Tämä kuuluisi ehkä enemmän tuolle gay-puolelle, mutta en halua sinne kirjoitella. Mieluummin tänne, kun täällä näyttäisi enemmän olevan asiallisia ihmisiä paikalla. Jos joku nyt kommentoi tähän.
En edes osaa aloittaa kirjoittamaan, kun en tiedä, mitä oikein haluaisin kertoa ja miksi. No jaa, ehkä vain kerron niin kuin asiat ovat. Tapasin erään pojan vuosi sitten. Olin ystäväni mukana kun tämä oli menossa harjoittelemaan matematiikkaa kaverinsa kanssa, joka on todellinen nero kyseisessä aineessa. Tyyppi vaikutti mukavalta ja oli jotenkin yllättävän innostuneenkin oloinen, ei edes mitenkään pahannäköinen. En sen enempää kiinnittänyt asiaan huomiota, kun tuohon aikaan seurustelin. Aikaa kului, ja ehdin jo sitten eroamaankin edellisestä poikaystävästä ja viettää muutaman kuukauden mukavaa sinkkuelämää. Sitä teen kyllä vieläkin, ei sen puoleen. Aloin kiinnostua taas tästä pojasta ja puhua hänestä ystävälleni (itse asiassa tämä oli erään kahvittelureissun aikaan saannosta). Muutama sana pojan kanssa vaihdettiin ja hän vaikuttikin oikein fiksulle ja ajattelevalle yksilölle. Ystäväni jopa antoi pojan numeron, mutta enpä ole yhteyttä ottanut. Muutama päivä sitten juttelin niitä näitä kaverini kanssa, kun tämä kertoi saaneensa selville kyseisen pojan olevan homo. Kaverini oli pojalta kysynyt suoraan, onko tämä ja poika oli sitten lopulta tunnustanut. Kaverini oli kuulemma ensimmäinen, jolle hän asian kertoi ja sanoi pysyvänsä kaapissa, koska äitinsä on rasisti sieltä pahimmasta päästä (ei pelkästään homoseksuaaleja kohtaan, kaikki muutkin vähemmistöryhmät kuulemma kelpaavat).
Nyt saattaisi jopa olla jotain mahdollisuuksia tutustua poikaan kunnolla, mutta jostain kumman syystä en uskalla ottaa yhteyttä, vaikka voisin vain kirjoittaa sähköpostia (eipähän tarvitsisi puhelimessa puhua). Enkä tiedä, mistä se johtuu. Ehkä tykkään pysyä sinkkkuna (tämän edellinen vuoden kestänyt suhde oli melkoisen rankka..). Toisaalta olen ajatellut, ettei siitä mitään koskaan tule. Pojan kaapissa olon takia, välimatkan vuoksi, yms. asioiden takia. Sisäinen ääni sanoo, että pitäisi ottaa yhteyttä. En vain uskalla.
(Anteeksi jos vein aikaanne. Tekstissä ei ole päätä eikä häntää.)
En edes osaa aloittaa kirjoittamaan, kun en tiedä, mitä oikein haluaisin kertoa ja miksi. No jaa, ehkä vain kerron niin kuin asiat ovat. Tapasin erään pojan vuosi sitten. Olin ystäväni mukana kun tämä oli menossa harjoittelemaan matematiikkaa kaverinsa kanssa, joka on todellinen nero kyseisessä aineessa. Tyyppi vaikutti mukavalta ja oli jotenkin yllättävän innostuneenkin oloinen, ei edes mitenkään pahannäköinen. En sen enempää kiinnittänyt asiaan huomiota, kun tuohon aikaan seurustelin. Aikaa kului, ja ehdin jo sitten eroamaankin edellisestä poikaystävästä ja viettää muutaman kuukauden mukavaa sinkkuelämää. Sitä teen kyllä vieläkin, ei sen puoleen. Aloin kiinnostua taas tästä pojasta ja puhua hänestä ystävälleni (itse asiassa tämä oli erään kahvittelureissun aikaan saannosta). Muutama sana pojan kanssa vaihdettiin ja hän vaikuttikin oikein fiksulle ja ajattelevalle yksilölle. Ystäväni jopa antoi pojan numeron, mutta enpä ole yhteyttä ottanut. Muutama päivä sitten juttelin niitä näitä kaverini kanssa, kun tämä kertoi saaneensa selville kyseisen pojan olevan homo. Kaverini oli pojalta kysynyt suoraan, onko tämä ja poika oli sitten lopulta tunnustanut. Kaverini oli kuulemma ensimmäinen, jolle hän asian kertoi ja sanoi pysyvänsä kaapissa, koska äitinsä on rasisti sieltä pahimmasta päästä (ei pelkästään homoseksuaaleja kohtaan, kaikki muutkin vähemmistöryhmät kuulemma kelpaavat).
Nyt saattaisi jopa olla jotain mahdollisuuksia tutustua poikaan kunnolla, mutta jostain kumman syystä en uskalla ottaa yhteyttä, vaikka voisin vain kirjoittaa sähköpostia (eipähän tarvitsisi puhelimessa puhua). Enkä tiedä, mistä se johtuu. Ehkä tykkään pysyä sinkkkuna (tämän edellinen vuoden kestänyt suhde oli melkoisen rankka..). Toisaalta olen ajatellut, ettei siitä mitään koskaan tule. Pojan kaapissa olon takia, välimatkan vuoksi, yms. asioiden takia. Sisäinen ääni sanoo, että pitäisi ottaa yhteyttä. En vain uskalla.
(Anteeksi jos vein aikaanne. Tekstissä ei ole päätä eikä häntää.)
Vastaukset 8
Vanhimmat
Miten tuossa asiassa etenisimme?
jälkeen on aina vaikea heittäytyä uuteen suhteeseen etenkin, jos suhde jo valmiiksi tuntuu lähtöasetelmiltaan vaikealta.
Voihan tuo olla, että olet oppinut nauttimaan sinkkuelämästä ja olet valinnut tietoisesti mahdottoman kohteen tunteillesi, jotta saisit olla turvassa sydänsuruilta. Haluat selvästi jo merkityksekkäämpään suhteeseen, mutta haaveidesi kohde tuntuu liian etäiseltä tähän.
Tuskin menettäisit mitään, vaikka ottaisitkin tunnustelevasti yhteyttä vanhaan kaveriisi. Ainakin saattaisit päästä jollaintapaa eroon turhasta haikailusta tai saada uuden ystävän.
Eipä tästä taida juuri apua olla. Vaikutat fiksulta kaverilta ja varmaan jo jollain tapaa tiedät, mitä tehdä.
Pärjäilehän.
poikaan! tiedät senkin, että se on gay eli helppo rasti, kun et ole heteroa iskemässä. carpe diem, muuten olet kohta 60v. ja yhä sinkku. ;)
Niinpä, niinhän se pitäis tehdä. Mutta kun omalla mielelle vaan ei voi mitään. Pelottaa ihan sikana, et sit tuleekin rukkaset, jos kysyn. Ja koko ajan olen yrittäny selitellä itelle, et eihän siitä mitään tule, etten vaan menis nolaamaan itseäni. Ärsyttävää, kun tietää, että pitäis jotain tehdä ja ottaa yhteyttä. Se on niin ihanannäköinen ja todella fiksu (ja niitä ei todellakaan ihan joka nurkalla olekaan).
kannata pelätä. Pelihän on kokonaan menetetty, ellet edes yritä. Pelkäisit sitä, että jätät tämän tilaisuuden käyttämättä ja kadut sitä sitten loppuelämäsi.
Jos kerran on noin ihanakin:) Mutta muista edetä maltillisesti ja varovasti, koska hän on kaapissa. Voi säikähtää liian suoraa toimintaa, niinkuin mulle kävi yhden ihanan kaappihomon kanssa:( Kärsivällisyyttä siis ja onnea matkaan:)
No niin tässä nyt sitten taisi käydä. Mokoma otti ja säikähti, kun yhteyttä otin. Vastausta en ole saanut ja tuskin tulen saamaankaan. :(
Tylsää:( Ehkä hän rohkenee vielä ottaa yhteyttä ja vielä miettii. Toivotaan ainakin näin:)