Eli tarkoituksenani olisi aloittaa avoimen yliopiston opinnot Kuopion yliopistoon työn ohessa. Tarkotuksenani olisi hankkia uusi ammatti vuosien päästä ja haluaisin aloitella ensin avoimen puolella tutustuen eri aineisiin. Tietääkö joku kuinka hyvin opintoja korvataan toisessa yliopistossa? Eli jos suoritan Kuopion ylipoiston avoimessa yliopistossa kursseja, onko niitä mahdollista saada korvatuksi Joensuun ylipoistossa jos haen sinne myöhemmin tutkinto-opiskelijaksi?
Haikailemaani erityisopettajan tai opinto-ohjaajan koulutusta ei nimittäin järjestetä Kuopiossa, mutta ajattelin suorittaa joitakin perus- ja sivuaineopintoja ensin Kuopiossa, koska minulla ei ole vielä mahdollisuutta opiskella Joensuussa asti, ja haluaisin käydä luennoilla.
Opintojen korvattavuudesta
5
1585
Vastaukset
- korvaavat
JOO-opinnot eli Joustava opinto-oikeus -opinnot voi korvata toisessa yliopistossa suoritetulla oppimäärällä. Oppiaineissa on eroja yliopistokohtaisesti. Tiedän, että yksi Kuopion yliopiston psykologian opiskelija suoritti Jyväskylän avoimen yliopiston erityispedagogiikan perus- ja aineopinnot. Katso lopuksi "avoimen yliopiston väylän" vaadittavat koulutukset Joensuussa, sillä ne voit suorittaa Kuopiossakin, mm. kieliopinnot.
- ...
Edellinen vastaus oli minusta hieman sekava. JOO-opinnot eivät nimittäin liity mitenkään tähän kysymykseen.
Mutta yksiselitteisesti: kyllä voi korvata/sisällyttää opintoja.
Kannattaa vain muistaa, että kokonaisuudet (esim. kokonaan suoritetut perusopinnot) on aina helpompi sisällyttää kuin yksittäiset kurssit. Eli pyri tekemään valmiita kokonaisuuksia.- Marias77
Hei, ehdottomasti kannattaa alkaa tekemään omaan tahtiin opintoja avoimessa. Tutki ensin opinto-ohjaajan koulutuksen tutkintovaatimukset joensuun YO:n nettisivuilta. (Huom! Opoksi voi opiskella myös Jyväskylässä...)Opinnot perustuvat Kasvatustieteisiin, joista sitten maisterivaiheessa erikoistutaan opoksi tai erityispedaan. Eli käytännössä perus ja aineopinnot ovat yleistä kasvatustiedettä ja ne opinnot voit lukea missä vain, myös avoimessa. Itse opiskelen helsingissä kasvatustiedettä ja aion ottaa paperit nyt ulos ja hakea sitten erillisopintoina jyväskylään tekemään opon opinnot. Erikoistumisopinnot kestävät 1 vuoden. Opinnot voi myös lukea sivuaineeksi tänne helsinkiin (nimenomaan joo-sopimuksella), mutta mä tarvitsen nyt tutkinnon ulos, joten itse teen näin. Suosittelen siis aloittamaan opinnot avoimessa, ensin kasvatustieteen appro, sitten cum laude. Cumun suoritettuasi voit jo hakea yliopistoon opiskelijaksi ihan noiden opintojen perusteella. itsekin opiskelin avoimessa ennen YO:n sisälle pääsyä ja siellä olivat kaikki avoimen opinnot nätisti opintorekisterissä odottamassa kun aloitin yliopistolla "oikeasti". Eli todellakin kannattaa, samoja opintoja ne on avoimessa. Esim. on ihan sama missä olet suorittanut kasvatustieteen appron, se luetaan hyväksi kaikissa suomen YO:ssa. Kunhan koko kokonaisuus on tehty. Paljon tsemppiä sulle, sieltä se pikku hiljaa tutkinto tulee kun vaan jaksaa itsepintasesti tehdä sitä mihin itse uskoo! T. Kokemusta on...
- euraasia
Minulla on suoritettuna historian pesuopinnoista 3/5, jotka olen Tampereella suorittanut. Nyt kuitenkin muutan toiseen kaupunkiin, kuinkahan helposti tämmöisiä yksittäisiä kursseja hyväksytään?
- --sekavaa---
Kuulin, että jotkut kurssit pitää olla suoritettu tietyin arvosanoin, että niillä voidaan korvata. Arvosanan pitää olla min. kolmonen. Pitääkö paikkansa, onko jollain tietoa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 244592
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu333533Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka543414Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu203350Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1232930Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod282680Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1162360Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint122351MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142165Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S331774