Jouduin joulun aikoihin viemään edellisen koirani piikille. Uutta koiraa en aikonut hankkia lähiaikoina, ennenkuin sellainen suoraan sanottuna tupsahti syliini. Pentu oli suloinen ja on edelleenkin. Se on myöskin todella seurallinen ja muutenkin aivan täydellinen koira. Mistä asia sitten johtuu? Minusta tietenkin.
Aluksi kaikki meni hyvin. Jaksoin leikittää pentua ja opettaa sitä. Koira nukkui aina vieressäni aivan, kuten edellinen koiranikin. Sitten aivan yht'äkkiä tuli stoppi, kun edellinen koirani palasi mieleeni. Aluksi muistan itkeneeni hyvin usein ja pennun tullessa lähelle työnsin sen pois tai lähdin itse eri huoneeseen. Opetus ja leikkiminen jäivät pois ainakin kuukauden ajaksi, kunnes otin itseäni niskasta kiinni ja pakotin itseni touhuamaan pennun kanssa. Edellinen koirakin siirtyi ajatuksissa taka-alalle tässä vaiheessa.
Jokunen viikko sitten aloin tuntea vihaa koiraa kohtaan, vaikka sisimmässäni tiedän karvakorvan olevan minulle todella rakas. Toisinaan pakottaudun hellimään ja paijaamaan koiraa, mutta usein miten minulle tulee tarve työntää koira kauemmaksi. Välillä olen miettinyt etsiväni pennulle uuden kodin, mutta se ajatus saa minut nostamaan koiran syliin ja itkemään sen turkkia vasten. Öisin koira ei pääse enää sänkyyn ja aamuisin sen tullessa herättämään pisulle pääsyn vuoksi tekisi vain mieli pudottaa koira lattialle.
Välillä minusta tuntuu myös siltä, että voisin vahingoittaa koiraa, mutta kuitenkin saan pakotettua itseni ajattelemaan jotain muuta. Jos joku nappaa pentua esim. niskasta niin alan heti suojelemaan pentua. Edes oman miesystäväni en anna kajota pentuun juurikaan, kuin rapsutusten merkeissä. Nykyään koira taitaakin enemmän olla hänen koiransa, sillä pentu tietää mistä sitä rakkautta saa. Joskus asia tekee minut kateelliseksi miesystävälleni ja toisinaan taas surulliseksi siksi, etten itse osaa kohdistaa rakkautta koiraani.
Mikä minua oikein riivaa? En ole ennen tuntenut näin ainoatakaan koiraani kohtaan. Miten asiassa voisi päästä eteenpäin yhdessä pennun kanssa? En halua kuulla siitä, miten huono koiran omistaja muka olen. Tai miten minulle ei pitäisi antaa eläintä ollenkaan. Haluan vain vastauksia kysymyksiini, sillä itselläni on konstit vähissä..
Aluksi kaikki meni hyvin. Jaksoin leikittää pentua ja opettaa sitä. Koira nukkui aina vieressäni aivan, kuten edellinen koiranikin. Sitten aivan yht'äkkiä tuli stoppi, kun edellinen koirani palasi mieleeni. Aluksi muistan itkeneeni hyvin usein ja pennun tullessa lähelle työnsin sen pois tai lähdin itse eri huoneeseen. Opetus ja leikkiminen jäivät pois ainakin kuukauden ajaksi, kunnes otin itseäni niskasta kiinni ja pakotin itseni touhuamaan pennun kanssa. Edellinen koirakin siirtyi ajatuksissa taka-alalle tässä vaiheessa.
Jokunen viikko sitten aloin tuntea vihaa koiraa kohtaan, vaikka sisimmässäni tiedän karvakorvan olevan minulle todella rakas. Toisinaan pakottaudun hellimään ja paijaamaan koiraa, mutta usein miten minulle tulee tarve työntää koira kauemmaksi. Välillä olen miettinyt etsiväni pennulle uuden kodin, mutta se ajatus saa minut nostamaan koiran syliin ja itkemään sen turkkia vasten. Öisin koira ei pääse enää sänkyyn ja aamuisin sen tullessa herättämään pisulle pääsyn vuoksi tekisi vain mieli pudottaa koira lattialle.
Välillä minusta tuntuu myös siltä, että voisin vahingoittaa koiraa, mutta kuitenkin saan pakotettua itseni ajattelemaan jotain muuta. Jos joku nappaa pentua esim. niskasta niin alan heti suojelemaan pentua. Edes oman miesystäväni en anna kajota pentuun juurikaan, kuin rapsutusten merkeissä. Nykyään koira taitaakin enemmän olla hänen koiransa, sillä pentu tietää mistä sitä rakkautta saa. Joskus asia tekee minut kateelliseksi miesystävälleni ja toisinaan taas surulliseksi siksi, etten itse osaa kohdistaa rakkautta koiraani.
Mikä minua oikein riivaa? En ole ennen tuntenut näin ainoatakaan koiraani kohtaan. Miten asiassa voisi päästä eteenpäin yhdessä pennun kanssa? En halua kuulla siitä, miten huono koiran omistaja muka olen. Tai miten minulle ei pitäisi antaa eläintä ollenkaan. Haluan vain vastauksia kysymyksiini, sillä itselläni on konstit vähissä..
Vastaukset 34
Vanhimmat
anna pentu pois, et selvästikään ole vielä valmis uuden koiran omistajaksi. Se on sekä sinulle että pennulle parasta. Anna itsellesi aikaa surra entistä koiraasi.
Parempi niin että pentu menee uuteen kotiin heti. Ennen kuin sattuu jotain ikävää tai satutat koiraa tms. Pentu ei ole syyllinen entisen koirasi poismenoon ja tuolla tyylillä rankaiset sitä jostain minkä syytä se ei tiedä.
Tasapainoton käyttäytymisesi hämmentää pentua. Pentujen kanssa pitää olla johdonmukainen. Pilaat koiran luonteen epäloogisella käytökselläsi.
Pentu ei todellakaan ole syyllinen entisen koirasi kuolemaan.
Etsi pennulle uusi koti
"Pentu ei todellakaan ole syyllinen entisen koirasi kuolemaan."
En syytä pentua edellisen koirani kuolemasta. Pentu on minulle hyvin rakas, mutta jotenkin vain en onnistu näyttämään rakkauttani pennulle. Osaan näyttää koiralle vain nurjan puoleni, mikä ärsyttää minua itseänikin. Ja pyydän neuvoa miten tästä voisi päästä eteenpäin yhdessä pennun kanssa, eli siitä en halua luopua..
Mielestäni tarvitset muutakin apua; tuo kuulostaa ihan sairaalta touhulta.
Älä syytä itseäsi tunteistasi, et ole huono omistaja. Luulen että et ole vielä päästänyt irti entisestä koirastasi, ja nyt alitajuisesti syytät itseäsi siitä että "korvasit" hänet.
Pentu on kuitenkin viaton, ja se ei ymmärrä miksi et tahdo olla sen vierellä.
Ota rauhallisesti ja koita olla pennun lähellä. Kerro sille sanoin tai silmäyksin mitä tunnet, kerro miltä sinusta tuntuu kun katsot sitä. Ja mikä tärkeintä, kerro itsellesi, että et ole unohtanut tai korvannut edellistä koiraasi, etkä ole paha ihminen.
Uskon että teistä tulee vielä hyvät ystävät, kunhan pääset syyllisyydestä eroon.
Pentu ei missään nimessä korvaa edellistä koiraasi, eikä sen tarvitsekaan. Ne ovat omat erilliset persoonansa, ja saat rakastaa uutta koiraa, eikä se ole edellisen koirasi muistolta pois.
Pentu ymmärtää mitä tunnet, kunhan vain kerrot sille. Onnea!
Kiitos sinulle! :)
Näillä hyvillä neuvoilla päästään varmasti pojan kanssa eteen päin..
Ei kait se koira ole syyllinen jos sinulla on joku ongelma. Aattelin jospa juontaa tuo jostain muista asioista?
"En syytä pentua edellisen koirani kuolemasta. Pentu on minulle hyvin rakas, mutta jotenkin vain en onnistu näyttämään rakkauttani pennulle. Osaan näyttää koiralle vain nurjan puoleni, mikä ärsyttää minua itseänikin. Ja pyydän neuvoa miten tästä voisi päästä eteenpäin yhdessä pennun kanssa, eli siitä en halua luopua.."
Mitä nämä " ymmärtäjät" oikein ymmärtävät - että jollakin viiraa pahasti päästä ja häntä täytyy nyt sitten ymmärtää - joo siihen saakka kun naksahtaa oikein kunnolla ja dorga tappaa pienen viattoman pennun.
hoitoon tuollaiset kuuluvat - ja heti.
Olen edelleen sitä mieltä että anna se pentu pois! Se ei kyllä odota että "jonain päivänä pystyt osoittamaan sellaista rakkautta sitä kohtaan kuin se ansaitsee" (fraasi)
Se kasvaa ja oppii KOIRAN tavalla. Ei se ymmärrä jos KERROT sille miltä sinusta tuntuu! Koirat ei yleensäkään ymmärrä mitä ihmiset puhuu tai elehtii koska ne on KOIRIA eikä IHMISIÄ!
Voi hyvänen aika ALA NYT AJATELLA SEN PENTUPARAN PARASTA JA ETSI SILLE HETI UUSI KOTI JOSSA SE ON OIKEASTI ODOTETTU JA TOIVOTTU!!!
Helvetti sentään.
"Ei se ymmärrä jos KERROT sille miltä sinusta tuntuu! Koirat ei yleensäkään ymmärrä mitä ihmiset puhuu tai elehtii koska ne on KOIRIA eikä IHMISIÄ!"
Et taida kyllä paljoa tietää koirista. Ensinnäkin, koira ei välttämättä tajua mitä ihminen puhuu, mutta ymmärtää äänen sävystä. Ja eleet kertovat koiralle vielä enemmän. Ja tässä asiassa on jo hieman edistyttykin, että koiraa en ala pois antamaan. Että tällästa tänään..
"joo siihen saakka kun naksahtaa oikein kunnolla ja dorga tappaa pienen viattoman pennun"
Ikänä en ole mitään eläintä tappanut, eikä niin tule käymäänkään. Typerää vetää kaikki hirveäksi liioitteluksi. Ja siihen, että mulla "naksahtais oikein kunnolla" vaaditaan aika paljon. Koska, jos minusta tuntui siltä, että kohta alkaa jo "napsumaan", niin osaan hakea apua. Ja esimerkiksi täältä avun hakeminen luulisi sanovan joillekin jo paljon, mutta nämä "kaikki tietävät ei-koiranomistajat" tulevatkit sitten louskuttamaan tänne leukojaan. Aina olen koirani loppuun asti huolehtinut ja niin tulee olemaan tämänkin pennun kohdalla.
Yhtään kenenkään on aivan turha tulla sanomaan, että olen vialla päästäni, sillä päässäni ei ole mitään vikaa. Ja toisekseen edistystäkin on jo tapahtunut. Olen tietoinen siitä, että ylämäen jälkeen tulee aina alamäki, mutta siitäkin voidaan vielä nousta..
ei muuta - mutta minulla on ollut koiria yli 25
vuotta - johon on sisältynyt menetyksiä vanhuuteen- syöpään - mutta ikinä en ole tuollaista paskaa suoltanut - surusta huolimatta jonka jokainen koira jälkeensä jättää - kun ottaa koiran sitoutuu sen kaikkinaiseen hyvinvoinnin ylläpitämiseen - pieni pentu on nii avuton ja sitten pentu on sellaisen käsissä kuin sinä.
sääliksi käy ja eläinsuojelulle olisi mielestäni ilmoitettava - ei pentu ole mikään terapialelu sinulle jos nyt sitten huomaatkin että " rakastat" etkä vihaa sitä.
mene hoitoon.
oikeasti.
On sitä minullakin ollut koira koko elämäni. Sitä on tullut vietyä koiria piikille niin vanhuuden, syövän, vihaisuuden, kuin monien muidenkin asioiden takia. Ikinä muut eivät vain tunnu tajuavan sitä, että jonkun koiran kanssa on voinut kokea niin paljon, että se voisi vaikka vaikuttaa koko loppu elämään.
Ja ei, en aio mennä mihinkään hoitoon, koska en todellakaan ole sen tarpeessa. Huomaa, että todella moni vastaajista huomio vain nuo nurjat puolet, eikä ollenkaan niitä hyviä. Ja alkuviestissäkin sanoin, etten kaipaa haukkuja vaan neuvoja! Ja mitä sitä saa? Kasan paskaa niskaansa ihmisten ajatuksista, vaikka nämä eivät tiedä hevon h*lvettiä toisista.
Ja mitäpä sinne eläinsuojeluunkin sanoisi? "No yks oikee "tiedänmikäonkoiralleparasta"-hyypiö täällä tere! Yks likka vihaa koiraansa, vaikka se on täysin kunnossa ja terve. Hoidettu niin hyvin, kuin vain voi. Ai joo, paitti ettei tää likka osaa osoittaa koiralle rakkautta ja joutais hoitoon". Näimpä näin.. *päivän naurut* Ja mikäli et huomannut niin "sisimmässäni tiedän karvakorvan olevan minulle todella rakas" lainaten aloitusviestistäni.
Ja kuten olen jo sanonut, ylämäkeen mennään ja tiedän, että alaspäinkin tullaan vielä monen monta kertaa. Mutta pohjalta voi aina nousta.. ;)
ovat koko ajan antaneet neuvoja, eli hanki ammattiapua!!
kertomuksistasi päätellen et ole tällä hetkellä kykenevä hoitamaan pientä pentua.
Vaikka koira päällisin puolin vaikuttaisikin terveeltä ja hyvin hoidetulta, niin sen henkistä puolta ei niin helposti kykene analysoimaan. pieni pentu vaatii paljon rakkautta, aikaa, rajoja, koulutusta ym. mutta omien kertomustesi perusteella et ole kykenevä niitä sille tarjoamaan.
Joten joko otat itseäsi helvetti niskasta kiinni ja lopetat tuollaisen itsesäälissä pyöriskelemisen ja nettipalstoilta "ymmärtämisen" hakemisen ja keskityt pennun kasvatukseen tai oikeasti luovutat sen jollekin jolla on sille tarjottavana tasapainoinen ja rakastava koti!!
tuota itse olin samassa tilaneessa, tosin minulla oli kaksi koiraa. minulla se johtui täysin siitä että itselläni asiat eivät olleet järjestyksessä, enkä nauttinut omasta elämästäni. Näin siis elämäni tärkeimmät eli koirat saivat huudot niskoilleen ja rapsutuksiakaan ei tippunut.
Nyt kun olen itse saanut elämäni kuntoon, koiratkin ovat tyytyväisiä. kaikki ongelma käyttäytyminen on loppunut ( näitä olivat rähinä ihmisille sekä muille koirille sekä stressi). Syy ei siis välttämättä ole sen kummoisempi. Kun pistää elämän arvot uuteen järjestykseen, voi löytää ihan uusia ulottuvuuksia.
tseppiä ja jaksamisia.
Kiitoksia neuvoista. Tosiaan kuten viestissänikin sanoin, niin vika on minussa eikä koirassa, mutta koira saa siinä kuitenkin osansa. Monet vaan eivät oikein ymmärrä asiaa, kun ainakin kuvittelevat olevansa niin hyviä koiran omistajia. Mutta kiitokset sinulle vielä kerran. :) Pientä kohentumista parempaan suuntaan on jo tapahtunutkin.. :)
Väkisin tulee mieleen että millaisilla ihmisillä onkaan koira?
Ja koirat kun aina ovat syyttömiä - ihmisistä riippuvaisia olkoon nämä sitten millaisia kusipäitä tahansa.
Jotain rotia olisi saatava koiranomistajille -
kasvattajatkin ovat osavastuussa kun myyvät kelle tahansa - kunhan eurot laskevat käteen.
Ajatelkaa tämän kirjoittajan, pientä viatonta pentua joka toimii terapialelula poispilatulle haihtattelijalle. Voi surku sitä pentua ja tuhansia muita joita otetaan ties mistä syystä.
Olisiko mahdollisesti käynti ammatti-ihmisen kanssa juttelemassa paikallaan?
En siis missään nimessä tarkoita että päässäsi olisi mitään vikaa ( käyväthän raiskatutkin naiset usein terapiassa, eikä heillä ole mitään vikaa päässään ) , mutta monet ihmiset menevät puhumaan vaikeista asioista esim. terapeutin kanssa.
On huomattavasti helpompi puhua vieraalle ammatti-ihmiselle joka saattaisi osata neuvoa sinua helpompaan suuntaan, ainakin paremmin kuin yksikään meistä täällä.
Ihan terveet ja tasapainoisetkin ihmiset joskus saattavat käydä terapeutin luona puhumassa ja purkamassa tuntojaan, ehkä jos sinäkin kävisit niin saisit vähän purettua sitä suruasi ja pennullekkin rupeaisi löytymään tilaa sydämessäsi.
Mielestäni et ole huono koiranomistaja.
Se joka sinua täällä kovalla kädellä kritisoi, taitaa itse olla kovin tekopyhä ihminen.
Varmasti jokaisen koiranomistajan elämässä joskus tulee epätoivon hetkiä, joskus koiraan liittyen, joskus muista syistä.
Vaikeaa on analysoida kenenkään perimmäisiä ajatuksia, vain itse tiedät missä mennään ja miltä sinusta tuntuu. Koiran hankkiminen on pitkällinen projekti eli koira on kanssasi ehkä jopa yli kymmenen vuotta. Sitoutuminen ja vastuu saattaa ahdistaa ja eiköhän se ole aivan luonnollista. Hyväksy omat tunteesi ja anna itsellesi lupa tuntea niin, kunhan pidät tunteesi kurissa pennun aikana. Sureminen voi kestää yllättävän kauan. Vaikka pennun otit, ei se tarkoita etteikö vanha koira olisi muistoissasi aina ja rakas sinulle.
Sulla on pentu-blues. Se on suoraan verrattavissa tuoreen äidin baby-bluesiin. Se menee ohi. Anna itsellesi ja koirallesi aikaa. Ole mieluummin vaikka välinpitämätön pentua kohtaan, jos et kykene normaaliin kanssakäymiseen. Anna miesystäväsi hoitaa sitä. Kyllä se sinut hyväksyy sitten, kun olet valmis. Tsemppiä, äläkä välitä muiden puheista. He eivät ymmärrä, miltä sinusta tuntuu. On terveen ihmisen merkki, että purkaa tunteensa johonkin, vaikka keskustelupalstalle.
Tämänkin konstin olisin valmis kokeilemaan, mutta minun täytyy paimentaa pentua 24/7 miesystäväni ollessa töissä. Mutta kiitoksia kuitenkin. :)
On surullista lukea ihmisten negatiivisia vastauksia... Tuntuu että täällä netissä on kovin vaikea saada asiallisia vastauksia, kaikki aina haukutaan pystyyn ja suolataan. Koski asia sitten mitä hyvänsä. Jätä näitten ilkeä mielisten jutut omaan arvoonsa, johonkin kai heidänkin on purettava omaa pahaa oloansa.. Toivotan sinulle voimia ja jaksamista sekä lukuisia ihania hetkiä uuden pikkuisesi kanssa =)
tuo mitä kerroit voisi tulla suoraan todella pahaa synnytysmasennusta kärsivän naisen suusta, siis tuntemukset heillä monesti hyvin saman tyyppisiä lastaan kohtaan.
valitettavasti hyvin vaiettu aihe, ja kuten monet lääkärit ovatkin sanoneet, suuresta osasta äideistä tekisi joskus mieli satuttaa lastaan, mutta tärkeintä on että se jää ajatuksen tasolle. siis kuten sinulla koirasi kanssa.
olisiko mahdollista että kärsit vieläkin jonkinasteista masennusta edellisen koirasi poismenon johdosta?
en jaksanut lukea koko viestiketjua läpi, joten en tiedä meneekö teillä jo paremmin siellä.
suosittelisin kumminkin jonkinlaista ammattiapua tai asioiden läpi käymistä puhumalla jonkun tuttusi kanssa.
jaksamista sinulle pennun kanssa, uskon että kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu.
Kiitoksia vastauksestasi. Kyllä meillä menee jo hieman paremmin. Pentu pääsee taas sänkyyn nukkumaan, eikä ensimmäinen ajatus aamulla ole se, että haluaisi heittää koiran pois sängystä. Ja leikkiminenkin sujuu jo hieman paremmin, kun on sisaren koiruus mukana leikityttämässä pentua. :)
Noista kallonkutistajista on vain huonoja kokemuksia, eikä minulla ole kyllä ketään tuttuakaan, jolla olisi aikaa kuunnella. Miesystävän kanssa yritämme asiaa ratkoa vähän kerrallaan ja tarpeen tullen otan hieman etäisyyttä koiraan. Kuitenkin pyrin olemaan sen kanssa mahdollisimman paljon. :) Ja nyt ulos pennun ja toisen koiruuden kanssa juoksentelemaan..
että teillä menee jo noinkin hyvin siellä..
toivotaan että jatkuu samalla mallilla, mutta älä heitä pyyhettä kehään vaikka pientä takapakkia tulisikin:)
vielä kerran iloista kevättä sinulle ja pennullesi sinne ja paljon hyviä yhteisiä hetkiä:)
ainakin huono alitajuinen omatunto siitä, että olet ottanut uuden koiranpennun, vaikka surutyö edellisen sinulle tärkeän entisen koiran poismenon takia on vielä kesken.
Sinua saattaa riivata myös moni muu asia: ehkä et edes ole enää halukas sitoutumaan koirasta huolehtimiseen yleensäkään, tiedät alitajuisesti virheeksi uuden pennun ottamisen.
Otit uuden samantapaisen pennun (karvakoiran?) vaikka itse asiassa mietiskelit jo silloin sen lopetettavaksi joutuneen eläessä, että oikeastaan haluaisit ihan toisenlaisen rodun...
Ja niin edelleen ja yhä edelleen. Syitä löytyy ihan niin monia, kuin vain tahtoo keksiä.
Minäkin olen kyllä sitä mieltä, että sinä itse tarvitset apua mielesi terveyden ylläpitämiseksi. Ongelmasi ovat huomattavasti syvemmällä ja suuremmat kuin yksikään koiranpentu ihmiselle voi aiheuttaa.
Alkuperäisen kirjoittajan teksti on niin järkyttävä, että se vaatii mielstäni toimenpiteitä - eli selvitän ammattilaisen avulla, kuka hän on ja sitten teen ilmoituksen eläinsuojeluun .
Tuntuu pahalta tietää, että pieni pentu on sellaisen epätasapainoisen ihmisen hoivissa terapialeluna.
Ja minä lennän kuuhun louhimaan juustoa. :)
Ensinnäkin, koska koiran kanssa menee jo huomattavasti paremmin, niin mikä loppupeleissä olisi syy koiran pois hakemiseen? Ja koirani ei todellakaan ole minulle mikään terapialelu, vaan ystävä. Ja toiseksi, jos et vielä lukenut niin pennun kanssa menee jo paljon paremmin. Että semmottii.. Joten minun puolestani pistä vaikka koko Suomen eläinsuojeluviranomaiset hyppäämään täällä. Annanko jo osoitteen ja puhelinnumeron?
Ennenkin on nuita käynyt, että ihan tuttuja ovat. Ohhoh, hups! Eipäs ole sillä sakilla ollut tähänkään mennessä valittamisen aihetta. Tottahan minä mielelläni kahviseuraa tänne voisin kylään ottaa.
Niinpä ja miksiköhän edellinen koirasi vietiin piikille? Se ottaa päähän, että koirasta tulee viaton kärsijä. Sinun ongelmasi eivät johdu eläimistä vaan todellakin aivan muualta. Sen toivon, että ajoissa hommaat pennulle kunnon kodin, ottajia löytyy varmasti ettei tarvi nuorta koiraa lopettaa turhaa ainakaan. Vastenmielistä luettavaa ja miksiköhän eläinsuojeluihmisiä on käynyt luonasi, voinet kertoa eli onko ollut vastaavia ongelmia jo aiemmin?
" että ennenkin ovat eläinsuojelusta käyneet " no helvetti kuule, ei sun asiat ole kondiksessa!
Minulla on ollut koiria yli 25 vuotta eikä ikinä ole tarvinnut eläinsuojelusta hakea kahviseuraa - pistä vaan nimi ja osoite niin takaan ja alleviivaan että viikon sisällä olet ilman koiraa.
Ja koira pelastuisi.
synnytysmasennuksesta kärsiviä, jotka puhuvat jos uskaltavat kuinka heitä pelottaa että väsyneenä vaikka ravistavat vauvaa liian kovaa. Monesti kukaan ei sellaista kuitenkaan ole tehnyt, varsinkaan ne jotka ovat uskaltaneet puhua siitä.
On törkeää, että syyllistät ap:tä noin vahvasti, koska se että hän hakee apua on merkki että välittää koirasta. Mutta tottakai hän varmaan itsekin tajuaa, että tilanteen on pian muututtava ja niin hän on sanonut jo tapahtuneen.
Ensinnäkin, edellinen koira lopetettiin syövän takia, sillä eläinlääkärin mukaan se ratkaisu oli paras koiran kannalta. Ja toiseksi, tässä maailmassa on näitä vanhempia ihmisiä, joiden mielestä koira kärsii sen ollessa ulkona ja vielä enemmän, jos tällainen karvakorva sattuu haukkumaan jollekin. Mutta mitään valittamisen aihetta ei ole eläinsuojelun sakilla ollut.
Ja minä olen pääsiäispupu, entäs sitten?
Sen verran sanon, että minusta ja meidän sakista muutenkin on eläinsuojelulle tehty aivan varmasti monia ilmoituksia siitä, kuinka rääkkäämme koiria, kun ne joutuvat olemaan ulkona ja haukkuvat. Taida enää se sakki edes viitsiä vierailla täällä, koska ikinä ei mitään valittamisen aihetta ole ollut.
Ja edelleen huvittaisi tietää mitä nämä kaikki "ilmiantajat" meinasivat edes laittaa syyksi? "Se muija kirjotti sillai, mutta tosiassa siellä päässä alkaa kaikki olemaan jo melkolailla kohillaan. Koira ei ole kuuna päivänä nähny nälkää ja on oikea pötkylä. Sillä on jopa leikkikaveri, ettei tarvitse olla yksin ollenkaan." Mitäpä, jos nämä "olentäydellinenkoiranomistaja.com" -ihmiset tutkituttaisivat itse oman kuupansa ja louskuttaisivat leukojaan vasta sen jälkeen?