Mitenkä ihmiset suhtautuu isän lupaan? Eli oletteko kysyneet vaimonne isältä lupaa mennä naimisiin ja jos olette niin missä vaiheessa? Minusta tuntuu hassulta kysyä lupaa ennenkuin on kysytty mahdolliselta vaimolta. Ja mitä mieltä naiset on tästä luvan kysymisestä. Ihan vaan tavan vuoksi.
Isän lupa
mies
253540
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
... jos mieheni menis kysymään mun isältä jotain lupia! Me nykyajan suomalaiset naiset ollaan itsenäisiä ja päätetään itse omasta naimisiinmenostamme. Isälle lähetetään sitten vain kutsu.
Meillä mieheni pyysi perinteisesti isältäni kättäni siinä vaiheessa, kun olimme menossa kihloihin. Eli minä tiesin kihlautumisestamme ja kysymisestä. Kysyminenhän on nykyään vain muodollisuus ja hyvin harva sitä enää tekeekään, kun ollaan kuitenkin itsenäisiä ihmisiä. Minusta kysyminen oli kuitenkin mukava ele. :o)
Olimme päättäneet kihlaantua, niin mieheni kysyi isältäni lupaa edellisenä päivänä kun ostimme kihlat ja kihlauduimme. Se on kaunis tapa, vanhemmat kunnioittavat sitä. Suosittelen lämpimästi. =)
Niin mutta ajatelkaa jos isukki kieltäytyy antamasta kättä! Voi joutua jäämään vanhaksipiiaksi!
Se olisikin jo melko huono tuuri. =)
Nii... Me kans ajateltiin samaa(huumorilla tietenkin) Päädyttiin siihen, et jos lupaa ei tule, nii mennään kihloihin ilman lupaa. Jännittävää... =)
ja romanttista - mutta tilannekohtaista, minkä ikäinen ja tapainen morsian ja millaiset välit perheessä. Luonnollisesti luvan pyytäminen olisi vain kaunis tapa sinisen sukkanauhan lailla, eikä konkreettinen LUVAN pyytäminen.
...eli minä kyllä suuttuisin, jos pyytäisit isältäni lupaa!
Mun mielestä se olis ihan täysin minun ylitseni kävelemistä, minun alentamistani. Kuule, harkitse melko tarkkaan haluatko loukata morsiantasi näin.
Maksatte häänne itse? Tietysti jos isukki maksaa häät, eli morsian todella "lähtee kotoa isän holhouksesta" sinun miehisen turvasi ja tukesi alle, niin ehkä voit....
Mutta minä epäilen rankasti, että tuollaisia naisia enää on!
Olimme keskustelleet poikaystäväni kanssa kihloihin menosta. Ajankohdasta emme kuitenkaan olleet sopineet, sillä halusin kosinnan tulevan minulle yllätyksenä. Kysyin poikaystävältäni, oliko hän suunnitellut kysyä "lupaa" isältäni ja hän sanoi aikovansa kysyä. (Välihuom.: olemme aikuisia, ei mitään teinejä; minulle eka kihlautuminen.)
Niinpä hän kävi isäni puheilla, niin etten tiennyt siitäkään ajankohdasta ja siitä parin päivän päästä hän kosi minua! Nyt ollaan onnellisesti kihloissa!
Itse pidin tuosta "luvan" kysymisestä. Olenhan "isin tyttö" ja näin hän sai "sulatella" asiaa jo hiukan etukäteen, kun hänen ainoaa tytärtään ollaan nyt viemässä :)! Isäni arvosti elettä myös suuresti. Lupakin tuli heti!
Vaikkei tällä "luvan" kysymisellä nykyään varmasti ole varsinaista tarkoitusta naimisiinmenoLUVAN saamiseksi, on se kuitenkin hieno tapa "ilmoittaa" asiasta etukäteen. Ei kai tällä ole mitään väliä sellaisissa perheissä, jossa lapset ja vanhemmat eivät tule toimeen keskenään ja vähät välittävät toistensa asioista. Mutta itse olen hyvin läheinen vanhempieni kanssa ja siksi pidin tätä eräänlaisena "velvollisuutenakin".
Kaikenlaista täältä saa lukea. Olen ilmeisesti sinisilmäisesti luullut, että Suomi on nykyaikainen maa. En olisi osannut kuvitellakaan, että osa ihmisistä vielä kysyy isältä lupaa tyttären kosimiseen. Sen ymmärrän, että kosimisen jälkeen sulhanen käy juttelemassa tulevan appensa kanssa tilanteesta. Tässä tapauksessa voi harrastaa jotain symbolista luvan kysymistä - onhan se ihan kiva leikki. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, että lupaa käydään kysymässä ennen kosimista. Suomi ei vielä ole islamilainen maa, joten täällä tyttäret eivät ole isänsä omaisuutta.
Minun tulevani vaimoni olisi varmaan antanut minulle selkään, jos olisin hänen ohitseen kysynyt lupaa hänen isältään. Ei kai kukaan itseään kunnioittava nainen salli sellaista. Enpä tosin haluaisikaan vaimokseni naista, jonka mielestä lupa kuuluu kysyä. Meidän perheessä olen tasa-arvoinen tulevan vaimoni kanssa. En myöskään kihlannut häntä, vaan me menimme kihloihin yhteisellä päätöksellä. Hän ei ole isänsä omaisuutta ennen häitä, eikä hän ole minun omaisuuttani häiden jälkeen.
...että en todellakaan tunne yksin olevani, kun sanoin, että en tosiaan olisi ikinä antanut anteeksi, jos mieheni olisi sellaiseen typeryyteen sortunut, että olisi kysynyt luvan!!
Elämme todellakin jo 2000-luvulla!
Itse kävin kysymässä kihlattuni isältä "lupaa" mennä kihloihin hänen tyttärensä kanssa jo hyvissä ajoin ennen varsinaista kosintaa.
Ele oli omasta mielestä tärkeä, koska näinhän omatkin vanhemmat ovat aikoinaan tehneet.
Minun isäni lähti aikoinaan 13-vuotiaana metsätöihin. Äitini puolestaan oli nuoruutensa piikomassa jossain naapurissaan. Jostain kumman syystä minä en kuitenkaan mennyt 13-vuotiaana töihin tai lähtenyt vähän vanhempana rengiksi. Niin se kehitys kehittyy.
Mutta silti lavatanssi kulttuuri on nousemassa yms. vanhanajan romantiikkameininki...
Tuskin nyt tässä tapauksessa mistään metsätöistä oltiin puhumassa, vaan puhtaasti kosintatyylistä...
Lavatansseille ei ole tämän asian kanssa mitään tekemistä. Otin metsätyöt esimerkiksi siitä, että ei mitään pidä tehdä vain siksi, että vanhemmatkin ovat tehneet niin. Se ei ole mikään peruste.
Lavatanssit ovat mukava seurustelumuoto ja siksi nousemassa takaisin muotiin. En kuitenkaan usko, että lavatansseissa käyttäydytään ihan samalla tavalla kuin käyttäydyttiin ennen muinoin.
Tavat heijastelevat aina aikansa kulttuuria. Ennen oli tapana, että tuntemattomia teititeltiin. Nykyään niin tehdään vain harvoin, ja teitittelemällä osoitetaan vain suurta kunnioitusta. Jos minä teitittelisin jokapäiväisessä tilanteessa, jossa ennen teititeltiin, käytökseni otettaisiin varmaan vitsinä tai ivailuna. Toistan siis: ei jotain asiaa pidä tehdä vain siksi, että vanhemmatkin ovat niin tehneet. Jos apinoimme vanhempia, emme osaa oppia heidän virheistään.
Minusta kosimisluvan pyytäminen morsiamen isältä on juuri niitä tapoja, joista on päästävä eroon. Nainen ei ole isänsä omaisuutta, joten isän mielipidettä ei sulhasen tarvitse kysyä. Tällä ei ole mitään tekemistä kosimistyylin kanssa. Tuleva sulhanen kosii morsianta, ei isää.
Kyllä ne lavatanssitkin on aika eri juttu kuin olivat 30 vee, tai vaikkapa 10 vee sitten!
Nyt on kaikissa paikoissa A-oikeudet: eli paikat on lähinnä ravintoloita. Porukka kännis.
Ja nykyisin on naistenhaut. Tuskin 40-luvulla katsottiin suopeasti, jos nainen haki! Eli jotain tasa-arvoa on tässäkin suhteessa kehittynyt.
Mieheni kysyi isältäni kolmisen vuotta sitten lupaa mennä kanssani naimisiin ja minusta se oli todella ihanasti tehty. Ei muuta kuin hipsippäs kysymään =)
Eiköhän se ole jokaisen parin oma päätös, miten luvan kysymisen kanssa menettelee. Meille luvan kysyminen merkitsi sitä, että vanhempani saivat vähän varoaikaa ja tiesivät, ettei kihlauksen syynä ole raskaus tms. (kenenkään ei tarvinnut kysyä vauvauutisia..)vaan molempien halu aloittaa yhteinen elämä. Ja isälleni merkki siitä, että vaikka en enää olekaan hänen pikku tyttönsä, on hän minulle tärkeä. Ehkä eri juttu, jos kihlattuni ei tulisi toimeen vanhempieni kanssa, mutta kuinka moni isä edes sanoisi ei?!?
"Meille luvan kysyminen merkitsi sitä, että vanhempani saivat vähän varoaikaa ja tiesivät, ettei kihlauksen syynä ole raskaus tms."
Eihän tuohon lupaa tarvitse kysyä. Riittää, että kihlapari käy kertomassa vanhemmille päätöksen sen jälkeen, kun se on tehty. Miten sinä hoitelit sen, että sulhasen vanhemmat saivat varoaikaa, eivätkä luulleet, että kihlauksen syynä on raskaus? Kävitkö sinä kysymässä lupaa sulhasen isältä?
"Ja isälleni merkki siitä, että vaikka en enää olekaan hänen pikku tyttönsä, on hän minulle tärkeä."
Miten päädyit tuohon päätelmään? Jos sulhanen sinulta tietämättä käy kysymässä isältäsi lupaa kosia sinua, miten se muka kertoo mitään sinun tunteistasi? Eikös se kerro enemmän sulhasen ajatuksista.
Minä kimmastun tuosta luvan kysymisestä siksi, että se esineellistää naisen rankemman päälle. Minusta se on jäänne ajalta, jolloin nainen oli aina jonkun omaisuutta. Aluksi hän on isänsä omaisuutta, ja häiden jälkeen aviomiehensä. Minä pidän 18-vuotiasta ihmistä oman itsensä holhoojana. Ei sellaisen tarvitse kysyä lupaa tekemisiinsä muilta. Nykyaikana Suomessa nainen itse päättää, kenen kanssa naimisiin menee. Isä voi sen hyväksyä tai olla hyväksymättä, mutta siitä huolimatta päätös on naisen oma.
Pidän käsittämättömänä sitä, että luvan kysymistä isältä pidetään romanttisena, mutta aviomiehen omaisuutena olemista ei pidetä romanttisena. Pitäisikö avioliiton aikana mahdollisen tulevan työnantajan kysyä aviomiehen lupaa siihen, että palkkaa vaimon töihin? Kysehän on minun nähdäkseni samasta asiasta.
...hyvin asiasta! Ja olen ehdottomasti samaa mieltä. Luvan kysyminenhän on jäänne ajoilta, joilloin naisella ei ollut oikeutta päättää mistään omista asioistaan - niistä päätti ensin isä, ja sitten aviomies. Naisella oli siis holhooja. Siksi myös minusta olisi erittäin alentavaa ja loukkaavaa, jos minua nykyisinkin vielä kohdeltaisiin samoin. Olen aikuinen ihminen ja päätän itse asioistani.
En ymmärtänyt, kun yksi mies valitti, että hän haluaa naisen, joka tietää mitä tekee, ja kantaa myös vastuun päätöksistään - ja on mukana päättämässä. Olisiko tämänkin keskustelun mielipiteissä jotakin samankaltaista? Naisenkin on oltava siis aikuinen, kannettava vastuu omista päätöksistään - eikä sysättävä vastuuta muille. Minä olen yleensä perään kuuluttanut miesten aikuisuutta, mutta näkyy olevan puutteita naistenkin puolella!
Entä jos se avioliitto ei onnistukaan? MIES on kysynyt ISÄLTÄ luvan - mies on siis päättänyt, mies on vastuussa, mies myös kantakoon vastuun ja saa syyn? Naista on viety vain... Hän ei ole päättänyt, ja ei siis vastuussa? Eihän tällainen ole aikuisten käytöstä!
Ja kuinka joku voi vielä 2003 ajatella, että esim. raskaudella tai raskaaksi tulemisella on jotakin tekemistä avioliiton kanssa? Vastaatko jostakin Keski-Pohjanmaan lestadiolaisseudulta? Muuten en oikein tahdo ymmärtää tuotakaan kohtaa?
Onhan se näin ajatellen aivan turhaa... Eihän täysikäisen naisen(jolla on oma päätösvalta) tarvitse isänsä siunausta ko. asiaan.
Itse menin silti kihlattuni isän juttusille. Koska arvostan niinpaljon hänen vanhempia, kun he ovat kasvattaneet juuri sellaisen naisen, johon minä olen rakastunut.
Entä, jos huomenna jäät jyrän alle???
Elämä on sattumakauppaa, mutta itse ainakin otan sen riskin, että aion kuolla onnellisena avovaimoni vieressä, enkä laske sen varaan että viiden vuoden päästä erotaan. Niinkuin monella tuntuu olevan tapana...
Huh, en kyllä sellaiseksi itseäni ole koskaan sellaiseksi isäni tai puolisoni sanojen/tekojen takia tuntenut. Kyllä päätökseni olen tehnyt tähän asti aivan itse, luvan kysyminen on kuitenkin vain tapa. Eikä lupaa kysytty minulta salassa, vaan olin tietoinen, että tällaista tulee tapahtumaan (itse asiassa sanoin, että isäni arvostaisi sitä suuresti, kuten tekikin). Vastuu parisuhteessa ei moisen tavan takia todellakaan siirry miessukupuolelle, kuten jotkut näemmä kuvittelevat, vaan yhteisellä kauhalla tätä soppaa hämmennetään. En parisuhteessa ole sen enempää pomottaja kuin perässähiihtäjä -sekään ei siis ollut syynä luvan kysymiseen. Se nyt vaan riippuu jokaisesta itsestään, haluaako olla kaatamassa raja-aitoja ja raivoamassa kalkkiksia suohon, vai haluaako säilyttää jotain vanhaa omassa elämässäänkin. Ehkä luvan kysyminen saa sulhasenkin miettimään aikeitaan kaksi kertaa. Nykyään kun tuntuu olevan niin suosittua tämä, että mennään naimisiin ja erotaan ensimmäisen myrskyn ilmaantuessa
...jos sun naimiseen kerta pitää joltakulta muultakin lupa kysyä!
Laitanpa vielä oman mielipiteeni sekaan... Itse pitäisin siitä, jos sulhaseni kävisi ensin "pyytämässä kättäni isältäni" eli keskustelemassa vanhempieni kanssa vanhan tavan mukaan, sillä kunnioitan vanhempiani todella enkä halua sulkea heitä pois aikuisestakaan elämästäni. Ja sen jälkeen yllättäisi minut kosinnalla-johon vastaus riippuu vain minusta itsestäni. En mitenkään kokisi olevani omaisuudensiirron kohteena! Kyllähän sen nyt useimmiten parisuhteessa tietää, että onko naimisiin-/kihloihinmeno ajankohtaista, luulisi jokaisessa suhteessa sen verran keskusteltavan...
Ne, jotka halveksivat ja "vastustavat" isän "luvan" kysymistä, menevät kommenteissaan jatkuvasti äärimmäisyyksiin, eli tähän omistus-asiaan. Nainen siirtyy mukamas isän omistuksesta miehen omaisuudeksi. Kyllähän tyhmempikin nykypäivänä tajuaa, ettei kyse ole tästä, vaan pelkästään kohteliaasta eleestä. No, kaikkien mielestä se ei ole kohteliasta tulevaa vaimoa kohtaan, mutta kuten tuossa edellä joku sanoi, luulisi, että suhteessa osataan keskustella, mitä mieltä kumpikin on "luvan" kysymisestä, kun tiedetään, että mahdollinen kosinta on lähellä. Näin meillä tehtiin. Jos en olisi pitänyt siitä, että mieheni käy kysymässä "lupaa" isältäni, hän tuskin olisi mennyt. Tai jos mieheni ei olisi halunnut mennä kysymään "lupaa", en olisi häntä pakottanut!
Käytän sanaa "lupa" lainausmerkeissä, sillä en tarkoita sillä missään vaiheessa varsinaista "luvan" kysymistä isältä... Jos ei vieläkään ole jollekin tullut selväksi...
Entä te, jotka halveksitte "luvan" kysymistä: suostutteko sitten siihen, että morsiamen isä saattaa tyttärensä alttarille? Eikö siinä teidän mukaanne isä luovuta tyttärensä lopullisesti miehelle? Ihan sama asia... Kyse on vain kauniista vanhoista perinteistä/tavoista, joiden merkitykset ovat muuttuneet 2000-luvun mukaisiksi.
No minä osaan myös kävellä ihan itse :-)
Ja maksan myös laskuni itse.
Ja alkunsahan tämä kysely sai mieheltä, joka pohti pitäisikö mennä kysymään. Ja mielestäni on hyvä, että on tullut myös niitä vastauksia, että ei. Harva aikuinen nykynainen tykkää moisesta eleestä - asia on tietysti ehkä eri, jos morsian on hyvin nuori. Ja kun vanhemmat maksavat häät.