Verinen kuu kohosi hitaasti Orbeus-vuorten ylle verhoten Zeroidien maan kalpeaan valoonsa. Yö oli ollut tuhoisa. Vihollisen joukot olivat syöksyneet tuhatpäisin armeijoin Orbeuksen yli aseistautuneina mitä kuolettamivimmilla voimilla. Hyökkäystä oli osattu odottaa, sillä pitkään oli ollut ihmeen hiljaista.
Nuori Dagar makoili kasteen kostuttamalla heinikolla katsellen tähtiä. Häntä oli usein kielletty poistumasta asumusten läheisyydestä noina levottomina aikoina. Dagar kuitenkin jätti alituiseen piittaamatta määräyksistä ja livahti usein öisin Kalmanaukealle. Tuulen vire pyöritti hänen pitkiä hopeanhohtoisia hiuksiaan. Dagarin harmaat silmät olivat suuntautuneet erääseen tiettyyn tähteen. Se oli yksi kirkkaimmista, nimeltään Farimo. Vanhalla, lähes kokonaan unohdetulla Fazar-haltijaolentojen kielellä se tarkoitti Pelotonta. Zeroidit olivat noiden Fazarien kaukaisia perillisiä, mutta niiden erot olivat liian suuria, että kukaan muistaisi Fazarien urheaa kansaa katsomalla Zeroidiin.
Dagar ei ollut vielä joutunut taistelukentälle, mutta hän tiesi aikansa koittavan pian. Valtias Damyronin ja valtiatar Elastayan nuorimpana poikana hänen tulisi täyttää velvollisuutensa maansa puolesta. Dagarin vanhin veli Barior oli saanut surmansa jo useita vuosia sitten. Hänen toinen veljensä Entorir taisteli parhaillaan jossain Orbus-vuoren rinteillä iljettäviä olentoja vastaan. Dagar ei ollut koskaan nähnyt noita uhkaavia vihollisia. Hän pystyi vain päässään kuvittamaan verenhimoiset oliot, joilla oli läyhkäävä hengitys ja läpitunkeva katse.
Äkkiä varjo peitti kuun Dagrarin yläpuolella. Hän kiepahti nopeasti seisaalleen. -Ei hätää. Minä se olen. Ääni kuului Mormorille Dagarin ainoalle todelliselle ystävälle. -Tiedät, että en näe hyvin tässä yön pimeydessä. Luulin jonkun Obrein (nimitys, jota nuoret zeroidit käyttivät tuntemattomasta vihollisesta) hiipivän kimppuuni, Dagar huomautti. Mormor veti suunsa hymyyn. -Tarkoitukseni ei ollut säikäyttää sinua.
Dagar katsoi yllättäin hämmästyneesti Mormoriin. -Kuinka ihmeessä sinä pääsit livahtamaan kaupungista ilman, että kukaan kielsi? Mormor risti käsivartensarinnalleen mustan puseronsa päälle. -Pääsithän sinäkin Dagar Valtiaan poika. Minähän olen vain mitätön ja huomaamaton kyläläinen. Ei kukaan välitä, jos kaltaiseni livahtaa ulos. Dagariakin alkoi hymyilyttää. -Me olemme hyvä parivaljakko...
Tää nyt on olevinaan fantasiaa ja tulee kyl jatkumaan. Noi nimet on ite keksittyi ja saattaa muistuttaa TSH:n jotain nimii mut ei olis tarkotus jäljitellä. Eli arvostelut ois tervetulleita.
Nuori Dagar makoili kasteen kostuttamalla heinikolla katsellen tähtiä. Häntä oli usein kielletty poistumasta asumusten läheisyydestä noina levottomina aikoina. Dagar kuitenkin jätti alituiseen piittaamatta määräyksistä ja livahti usein öisin Kalmanaukealle. Tuulen vire pyöritti hänen pitkiä hopeanhohtoisia hiuksiaan. Dagarin harmaat silmät olivat suuntautuneet erääseen tiettyyn tähteen. Se oli yksi kirkkaimmista, nimeltään Farimo. Vanhalla, lähes kokonaan unohdetulla Fazar-haltijaolentojen kielellä se tarkoitti Pelotonta. Zeroidit olivat noiden Fazarien kaukaisia perillisiä, mutta niiden erot olivat liian suuria, että kukaan muistaisi Fazarien urheaa kansaa katsomalla Zeroidiin.
Dagar ei ollut vielä joutunut taistelukentälle, mutta hän tiesi aikansa koittavan pian. Valtias Damyronin ja valtiatar Elastayan nuorimpana poikana hänen tulisi täyttää velvollisuutensa maansa puolesta. Dagarin vanhin veli Barior oli saanut surmansa jo useita vuosia sitten. Hänen toinen veljensä Entorir taisteli parhaillaan jossain Orbus-vuoren rinteillä iljettäviä olentoja vastaan. Dagar ei ollut koskaan nähnyt noita uhkaavia vihollisia. Hän pystyi vain päässään kuvittamaan verenhimoiset oliot, joilla oli läyhkäävä hengitys ja läpitunkeva katse.
Äkkiä varjo peitti kuun Dagrarin yläpuolella. Hän kiepahti nopeasti seisaalleen. -Ei hätää. Minä se olen. Ääni kuului Mormorille Dagarin ainoalle todelliselle ystävälle. -Tiedät, että en näe hyvin tässä yön pimeydessä. Luulin jonkun Obrein (nimitys, jota nuoret zeroidit käyttivät tuntemattomasta vihollisesta) hiipivän kimppuuni, Dagar huomautti. Mormor veti suunsa hymyyn. -Tarkoitukseni ei ollut säikäyttää sinua.
Dagar katsoi yllättäin hämmästyneesti Mormoriin. -Kuinka ihmeessä sinä pääsit livahtamaan kaupungista ilman, että kukaan kielsi? Mormor risti käsivartensarinnalleen mustan puseronsa päälle. -Pääsithän sinäkin Dagar Valtiaan poika. Minähän olen vain mitätön ja huomaamaton kyläläinen. Ei kukaan välitä, jos kaltaiseni livahtaa ulos. Dagariakin alkoi hymyilyttää. -Me olemme hyvä parivaljakko...
Tää nyt on olevinaan fantasiaa ja tulee kyl jatkumaan. Noi nimet on ite keksittyi ja saattaa muistuttaa TSH:n jotain nimii mut ei olis tarkotus jäljitellä. Eli arvostelut ois tervetulleita.
Vastaukset 12
Vanhimmat
aika hyvä tarina.hyvin kirjoitettu eikä teksti ole rasittavaa luettavaa.muista kuitenkin yksi juttu:itse en jaksanut lukea tsh:ta loppuun,koska liian monet nimet pistivät pään pyörälle.puhu olennaisista paikoista ja nimistä usein,niin lukijat tietävät (ja muistavat)mistä on kyse.en kyllä sanoisi,että tekstinpätkässäsi olisi jotain sekavaa tai liikaa nimityksiä,vielä.itse asiassa olen itse yrittänyt kirjoittaa kirjan,vaan saatoin pistää yhteenkin lukuun n.40 uutta nimeä/nimitystä.jatka samaan malliin!!:P
Mielestäni varsin mukava juttu josta haluaisin mielelläni lukea jatkon. Mitä fantasiaan tulee, teksti tuntui enemmänkin scifiltä, sillä siitä puuttuivat tietyt kliseiset fantasiaelementit. Nimet eivät tuntuneet mitenkään liian tutuilta THS:n myös läpi kahlanneelle lukijalle, mutta niitä kannattaa käyttää hitaammin, jotta lukija kerkeää sulatella edellisen nimen. Olisihan se epämukavaa, jos joku tärkeä nimi unohtuisi pian lukijan mielestä ( ellei kirjoittaja jatkuvasti sitten tunge sekaan muistutuksia hänestä ).
Jatka, ja kulje omia latujasi, vaikka et niitä ehkä tunnistaisikaan. Jokainen joka yrittää kovasti, onnistuu lopulta.
Tällaisen arvosteluun pitäisi varmaan olla lukenut fantasiaa... Luonnollisesti, olenhan mäkin lukenut Tolkienin tuotantoa ja muitakin sarjoja, mutta en tarpeeksi, että tietäisin, mikä on 'hyvää fantasiaa'.
Joka tapauksessa, aloituksena tuo toimii, eikä siinä liikaa kikkailua ollut. Tosin mitään erityistä juonta tuossa ei kyllä vielä ollut, joskaan ei varmaan tarkoituskaan...
Tuo jotenkin etäisesti mieleen mun oman 'ikuisuusprojektini'... Fantasian kirjoittaminen, ilman, että surutta plagioisi jotakuta, on yllättävän vaikeaa... Joten, mun tekeleeni ei varmaankaan valmistu ikinä.
ei tos nyt viel tarkotuskaan ollut olla varsinaista juonta. En mäkään usko saavani tota ikinä valmiiks. Tiedän kyl joitain tapahtumii ja lopun ja sillei mut paljon on viel auki...
Mainiota. Mainiota. :)
Tosi arvokas ja tunnelmallinen aloitus. Pystyin hyvin kuvittelemaan tapahtuman ja sen tunnelman.
Se tähti oli hyvä!!! Mä rakastan tähtiä. Se tuo hyvin syvyyttä tuohon.. :)
Ei tosiaankaan hassumpaa. Jatka samaa rataa!! :)
sujuvaa Perusfantasiaa, mutta missä on se suuri omaperäisyys joka erottaisi tämän muista?
mä ainaki tykkäsin
En nyt oikein koskaan ole innostunut näistä fantasiajutuista, mutta tässä nyt jotain..
Olet ilmeisesti lukenut kovasti fantasiakirjoja, sen verran sujuvasti kerrot tarinaa. Turhan kliseinen se on; missä on sinun oma äänesi, sinun panoksesi fantasiakirjallisuuteen?
Itseasiassa en oo lukenu kuin pari fantasiakirjaa, ja siitä panoksesta sen verran, että toi on vasta ton tarinan alku. Toivon, että saan sen kuulostamaan enemmän omaperäiseltä jatkossa.
...liikaa kuvailuja, liian kliseistä, liian tylsää......
Missä ihmeessä se jatko viipyy?=).. heh..:D
,jos olis vaan aikaa joskus kirjottaa se tänne