. No, ensi asunnossa sitä on vähän kokematon monessakin suhteessa.

        Nykyisin pidän asuntoa melko viileänä. Kustannukset ovat tippuneet puoleen siitä, mitä aluksi maksoin. Suora sähkölämmitys ja patterit tulikuumana on melko huono yhdistelmä.

      • hyvä kun palasit
        Aloittaja... kirjoitti:

        Asunto oli tolkuttoman kuuma mutta silti olit kolme vuotta sitten sitä mieltä että käytät sähköä mielestäsi vähän :)

        Olisitpa silloin maininnu tuon kuumuuden :)

        26 asteinen asunto kuluttaa lämmitykseen noin 25% enemmän kuin 21 asteinen asunto.

      • kiitosmies
        Aloittaja... kirjoitti:

        Satuin kurkkaamaan tätä vanhaa aihetta, jonka aloitin noin kolmisen vuotta sitten. Tosiaan kyllä sähkölasku oli juuri niin kuin pitikin.

        Pidin sähkölämmityksellä varustettuja lämpöpattereitani aivan liian kuumana. Samoin minulla oli vanha lämminvesivaraaja, joka oli asetettu lähes kiehuvan veden lukemiin. Näitä pienentämällä tilanne lopulta selvisi. Ihmettelinkin, kun huoneessa oli aivan tolkuttoman lämmin. No, ensi asunnossa sitä on vähän kokematon monessakin suhteessa.

        Nykyisin pidän asuntoa melko viileänä. Kustannukset ovat tippuneet puoleen siitä, mitä aluksi maksoin. Suora sähkölämmitys ja patterit tulikuumana on melko huono yhdistelmä.

        Pisteet sinulle siitä, että palasit kertomaan kuinka asiassa lopulta kävi. Hyvä, ja kiitos. :)

    • tuulisähkö

      oon kuullu ennenki, että juuri tuolta kyseiseltä yhtiöltä on tullu aka erikoisia sähkölaskuja...

    • Ökysähkö

      voi 35m2 yksiössä noilla eväillä olla sähkölasku 120 eur, kun mun OKT suorasähkö aivan eri maailman käytöllä kulutus on rahassa 2011 vuonna noin 150eur kuukaudessa! Sinua huijaa joku ja erittäin paljon. Sinun pitäisi kuluttaa 1500kw kuukaudessa ja se ei ole mahdollista, jos ei sinulla ole ikkunat auki koko ajan.

      • kiitosmies

        Pari periaatteellista juttua. Ensinnä: summathan voi olla mitä vain, vaikka 12 000€ - riippuu täysin sähkön hinnasta ja kulutetuista kilowattitunneista.. Toisekseen on erotettava toisistaan kilowatit ja kilowattitunnit. Niillä on eroa ja merkitystä. Jos tätä asiaa ei ymmärrä, ei voi kyllä osallistua asiaan liittyvään keskusteluunkaan.

        Selvennän:
        Oletetaan, että lämmityspatteri ottaa tuhannen watin tehon sähköverkosta. Jos se on päällä yhden tunnin, kuluu sähköenergiaa yksi kilowattitunti. Puolen tunnin päälläololla sähköenergiaa kuluu 0,5kWh ja parin tunnin lämmityksellä 2kWh.

        Kertomalla kilowatit ja kulutettu aika keskenään saadaan kulutetun sähköenergian määrä selville.

        Toinen esimerkki: paljonko sähköenergiaa kuluttaa 60-wattinen hehkulamppu, joka on päällä 4,5 tuntia? 4,5 kertaa 0,06kW = 0,27kWh. Kun tällä luvulla kertoo kilowattitunnin hinnan, saa selville mitä lampun polttaminen maksaa. Tässä tapauksessa olkoon kWh:n hinta vaikkapa 12 senttiä. Siispä 0,27kWh x 0,12€ = 0,0324€, eli 3,24 senttiä.

        Lopuksi vielä lempiaiheeseeni, eli hehkulamppukiellon älyttömyyteen. Minulla on 6kW:n sähkökiuas, ja olen laskeskellut, että yksi saunominen kuluttaa noin 8kWh sähköä. Kauanko polttaisin 60-wattista hehkulamppua tuolla sähkömäärällä? 8kWh: 0,06kW = 133,3 tuntia. Jos valo palaisi 8 tuntia vuorokaudessa, valoa riittäisi yli 16 vuorokautta.

        Toisin päin: jos poltan 60-wattista lamppua yhden tunnin, kauanko kuuden kilowatin kiuasta voisi pitää päällä tuolla sähkömäärällä? 0,01 tuntia, eli 36 sekuntia!

      • huima säästö
        kiitosmies kirjoitti:

        Mietippä montako hehkulamppua talossasi on? Ja montako sähkökiuasta? Ei niiden kulutusta voi vertailla, harvalla varmaan on talossaan esim. 8 kiuasta päällä 10 tuntia vuorokaudessa. Turhaa vaahtoat, energiansäästölamput on hyvä juttu!

      • kiitosmies
        huima säästö kirjoitti:

        Mietippä montako hehkulamppua talossasi on? Ja montako sähkökiuasta? Ei niiden kulutusta voi vertailla, harvalla varmaan on talossaan esim. 8 kiuasta päällä 10 tuntia vuorokaudessa. Turhaa vaahtoat, energiansäästölamput on hyvä juttu!

        "Mietippä montako hehkulamppua talossasi on?"

        -Useita.

        "Ja montako sähkökiuasta?"

        -Yksi.

        "Ei niiden kulutusta voi vertailla"

        -Voipas.

        "Turhaa vaahtoat"

        -Enpäs.

        "energiansäästölamput on hyvä juttu! "

        -Eivätpäs ole. Aiheuttavat sähkönlaatuongelmia ja UV-säteilyä huonetiloihin sen lisäksi, että valo on laadultaan huonoa, ja sitäkin joutuu odottelemaan minuuttikaupalla sytyttämisestä.

        Asiat napsahtaa oikeisiin mittasuhteisiin, kun tekee hiukan tämäntapaista vertailua. Osoitin käytännön esimerkillä, kuinka merkityksetöntä jonkin lampun kuluttama sähkö on, kun sitä verrataan johonkin muuhun, vaikkapa kiukaaseen.

        Joku saa henkisen orgasmin vaihdettuaan hehkulamput pienloisteputkiin, ja seuraavaksi laittaa sähkösaunan lämpiämään tuntematta minkäänlaista henkistä pistoa sydämessään suuren sähkönkulutuksen vuoksi.

        Minusta on aivan kertakaikkisen hyvä ja tehokas sähkönkulutuksen vertailu se, että verrataan lamppua ja kiuasta; tunnin poltto 60-watin hehkulamppua vastaa (6kW) kiukaan lämmittämistä kokonaista 36 sekuntia. Tämä osoittaa, miten yksi säästö yhtäällä mitätöityy, vieläpä hyvin nopeasti, kun toisaalla käytetään sähköä vähän reilummin.

        Suomi on täynnä sähkökiukaita. Niiden rinnalla hehkulamppujen kuluttama sähkö ei vastaa edes hyttysen pissinliriä Tyynessä valtameressä.

        Kun ituhippi haluaa sen henkisen laukeamisensa, ei ole väliä sillä, mitkä kaikki asiat menevät sen johdosta päin presettä. Muuten olen sitä mieltä, että hehkulamppukielto pitää purkaa.

    • "#%fall

      vattenfall taitaa kiskoa sen minkä ehtii.Verrattuna identtisen asunnon omistajaan maksan 2 kertaisen hinnan kun tyhmänä otin vattenfalin 2v määraikaisen joka sähkön kilpailuttaja sivubn mukaan oli halvin.Ihan käsittämättömiä laskuja tulee ja vaikka kuinka ynnäisin yhteen en pääse heidän ilmoittamiin lukemiin jotka ovat saaneet sähköverkonhaltijalta. Paha riitauttaa kun ei pääse lukemaan mittaria.

      Nyt maksetaan sitten huimia laskuja vielä vuosi ja varoitan kaikkia vattenfalista.Verrattuna vanhaan yhtiöön fortumiin saadaan maksaa 90€/ kk enemmän joka vertailun mukaan on kallis.

      Olen kuullut enemmänkin tarinoita vattenfalista että on käsittämättömiä tasauslaskuja tullut muillekin.

    • Axa71

      Mittaria oon itsekin käynyt silloin tällöin katsomassa ja laittanut väliaikatietoja ylös. Eis itten pääse yllättämään. Tänä syksynä oon seurannut päiväkulutuksia ja laittanut niitä ylös. En jaksa hirveesti nähdä tämän takia vaivaa ja laitoin kotinäytön kiinni mittariin, katotaan miten lähtee kulutukset nousuun talvemmalla.

      http://www.youtube.com/watch?v=YrL5LkQAIgM

    • Örpsis

      Aivan mahtavuutta vastata näihin muinaisiin viesteihin, mutta silläkin uhalla.

      Muistakaa aina, että kaikki ne sähkölaitteet mitä käytätte, lämmittävät asuntoanne. Esimerkiksi 60W hehkulamppu on todellisuudessa noin 57W lämmitin, koska hehkulampun hyötysuhde on ihan järjettömän onneton. Eli valoa tulee noin 2-3%:lla siitä energiasta mitä siihen työnnetään, loput on lämpöä.

      Jos siis itse maksatte lämmityksen suoraan eikä esim vastikkeessa, niin kaikki laitteenne osallistuvat asuntonne lämmitys talkoisiin. Toiset lämmittimet ovat vaan huonompia kuin toiset, mutta kompensoivat lisäarvoilla kuten; pitämällä elintarvikkeet kylmänä, tuottamalla teille kahvia tai tarjoamalla huippuluokan tv elämyksiä plasmanäytön ylivertaisuudella tehopihiin LCD:hen verrattuna.

      OKT: 100 m2, suorarähkölämmitys, 2 tietsikkaa tulilla 24/7 ja miellyttävä 50" Plasma telkku, ym. hirvittävää sähkön väärin käyttöä ja vuosikulutus karvan alle 10 000KWh vuonna 2011.
      ..noh, onhan meillä toki takka :)

      Mutta ei mulla muuta :)

    • Hermann45

      Sähkölaskun suuruus on täysin itsestä kiinni ja on hölmö, jos ei valitse edullisinta. Halvin sähkö löytyy esim http://www.halvinsahko.info/

    • E.M.V.

      Taas näitä firmojen mainoksia.....

      www.energiamarkkinavirasto.fi on ainoa puolueeton vertailusivusto, kaikki muut on enemmän tai vähemmän maksullisia "markkinointisivustoja"....

    • Kids turpaan juva

      muuta juvalle, vitu kid. Juval ei vittu sähkö maksa, vitu kid. ootko vitu kid, vitu kid.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2227
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2063
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1668
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1490
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1486
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1387
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1354
    8. 52
      1248
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1190
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1179
    Aihe