Epävarma

Olen keski-ikäinen yksinäinen nainen. Miessuhteeni ovat epäonnistuneet enkä ole viime vuosina juuri yrittänytkään. Kiinnostukseni miehiin ei ole riittänyt ja olenkin lopettanut suhteet jossakin vaiheessa, kun "ärsytys" on käynyt liian suureksi.

En ole ollut lesbosuhteessa, mutta kuvittelisin, että sellainenkin minulta kävisi. En kuitenkaan tunne ketään sellaista naista, jonka kanssa voisin ikinä mitään kokeiluja tehdä, en uskaltaisi edes ottaa asiaa puheeksi. Tulisin varmasti väärinymmärretyksi ja leimatuksi, ja sitä minä nyt viimeiseksi haluaisin! Tuskinpa tuttavapiiristäni nyt lesboja löytyykään.

En siis ole varma mahdollisesta lesboudestani, mutta koska ajatusten ja mielikuvien tasolla tunnen mielenkiintoa asiaan, haluaisin keskustella aiheesta "kokeneempien" kanssa. Ehkä saisin lisävalaisua asiaan, joka on askarruttanut mieltäni.

Tarkennan vielä, että fantasiat lesbosuhteesta miellyttävät, mutta en ole läheskään varma, haluaisinko koskaan toteuttaa niitä oikeassa elämässä. En usko, että voisin asua yhdessä naisen kanssa, parisuhteen rekisteröimisestä puhumattakaan.

Millaista olisi rakkaus kahden naisen välillä? Toivoisin löytäväni jonkun naisen keskustelemaan kanssani aiheesta...
2369
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Samoin minäkin olen eroni jälkeen miettinyt vaihtoehtona kokeilla myös naisen kanssa olemista,mutta pelkäksi mielikuvaksi ja haaveeksi vain on jäänyt.Ainakin toistaiseksi.Mistä edes kysyisin itselleni naista?Videoistakin eniten kiihottavat juuri lesbokohtaukset.Vaikeaa...

Äänestä
  • Minä ajattelin ruveta tutkimaan itseäni, kun ei rakkauselämä miesten kanssa suju. Jospa olenkin itse se "ongelma", josta minun on otettava selvää, ehkei vika ole niinkään miehissä?

    En ehkä lähtisi hetikään mihinkään kokeiluihin toisen naisen kanssa, mutta ajatuksia sentään on hyvä vaihtaa.

    Oletko ollut koskaan ihastunut johonkin naiseen, vai onko kaikki mitä tunnet, ollut vain reaktiotasi johonkin elokuvan lesbokohtaukseen? Kai nyt normaalikin nainen (tai mies) voi eläytyä toisen naisen kokemukseen näkemällä, mitä jossakin filmissä on kuvattu.

    Olet siis unelmoinut naisen kanssa olemisesta, mutta onko unelmiesi kohde ollut aina täysin kuviteltu nainen? Oletko siis koskaan törmännyt oikeassa elämässä sellaiseen naiseen, jota kohtaan olet tuntenut muutakin vetoa kuin normaalia naisten välistä ystävyyttä?

    Itselläni on näitä kokemuksia ollut ja välillä on ollut aika vaikeata tulla toimeen omien tuntemusteni kanssa. En ole kuitenkaan edes kertonut kenellekään naiselle tunteistani, sillä olen pelännyt kaiken loppuvan siihen paikkaan. Olen kuvitellut, mitä kaikkea saattaisi tapahtua, jos vahingossa paljastaisin tunteeni. Olen ihan hävennyt itseäni, mutta minkäs teen!?

    Olen miettinyt, että tuskin naisten välinen rakkaus on sen helpompaa kuin naisen ja miehen välinen rakkaus. Tulee varmasti sydänsuruja, pettämisiä ja jättämisiä - eikä edes sitä oikeata löydy, ehkä koskaan.

    Niin, tällainen keskustelupalsta on onneksi olemassa ja täällä voi vaihtaa ajatuksia toisten kanssa näin julkisesti. Varmasti ihan hyvä juttu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Matilde kirjoitti:

Olen keski-ikäinen yksinäinen nainen. Miessuhteeni ovat epäonnistuneet enkä ole viime vuosina juuri yrittänytkään. Kiinnostukseni miehiin ei ole riittänyt ja olenkin lopettanut suhteet jossakin vaiheessa, kun "ärsytys" on käynyt liian suureksi.

En ole ollut lesbosuhteessa, mutta kuvittelisin, että sellainenkin minulta kävisi. En kuitenkaan tunne ketään sellaista naista, jonka kanssa voisin ikinä mitään kokeiluja tehdä, en uskaltaisi edes ottaa asiaa puheeksi. Tulisin varmasti väärinymmärretyksi ja leimatuksi, ja sitä minä nyt viimeiseksi haluaisin! Tuskinpa tuttavapiiristäni nyt lesboja löytyykään.

En siis ole varma mahdollisesta lesboudestani, mutta koska ajatusten ja mielikuvien tasolla tunnen mielenkiintoa asiaan, haluaisin keskustella aiheesta "kokeneempien" kanssa. Ehkä saisin lisävalaisua asiaan, joka on askarruttanut mieltäni.

Tarkennan vielä, että fantasiat lesbosuhteesta miellyttävät, mutta en ole läheskään varma, haluaisinko koskaan toteuttaa niitä oikeassa elämässä. En usko, että voisin asua yhdessä naisen kanssa, parisuhteen rekisteröimisestä puhumattakaan.

Millaista olisi rakkaus kahden naisen välillä? Toivoisin löytäväni jonkun naisen keskustelemaan kanssani aiheesta...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu