Yritin pidättäytyä kannanotoista tällä palstalla, mutta nyt taitaa olla hyvä tilanne taas avartaa keskustelua. Infalaation nopea kiihtyminen on merkki laskusuhdanteen alusta. Korot lähtevät nopeaan nousuun ja ensi vuoden lopulla saatetaan olla 7-8% tuntumassa. Loppuvuodesta viimeistään testataan kenen "pankkitäti" on tehnyt tulo/meno-kartoituksen ammattitaidolla ja kenen on vaan "tehnyt työtään".
En tahtoisi kehua itseäni, mutta taisin jokin aika takaisin mainita romahduksen vaatimasta nopeasta indeksipiikistä. Koko 1990-luvun alun nousu oli tällaista piikkiä ja 2000-luvun nousussa sellainen piikki iski vasta viimevuoden lopulla / tämän vuoden alussa. Vaikutusta voi verrata vuosituhannen vaihteseen, jossa nousupiikin jälkeen notkahdettiin huomattavasti alaspäin. Ennustan kiivaita keskusteluja tälle palstalle, joissa toisinaan tulee päre palamaan pahemman kerran.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Eihän asuntojen hinnat voit ikuisesti nousta moninkertaisesti elinkustannusindeksiin verrattuna,parhaimmillaan hinnat ovat nousseet vuosittain lie 6-kertaisesti muihin kustannuksiin nähden. Kukahan asiantuntija osaisi sanoa,milloin hinnat olivat viimeksi ns.kohdallaan ihmisten ostovoimaan nähden? Tilannetta ovat tietenkin sekoittaneet pankkien kilpailu asuontolaina-asiakkaista ja pidentyneet laina-ajat,joilla on pystytty peittämään asuntovelallisilta todelliset kustannukset koko laina-ajalle.