Jääkö nykyisen kotiseutusi jälkeen jäljelle
paikkoja, jonne voisit kuvitella muuttavasi.
Tai jonne et haluaisi mistään hinnasta asumaan.
Jossakin voi olla upea lomailla, tai piipahtaa
muutan vaan silloin tällöin, mutta vaikea kuvitella asuvansa.
Tästähän ei voi kukaan loukkaantua, ihmiset ja
heidän tarpeensa ovat niin erilaisia..
Ja mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille :))
Asuisin / En asuisi
26
1962
Vastaukset
- Zip_Zap
Kotiseutuni, en ehkä sinne enää asumaan, mutta lomalle kylläkin 3-4 kertaa vuodessa :)
Myin eurolla omaisuuteni, Äidin velipojan pojalle, nyt se sinne rakentaa uutta taloa ja minulle jonkulaista ulkorakenusta kun lomallani tarvitsen kattoa päänipäälle, sellainen oli sopimus, siksi eurolla :)
Minulla tilanteet määrää, missä milloinkin asun, johtunee aika paljon siitä kun olen itseni työnantaja, eli siitä ausuin paikasta en ole siten niin ranttu :)
Oikein kaunista lauantaita, sunnuntaitakin :)Eli olet oman itsesi 'herra' :)
Kuulostaa mukavalta, kun tilanteet muuttuu,
ei pääse tylsistymään :)- Utelias?
Olet ilmeisesti kauan asunut suomesta pois,kun kirjaimesi,yhdysSanasi ja lauseesi eivät ole oikein johdonMukaisia =)
Kirjoituksesi on kyllä parempaanPäin,jos vertaa sinun aikaisempiin =))
Onko näin? - Zip_Zap
Utelias? kirjoitti:
Olet ilmeisesti kauan asunut suomesta pois,kun kirjaimesi,yhdysSanasi ja lauseesi eivät ole oikein johdonMukaisia =)
Kirjoituksesi on kyllä parempaanPäin,jos vertaa sinun aikaisempiin =))
Onko näin?Liika kauan, mut tässä se pikku hiljaa palautuu, se taito Suomen aakosten :))
- tomppa2006
...asuvani mielelläni Tampereella, sitten taas Helsinkiin en muuttaisi mistään hinnasta.
Ulkomailta valitsisin Kreikan, Italian tai Ranskan. Venäjä ja entiset neuvostomaat eivät tulisi missään tapauksessa kyseeseen.- olen
yli kolmekymmentä vuotta työkseni kiertänyt maailmaa niin Suomi Tampereineen ja Helsinkineen on asettunut niille kuuluville paikoilleen karttapallolla. He, jotka höpöttävät, että on ollut lottovoitto syntyä Suomeen eivät ole maailmaa nähneetkään.
..tuli vietettyä joitakin 'villejä' nuoruusvuosia, siksi kait sillä on aina paikka
sydämessä. Ja siellä on tosi hauska käydä edelleen.
Onko sulla noissa ulkomaan kohteissa tietyt
seudut, edellä muita.- tomppa2006
Sanin kirjoitti:
..tuli vietettyä joitakin 'villejä' nuoruusvuosia, siksi kait sillä on aina paikka
sydämessä. Ja siellä on tosi hauska käydä edelleen.
Onko sulla noissa ulkomaan kohteissa tietyt
seudut, edellä muita....pyörinyt Tampereella sen verran, etten eksy kaupungissa!
Ulkomaan kohteista ei ole suurempaa väliä muuten kuin, että Välimeren pitää näkyä. Paljon on mukavia saaria, joita voisin vakavasti harkita...
- F-i-a
asua suomessa,vaikka puolet elämästäni olen asunut suomesta pois...ehkä muutan sitten kun olen eläkkeellä:))
En voisi kuvitella missään kovin kaukana "kotoa" koska tulisi kamala ikävä sukulaisia ja tuttavia.- F-i-a
Sanin kirjoitti:
..missä rakkaat :)
Jos oikein ymmärsin :))osa rakkaista on suomessa osa täällä ja täällä on minun elämä tällä hetkellä...niin se menee:))
- HiljaR
...kotiseutuni onkin kaunis ja viihtyisä en sinne halua muuttaa, käymässä kylläkin käydään ja lomalla lomailemaan...Nuori muori vaari nyt on Viitasaari....
Tämän hetkinen asuinpaikkakuntani on ollut oiva valinta - 20 vuotta sitten muuttaneena ja edellen rakkaudella tätä paikkaa vaalin... Tammerkosken sillalla näin heilin ensiii kerran..... valintaasi :)
Tuo avaus oli epäselvä siinä mielessä, että tarkoitinkin enemmän nykyistä
asuinpaikkaa, olisiko sieltä valmis muuttamaan, ja minne :))- HiljaR
Sanin kirjoitti:
.. valintaasi :)
Tuo avaus oli epäselvä siinä mielessä, että tarkoitinkin enemmän nykyistä
asuinpaikkaa, olisiko sieltä valmis muuttamaan, ja minne :)).. ja vastaushan on ihan selvä... olen ihastunut omaan kaupunkiini sen verran, etten missään hinnassa halua muuttaa. Rakastan tätä kaupunkia, mutta onhan Nuori, muori, vaarikin ihana paikka... rauhallinen ja oman oloisensa paikka... Puhdas, viihtyisä, pikkuinen, ja myöskin ihanat muistot siellä:))))
- kikakakkonen
Olin kerran kaksi viikkoa koiravahtina Vaasan lähellä piskuisessa kylässä puolirempatussa maalaistalossa, jossa kolisi ja puhisi marraskuun viimoissa. Kylän väki puhui omaa ruotsinmurrettaan ja pilasin maineeni solkaamalla kouluruotsiani sekaisin suomen kanssa. Hoitokoirat olivat levottomia isäntäväen poissaolon vuoksi ja kyläläiset inhosivat niitä, joten siinä oli kokemus ja paikka jonne en missään nimessä enää tahtoisi mennä lomailemaan tahi asumaan.Hrrrrrr....
Mutta Lappeenranta ympäristöineen olisi paikka, jonne muuttaisin mielelläni. Siellä on kaunista ja ihania muistoja lapsuudesta.- jane.london
että kuin kuu ja aurinko ovat Lappeenranta ja Vaasa,ihan erilaiset mentaliteetit,mutta mainita pitää ihmisiä kaikki tyynni:)
- kikakakkonen
jane.london kirjoitti:
että kuin kuu ja aurinko ovat Lappeenranta ja Vaasa,ihan erilaiset mentaliteetit,mutta mainita pitää ihmisiä kaikki tyynni:)
...ja osuvaa :) Koen oloni kotoisaksi Pohjanmaalla, jos olen vaikkapa Kaustisilla tai Kokkolassa ja jostain syystä VAasan alue nostaa karvat pystyyn.
kikakakkonen kirjoitti:
...ja osuvaa :) Koen oloni kotoisaksi Pohjanmaalla, jos olen vaikkapa Kaustisilla tai Kokkolassa ja jostain syystä VAasan alue nostaa karvat pystyyn.
..tunnustaa, mä en ole koskaan päässy Vaasaan
asti ;)- cmsnl
Asuin yli 40 vuotta 30 km:n säteellä pääkaupungista ja sitten vaan tuli mieleen että nyt riittää ja muutin Lappeenrantaan.
Täällä sitä nyt asutaan kahden kilometrin päässä keskustasta, kerrostalon ylimmässä kerroksessa Saimaan rannalla. Joka ikkunasta ja parvekkeelta näkyy järvi. Tosin parista ikkunasta näkyy viereinen talo, mutta mitä siitä.
Oli hyvä ratkaisu tuo muutto. Elämisen laatu on parantunut huomattavasti sekä mieli virkistynyt rajusti ympäristön vaihdoksen jälkeen. Eli on ihan sama mihin muuttaa, kunhan se on tarpeeksi kaukana edellisestä paikasta.
Olen vielä siinä mielessä onnellisessa asemessa ettei minun tarvinnut tehdä työpaikkani suhteen mitään muutosta, joten on ihan sama missä päin asun siinä mielessä.
Pääkaupunki seudulle en enää muuta. Täällä päin voisinkin harkita ja Savonlinnakin vaikuttaa kiinnostavalta. Ja Kuopio.
- jane.london
majakkaluodolla yhden kesän ja erittäin hyvässä seurassa:)Totta puhuakseni,en halua ainakaan nyt,irrotella asuinpaikkani suhteen.Muutokset vie voimia!
Kotikaupunkini on ainut mihin voisin muuttaa,mutta siellähän olisi kaverit ja tutut ympäristöt jo valmiina:)tutut ystävät ja kaverit varmasti vaikuttaa
suuresti :)
Kyllä muutokset vie voimia. Itellä kun niitä oli
tuntui, että väsymystä tuli vasta jälkikäteen.
Sillon, kun oli 'pakko' toimia, energiaa riitti kyllä.- jane.london
Sanin kirjoitti:
tutut ystävät ja kaverit varmasti vaikuttaa
suuresti :)
Kyllä muutokset vie voimia. Itellä kun niitä oli
tuntui, että väsymystä tuli vasta jälkikäteen.
Sillon, kun oli 'pakko' toimia, energiaa riitti kyllä.sen kauemmin kestää ja väsymys tulee:/
- Milana
Suomessa tämä Tampereen seutu sopii minulle oikein hyvin. Jos tai kun muutan täältä pois, rakkain kohde olisi Pohjois-Italia, vaikkapa vanha ja idyllinen Aostan pikkukaupunki. Tietysti myös koko Toscanan alue olisi hyvin houkutteleva :-)) Suurkaupungin asukkaaksi minusta ei ole...
.. suureen kaupunkiin, vain käymään kun joskus
pääsee. :)
Ihan unelmalta kuulostaa Pohjois-Italian seutu,
josta kerrot.- Milana
Sanin kirjoitti:
.. suureen kaupunkiin, vain käymään kun joskus
pääsee. :)
Ihan unelmalta kuulostaa Pohjois-Italian seutu,
josta kerrot.Sekä pohjoisesta että vielä Toscanastakin löytyy paikkoja, jotka ovat säilyttäneet omat ominaispiirteensä. Pidän paikoista, joissa voi tuntea ajan pysähtyvän ja joissa annetaan arvoa menneelle ajalle. Ajattele, että voit kävellä tietä, joka on ollut käytössä jo ennen ajanlaskun alkua...
- Omatupa.
ahaa..en.
Ketjusta on poistettu 26 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke332173- 1181846
- 771581
Mitä harrastuksia kaivatullasi on?
Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?671207- 1601202
- 611036
- 481033
- 64994
Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi
Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂62917Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?
Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t28900