Oulun yliopisto

tradenomi työelämässä

Haen tradenomi pohjalta taloustieteelliseen erillishaussa. Toiveenani on päästä Oulun yliopistoon taloustieteelliseen lukeman logistiikkaa. Olen tällä hetkellä vaki paikassa yhdessä suomen suurimmista elektroniikka alanyrityksistä logistiikkakoordinaattorina. Työtehtäväni ovat monipuoliset ja vaativat. Logistiikan työkokemusta ei ole kuin vajaa vuosi mutta muuta työkokemusta on paljon. Valmistuin AMK:sta viime keväänä kohtalaisen hyvin arvosanoin. Sain logistiikkaa osittain käsittelevästä opinnäytetyöstäni arvosanaksi 4. Tein myös mielestäni todella hyvän hakuessee maisteri ohjelman hakuun.
Olen ollut AMK opiskelu aikana vaihdossa sekä aktiivinen opiskelija asioiden hoitaja.
Onkohan minulla paljon mahdollisuuksia päästä sisään? Kuinka paljon AMK arvosanoilla on merkitystä sisään pääsyn kannalta

18

5459

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minä vaan''

      Ainakin kuullostaa hyvälle, että on kokemusta ja arvosanatkaan ei ole huonoja. Tosi vaikea sanoa, että millä perusteella valitsevat. Ilmeisesti hakijoita on tosi paljon.

      Itse olen joskus muinoin sinne päässyt laskentaa lukemaan maisterin papereilla ja siinä valinnassa ratkaisi aivan varmasti se, että olin laskentaa jo lukenut aiemmin cumun verran. Silloin ryhmääni valittiin vain yksi trade.

      Yo:lla varmaankin ajattelivat, että tuo valmistuu nopeasti kun on pohjalla paljon aiempia opintoja ja näin ollen yo saisi rahaa valmistuneesta. En nimittäin edes mainostanut kaupallisen alan työkokemustani ja ammattitutkintoa.

      Toivottavasti pääset sisään. Mutta miksi haluat opiskella lisää, jos on jo hyvä työpaikka?

      • tradenomia työelämässä

        haluan kehittää itseäni ja osaamistani työeälämässä. Minulla on sellainen tunne että voin antaa paljon enemmän työelämässä jos luen vielä maisteriksi.
        Niin ja pidän opiskelusta

      • minä vaan''

        vielä sen verran, että se trade joka pääsi samaan ryhmään oli ollut töissä tilitoimistossa tms. Eli hänellä varmaankin ratkaisi juuri työkokemus pääsyn.

    • Terve! Oli pakko vastata tähän ketjuun, koska hain myös itse tradenomin papereilla Oulun taloustieteellisen logistiikkaan Heliassa suoritetetulla tutkinnolla. Tein ABB:lle logistiikka-aiheisen lopputyön, arvosana 5 - ja kaikkien amk-kurssien keskiarvo oli 4,5. Työharjoittelun lisäksi keräsin opiskeluaikana n. vuoden verran kokoaikaista työkokemusta ABB:llä logistiikan alueelta (tilaus-toimitusketjun hallinta).

      Elikkä varmasti on myös tradepohjalta hakeville tiukka seula Ouluun!

      Itse hain maisterihaussa myös TKK:lle Helsinkiin logistiikkaan (teollisuustalous) ja haen myös Hkin kauppakorkeaan Business Technologyyn (tänä vuonna logistiikkaan ei aloituspaikkoja)...Jos sattuisi useampaa pääsemään niin aika paha valintatilanne sitten edessä.

      • Mikko-84

        Eli kun alkuperäinen topicin avaaja kyseli, millä perusteilla valinta tehdään, niin asiathan on selvästi ilmoitettu hakuohjeessa:

        1, Opintotausta
        -aiempien opintojen soveltuvuus, YO-opinnot plussaa (tämä siis jos kertoo, että trade-hakijat lähtökohtaisesti huonommassa asemassa)
        2, Opintomenestys
        -arvosanat, erityisesti opinnäytetyön
        3, Motivaatio ja edellytykset
        -Kirjoitelmassa esille tuodut asiat (mielestäni opintomotivaatiota kuvaa esim. onko tradetutkinnon suorittamiseen mennyt enemmän/vähemmän aikaa kuin suositeltua ja lisäksi myös työkokemukseen liittyvät tekijät - eli "miksi haen juuri kyseiseen pääaineeseen"

      • tradenomi työelämässä
        Mikko-84 kirjoitti:

        Juup, nuo on kyllä ilmoitettu hakukriteereiksi yliopiston verkkosivuilla. Mietin vain että mikä painoitus milläkin on. Itselläni oli mielestäni todella hyvä hakuessee jossa pystyin näyttämään halukkuuteni ja motivaationi hyvin. Mietin vain sitä että kuinka paljon merkitystä on AMK arvosanoilla kun itselläni ne ovat ihan ok. Plussaa minusta on että olen valmistunut etuajassa AMK:sta vaikka olen käynyt vaihdossa ja olin töissä samalla kun opiskelin. Myös plussaa on se että olen yhdessä suomen suurimmista elektroniikka alan yrityksistä töissä hoitamassa logistiikkaa. Saa nyt nähdä riittääkö sisään päässyyn.

      • tradenomi työelämässä kirjoitti:

        Aika uskomatonta kyllä et sulla on noin samanlainen hakutilanne kun mulla! Valmistuin itsekin reilussa 5 lukukaudessa (valmistuminen oli nyt maaliskuussa -07) ja tein töitä samalla - vaihdossa en kyllä käynyt...

        Juuri tuota nopeaa valmistumista ja arvosanoja painotin motivaatiota kuvaavina tekijöinä hakuesseessä. Käsittelin esseessä myös logistiikan alan potentiaalia ja varsinkin sen potentiaalia tulevaisuudessa Oulussa (Oulu 2006-hanke ja tuleva lentokentän kansainvälistämisprojekti jne.)

        Luulisi että päästään molemmat näistä lähtökohdista sisälle, ellei sitten koko kiintiötä täytetä Oulun TUTAlaisilla :D

        Heitänpä sulle vielä lisäkysymyksen, eli kuinka paljon (op) logistiikka- ja tietojärjestelmät -aiheisia kursseja suunnillen suoritit AMK:ssa?

        Itse tein logistiikan "opintosuunnan" jossa oli about 44op kursseja OPN 15op harjoittelu 30op

        Ja mielenkiinnosta vielä, mikä toi sun kokonaiskeskiarvo nyt sitten oli AMK-todistuksessa?

      • tardenomi työelämässä

        Juu on kyllä aika uskomatonta että on näin samanlaiset lähtökohdat. Mie en painottanut niinkään esseessäni nopeaa valmistumistani vaan nykyistä työskentely tilannettani koska mielestäni on suuri plussa että on töissä samalla kun opiskelee että voi käytännössä myös tehdä asioita. Painotin myös logistiikan tilannetta/potentiaalia tulevaisuudessa suomessa ja ulkomailla mm. työllisyys tilanteeseen katsottuna. Jonkin verran mainitsin pohjois-suomesta/Oulua.
        Nyt alkoi kyllä jännittää koska olen kuullut että montaa tradenomia ei oteta sisään mutta jospa olta parhaimmistoa AMK puolelta.

      • tradenomi työelämässä
        Mikko-84 kirjoitti:

        Heitänpä sulle vielä lisäkysymyksen, eli kuinka paljon (op) logistiikka- ja tietojärjestelmät -aiheisia kursseja suunnillen suoritit AMK:ssa?

        Itse tein logistiikan "opintosuunnan" jossa oli about 44op kursseja OPN 15op harjoittelu 30op

        Ja mielenkiinnosta vielä, mikä toi sun kokonaiskeskiarvo nyt sitten oli AMK-todistuksessa?

        Mulla oli vain muutamia kursseja AMK:ssa logistiikasta ja muutama vaihdon aikana yliopistossa. Eli sulla on huomattavasti enemmän logistiikan kursseja käytynä.
        Kokonaiskeskiarvo oli about 4. En ole laskenut sitä mitenkään tarkkaan ikinä. taitaa mennä tiukaksi taistelu paikoista..;)

    • Juu kyllä taitaa tulla tiukka valinta, mutta jotenkin mulla olis sellainen tunne, että yhä enemmän päteviä tradenomeja hakee näihin maisteriohjelmiin, koska vasta ihan viime aikoina koko mahdollisuus on tullut paremmin tunnetuksi.

      Eli kun joku kirjoittaa, että joskus muutamia vuosia sitten on otettu sisään vain 1 trade, niin tilanne voi nykyään ollakin jo ihan erilainen.

      Laitahan tänne viestiä sitten kun tulee tulokset hausta, niin voi sit verrata omaan lopputulokseen eli pääsikö vai ei!

      • Yhdyssanavirhe

        Henkilö, joka ei osaa yhdyssanoja, ei ole kykenevä akateemiselle uralle.

      • sivustaseuraaja
        Yhdyssanavirhe kirjoitti:

        Henkilö, joka ei osaa yhdyssanoja, ei ole kykenevä akateemiselle uralle.

        Keskity sinä pelle olennaiseen äläkä takerru tuollaisiin pikkuasioihin

      • tradenomi työelämässä

        Niinhän siinä kävi että en päässyt yliopistoon..harmillista kyllä mutta tappio on hyväksyttävä.
        Miten kävi sulle? Toivottavasti paremmin :)

      • Mikko--84
        tradenomi työelämässä kirjoitti:

        Niinhän siinä kävi että en päässyt yliopistoon..harmillista kyllä mutta tappio on hyväksyttävä.
        Miten kävi sulle? Toivottavasti paremmin :)

        Moi,

        hikoilen tässä itsekin tuloksia joita ei näytä saavan mistään! Netissä ei ollut mitään Oulun yliopiston sivuilla eikä opintotoimistossa vastaa kukaan puhelimeen! Postinkantajaa en ehtinyt jäädä aamulla odotteleen kun olen töissä.

        Mistäs siis sait jo tiedon ettet päässyt Ouluun?

        TKK:lta tuotantotaloudesta tuli muuten tieto etten päässyt, olisi pitänyt olla tuta-AMK paperit...

      • tradenomi työelämässä
        Mikko--84 kirjoitti:

        Moi,

        hikoilen tässä itsekin tuloksia joita ei näytä saavan mistään! Netissä ei ollut mitään Oulun yliopiston sivuilla eikä opintotoimistossa vastaa kukaan puhelimeen! Postinkantajaa en ehtinyt jäädä aamulla odotteleen kun olen töissä.

        Mistäs siis sait jo tiedon ettet päässyt Ouluun?

        TKK:lta tuotantotaloudesta tuli muuten tieto etten päässyt, olisi pitänyt olla tuta-AMK paperit...

        Juu nyt kävi kämmi yliopistolla. Soittelin sinne päin koska minulle oli tullut väärä kirje...sanoivat että olen päässyt sittenkin koulutusohjelmaan..mahtavaa
        Soita sinne toimistolla ja pyydä tuloksia. Ilmoittele miten käy :) Harmillista että et päässyt sinne TKK tuotantotalouteen.

      • tradenomi työelämässä kirjoitti:

        Juu nyt kävi kämmi yliopistolla. Soittelin sinne päin koska minulle oli tullut väärä kirje...sanoivat että olen päässyt sittenkin koulutusohjelmaan..mahtavaa
        Soita sinne toimistolla ja pyydä tuloksia. Ilmoittele miten käy :) Harmillista että et päässyt sinne TKK tuotantotalouteen.

        ...on että sisällä ollaan!!! JES!! Soitin varmaan 10 kertaa ennenkuin opintotoimisto vastasi.

        Nyt on hyvät fiilikset vapun viettoon!

        Onnee sullekin ja hyvät vaput! Nähdään syksyllä jos en pääse Hesan kauppikseen ;)

      • tardenomi työelämässä
        Mikko-84 kirjoitti:

        ...on että sisällä ollaan!!! JES!! Soitin varmaan 10 kertaa ennenkuin opintotoimisto vastasi.

        Nyt on hyvät fiilikset vapun viettoon!

        Onnee sullekin ja hyvät vaput! Nähdään syksyllä jos en pääse Hesan kauppikseen ;)

        Mahtavaa, onneksi olkoon!!
        Hyvää vappua!
        Toivottavasti nähdään syksyllä :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      321
      7635
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2176
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1856
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1392
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1287
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1261
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1231
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      57
      1186
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1029
    Aihe