En oikein tiedä, miten tämän selittäisin. Enkä tiedä, kuuluuko tämä tälle palstalle, mutta kirjoitan nyt tänne silti, koska olen lesbo.
Minulla kuitenkin on laaja-alainen sosiaalisten tilanteiden pelko ja estynyt persoonallisuushäiriö. En jaksa nyt kertoa millä kaikilla tavoilla ne ovat invalidisoineet minut, mutta kerron vain siitä, miten ne vaikeuttavat seurustelua. Tai eniten kaikkea intiimiä toimintaa, mitä siihen kuuluu.
En voi suudella, en voi harrastaa seksiä, en voi keskustella kunnolla, en voi halailla tai silitellä toista, enkä mitään muutakaan.
Tunnen itseni epäonnistuneeksi, koska olen tällainen sosiaalivammainen, enkä kykene sairauksieni takia mihnkää, mihin normaalit ihmiset kykenevät.
Olen päättänyt, että parempi olla seurustelematta ollenkaan. Olen päättänyt, että minulle riittää ihastuminen ja ihastuksen pelkää ajattelu, koska meilummin niin kuin niin, että toinen saa selville, minkälainen oikeasri olen sairauksieni takia ja jättää minut, koska alkaa vihaamaan sen takia, että en yksinkertaisesti kykene mihinkään intiimiin toimintaan.
Jättäisittekö te tyttöystävänne (tai jättäisitte tutustumatta ihastukseenne) sen takia, että hänellä on elämää kaikin tavoin hankaloittavat ja rajoittavat sairaudet nimeltä sosiaalisten tilanteiden pelko (laaja-alainen sellainen) ja estynyt persoonallisuushäiriö, joille hän ei itse voi mitään. Hän ei ole niiden takia puhunut moneen vuoteen kenellekään muulle kuin vanhemmilleen ja siskolleen, eikä hänellä ole kavereita ollenkaan.
Minulla kuitenkin on laaja-alainen sosiaalisten tilanteiden pelko ja estynyt persoonallisuushäiriö. En jaksa nyt kertoa millä kaikilla tavoilla ne ovat invalidisoineet minut, mutta kerron vain siitä, miten ne vaikeuttavat seurustelua. Tai eniten kaikkea intiimiä toimintaa, mitä siihen kuuluu.
En voi suudella, en voi harrastaa seksiä, en voi keskustella kunnolla, en voi halailla tai silitellä toista, enkä mitään muutakaan.
Tunnen itseni epäonnistuneeksi, koska olen tällainen sosiaalivammainen, enkä kykene sairauksieni takia mihnkää, mihin normaalit ihmiset kykenevät.
Olen päättänyt, että parempi olla seurustelematta ollenkaan. Olen päättänyt, että minulle riittää ihastuminen ja ihastuksen pelkää ajattelu, koska meilummin niin kuin niin, että toinen saa selville, minkälainen oikeasri olen sairauksieni takia ja jättää minut, koska alkaa vihaamaan sen takia, että en yksinkertaisesti kykene mihinkään intiimiin toimintaan.
Jättäisittekö te tyttöystävänne (tai jättäisitte tutustumatta ihastukseenne) sen takia, että hänellä on elämää kaikin tavoin hankaloittavat ja rajoittavat sairaudet nimeltä sosiaalisten tilanteiden pelko (laaja-alainen sellainen) ja estynyt persoonallisuushäiriö, joille hän ei itse voi mitään. Hän ei ole niiden takia puhunut moneen vuoteen kenellekään muulle kuin vanhemmilleen ja siskolleen, eikä hänellä ole kavereita ollenkaan.
Vastaukset 5
Vanhimmat
harkinnut terapiaa? tuollaiset oireet kyllä rajoittavat elämää tosi paljon, jäät paljosta paitsi...itse käyn terapiassa, vaikka minulla ei ole läheskään yhtä vaikeita ongelmia ollut kuin sinulla, ja mielestäni se on auttanut. olen oppinut tuntemaan itseäni paremmin ja ymmärtämään käyttäytymistäni. voisi auttaa sinuakin!
Niin, eihän siitä oikein sitten voi seurustelusuhdetta tulla, jos toinen ei pysty minkäänlaiseen intiimiin kontaktiin. Että tyttöystävä mielessä jättäisin semmoisen naisen.
Mutta kyllähän sitä juttelu ja kaveruus pohjalta voi "sosiaalivammaisen" kanssa ollakin tekemisissä, mikäli siis siitä juttelusta jotain tulee ja ns. sielunsympatiaa löytyy.
Toivottavasti onnistut hieman avautumaan ja joskus pääset edes osittain siitä intiimiyden pelostasi eroon, niin saat kokea ehkä jotain uutta ja hyvää elämässäsi.
Katso viestini otsikolla "epävarma". En siis itsekään olisi valmis suhteeseen (tällä hetkellä en miehen enkä naisen kanssa), mutta haluaisin pohtia näitä asioita jonkun kanssa esim. näin kirjoittelemalla.
Jätä sähköpostiosoitteesi tai jatketaan ajatustenvaihtoa tässä keskustelupalstalla.
sinulla Surullinen, muttei ylivoimainen. Apua on saatavissa, minäkin suosittelisin terapiaa. Yksin tuosta on mahdotonta selvitä eikä eristäytyminen ole ratkaisu. Sinä olet arvokas itsellesi ja muille, ala ottaa askeleita vahvistumisen tiellä. On tietääkseni olemassa myös erilaisia ryhmäterapian muotoja, joissa harjoitellaan käytännössä läheisyydestä, koskettamisista yms. selviämistä asiantuntijan johdolla (amatööriporukoihin menoa hieman varoisin).
Aika monet ihmiset voivat olla sosiaalisesti estyneitä, aste-erot vaihtelevat, samoin ilmenemismuodot. Seuran hauskuttaja voi olla tällainen, huumoria on näppärää käyttää eskapismin välineenä (näyttää sosiaaliselta ja onnistuu samalla välttämään intiimiyden). Käytän sitä "menestyksellä". Vanhemmiten ujous ja estyneisyys onneksi luontaisestikin vähenevät, mutta hyvä on pikkuisen myös ponnistella niistä päästäkseen.
Hienoa, että kirjoitit tänne. Toivon, että kirjoittelet jatkossakin. No niin, otas nyt koehymy. Eikö vielä? Ensi viikolla?
Kiitos kaikille vastanneille.
Sitten kaiken lisäksi minulla saattaa olla sellainen kuin Aspergerin oireyhtymä (tai vähintäänkin saatan olla Asperger-piirteinen). Tästä ei ole varmuutta vielä.
Ahdistun, kun luen näitä keskusteluita täältä, ja huomaan taas kerran, että en ole kuin "normaalit" ihmiset. :'(