nartun

Hei!
Olisin kiinnostunut kuulemaan teidän kokemuksia narttukoiran kastroinnista. Miten se on teillä vaikuttanut koiraan vai onko mitenkään? Itsellä kohta kaksi vuotias sekarotuinen narttu. Ja olen nyt miettinyt leikkausta koska emme aio teettä hänellä pentuja... Onko jotakin merkitystä missä koiran ikä vaiheessa olisi parhainta tämä suorittaa? Olen kiinnostunut kaikista aiheeseen liittyvästä tiedosta!!!! Kiitoksia paljon jo mahdollisista vastauksista!
4229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

leikkuutan narttuni, kun ovat pois jalostuksesta. Luonne ei ole muuttunut mitenkään. Muutama on lihonut. Karvaa ei enää lähden tyyliin kaikki pois kahdesti vuodessa, vaan aina hieman, mutta ei häiritsevästi. Karvan laatu on hieman pehmentynyt.
Olen leikkuutanut narttuni vasta noin 7 v, mutta kyllä tuo 2 v on ihan hyvä ikä leikkauttaa.

Äänestä

Oma koirani on rodultaan Bichon Havannese. Ja leikkuutin koirani n. 3 viik sitten. koira on 5 vuotta vanha. Koira on parantunut hyvin ja haava on umpeutunut eikä tulehtunut, kun malttoi vaan hoitaa ja putsata liat pois.

Koira muuttui leikkauksen jälkeen vaan parempaan suuntaan. Tottelee paremmin. Ennen ei laskenut pieniä lapsia lähellekkään murisi vaan, mutta nyt hyväksyy lapsetkin. Ruokahalu lisääntyi ja tietysti kaikkein olennaisin jonka takia koirani leikkasin niin valeraskaudet loppui ja sen myötä koira on iloisempi ja aivan kuin olisi nuorentunut puolella iästään.

Huonopuoli on, että leikkauksen jälkeen koiralle on ilmestynyt patti niskaan. En tiedä onko allerginen reaktio vai jokin muu. Pitää nyt tarkkailla pattia, jos ei häviä tai pahenee niin pitää lähteä näytämään lääkärille.

Tikit jotka koiralle laitettiin ovat ihonsisäiset niitit joita ei tarvitse edes poistattaa, mutta nyt kun haava on umpeutunut niin pari niittiä näkyy ihon läpi tummina patteina. Toivottavasti eivät rupea tulemaan ulos.

Näin meillä, toivottavsti oli hyötyä vastauksesta. :)

Äänestä

koirani nyt 11 vuotias, leikattiin 11 kuukauden ikäisenä, ei mitään ongelmia ja ihanaa kun ei ole ollut vuotoja. Kaikin puolin mennyt hyvin ei sivuvaikutuksia saati muuta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


leikkaus kirjoitti:

Hei!
Olisin kiinnostunut kuulemaan teidän kokemuksia narttukoiran kastroinnista. Miten se on teillä vaikuttanut koiraan vai onko mitenkään? Itsellä kohta kaksi vuotias sekarotuinen narttu. Ja olen nyt miettinyt leikkausta koska emme aio teettä hänellä pentuja... Onko jotakin merkitystä missä koiran ikä vaiheessa olisi parhainta tämä suorittaa? Olen kiinnostunut kaikista aiheeseen liittyvästä tiedosta!!!! Kiitoksia paljon jo mahdollisista vastauksista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu