Puolivuotias uroskoira ja järkyttävän kovapäinen. Voimaa löytyy, repii aidantolpat mennessään. Leikkimis-pureminen ei lopu, nyt tekee sen jo niin lujaa että oikeasti ottaa kipeää. Opetan ja kiellän ja käännän selkää kärsivällisesti, mutta yksi on minulla pisteenä.
Sinä kauniina päivänä kun puree niin että veri tulee, lähtee välittömästi koirien parempaan paikkaan. En ole kovapäisempää nähnyt ja tilanne on se että voimat, fyysiset eikä sen paremmin henkisetkään, ovat lopussa.
Sinä kauniina päivänä kun puree niin että veri tulee, lähtee välittömästi koirien parempaan paikkaan. En ole kovapäisempää nähnyt ja tilanne on se että voimat, fyysiset eikä sen paremmin henkisetkään, ovat lopussa.
Vastaukset 15
Vanhimmat
En nyt vielä menisi puhumaan koiran lopettamisesta ja toisekseen, sehän on vasta kuusi kuukautinen, eli siis ihan vauva vielä. Itselläni on nyt melkein vuoden ikäinen kaveri, käyttölinjaa ja uskomattoman kovapäinen. Pienestä pitäen on ollut kova käyttämään hampaitaan niin leluihin, luihin kuin perheen jäseniinkin, eikä välttämättä mitenkään hellävaraisesti. Eli mustelmia, naarmuja sekä hampaanjälkiä löytyy vaikka muille jakaa. Sakemannini on isokokoinen urokseksi ja vetää todella lujaa halutessaan, käy hihoihin kiinni kun sille päälle sattuu. Monta kertaa on hermot mennyt ja savua noussut korvista, eli poitsuni on siis hyvin samanlainen kuin sinun oma koirasi.
Mutta... kärsivällisyyttä. Kun sinä menetät hermosi, niin koira näkee sen ja riehaantuu lisää. Niin ainakin meillä. Nuo selänkääntämiset - mitä esim. Victoria Stilwell opettaa - ei aina tehoa, ei ainakaan meidän poikaan. Meillä on käytössä ns. jäähyhuone sekä toisena vaihtoehtona kuonokoppa. Kun poika alkaa riehumaan/puremaan, se viedään vähäksi aikaa jäähylle. Tämä on tehonnut hyvin ja koirani käyttäytyykin sisällä ollessaan jo suhteellisen mallikelpoisesti. Ulkona yhä riehutaan, näykitään ja vedetään, mutta tämä on parhaillaan työn alla. Tuo kuonokoppa homma muuten pelaa myös ulkona, eli koppa kuonoon vähäksi aikaa ja pois vasta kun koira on rauhoittunut. Toistetaan niin monta kertaa kuin tarvis on.
Sisällä kannattaa pitää paljon luita, ainakin oma poikani järsii niitä enemmän kuin mielellään ja purkaa energiaansa tällä tavoin. Kannattaa hommata myös isokokoinen Kongo -lelu. Se on kestävä, sen voi täyttää makupaloilla ja se on hyvää aivojumppaa sekä hupia koiralle. Paljon myös muita aivovirikkeitä, sillä tämäntyyppiset kaverit todella tarvitsevat niitä. Vetoleikkejä (eli toisin sanoen taisteluleikkejä) kannattaa välttää. Ne vain villiinnyttävät koiraa lisää.
Jos koirasi tuntuu lähes hyperenergiseltä, kuten minun poikani ainakin on, kannattaa myös tarkistaa ettei se saa liikaa lisäenergiaa ruoasta. Oma koirani söi penturuuan jälkeen Frank's Pro Gold Performancea mutta sitten vaihdoimme saman sarjan Sensitive -ruokaan. Ruuan energia määrä väheni ja ainakin omasta mielestäni olen huomannut eron koirani käytöksessä. Se ei ole enää niin hirveän rauhaton.
Saat varmasti pojastasi vielä hienon koiran, kunhan pysyt kylmäpäisenä ja jaksat pitää tiukkaa linjaa. Käy myös koulutuksessa ja kysele koirakouluttajilta neuvoja, jos jokin ongelma tuntuu ylivoimaiselta. Myöhemmin, kun koirasi on tarpeeksi vanha, kannattaa myös harkita kastorointia (meillä ei harkinnassa), sillä silläkin on usein rauhoittava vaikutus, siis jos ei aio osallistua näyttelyihin.
Koiramme kuulostavat niin samanlaisilta, ettei ole tosikaan. Mielelläni vastaan jos sinulla on jotain kysyttävää. :-)
Koira sellaiselle joka osaa sitä käsitellä/palauta kasvattajalle/mene alaosaston/palveluskoirakerhon treeneihin.
pasaati1:stä
ihan hyvän, mutta apua tarviit ja työtä pitää tehdä. Jos et aio harrastaa, mietin miten sinulle on myyty noin tiukka koira? Kasvattajan tulisi juuri nyt seisoa sataprosenttisesti tukenasi, että saat uskoa onnistumiseen, mikä edellyttää häneen yhteydenottamista.
minä pasaatia. Ei ole järkeä lopettaa koira vain sen takia ettei se omissa hyppysissä pysy, myy se parempaan paikkaan, siitä olisi iloa jollekin harrastajalle, joka osaa sitä käsitellä.
Sakemannin omistaminen vaatii työtä, mitä enemmän viitsii panostaa siihen perustyöhön ja tehdä se kun koira on nuori, sitä helpommalla pääsee kun se on aikuinen. Jos ei ehdi tai viitsi, saa kärsiä seuraamukset. Usein tällaiset sitten laitetaan montttuun... Sääli. Viettivoimaiseen, energiseen ja suht kovaan koiraan ei mitkään jäähdytykset ja selän kääntämiset auta. Hankkikaa tietoa! Susikoira Roit yms on koulutettu nekin, ei ne synnynnäisesti ole niin fiksuja ; )
Katosi kuin kaste maahan. Neuvot olivat asiallisia, onko aloittajalla koiraa lainkaan?
Olisi kohteliasta vastata, ja kommentoida vastauksia.
Täällä olen. Minulla on netin ulkopuolista elämää myös niin pienellä viiveellä lueskelen.
Kyllä tästä talosta koira löytyy, en ole omistaja vaan se joka ruokkii.
Mutta kohta ei ruoki jos ei hälviminen lopu.
noita vastauksia ja neuvoja? Myy se koira parempiin käsiin, sitä osaisi joku muu arvostaa!
Toimi nopeasti ja myy koira jollekin harrastajalle (olettaen, että se on rekisteröity) nyt heti, kun vielä on jotain tehtävissä.
Jos odotat puolikin vuotta eteenpäin, olet pilannut koiran, eikä enää juurikaan ole tehtävissä edes osaavissa käsissä.
peilikuvasi ? Oletko muistanut koiraa moittiessasi vilkaista peiliin. Jos ½-vuotias on jo noin mahdoton kun kuvailit, niin jossain olet tehnyt virheen. Harvoin on täysin mahdottomia koiria, yleensä on täysin taitamattomia omistajia.
nyt on pakko ihmetellä...minkäslaisen rukkasen kuvittelit saavas?
Tai siis et minkä ihmeen takia otit saksanpaimenkoiran?
Itsellä 7kk narttu ja virtaa riittää ;) mut kun sen virran ja energian purkaa oikealla tavalla on vain hyvä et virtaa todellakin riittää =)
Uros 3v. oli pentuna samanlainen pölvästi kuin sinun ja siinä vuodentienoilla se paheni ;) kunnes sitten alkoi rauhottuun.
Tosin minuu itteeni ei oo ikinä haitanna käsistä pureminen tai lahkeissa roikkuminen. Se jotenkin kuuluu siihen elämään ja sit niitä tippa linssissä muistellaan myöhemmin kun löytää ne riekaleiset housut kaapin pohjalta..."voih, tämänkin se ukko sillon repi penskana, toinen niin tomerana saalisti ja mamman jalakkaan kiinni, kato vielläkkii on vekit muistona, sniif" :) heh!
Pitää olla tervettä huumoria et tän rodun pennun kans pärjää, eikä pienistä kitistä.
Jos siinä nyt parit housut ja paidat saa uuden muodon nii mitä siitä?
Nyt rupeet telmuumaan sen nassikkasi kanssa,jos ei tottis jne. kiinnosta niin alukkuun lähet vaan mettään ja annat koissun juosta irti, heitelet sille jotain(keppi, narupallo jne.)
Otat kotitottista, sivulletuloja,seuraamista, paikallaoloja, istu, maahan, luokse jne. perusjuttuja. Aivotoimintaa!
Ostat isoja meheviä luita(siis oikeita luita) ja annat koissun käyttää hampaitaan niihin.
meillä narttujen kans tohon puremiseen niin jos tarttuu käteen, jalkaan jne. kiinni sanon loppu ja jymähän paikoilleni ja vinttaan lelun jne. ja kehun kun lähtee lelunperään...
Uroksen kans (sille ku ei voina sitä leluu heittää ku oli jo siinä liikahtavan käden ranteessa kiinni) niin sille rauhalliset liikkeet ja jos nappas niin minä napautin kuonolle ja HYI! ja kun unohti käteni kehuin...
Tosin vahinko laukauksia on tullu joka koiralta...vanhin koira 10v. toissa kesänä laskelmoi väärin ja kädessä olevan kepin siasta nappaskin kiinni, niin et mulla oli sormet siellä kepin ja koiranhampaitten välissä...
Nooh...uros joskus hieman kuumana ku treeneissä"piilotin" narupallon kainalooni niin se huomas sen ja vetäs nahkat irti tuolta selästä...
Ja pentu...ku mamma ottaa jotain maasta liian nopeesti on neiti jo ampumassa rivistöönsä kiinni käteen...
Se on ku kokoo tulee ja virtaa riittää, mut pää pysyy pentuna. ja sitä sitten ihan huimuuttaan tulee tehtyy kaikennäköistä haaveria omistajalle...
"olen saksanpaimenkoira, mikä on sinun tekosyysi" ;)
ethän sää ota tanskandokkiakaan jos haluut pienen koiran...
Meillä on kanssa tuossa 10kk uros ja on kaikkein itsepäisin/kovapäisin koira mihin olen ikinä törmännyt. Todella vaikea tapaus ja nyt vielä kunnon murrosikä päällä.
Tuosta puremisesta sen verran, että meidän koira on tehnyt samaa ja niin on kuulema sen emokin (ja tekee edelleen... mitä helv??). Joten ymmärrän suuttumuksesi/väsymyksesi. Itseltäni meni hermot kun koira vaan hyppi päin ja puri/näykki kovaa varsinkin kun tota voimaa/kokoa koiralta löytyy vaikka muille jakaa (tällä hetkellä, kork. reilut 68cm, paino n. 35kg)
Kuitenkin löysin keinon lopettaa tämä pureminen/näykkiminen yms... eli toimin niin, etten kiinnittänyt koiraan ollenkaan huomiota (kirjaimellisesti). Ei leikkejä, eikä mitään muutakaan (ei siis myöskään lenkkejä/koulutusta -vaan pissatus/kakatus). En puhunut koiralle, katsonut sitä tai kieltänyt sitä mistään. Tein tätä parin viikon verran ja koin suuren yllätyksen, koiran pureminen/näykkiminen/hyppiminen on suureksi osaksi poissa.
Nyt varmaan ensimmäiseksi ajattelet, että jos koira ei pääse lenkille eikä sen kanssa touhuta mitään niin siitähän tulee hullu... joo, meidän sälli kokeili alkuun kaikki temput, jopa haukku ja "kiusasi" meidän vanhempia koiria niin paljon kun vaan muiden kärsivällisyys riitti ja vielä vähän enemmänkin. Tällä tavoin koira yritti kuitenkin saada MINUN huomioni. Noh, sitä se EI saanut. En kieltänyt sitä kun se haukkui ja remusi ja näin ollen koira huomasi, ettei se saa mitään huomiota vaikka se juoksisi seiniä pitkin (kielteinen huomiokin on huomiota ja näinollen se kelpaa koiralle).
Tosiaan n. parin viikon ajan tein näin ja nyt on koira ihan kuin toinen. Itsepäinenhän se on ja sitä ei saa pois (eikä tarvitsekaan), mutta näykkiminen/pureminen yms. on saatu hallintaan. Toisinaan kun koira "unohtaa" säännöt ja rupeaa liian innokkaaksi (eli rupeaa hyppimään vasten ja yrittää näykkiä/purra) niin silloin lopetetaan leikit ja kun koira taas käyttäytyy asiallisesti niin sitten taas touhutaan yhdessä.
Tämä tapa siis toimii itsepäisellä/kovallakin koiralla mainiosti, joten suosittelen kokeilemaan. Itse on vain pysyttävä rauhallisena ja olla "välinpitämätön". Koira väsyy tähän ja luovuttaa jossain vaiheessa (toiset viikossa, toiset kuukaudessa). Se rupeaa kaipaamaan omistajan huomiota. Meidän sälli teki niin, että parinviikon kuluttua siitä kun aloitin tämän huomiotta jättämisen, se ryömi maata pitkin luokseni, varoen katsoi silmiin ja rupesi nuolemaan kättäni. Tästä sitten hieman "varoen" ruvettiin taas yhdessä tekemään kaikkea niinkuin ennenkin.
Nykyään, jos suutun koiralle ja jostain kiellän sitä jollain kielto sanalla (vaikka EI tai HYI)
niin sen jälkeen olen vain hiljaa. Silloin koira ymmärtää, että se on tehnyt väärin (ennen huusin ja meuhkasin kun hermot meni - ja tämähän oli koirasta vain hauskaa).
Ennekuin voit oikeastaan tehdä mitään, täytyy sinun ottaa selvää siitä, miksi koiraa tekee niinkuin se tekee. Meillä kyse oli pitkälti johtajuuskiistasta (varmaan juuri koiran kovuuden/itsepäisyyden takia).
Kuitenkin jotkut koirat käyttäytyvät näin, koska ne saavat aivan liian vähän liikuntaa. Ne eivät väsy. Aivotyöskentely on sakuille erityisen tärkeää, joten jos koira ei pääse purkamaan energiaansa niin se käyttäytyy kuin mikäkin mielipuoli. Jos koirasi kuitenkin saa paljon liikuntaa (mielellään vielä irrallaan) ja aivotyötä niin luultavasti se silloin "kokeilee" sinua ja kykyäsi johtaa "laumaa".
Itsepäisillä ja kovilla koirilla tämä johtajuuskiista tuntuu olevan aika yleistä ja vaikka siitä päästäisikin eroon kun koira sitä ensimmäisen kerran yrittää niin luultavimmin se tulee uudestaan useammankin kerran vastaa.
Toivottavasti tästä nyt olisi edes vähän apua, jotta yhteiselosi koiran kanssa ei olisi pelkkää hampaiden kiristystä ja taistelua. Kirjoittele ihmeessä tänne kuulumisia miten koiran kanssa menee.
Sain uutta intoa kirjotuksestasi1 :)
Hienoa! Älä anna periksi!
Ilmoittele tänne nyt sitten, että miten teillä homma edistyy, pidä siis meidät muut ajantasalla :D