Sailas tietää myös varsin hyvin, ettei hänen ehdottamansa työttömien kyykyttäminen luo uusia työpaikkoja. Pääkaupunkiseutua lukuunottamatta suurimmassa osassa Suomea on vieläkin pula työpaikoista, joten huonoillekin töille riittää ottajia. Pääkaupunkiseudulla taas on hanttihommissa työntekijöiden kohtelu liian usein törkeää. Esimerkkeinä siivous, vartiointi -ja varastoala.
Sailaksen tyylinä on kostaa isolle työttömien joukolle se, että päättäjät ovat itse yksinkertaisesti liian surkeita hoitamaan työttömyyttä. Vaikka päättäjissä on joitain rehellisiä ja kunnollisiakin ihmisiä, kampittavat epätäpätevät, puolueen jäsenkirjoilla ja niiden kautta suhteilla muuten ansiottomasti elämässään päättäviin asemiin päässeet heidän työtänsä tahallaan ollakseen paljastamatta tietämättömyyttään.
Psykologien mukaan vallanhimo on enemmistöllä ihmisistä kovempi motiivi kuin kuin raha. Tiedoksi se teillekin.
Kuten monet varmaankin ovat huomanneet, osa päättäjistä antaa ison joukon kärsiä siitä, etteivät he itse suostu myöntämään omaa kyvyttömyyttään ja luovu vallasta, tai ainakin ota neuvoja niiltä, joilla olisi tietoa.
Eduskunnassa esimerkiksi keskustan edustajat eivät suostu vähentämään kuntien määrää 440:stä sataan, vaikka asia on ollut esillä jo ainakin 20 vuotta.
Puhumattakaan demareiden harjoittamasta tukityöllisyyspolitiikasta, joka ei luo käytännössä lainkaan pysyviä työpaikkoja.
Miksikähän Sailas ei ehdottanut kuntien vähentämistä? Onkohan Sailas kenties suuren luokan pelkuri, joka potkii mielummin heikossa asemassa olevia työttömiä, kuin puuttuu todellisiin epäkohtiin ja suututtaa siinä sivussa mm. keskustan poliitikkoja?
Sanon teille suoraan mitä mieltä olen sailaksesta.
Se tyyppi kärsii vakavasta pienen miehen alemmuuskompleksista, joka vaivasi myös Hitleriä ja Stalinia. Hän on ilmeisesti syönyt/joutunut syömään elämssään niin paljon paskaa, että hän haluaa ehdottomasti jakaa sen muillekin.
Raimo Sailas ei edes halua kohdella toisia oikeudenmukaisesti. Hän halua kostaa.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Sailaksen työryhmän paperi on oikeistodemarien ja kokoomuksen tilaama. Kunhan vain ei liene ollut Herra Zyskowitsi asialla Herra Lipposen tukemana.
He näyttää sen ehdotuksen sellaisenaan hyväksyvän.
Siihenkö mennään tulevaisuudessa että vähävaraisilla ei ole enää opiskeluun mahdollisuuksia kuin lainarahalla. Kuka sellaista lainaa uskaltaa ottaa, jos opiskelun jälkeen saa vain pikkupalkkaisia pätkätöitä.
Entäs työttömät. Todellisuudessa käy niin , että ehdotuksessa Suomeen perustetaan köyhälistön orjatyöluokka. Siihen en kertakaikkiaan suostu. Silloin tehdään kapina. Nykyiset tuki- harjottelu- ja soviteltupäivärahasysteemit jo niitä ovatkin.
Työmieskin on työstään palkkansa ansainnut oikeudenmukaisesti.
Menkää vain te pakkotöihin ojan kaivuun lappiin ja ruokapalkalla. Tervemenoo!
Menisit tollo töihin ettei tarvis sinunkaan vinkua ja elellä meidän pussilla.
Menisin töihin,mutta en orjatöihin. Nimittäin sellaiseen , mistä ei makseta kunnon palkkaa.
Tuollainen 17 euroa tunnissa , niin voisinhan lähteä vaikka sontaa luomaan. Sen halvemmalla en änähdä töihin. Joku tolkkuhan se on työttömien pilkkaamisellakin.
Tähän ovat herrat antaneet esimerkin. Esimerk. Sirkka Hämäläinen . Hän saa runsaat 100.000 mk kuukaudessa eläkettä. Sen lisäksi hän on vielä jossain EU-pankissa töissä, mistä saa ainakin kaksinkertaisen määrän lisää.
Mihin yksinäinen naisihminen tarvitsee noin paljon tuloja? Mihin hän ne käyttää, kulutukseenko? Me työttömät kuluttaisimme enemmän ,mutta meillä ei ole varaa. Siksi työttömien päivärahoja ja opiskelijoiden tukia on pikemminkin nostettava. Sitä kautta kulutus nousee ja raha rupeaa kiertämään eri tavalla. Silloin myös tavaraa menee enemmän kaupaksi ja työttömyys helpottuu.
No jos se minusta olisi hitusenkaan kiinni niin tuollaiset kuin sinä laitettaisiin ilman päivärahaa kaivamaan ojaa lappiin.
kuten varmaan arvaatkin tuollaista ehdottaessasi, sinne sailaskin kuuluisi.
Luuletko kaikkien olevan niin täysin piittaamattomia epäoikeudenmukaisuudesta, vaikka omat asiat olisivatkin kohtuu hyvin?
Olisit kysynyt ensin olenko töissä.
Älä väitä mitä sattuu.
Tuota et usko itsekkään.
Ei ole sinun mielipiteistäsi kiinni. Itse et pysty muuhun kuin suunsoittoon ja valehteluun. Lähde ryyppäämään siitä. senhän sä osaat täydellisesti.
Vai niin, jatka sinä sitä narinaasi, senhän kuitenkin parhaiten osaat. Onnea tuskin koskaan löydät.